Kongolaisessa vartaassa

weak

Olen hintelä ja fyysisesti varsin heikko hongankolistaja. Tämän vuoksi päätin alkaa käydä kuntosalilla, ja hankin jäsenyyden läheisestä edullisesta paikasta.

Kävin joillakin ohjatuilla kerroilla, mutta ensimmäinen kerta omin päin salilla oli jotain aivan muuta. Menin illalla, ja paikalla oli minun lisäksi vain kaksi erittäin lihaksikasta ja isokokoista tummaihoista miestä. Hikoiltuani hetken pienien painojeni kanssa toinen lihaskimpuista kysyi, kiinnostaisiko minua "polttaa pienet", ja ymmärsin kyseessä olevan kannabiksen. Pidin pilvestä hyvinkin paljon, ja monesti lenkkeilin tai venyttelin pilvessä.

Polttelimme ringissä kolmestaan ilmastointikoneen äärellä. Arhur ja Fred, joiksi miehet esittäytyivät, olivat kertomansa mukaan Kongosta mutta pitempään Suomessa asuneita. Savua keuhkoissani pidätellessäni en voinut olla huomaamatta miesten tiukkojen trikoiden alta pullottavia valtavia kulleja, jotka tuntuivat kasvavan ja kovenevan katseeni vaikutuksesta. Etenkin Fredin pienten housujen sisällä näytti hetken päästä törröttävän valtavan paksu, pitkä ja kova hirviö.

Fredin jättikulli oli ojentautunut nyt suoraksi paksuksi parruksi hänen housujennsa sisällä. Miehen istuessa vastapäätä minua terska osoitti suoraan kohti kasvojani noin puolen metrin päässä minusta. Fred nousi sammuttamaan jointin ja heittämään natsan roskikseen, ja painoi kuuman kyrpänsä suoraan suutani vasten noustessaan. Hän otti valtavalla kourallaan kiinni takaraivostani ja hieroi kulliaan ja kiveksiään vasten kasvojani. Hervahdin veltoksi ja päästin avuttoman älähdyksen. Näin Arthurin tulevan lähemmäksi runkaten omaa kulliaan, joka sekin näytti ainakin oikean hauikseni paksuiselta ja lähes olkavarteni pituseltakin.

Fred tuijotti silmiini painaen samalla kullinsa voimalla vasten suutani niin että sen pää tunkeutui avautuvien leukojeni välistä hieman suunkin puolelle.

"Haluatko maistaa?" kysyi hän ja repäisi housunsa toisella kädellä kappaleiksi yltään. Oma pieni pilini oli pingottunut aivan uusiin ulottuvuuksiin, en koskaan ollut ennen ollut niin kiihottunut. Nyökkäilin ja yritin avata suutani sanoakseni "kyllä", mutta leukojeni avautuessa ja liikkuessa ylhäältä alas ja takaisin, työnsi Fred jo terskaansa syvemmälle suuhuni urahtaen. Hän painoi toisella kädellään takaraivoani kohti penistään ja toisella hän runkkasi kullinsa vartta. Terska ei meinannut mahtua sisääni vaikka venytin leukani niin auki kuin mahdollista.

Kun Arthur tarttui toisella kädellään alavatsaani ja nosti minua ylemmäs, Fredin terska tunkeutui viimein suuhuni aiheuttaen voimakkaan oksennusrefleksin tunkeutuessaan todella kovalla voimalla nieluani vasten. Olin kontallani painonnostopenkillä. Fred alkoi panna yhä kovemmin ja kovemmin kivikovalla ja tulikuumallaa, järkyttävän isokokoisella kullillaan suutani. Arthur hieroi hetken rasvattua keskisormeaan peräaukkooni, kunnes työnsi sen aavistuksen sisäänkin. Hän alkoi panna minua anaaliin keskisormellaan ja kiertyi samalla imemään kovana värisevää pippeliäni.

Arthur imi kovaa ja imaisi koko penikseni suuhunsa. Tunsin pientä kipua anuksessani kun hän survoi kaksi muuta sormeaan keskisormensa kanssa sisääni. Kehoni täysin valtaan ottava nautinto kävi kuitenkin kaiken ylitse. Tajusin kyllä, että Fred nussi yhä kiivaammin kurkkuani puhisten ja huutaen, mutta olin itse se, joka tuli ensimmäisenä. Arthur käytti kehoani itsensä suuhun nussimisen välikappaleena. Hän työnteli kättään yhä voimakkaammin syvälle minuun samalla imien viimeisenkin pisaran kullistani ruiskuavasta spermasta.

Samalla Fred köyri minua kuin helvetin kiimainen eläin. Hän piti toista kättään nyt kurkullani ja nussi hirvittävillä voimillaan. Ymmärsin, että voi olla parempi saada mies tulemaan mahdollisimman nopeasti, joten aloin hivellä suuhuni mahtumatonta osaa hänen kullistaan. Fred ähisi ja karjahteli, hänen liikkeensä muuttuivat yhä nykivimmiksi ja rajuimmaksi, kunnes yökätessäni kouristuksenomaisesti hän alkoi ruiskuttaa tulikuumaa spermaa nieluuni. Sain osan ensimmäisestä lastista väärään kurkkuun, ja kullikin tunkeutui paljon syvemmälle ja voimakkaammin kuin aiemmin, joten oksensin avuttomana hänen spermaa pumppaavaa kulliaan vasten. Fredin orgasmi saavutti huippunsa. Se oli vahvempi kuin minun oksennukseni, ja täytti suuni. Tahmeaa siemennestettä purkautui suuhuni räjähdysmäisesti. Ejakulaatio tuntui kestävän minuutteja. Fredin köyrähdellessä viimeisiään näin spermaisten silmäripsieni välistä Arthurin pitkän ja jykevän kullin paksumman mutta hieman lyhyemmän parrun vieressä.

Seuraavassa osassa päästään kongolaiseen vartaaseen, etenkin jos joku isokullinen kongolainen antaa inspiraatiota ;)

7

4660

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosi hyvä kirjoitus. Odotan innolla vartaaseen pääsyä.
      Vähän kuten minulla. Vanhempani halusivat varmistaa pääsyni matikka painoinotteiseen lukioon ja hankkivat yksitysopetusta matikkaan. Opettaja oli Afrikasta lähtöisin oleva musta teekkari. Opetus tapahtui englanniksi joten vanhempani olivat siitäkin innoissaan.

    • kannabis on jee seksiin!! En ole musta mut iso ja nörtti pieni kundi ja varrastan

    • Sain kevääksi nostettua numeroita ihan kiitettävästi. Teekkarin antama opetus ei ollut mennyt hukkaan edes kouluaineissa. Olin tosin kertonut hänelle pelin säännöt. Jos minulla ei nouse numerot ei nouse hänenkään aisa minun sisälle.

    • Anonyymi

      Tunnen pari pössyttelevää afroa. Itse en kannabista harrasta. Aina kun niillä on juhlat ne pyytää mut sinne. Mä juon teetä. Ne pössyttää ja panee mua vuorotellen. Viime aikoina niillä on ruvennut olemaan kavereita kanssa. Sen sain sanottua et ihan kiva mutta vain mustia. Ei se väri vaan silloin niihin en törmää kotona.

      • Anteeksi onko tämä joku totuuskomissio?


    • Anonyymi

      Olisi kyllä kiva kokea kunnon iso ja musta kalu. Mitä tekisi ja tuntisi. Olisi kunnon pantavana ja antautuisi

    • Anonyymi

      Olisko hämeessä jotain vastaavaa?

    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      155
      3700
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      3168
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      85
      2625
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2519
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      67
      2475
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      21
      2356
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      136
      2307
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2195
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1940
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1816
    Aihe