Paluumuuto

Pääsin vuosien pakkohoidon jälkeen "siviiliin". Ystävällisesti tiedustelisin haminalaisilta muutamia asioita, vieläkö karanneen tarhapöllön näköinen mielenparantaja joka minut toimitti pakkoihoitoon työskentelee mielenterveystoimistossa? jos ei niin onko asiakkaiden kohtelu samanlaista pelkkää reseptirumbaa kuin ennenkin? jos on niin harkitsen kyllä jotain muuta lähikaupunkia johon voisin muuttaa koska haluaisin asua rannikolla meren ääressä. Olen kyllä kuullut että minunlaisiani olisi sijoitettu Myllykylään johonkin hoitolaitokseen mutta en haluaisi sijoittua sellaiseen paikkaan jossa vain "säilötään " ihmisiä. Jään odottelemaan vastauksianne.
22713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Älä vaan haminaan muuta kotka olisi sinunlaisellesi hullulle oiva paikka asustella sillä kotkassa hulluus on hyvinkin yleistä.

Äänestä
  • Kiitos neuvosta, mutta kun olen syntynyt Haminassa ja asunut ennen hoitoonohjausta Etelä-Poitsilassa niin kaipaan sinne takaisin en Kotkaan jonne ei ole mitään siteitä.

    Äänestä

Kyllä autetaan.
Suosittelen ystävällisesti muuttamaan Naantaliin tai sinne päin,ainakin kauas täältä.
Länsirannikolla on paljon enemmän merenrantaakin.Katsopas kartasta ja hämmästyt.
Siellä on ihmisen hyvä olla.

Äänestä

Ay-sidonnaiset henkilöt järjestävät toisilleen ylipalkattua työtä ja saattavat joskus tarvita siihen myös ihmisuhreja. Sosiaalidemokratian ihanuutta.

Äänestä

Ihmisten"säilöminen" psykiatrisiin keskitysleireihin on miljoonabisnes sitä suorittaville tahoille kun raha tulee yhteiskunnalta, mm. valtion velkaa kasvattamalla. Siksi diagnoositehtailu on yleistä. Asiat käsitellään valikoidusti ja subjektiivisesti kun potilaita pitää saada jotta bisnes toimii.

Äänestä
  • Kyllä suomessa hulluja riitttää katso vaikka peilistä.

    Äänestä

  • Pakkohoitoon kirjoitti:

    Kyllä suomessa hulluja riitttää katso vaikka peilistä.

    Niin riittää, niin monta kuin halutaan "diagnosoida" bisneksen kannattavuuden turvaamiseksi.

    Äänestä

  • Pakkohoitoon kirjoitti:

    Kyllä suomessa hulluja riitttää katso vaikka peilistä.

    Pakkohoitajako se meni paniikkiin ja alkoi pelkäämään työpaikkansa (ja elintasonsa) puolesta kun vähän avattiin psykiatrian petollisuutta?

    Äänestä

  • Pakkohoitoon kirjoitti:

    Kyllä suomessa hulluja riitttää katso vaikka peilistä.

    Joka kylässä on ne omat idiootit ja apinaporukat.

    Äänestä

  • Toimii ku vokkibisnes!

    Äänestä

  • cghj kirjoitti:

    Toimii ku vokkibisnes!

    Niin paitsi erojakin on. Vokkibisneksessä ei tuhota ihmisiä vaan saatetaan heitä osaksi yhteiskuntaa. Siis vastakohdat kyseessä. Tai sitten kyseessä on väestönvaihto.

    Äänestä

Minulla on terveen paperit toistaiseksi, miten on teidän laitanne jotka arvostelette ja juoruatte kaikista naapureistanne, muistan kyllä ne puheet Etelä-Poitsilassa joissa minun mielenterveytänä arvosttelivat ne joilla olisi todella asiaa mielenterveystoimistoon, se pakinoitsisia jallu olisi ensimmäinen joka joutasi heti hoittoon , ei se ole täyel järel kun sen suoltamaa skeidaa lukee nykyisin , onneksi kysa potkaisi sen tolvanan pihalle.

Äänestä
  • Kiitos näistä vähäisistäkin neuvoista, Ilkeilyä tuli sitäkin enemmin se taitaa kuulua perushaminalaiseen mielipiteiden vaihtoon, ainakin sen pakinaJallun pskan suoltamisesta päätellen.. Kaikista "neuvoista" piittaamatta päätin kuitenkin palata kotikonnuilleni Etelä-Poitsilaan heti kun löydän asunnon sieltä.

    Äänestä

  • pipopäät kirjoitti:

    Kiitos näistä vähäisistäkin neuvoista, Ilkeilyä tuli sitäkin enemmin se taitaa kuulua perushaminalaiseen mielipiteiden vaihtoon, ainakin sen pakinaJallun pskan suoltamisesta päätellen.. Kaikista "neuvoista" piittaamatta päätin kuitenkin palata kotikonnuilleni Etelä-Poitsilaan heti kun löydän asunnon sieltä.

    Tänne et vitun hullu muuta ei kukaan sulle asuntoo anna vuokralle edes etelä-poitsilasta muuta karhulaan sekoilemaan omiesi joukkoon

    Äänestä

  • Hartaimmat toivet harvoin toteutuvat, niin kävi tälläkin kertaa, asuntotoimistosta kerrottiin syksyllä vapautuvasta kerrostalo-asunnosta johon voin muuttaa sen vapauduttua niin että tulossa olen. Osoitteenkin tiedän mutta en sitä sinulle tollolle kerro vielä, se jääköön salaisuudeksi tulenko muuttamaan vaikka sinun naapuriksesi tai sen toisen pölhön joka suoltaa pelkkää skeidaa nykyisin ilmaisjakelulehden sivuilla kun Kymen Sanomat potkaisi sen pellen pois tahrimasta mainettaan.

    Äänestä

  • pipopäät kirjoitti:

    Hartaimmat toivet harvoin toteutuvat, niin kävi tälläkin kertaa, asuntotoimistosta kerrottiin syksyllä vapautuvasta kerrostalo-asunnosta johon voin muuttaa sen vapauduttua niin että tulossa olen. Osoitteenkin tiedän mutta en sitä sinulle tollolle kerro vielä, se jääköön salaisuudeksi tulenko muuttamaan vaikka sinun naapuriksesi tai sen toisen pölhön joka suoltaa pelkkää skeidaa nykyisin ilmaisjakelulehden sivuilla kun Kymen Sanomat potkaisi sen pellen pois tahrimasta mainettaan.

    Heitä hullu homo voltti

    Äänestä

Suosittelen Hankoa, siellä on kaunista merenrantaa silmänkantamattomiin ja varsinkin talvella hyvin rauhallistakin. Kaupungista on tosin lähes mahdoton saada minkäänlaisia töitä, mutta jos olet työkyvyttömyyseläkeläinen kuten monet meistä hulluista olemmekin, silloin on Hanko oikea paratiisi rauhaa ja levollisuutta kaipaavalle.

Äänestä

Ruotsi on hulluille paras paikka, ei muuta ku asyyli jonoon. Vähän lankkia naamaan nin se käy.

Äänestä
  • Hyvä nosto. Kannattaa lukea kaikki kommentit tästä ketjusta.

    Äänestä

Aloittajalle sellainen vinkki, että kannattaa noilla taustoilla valita sellainen asunto, jossa isännöitsijällä ei ole mitään yhteyksiä mielenterveysbisnekseen edes perheenjäsenten kautta.

Äänestä

Tervetuloo ihan mihi vaa, kaikkihan myö täällä ollaa hullui.

Äänestä

Aloittaja on bemmikurko

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pipopäät kirjoitti:

Pääsin vuosien pakkohoidon jälkeen "siviiliin". Ystävällisesti tiedustelisin haminalaisilta muutamia asioita, vieläkö karanneen tarhapöllön näköinen mielenparantaja joka minut toimitti pakkoihoitoon työskentelee mielenterveystoimistossa? jos ei niin onko asiakkaiden kohtelu samanlaista pelkkää reseptirumbaa kuin ennenkin? jos on niin harkitsen kyllä jotain muuta lähikaupunkia johon voisin muuttaa koska haluaisin asua rannikolla meren ääressä. Olen kyllä kuullut että minunlaisiani olisi sijoitettu Myllykylään johonkin hoitolaitokseen mutta en haluaisi sijoittua sellaiseen paikkaan jossa vain "säilötään " ihmisiä. Jään odottelemaan vastauksianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu