Onko narsismille tyypillistä, että alat itse epäilemään itseäsi narsistiksi? Olen vihdoin hyväksynyt, että ex-poikaystävälläni on todella narsistinen persoonallisuushäiriö, vaikka yritin sen itseltäni kieltää. Onko kuitenkin tyypillistä, että narsismin urhi itse on takertuvainen narsistiin, vai onko kyse vain läheisriippuvuudesta? Mies on myös alkoholisti, jonka tajusin olevan pikemminkin seuraus muille ongelmille, vaikka luulin pitkään, että syy itsekkääseen, epäreiluun ja epäkunnioittavaan käytökseen on alkoholin pitkäaikaiskäytössä ja sen aiheuttamassa stressissä.
Kuitenkaan en itse ole halunnut luopua suhteesta, koska olin niin kovin rakastunut mieheen ja sitoutunut suhteeseen. Nyt kuitenkin yksinolon jälkeen mies muutti luokseni taas asumaan ja huomasin, että hän ei yksinkertaisesti _kykene_ kunnioittamaan minua ja minun omaisuuttani. Juteltuani lisää yhden tutun kanssa, jolla on kokemusta narsismista, tajusin että exäni on todellakin sellainen.
Mietin vain, olinko todella paha ihminen, kun kuormitin narsistin päätä suhteen loppuaikana kertomalla hänen epäoikeudenmukaisuudestaan ja henkisistä ongelmistaan. Eilen hän sai raivokohtauksen keskellä yötä laskuhumalassa kun jo nukuimme ja haukkui minut paskaksi ihmiseksi, joka vain piinaa häntä ja että minun olisi pitänyt tajuta aiemmin, että hän on sairas eikä piinata häntä jatkuvilla riidoilla. Lisäksi hän haukkui minua vittumaiseksi palleroksi ja muillakin sanoin. Olen kaunis nainen, jolle tuli masentavan ja alkoholia sisältävän suhteen aikana muutama extrakilo. Raivokohtausta edelsi toteamukseni aamulla siitä, että hänellä on narsistinen luonnehäiriö ja aion reilun viikon päästä hänen muuttaessaan pois katkaista välit kokonaan. Kuitenkin hän huutamisensa aikana kysyi minulta, "mistä se johtuu?" (narsismi). Tajusikohan hän kenties, että kyse saattaa olla jostain todellisesta?
En usein riitele kenenkään kanssa, mutta kyseiselle henkilölle aloin laittamaan vastaan noin puolessa välissä suhdetta (2.v) ja lataamaan niitä asioita ääneen kuinka hän kohtelee minua, syö ruokani, polttaa asunnossani, valvottaa minua öisin ja tuhlaa omat rahansa päihteisiin. Ei koskaan huomionosoituksia tai hemmottelua hänen puoleltaan vaikka itse annoin kaikkeni, sen sijaan tilanteissa, jossa tarvitsisin tukea, hän heittäytyy vastapuolelle ja kääntää asiat minun omaksi viakseni. Miksen kuitenkaan pystynyt lähtemään aiemmin? Rakastin häntä niin paljon ja halusin olla yhdessä aina. Pyysin anteeksi henkistä kuormittamista ja takertumistani. Miten olisin voinut tehdä toisin?
Hän sanoo, etten itse näe itsessäni mitään vikaa ja olen oikeastaan sitä mieltä, että vikojani onkin vaikea lähtemään tämän parisuhteen pohjalta, sillä sitä alusta alkaen kuormitti miehen alkoholismi ja sosiaaliset ongelmat ja alistaminen ja seksuaalinen puute. Tänään on ollut tosi paha olo, varsinkin läskiksi haukkuminen tuntui pahalta, kun itse haluaisin päästä liikakilostani eroon vaikka suht normaalipainoinen olenkin.
Tuntuu, et oma todellisuuden tajukin alkaa hämärtymään, kun elää todellisuudesta vieraantuneen ihmisen kanssa. Olin kolme viikkoa reissussa näkemässä sukulaisia ympäri Suomea ja silloin voin hyvin.
Pystyykö kukaan antamaan minkäänlaista vinkkiä miten eteenpäin tai ihan mitä vaan, jos on yhtään samankaltaisesta ihmisestä kokemusta. ?
Kuitenkaan en itse ole halunnut luopua suhteesta, koska olin niin kovin rakastunut mieheen ja sitoutunut suhteeseen. Nyt kuitenkin yksinolon jälkeen mies muutti luokseni taas asumaan ja huomasin, että hän ei yksinkertaisesti _kykene_ kunnioittamaan minua ja minun omaisuuttani. Juteltuani lisää yhden tutun kanssa, jolla on kokemusta narsismista, tajusin että exäni on todellakin sellainen.
Mietin vain, olinko todella paha ihminen, kun kuormitin narsistin päätä suhteen loppuaikana kertomalla hänen epäoikeudenmukaisuudestaan ja henkisistä ongelmistaan. Eilen hän sai raivokohtauksen keskellä yötä laskuhumalassa kun jo nukuimme ja haukkui minut paskaksi ihmiseksi, joka vain piinaa häntä ja että minun olisi pitänyt tajuta aiemmin, että hän on sairas eikä piinata häntä jatkuvilla riidoilla. Lisäksi hän haukkui minua vittumaiseksi palleroksi ja muillakin sanoin. Olen kaunis nainen, jolle tuli masentavan ja alkoholia sisältävän suhteen aikana muutama extrakilo. Raivokohtausta edelsi toteamukseni aamulla siitä, että hänellä on narsistinen luonnehäiriö ja aion reilun viikon päästä hänen muuttaessaan pois katkaista välit kokonaan. Kuitenkin hän huutamisensa aikana kysyi minulta, "mistä se johtuu?" (narsismi). Tajusikohan hän kenties, että kyse saattaa olla jostain todellisesta?
En usein riitele kenenkään kanssa, mutta kyseiselle henkilölle aloin laittamaan vastaan noin puolessa välissä suhdetta (2.v) ja lataamaan niitä asioita ääneen kuinka hän kohtelee minua, syö ruokani, polttaa asunnossani, valvottaa minua öisin ja tuhlaa omat rahansa päihteisiin. Ei koskaan huomionosoituksia tai hemmottelua hänen puoleltaan vaikka itse annoin kaikkeni, sen sijaan tilanteissa, jossa tarvitsisin tukea, hän heittäytyy vastapuolelle ja kääntää asiat minun omaksi viakseni. Miksen kuitenkaan pystynyt lähtemään aiemmin? Rakastin häntä niin paljon ja halusin olla yhdessä aina. Pyysin anteeksi henkistä kuormittamista ja takertumistani. Miten olisin voinut tehdä toisin?
Hän sanoo, etten itse näe itsessäni mitään vikaa ja olen oikeastaan sitä mieltä, että vikojani onkin vaikea lähtemään tämän parisuhteen pohjalta, sillä sitä alusta alkaen kuormitti miehen alkoholismi ja sosiaaliset ongelmat ja alistaminen ja seksuaalinen puute. Tänään on ollut tosi paha olo, varsinkin läskiksi haukkuminen tuntui pahalta, kun itse haluaisin päästä liikakilostani eroon vaikka suht normaalipainoinen olenkin.
Tuntuu, et oma todellisuuden tajukin alkaa hämärtymään, kun elää todellisuudesta vieraantuneen ihmisen kanssa. Olin kolme viikkoa reissussa näkemässä sukulaisia ympäri Suomea ja silloin voin hyvin.
Pystyykö kukaan antamaan minkäänlaista vinkkiä miten eteenpäin tai ihan mitä vaan, jos on yhtään samankaltaisesta ihmisestä kokemusta. ?
Vastaukset 22
Vanhimmat
*lähtemään = lähteä arvioimaan.
Jos et ole naimisissa hänen kanssaan, eikä teillä ole lapsia, niin...
Ei alkoholisti rakasta muuta kuin alkoholia, kaikki muu on hänelle sivuseikka.
On turhaa pohtia, mikä on juomisen syynä tai onko hän narsisti ...sillä ei ole mitään merkitystä!
On myös täysin turha haaveilla, että alkoholisti lopettaisi juomisen tai että sinä voisit vaikuttaa siihen millään tavalla.
Tasapainoinen ihminen ei antaisi toisen polttaa kodissaan, puhumattakaan muusta mitä kuvailit. Sinun ehkä kannattaisi, mennä läheisriippuvaisten vertaistukiryhmään ja jos on varaa, niin ostaa muutama psykoterapia istunto tai kääntyä kirkon diakoniatyön puoleen (heillä on ilmaisia terapeutteja).
On sillä merkitystä minulle. Tämä ihminen on ollut mulle tärkeä viimeiset 2,5 vuotta. Mulle on tärkeää ymmärtää, etten ois voinut onnistua. On olemassa myös kilttejä alkoholisteja, mutta se, et oon ymmärtänyt tän kaverin olevan persoonallisuushäiriöinen on helpottanut mun oloa siten, ettei sen ilkeilyt ole normaalille ihmiselle kuuluvaa.
Ollaan sovittu ettei polta mun kodissa, mut joskus se saattaa vaivihkaa ennen vaikka nukkumaanmenoa, ennen kuin kerkiä sanoa sanaakaan sytyttää sen röökin. Ja varsinkin jos on ollut seksiä, koska silloin en voi sanoa mitään negatiivista, koska se on hallinnu mua seksillä ja se on tavallaan palkkio mulle jos seksiä on. Eli en voi alkaa räyhäämään palkkion jälkeen.
Alkoholismia en enää omana ongelmanani pidäkään, koska ei olla yhdessä enkä kuvittele mulla olevan siihen mitään kykyä vaikuttaa. Lähinnä kelasin vaan sitä just et varmaan pitäis käydä pari kertaa ehkä psykoterapiassa kun narsistinen ihminen on saanut sekotettua päätä sen verran paljon et alkaa miettii et ei tässä oo itekään normaali. Jokaisest asiasta äksyilee ja kääntää mun muka heikkouden piikkiin, sanoo et ite kerjään niitä asioita mitä joku vaikka vittuilee mulle ilman mitään syytä.
Noiden juttujen perusteella mitä luin tältä palstalta vaikuttaisin ite olevani ohutnahkainen narsisti, jos se kerran on liian pitkään sietämistä, liiallista kiltteyttä ja pahalle käytökselle silmänsä ummistamista vaikka itseltään vaatii täydellisyyttä. Olin sillon suhteen alussa jotenkin tosi liimaantunut mieheen, tunsin itteni kokonaiseks sen miehen kanssa. Mut olisin halunnut myös omaa aikaa ja nähdä vaikka yhdessä kavereita, mut miehellä ei kavereita ollut eikä halunnut nähdä mun kavereita ja lisäks soitteli koko ajan ja vaati tietää missä oon ja erotti aika paljon muista ihmisistä mustasukkaisuudellaan. Ja perfektionistina halusin loppuun saakka saada sen tervehtymään. Mut eiks se oo normaalia et ku rakastuu et haluaa olla toisen kanssa koko ajan vai oonko mä ollu ite sekaisin alusta lähtien? Voiko kaikkee muka psykologisoida noin.
Niin, puolentoista viikon kuluttua tiet eroo... Eikä sillä kai oo mitään väliä, olkoon mulleki sitten vaikka diagnoosi, ei kai se muuta asiaa.
Eikö se päätä, jonka nimi on asunnon ulko-ovessa?
Sinulla ei ole mitään velvollisuutta elättää jotain kyrvänkantotelinettä.
Hän ei muuksi muutu.
"etkö ymmärrä miten sairas olen, tarvitsen hoivaa" on vain yksi temppulause muiden joukossa.
Läheisriippuvainen leikkii usein Jumalaa ja jollain tavalla kai kuvitteleekin olevansa Jumala. Hän kuvittelee olevansa vastuussa maailmasta, voivansa parantaa parantumattomia, tekevänsä ihmeitä.
Läheisriippuva ihan oikeasti uskoo, että joku alkaa rakastamaan häntä sen takia, mitä hän tekee ja suorittaa.
Läheisriippuva ihan oikeasti uskoo, että hän pystyy muuttamaan toisen ihmisen "paremmaksi".
Sitten vuosien kuluttua hän on todella katkeroitunut, kun asiat ei menneetkään niin kuin hän oli suunnitellut. ei tapahtunut ihmettä vaikka hän kuinka yritti, alistui, osti itselleen marttyyrin viittaa, manipuloi toista oikeaan suuntaan... Hän katsoo nyt olleensa hyväksikäytetty, uhri.
Hyvä aloittaja.
Niin kauan kun et pysty ymmärtämään ongelman olevan oman pääsi sisällä, niin kukaan ulkopuolinen ei voi auttaa.
Ongelmana ei ole entiset puolisot, ongelmana ei ole se alkoholisti, ongelma olet sinä itse, joka elät mielikuvitusmaailmassa.
Sinun olisi syytä myöntää itsellesi, että psyykkeesi ei ole kunnossa ja lähteä hakemaan apua siihen.
Voimia sinulle!
Sinulla on pitkä ja raskas tie kuljettavana.
ps. Jos oikeasti haluat auttaa alkoholistia, niin rukoile hänen puolestaan ja anna Jumalan olla Jumala.
Vielä lisäys...
Todennäköisesti omalla toiminnallasi vain pahennat tilannetta ja ajat alkoholistia vielä syvemmälle. Hän tulee todennäköisesti vihaamaan sinua ja ehkäpä hänellä on siihen sitten pieni perustekin.
Olet kuin ne mummot, jotka hyvää hyvyyttään syöttää sorsia syksyllä. Ruuan takia sitten sorsat jää tänne eikä lähde muuttamaan ja kuolee pakkasilla kylmään.
Olen jo ymmärtänyt tilanteen laidan, turhaan huolit. Tottakai minulla on myös ongelma. Ja yritän olla kuormittamatta niin henkisesti avutonta narsistia kuin itseäni. Kyse on narsistista, ei pelkästä alkoholistista. Teit yhteenvedon pelkän yleisen läheisriippuvuuden perustein. Kristinuskon jumalaan en usko, minulla on omat tietoni kaikkeudesta.
Ja tilanne ei ole enää aikoihin ollut sen kaltainen että olisin välittänyt miehen alkoholismista ja päihteiden käytöstä. Kyse on jatkuvasta ilkeilystä ja haastamisesta. En kuvittele että mies rakastaisi minua enää, enkä minäkään enää osaa samalla tapaa rakastaa kun tajusin hänen olevan oikeasti narsistinen henkilö, joka on tehnyt elämästäni viime vuosina aika hiton vaikeaa.
Hoivantarve on on huomiontarvetta.
Alkoholismi on narsistille mukava itseaiheutettu tila, ja aina sitä joku bimbo löytyy hoivaajaksi.
Ilmestyy kotiin vasta kun rahat on loppu ja krapula alkaa. Sitten kupattava hoitaa narsistia, laittaa ruokaa ja pesee pyykit. Pian on ihmepoika taas valmis uusille kierroksille. Kiitos apurinsa joka moisen mahdollistaa.
Ihmeen kauan olet kestänyt. Ilkeä ihminen loisii asunnossasi. Yksi asia jäi vain kummastuttamaan... suostuiko mies lähtemään, tuosta noin vaan, ilman lepyttelyjä tai vastaväitteitä?
Olen ymmärtänyt ettei narsisti hevin luovu saavutetuista eduista. Olet varmaankin ollut hänelle hyvä hyödynlähde. Minne hän sitten muuttaa? Varaudu siihen että tulee piinaamaan sinua tavalla tai toisella vielä pitkään. Kaikkea hyvää ja jaksamisia.
Kiitos. Kyllä musta alkoki tuntuu, et loppuajan käytti vaan hyväkseen. Ei ostanut talouteen enää muuta kuin kaljaa itselleen. Käskin eilen pakata kamat ja lähteä kävelemään kun en olisi saanut puhua kuulemma enää mitään ja sanoi ettei aio maksaa mitään niistä viikoista jotka on kanssani joutunut asumaan. Huoraksi sanoi ja lähti laukkujensa kanssa. Viimeiseksi sanoi ettei nähdä eikä kuulla enää ikinä. Varmasti oli raskasta kuulla olevansa narsisti ja syytökseni kohtelustaan jota en enää suvainnut ja kestänyt. Pyysin anteeksi raskasta settiäni ja toivotin jaksamista kaiken kanssa. Enpä tiedä minne meni, kaverilleen kai takaisin asumaan. Surullinen mutta helpottunut olo. Pakko jaksaa nostaa itsensä takaisin kunnolliseen elämään ja satsata hyvinvointiinsa. 2,5 vuotta tämän vallankäyttäjän kanssa sai itsen kyllä aika välinpitämättömäksi itseäni kohtaan. Olin riippuvainen.
Onnea!
Toivottavasti päätöksesi pitää. Nyt voit harrastaa ja tehdä mitä huvittaa, lähde vaikka matkalle. Suhteista jää "aavesärkyä", mutta aika parantaa.
Reippaasti eteenpäin vaan.
"Viimeiseksi sanoi ettei nähdä eikä kuulla enää ikinä. Varmasti oli raskasta kuulla olevansa narsisti ja syytökseni kohtelustaan jota en enää suvainnut ja kestänyt. "
Minua aina ihmetyttää, kun kuulen ihmisten sanoneen narsistiaan narsistiksi... Ja sitten he ajattelevat että mitä tämä siitä ajattelee...
Vain harva loppujen lopuksi tuntee sanan merkityksen, ja ehkä vain aniharva narsisti, vaikka kuvittelevat (esittävät) olevansakin kaiken tiedon ytimessä.
Niin mitä se vaikuttaa jos heille heittää yhden tuntemattoman sanan? Ehkä tajuavat sen jotenkin hankalaa ihmistä kuvaavaksi sanaksi ja alkavat käyttämään sitä sanaa sitten itse, kun kokevat uhrinsa hankaliksi. Minuakin tuolla heitetty narsistini taholta.
Narsisti ei itsessään mitään vikaa näe.
Vastaan ap:n kysymykseen lyhyesti että "on". Vuosia kestänyt suhde paksunahkaiseen sai minut ostamaan Paula Salomaan kirjan "Narsismin tiedostaminen - toipumisopas narsistille ja uhrille". Kirja antoi eväitä kehittää ja ylläpitää tervettä narsismia itsessäni. Oikeastaan ainoa kiitoksen aihe, jonka voin antaa eksälleni on juuri se että hän avasi silmäni käsitteestä narsismi. Yritin useasti puhua aiheesta eksälleni mutta hän tyrmäsi kirjan ja koko teeman "paskanjauhantana". Itsensä kehittäminen ja peiliin katsominen ei onnistunut, ei sitten millään. Hän oli, vaikkain jo kypsässä iässä, totaalisesti anti-introspektiivinen. Ei kyennyt tarkastelemaan käyttäytymisensä sisäisiä motiiveja tai kysymään itseltään, miksi teki ja toimi jollakin tietyllä tavalla. Hyvin riippuvainen ulkoisesta tukijärjestelmästä omanarvontuntonsa ylläpitäjänä (hieno asunto, korkea virka, kaunis vaimo, ulkomaanmatkoja jne.).
Kiitos lukuvinkistä. Paskanjauhaja olin kuulemma minäkin.
Minä, narsistivanhempien nuorinpanalapsena katselin vanhempieni samankaltaista avioliittoa liki 60 vuotta. Paitsi, että kuvaan ei kuulunut alkoholismia.
Äitini oli läheisriippuvainen ohutnahkainen narsisti, joka tuki (l. palvoi) narsistipuolisoaan rakkauden nimissä, täysin sokeasti. Hyväksyen narsistipuolison syrjähypyt ja taloudellisen hyväksikäytön, avioliittoon kuuluvana asiana.
Lopputulos oli se, että avioliiton kestettyä noin 50 vuotta. Läheisriippuvasta äidistäni alkoi tulla todella kyyninen, ilkeä ja katkera ihminen, joka julisti suureen ääneen sitä, miten hän ei ole koskaan ollut elämässään onnellinen puolisonsa kanssa.
Mutta tämä hänen oma läheisriippuvuus oli se asia, jota hän kuvitteli elämänsä suureksi *rakkaudeksi*. Pitäen häntä otteessa hautaan asti. Siinä oli yksi täysin käsittämättömällä tavalla pilattu elämä, jossa kärsi koko perhe.
Kirjoja:
Lehtosaari: Sata tapaa tappaa sielu (useiden narsistin uhrien kertomuksia)
Outi Nevanlinna: Juoksukengät (Opas narsistinen parisuhteen uhrille)
Minna Rissanen: Sieluani et saa
Joku noista saatavilla myös äänikirjana. En muista mikä.
Löysin tälläsen. Olisko kokeilemisen arvoinen? Ainakin vaikuttaa mielenkiintoselta ja hyviä palautteita saanu... http://www.sielukirjoittaminen.fi
Polkekaa jo suohon nämä keskustelut.
Parahin Ap. Narsistisi ei OLE KOSKAAN RAKASTANUT SINUA. Päinvastoin, hän on vihannut sinua ihan alusta asti. Hän jaksoi aikansa esittää rakastunutta ja sitten tuli stoppi hänen esittämiselleen.
Hän inhosi sinun ulkonäköäsi. Erityisesti niitä piirteitä mitä hän alkuun kehui. Hän jaksoi esittää tasan sen aikaa, että näki sinun olevan tiukasti koukussa. Menikö siihen 1, 2 vai 3 kuukautta?
Milloin hän "kännissä vahingossa ja ajattelemattomuuttaan" loukkasi sinua ensimmäisen kerran? Pyysi ja sai anteeksi? Ehdittekö olla yhdessä edes 2kk? Se ei ollut vahinko. Se oli täysin harkittu teko. Se oli testi, että kuinka pitävässä otteessa olet. Hän sai anteeksi kerta toisensa jälkeen. Niin monta kertaa, että hän ei edes enää vaivautunut pyytämään anteeksi.
Miksi hän sitten teki niin? No siksi, että hänelle tuottaa nautintoa nähdä, kun sinä kärsit. Kun olet onneton. Koska hän inhoaa sinua.
Nyt sinä saat väistyä, koska sinusta ei enää ole hyötyä. Hän ei enää saa sadistista nautintoa satuttamisestasi. Niinpä saat mennä. Hänellä on jo toinen. Ehkä kolmaskin. Hän on löytänyt jonkun, joka tällä hetkellä ehkä tuntuu kiinnostavammalta kuin sinä. Mutta vain hetken. Hän kyllästyy tähän uuteenkin lähteeseensä pian. Sitten hän muistaa sinut ja yrittää vielä tulla luoksesi. Siihen voi mennä kuukausi, vuosi tai pitempikin aika. Mutta hän yrittää vielä takaisin.
Toivottavasti olet silloin vahvempi. Toivottavasti olet sisäistänyt mistä tässä kaikessa oli kyse. Toivottavasti olet päässyt itsesyytöksistäsi. Sinä et tehnyt väärin. Sinä vain rakastuit ja olit vilpitön ja rehellinen. Ja kuvittelit hänenkin syvällä sisimmässään olevan. Selittelit itsellesi, että alkoholi, vaikea lapsuus tai elämäntilanne teki hänestä sellaisen. Vähän hankalan. Mutta sinä kärsivällisyydelläsi saisit esiin sen ihanan kultaisen ihmisen, joka nyt vain on syvälle hautautunut hänen loukattuun ja surulliseen sieluunsa.
Näin ei ole. Narsistilla ei ole sielua. Narsisti on täysin ontto sisältä. Siellä velloo vaan vihaa ja katkeruutta.
Muista tämä, sitten kun hän yrittää lähestyä sinua.
Toivotan sinulle sydämestäni onnea.
Hienosti kirjoitettu " Eheytynyt" ; tuli tunne kuin olisit kirjoittanut minulle .
Olen alussa omalla selviytymiseni tiellä ja periksi en anna.
Kiitos !
Hei Lauren 28! Kirjoille! Meillä todella paljon yhtymäkohtia tapahtuneille asioille elämässämme. Mieheni ei juo mutta muuten ollut samanlainen ja olen miettinyt samoja asioita! postini: [email protected]