Tarottarelle

Huomenta ja mukavaa viikonloppua Tarottarelle!

En tiedä miksi, mutta jostakin johtuen veljeni oli
minulle (ehkä myös isälle, joka asuu yksin, kuten
minäkin) hankala. Hän komensi, arvosteli, oli
ylimielinen ja ilkeäkin; kunnes minä lopetin
välimme keväällä. Mielestäni minun ei tarvitse
kestää sellaista käytöstä, eikä henkinen
väkivalta ole oikein. Tajusiko hän itse, että
hän teki väärin?

Lisäksi hänen vaimonsa käyttäytyi minua kohtaan
myös negatiivisesti eli muuttui puhumattomaksi
jo viime syksynä, pian sen jälkeen, kun olin
muuttanut tänne. Mikähän hänen suhtautumisessaan
on taustalla?

Jos heillä on jotakin keskinäistä ongelmaa (mikä ei
tietenkään minulle kuulu), niin ei heidän kuulunut
pitää minua (ja mahdollisesti myös isää) roska-
sankona. En minä ole syypää heidän ongelmiinsa
tai esim veljeni työstressiin.

Meillä on vielä suruaikakin. Vaikuttaako se
jotenkin veljeni käytökseen?
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei Montaihmistä!
Laitan tämän tähän nyt uudella lailla kun on niin monta henkilöä että tulee liian pitkä ja sekava kirjoituksestani.🌻🌻🌻

Sinä tässä yhteisessä jutussa eli perhe kytköksessä ja suruaika:
Olet ollut ja olet nytkin erittäin tarkkanäköinen (melkein selväkuuloinen)
Olet tunteellinen ja ystävällinen ja olisit toivonut että rämä suruaika yhdistäisi teidät jotenkin uudelleen veljesi kanssa, tai ainakin olisitte välejänne voineet hieman aloittaa lämmittämään, mutta ei se niin mennytkään vaan olet ollut kai oikeassa veljesi ja sinun väleistä että et enään suostun olemaan tietämätön hänen käytöksestään sinua kohtaan.
Olet pahoillasi kun teidän välit on joskus olleet paremmin ja sitä aikaa sinä olisit halunnut ja toivonut takaisin tai ainakin sinne suuntaan!

Isäsi on kuitenkin ymmärtäväinen mies surustaan huolimatta että veljesi käytös ei häntä hämää. Hän ymmärtää poikaansa ja hän on kuitenkin se teidän kantava voima joka pysyy pystyssä vaikka elämä heittelee. Hän osaa katsoa asioiden olevan jotakin muuta kuin ihmiset tekevät ja sanovat. Hän ymmärtää että kun on surua, niin se voi näyttäytyä oudolla tavalla ja silloin ihminen on kärjistetty käytökselttään ja tahdikkuus lentää ikkunasta ulos. Onneksi isäsi ei ota veljesi käytöstä niin vakavasti kuin sinä vaikka hänkin on surullinen tästä sotkusta ylipäätään ja vielä päälle suru jota te kaikki tunnette.

Veljesi tosiaankin keskittyy työasioihinsa ja siellä olevaan uhkaan tai johonkin jonka hän tuntee uhkaavan itseänsä, onko se työn menetys tai jokin ongelma jota häne ei saa ratkastu ja hän on ahdistunut tästä tilanteesta joka aiheuttaa hänen ylikäymisen ja huonon käytöksen tutuille ja turvallisille ihmisille eli synnyinperheelleen, voi olla että hänen on oltava menestyvä jotta vaimo olisi hänen mielestään vaimolleen tarpeeksi, mikä voi tosin olla vain veljesi luulo eikä vaimon todellinen tahto/toive.
Mutta tämä vaimon motiivien katselu on jo muiden hommaa esim. Selvännäkijä voisi sinua siinä auttaa.

Tälläinen oli korttipöytä ja toivon että se avasi muutaman asian ymmärtämään tätä asiaa pintaa syvemmältä. Oivallat mielestäni hyvin muutenkin asioita joten vain tälläinen pieni viesti sinun energoidesi mukaan katsottuna antaa sinulle valon katsoa tätä asiaa toisin silmin ja ajatuksin.

Valitettaavasti monesti kun perheeseen tulee suru niin on yllättävää että miten ihmiset reagoi silloin, monta kertaa se on iso yllätys ja mitä enemmän ihmisiä asiassa on mukana sitä kimurantimmaksi asiat saattaa mennä.

Toivon voimia sinulle ja mukavaa syksyä!
Terveisn Tarotar🌹🌹🌹

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Montaihmistä kirjoitti:

Huomenta ja mukavaa viikonloppua Tarottarelle!

En tiedä miksi, mutta jostakin johtuen veljeni oli
minulle (ehkä myös isälle, joka asuu yksin, kuten
minäkin) hankala. Hän komensi, arvosteli, oli
ylimielinen ja ilkeäkin; kunnes minä lopetin
välimme keväällä. Mielestäni minun ei tarvitse
kestää sellaista käytöstä, eikä henkinen
väkivalta ole oikein. Tajusiko hän itse, että
hän teki väärin?

Lisäksi hänen vaimonsa käyttäytyi minua kohtaan
myös negatiivisesti eli muuttui puhumattomaksi
jo viime syksynä, pian sen jälkeen, kun olin
muuttanut tänne. Mikähän hänen suhtautumisessaan
on taustalla?

Jos heillä on jotakin keskinäistä ongelmaa (mikä ei
tietenkään minulle kuulu), niin ei heidän kuulunut
pitää minua (ja mahdollisesti myös isää) roska-
sankona. En minä ole syypää heidän ongelmiinsa
tai esim veljeni työstressiin.

Meillä on vielä suruaikakin. Vaikuttaako se
jotenkin veljeni käytökseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu