.. tai johonkin vastaavaan.
Oon siis 20-vuotias nainen. Pidän itseäni niin rumana, outona ja henkisesti jälkeenjääneenä, että musta tuntuu, että ihmiset systemaattisesti tai vaihtoehtosesti sattumalta vakoilevat mua. Ihmiset haluavat mulle pahaa, kaikki ihmiset inhoo mua ja oon täysin merkityksetön. Mulle nauretaan, musta kuiskitaan. Oon varma, että mun naapurit juttelee musta aina kun ne juttelee jostain. Mulla on kaikki verhot aina kiinni, ettei kukaan näe sisään. Yritän olla sisällä mahdollisimman hiljaa, etten herätä mitään huomiota. Jos lasken vettä, usein naapurikin rupee laskee vettä samoihin aikoihin, ja sit mua rupee joko pelottaa tai ärsyttää, koska se tekee sen vihjatakseen etten sais laskee vettä/yrittääkseen pelotella mua. Mul on tollasia uskomuksia paljon, ja ne on saanu mut miettimään kaikenlaisia kostosuunnitelmia (en toteuta, en oo paha ihminen.)
Saan paniikkikohtauksia ulos mennessä, koska tuntuu et kaikki tuijottaa ja juttelee musta. Jos en kävele ulkona mahdollisimman nopeesti, niin altistan itteni nöyryyttämiselle. Haluun nopeesti pois kaikista tilanteista. Nyt oon ruvennu saamaan jotain ahdistuskohtauksia sisälläkin, ehkä noi kaikki maailmantapahtumat on laukassu ne samassa mun epämiellyttävien kokemusten kanssa. Ne on sellasii kohtauksia, että pelkään kuolevani ja kuvittelen itteni kuolevan, ja mieleen putkahtaa erilaisia versioita siitä, miten se vois tapahtua. Nää kestää tunteja, ja niinä aikona pelottaa kattoo ympärille, koska pelkään, että nään näkyjä. (En oo koskaan nähny näkyjä, mutta pelkään silti koska välillä tuntuu että nään jotenkin sumeesti.)
Mies, kehen olin rakastunut nöyryytti mua aika pahasti muutama kuukaus sitten. Mun elämässä on tapahtunu vaikka ja mitä pahaa, ja kehenkään ei oo koskaa voinu luottaa. Oon niin hukassa muutenki. Ja nyt kaiken lisäks pelottaa, et sekoon ihan totaalisesti. Pian alkais työt ja koulu, ja en tiedä miten ihmeessä selviin ja en usko että selviin.
Mikä mua vaivaa vai oonko niin kamala, ruma ja vihattu?
Oon siis 20-vuotias nainen. Pidän itseäni niin rumana, outona ja henkisesti jälkeenjääneenä, että musta tuntuu, että ihmiset systemaattisesti tai vaihtoehtosesti sattumalta vakoilevat mua. Ihmiset haluavat mulle pahaa, kaikki ihmiset inhoo mua ja oon täysin merkityksetön. Mulle nauretaan, musta kuiskitaan. Oon varma, että mun naapurit juttelee musta aina kun ne juttelee jostain. Mulla on kaikki verhot aina kiinni, ettei kukaan näe sisään. Yritän olla sisällä mahdollisimman hiljaa, etten herätä mitään huomiota. Jos lasken vettä, usein naapurikin rupee laskee vettä samoihin aikoihin, ja sit mua rupee joko pelottaa tai ärsyttää, koska se tekee sen vihjatakseen etten sais laskee vettä/yrittääkseen pelotella mua. Mul on tollasia uskomuksia paljon, ja ne on saanu mut miettimään kaikenlaisia kostosuunnitelmia (en toteuta, en oo paha ihminen.)
Saan paniikkikohtauksia ulos mennessä, koska tuntuu et kaikki tuijottaa ja juttelee musta. Jos en kävele ulkona mahdollisimman nopeesti, niin altistan itteni nöyryyttämiselle. Haluun nopeesti pois kaikista tilanteista. Nyt oon ruvennu saamaan jotain ahdistuskohtauksia sisälläkin, ehkä noi kaikki maailmantapahtumat on laukassu ne samassa mun epämiellyttävien kokemusten kanssa. Ne on sellasii kohtauksia, että pelkään kuolevani ja kuvittelen itteni kuolevan, ja mieleen putkahtaa erilaisia versioita siitä, miten se vois tapahtua. Nää kestää tunteja, ja niinä aikona pelottaa kattoo ympärille, koska pelkään, että nään näkyjä. (En oo koskaan nähny näkyjä, mutta pelkään silti koska välillä tuntuu että nään jotenkin sumeesti.)
Mies, kehen olin rakastunut nöyryytti mua aika pahasti muutama kuukaus sitten. Mun elämässä on tapahtunu vaikka ja mitä pahaa, ja kehenkään ei oo koskaa voinu luottaa. Oon niin hukassa muutenki. Ja nyt kaiken lisäks pelottaa, et sekoon ihan totaalisesti. Pian alkais työt ja koulu, ja en tiedä miten ihmeessä selviin ja en usko että selviin.
Mikä mua vaivaa vai oonko niin kamala, ruma ja vihattu?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Suosittelen ihmisille, joilla on näitä ongelmia lukemaan Tappava psykiatria ja lääkinnän harha Peter Götzsche. Kysymys on kuitenkin omasta terveydestä niin ei pidä mennä suinpäin ottamaa vaarallisia myrkkyjä.
Kaltaisesi ihmiset tulisi laittaa edesvastuuseen kirjoituksistaan.
Aivan samaa mieltä!
Kaltaisesi ihminen joka puoltaa myrkyllisiä ja tappavia lääkkeitä pitäisi saada edesvastuuseen ja lukkojen taakse.
Samaa mieltä mutta taitaa psykiatrian tappavien lääkkeiden edustajat täällä riehua. Harvassa nämä sivistymättömät idarit enää on jotka tappavia lääkkeitä puoltaa mutta nähtävästi näitä murhaaja-trolleja on vielä jäljellä, sairasta sakkia ovat.
Tavallinen pulliainenkin jo ymmärtää että näitä tappavia lääkkeitä ei ole tutkittu, tyhmät ihmiset ovat nyt koekaniineina mutta suotakoon se heille koska tyhmyydestä ja sivistymättömyydestä joutuu maksamaan hinnan. Nykyajan psyykelääkkeet ajavat saman asian kuin lobotomia.
Toisaalta ihan oikein kaikille niille tyhmille sivistymättömille koekaniineille että lobotomia tehdään neurolepteillä hiljalleen sillä heidän tyhmyys on este ihmisyyden kehitykselle. Täytyy olla aika tyhmä että suostuu neuroleptien aiheuttamaan lobotomiaan, tyhmiä ihmisiä vielä riittä nähtävästi.
Itse tunnen usein myös samoin, että toiset ajattelee minusta pahaa tai muuta sellaista, vaikka niin tuskin onkaan. Kouluaikoina kiusattiin paljon ja kärsin välillä aika pahastakin ahdistuksesta ihmisten seurassa, enkä oikein vain pääse siitä edelleenkään yli. Tilanteeni on kuitenkin paljon parempi kuin 4 vuotta sitten, Jolloin hain apua ongelmiini. Ystäviä ei myöskään oikein koskaan ollut samasta syystä, koska kehenkään ei voi luottaa. Oma tilanteeni parani tuon avun haun kautta huomattavasti vaikka välillä on edelleenkin vaikeaa.
Joo, kokeilin joskus vuosia sitten masennuslääkkeitä sillosen masennuksen takia, ja ei ne sopinu mulle. Myös paniikkioireisiin oon saanu lääkkeitä, mut ei niistäkään oikeen ollu hyötyä. Eli en mielelläni aio kyl lääkkeitä kokeilla.
Oon saanu apua myös, käyny terapiassa, mutten oo uskaltanut terapeutille kertoa läheskään kaikista mun tuntemuksista. Ollaan lähinnä puhuttu mun huonosta itsetunnosta. Tai toki onhan kaikki tää yhteydessä mun itsetuntoon, mut noi mun korvaan 'vähemmän normaalit' asiat oon jättäny mainitsematta. Mun ois tarkotus nyt jatkaa sitä terapiaa ens kuussa, mut en oikeen oo varma et haluunko. Jos kerron vaikka että joku nauro mulle kaupungilla, niin se vihjaa, etten voi tietää et nauroko se henkilö just mulle. En tiiä kaipaanko tollasta totuuden kieltämistä.. Ja muaki on kiusattu, rupesin ihmisii pelkää ja välttelee ihmisiä niihin aikoihin ku se alko. :/
Mun elämä on ollu tosi ahdistuksen täytteistä, mietin usein et millon ois jo mun vuoro voida hyvin? Pelottaa ettei asiat koskaan selvii. Pelottaa, et menetän mun elämän kontrollin ihan kokonaan.
Skitsofreniaa sairastavana sanoisin, että mahdollisesti kärsit ainakin harhaluuloisuushäiriöstä, mutta voi olla myös vakavempaa. Mullakin sivuutettiin tuon tapaiset ajatukset terapiassa aikoinaan. Hoitotiimi huolestuu luultavasti vasta kun sanot kuulevasi ääniä. Vaikkakin estolääkitystä suositellaan, jos vaikka suvussa psykoosisairauksia. Psykiatrinen hoito on siis melko tehotonta ja lääkitys aloitetaan niistä halvimmista lääkkeistä, edeten kalliimpiin kustannussyistä tai voihan pärstäkerroinkin vaikuttaa. Käsittääkseni kallein abilify-lääke on 400 egeä kuussa niin helpolla sitä saa, itsekin sairastin n. 10 vuotta ennen tota lääkettä joka itselläni viimein mahdollisti kohtalaisen normaalin olon.
Noihin vakoilu tai seurattavana olo-oireihin sanoisin, että kyllähän tää nykymaailma erittäin teknistyneenä mahdollistaa vaikka mitä, niin hyvässä kuin pahassa. Ihmisten ilkeydestä tulee mieleen, että maailma näyttäytyy erilaisena eri ihmisille, kutsuisin räätälöidyksi todellisuudeksi.
Vaikka itse kävin silloin psykiatrille juttelemassa sen 3 vuoden ajan ja sain monelta osin purettua ajatuksiani ja ongelmiani, vaikka en itsekään uskaltanut kaikista synkimmistä asioistani puhua. Tunnen oloni tällä hetkellä siedettäväksi enkä tiedä tai usko, että tulevaisuudessa asiat muuttuisivat paremmaksi. AMK:ssa ahdistus/masennus kasvoi silloin niin suureksi, että en vain enää jaksanut. Jatkuva ihmisten kanssa oleminen ja stressi veivät kaikki voimani, enkä jaksanut pitää enää kehenkään yhteyttä ja terapiassa käyntikin oli todella vaikeaa.
Tiedän, että en tule koskaan pääsemään tuosta ahdistuksesta eroon, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Vaikka välillä toivon, että kaikki vain päättyisi pian.
käyn nykyään töissä ja yksi kaverikin löytyy, vaikka tavataankin harvoin. Elämäni vaikuttaa päältäpuolin katsoen normaalilta, mutta en tiedä mahdanko olla enää kauhean pitkäikäinen.
Toiset pärjäävät elämässä paremmin kuin toiset. Eikä elämä ole yksinkertaista minulle koskaan ollutkaan, mutta jostain olen vielä löytänyt voiman selättää tuo ahdistus ja väsymys.
Toivon, että sinulle ei kävisi niin, että menetät kontrollin elämääsi.
Onko sinulla ketään joka tukisi sinua?
Skitso, joo, ihmiset on ilkeitä ja nykytekniikka mahdollistaa kiusaamisenkin liian monella eri tavalla.. Kyl must tuntuu et mun kännykkää ja läppäriäki vakoillaan. Itseasiassa mul on tarraki nettikameran päällä, toisaalta ehkä se on ihan järkevää.
Ite en oo onneks mitään ääniä kuullu. Koen silti, että kaikki mistä ihmiset puhuu liittyy muhun jotenki. Ja mun usein tekis mieli vaan mennä sanoo tuntemattomille ihmisille et "jättäkää mut rauhaan", oon tosi ujo, mut joskus tuntuu et tuun mahdollisesti vielä tekemään niin.
Mul on yks tosi pieni ikkuna, siihen ei mitenkään sais verhoo. Se varmaan vaikuttaa oudolta, mut en haluu et on ees yhen millimetrin rakoa että vois nähdä sisään, siks oon laittanu siihen kauheet asetelmat. Mun sisko sano, et ihmiset varmaan miettii et tääl asuu joku pimee tyyppi sen ikkunan perusteella. Jos esim. naapurista kuuluu kolinaa, otan sen viestinä mulle, ja huomaan sanovani ääneen "nyt sä lopetat ton mun vainoomisen, lopeta!" ja sit saatan laittaa korvatulpat, etten kuule sitä yhtään enempää. Mä joko suutun tai pelästyn siitä, että naapurista taas kuuluu kolinaa, koska tuntuu et ne kolistelee mun takia. Tuntuu kirjaimellisesti siltä, et koko maailma ois mua vastaan. Tollasia juttuja on paljon.. en uskalla kaikkee tänne kirjottaa.
24vmies, hyvä et sulla kuitenkin on työ mis pystyt käymään ja kaverikin. En tiiä miten tuun ite selviytymään, tuskin tuunkaan. On mulla yks henkilö, kelle voin puhuu, mut se ei ihan ymmärrä. Mulle sanottiin vähän aikaa sitten kadulla yks ikävä kommentti, ja se henkilö ei usko, et kukaan sanois mitään sellasta. Käytännössä oon melkolailla yksin.
Kuulostaa osittain samanlaisilta oireilta, mitä itsellänikin on ollut. Etenkin kun mainitsit esimerkkinä ton veden laskemisen asunnossasi.. Monesti edellisessä kämpässä asuessani koin, että mun ylänaapuri olisi tiennyt mitä teen, ja kiusannut mua.. Tömistelikin ihan ihme aikoihin, juuri kun olin tekemässä jotain tiettyä, jännittävää asiaa.. Säikähdin siis vielä tuplasti enemmän. Monet tietysti selittää tällaset tilanteet sattumalla, ja itsekin oisin aiemmin selittänyt. Mutta tuntui silloin mahdottomalta, että ne olis olleet sattumia..
En edelleenkään tiedä mitä ajatella joistain kokemuksistani.. Muutama vuosi taaksepäin aloin kokemaan vähän enemmän traumaattisia asioita ja jonkinlaista kiusaamista kun olin ekaa kertaa työelämässä. Sen jälkeen oli vaikeaa monissa paikoissa olla ihmisten ympäröimänä. Olin työharjottelussa, opiskelin, mutta jätin kesken ne opinnot... Enää en koe niin voimakkaasti tällaista, mutta ne kokemat asiat vaivaavat joskus.. Ja on vaikea päästä vihasta eroon. Muutin paikkakunnalta, jossa en viihtynyt pois. Se auttoi ainakin hieman, koska nykyinen asuntoni on paljon viihtyisämpi ja asuinseutu rauhallinen.
Olen kärsinyt pitkään sosiaalisesta jännittämisestä, mikä haittaa elämääni.. Luulen, että se tekee minut joskus epäileväksi muita ihmisiä kohtaan.. Mutta toisinaan en aina tiedä mitä ajatella noista aiemmista kokemuksista... Tuntuu niin kuin ihmiset olisivat tienneet ajatukseni, ja en kykene ymmärtämään miten.
Kun näistä asioista sitten aloin puhumaan, niin lääkärit ja hoitajat tietysti sanoivat että on mahdotonta tietää mitä toiset ajattelevat jne.. Sain myös diagnoosin 'psykoottinen, ei-elimellinen häiriö'.. Mistä en usko kärsineeni, vaikkakin ehkä jonkilaisesta vainaharhaisuudesta. He myös ehdottomasti suosittelivat antipsykoottisia lääkkeitä, jotka monesti lihottavat ja aiheuttavat muutakin haittaa. Yhtä kokeilin, abilifytä.. Söin n. 2 viikkoa ja alkuoireet olivat tosi epämiellyttäviä.. Päätin etten koske enempää lääkkeeseen, enkä ole enää mitään vastaavaa syönytkään..
Näistä oireistakaan en ole jaksanut puhua kauheasti enää.. Entiselle hoitajalle kun joskus mainitsin näistä, niin oli tietysti heti suosittelemassa neurolepteja.. Koin jonkinlaista halveksuntaa myös kyseiseltä hoitajalta... Nyt aloitan kuitenkin ensikuussa terapian, lähinnä sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja ahdistusongelmiin. Olen myös opiskelija, ja välillä on ollut todella rankkaa, koska en uskalla tutustua ihmisiin.. Joskus myös tulen vainoharhaiseksi. Toisinaan kuitenkin huomaan kaiken olevan omaa kuvitteluani, mikä pohjautuu joihinki aiempiin kokemuksiin, sitten olen huojentunut kun huomaan ettei ne omat ajatukseni pitäneetkään paikkaansa.. Ja joskus on helpottava huomata, että on ihmisiä joiden kanssa on myös mukavaakin eivätkä he halua pahaa. Tosin ihmissuhteita on silti mun todella vaikea muodostaa, kun olen niin ujo ja ahdistunut.
Surullinen olo tuli luettuani, kun itsekin olin noin pelokas ja ahdistunut nuoremmalla iällä. Sairastuin jotakuinkin 20-v ja siitä on jo melkein samaiset 20 vuotta aikaa. Mutta noiden oireiden kanssa oppii elämään onneksi ajan kanssa ja ehkä vähän huumorilla.
Tuo tietsikan kameran peitto lienee aivan turhaa, kun ainakin itse oon jostain lukenut että ton kuvaruudunkin kautta on mahdollista vakoilla halutessaan. Sama juttu toki tv:n kanssa. Kyllähän tää maailma on melkoinen valvontayhteiskunta nykyään. Mulla saattaa itse asiassa joskus tietsikan ruutu sulkeutua itsestään ilman että kosken hiireen tai näppäimistöön mitenkään. Eli konetta myös varmaan kontrolloimaankin pystyy joku hakkeri yms. Mutta ei se silleen haittaa mua enää. Yksityisyyttä ei oo nykyisin. Toki ihmettelen mikä tekee juuri minusta niin kiinnostavan.
Kannustan kyllä terapiaan ja lääkkeisiin. Niistä ainakin itselleni ollut hyötyä.
Käy mittaamassa kilpirauhasarvot. Vajaatoiminta vaikuttaa noihin!
tyttttö25v, sama juttu, tuntuu aina siltä, et naapurissa kolistellaan eniten just sillon ku teen jotain. Kuulostais oudolta, et joku käyttäis niin paljon aikaa naapurinsa vainoomiseen, mut ite oon perustellu sen sillä et oon niin kamala, ja mun olemassaolo häiritsee muita. Ja siks ihmiset haluu vaikeuttaa mun elämää. Toivottavasti saat ite apua terapiasta.
Skitso, joo, nettikameran oon peittäny just siks et vaikka joku vakoiliski mun konetta ni ainakaan ne ei voi nähdä mua mitenkään. Ton tietokoneen ruudun sammumisen voi selittää sillä, et se menee virransäästötilaan, eli jos et oo hiireen koskenu tiettyyn aikaan ni se näyttö sammuu automaattisesti. Mä ajattelen, et mun elämää hankaloitetaan kostona siitä, et oon niin ruma, tyhmä jne.. Kokeilin joskus mm. Cipralexia ja Sertralinia, ne vaan pahens mun oloa vaikka kuukausia kokeilin niitä.
Hautautunut: verikokeet mulla otettiin pari kuukautta sitten muista syistä, ja kaikki oli ihan ok. Ja oon käsittäny, et kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyy esim. masennusoireita, ja niitä mulla ei oo sinällään. Oon surullinen, koska mun elämä nyt on tämmöstä, mut en oo masentunu. Katoin muitakin noita kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita, ja aika varmasti voisin sanoa, et ei oo kyse siitä.
Ahdistaa ja pelottaa taas. Liian hiljasta tai sit liikaa melua..
Olen itse Aikuinen 30v mies. Olen oikeasti hyvän näköinen mies sportti Taustaa koko ikäni.
Silti kärsin samoista oireista, itsetunto todella huono ja nyt kuuluu puhettakin päässä.
Nainen ja mies puhuu ihan turhanpäiväistä, tunnistan kyllä että se on pääni sisällä.
Mulla on myös rankka Lapsuus ja nyt tuntuu umpikujalta.
Ei yhtään nautintoa, seksikin ei tuo edes hetken nautintoa. Välillä tuntuu että Vaimoni on itse paholainen. Olen aina ollut ylikiltti ja elättänyt vaimon 15v, koittanut tehdä hänet onnelliseksi... aina pitää esittää jotain unelmamiestä. Nyt ei pysty enään.
Olen todella umpikujassa.
Sitten on onnenpäiväsi. Voit lopettaa huolehtimisen tähän päivään. Skitsofreniaan on vaikea sairastua kenenkään, kun sellaista sairautta ei ole olemassa kuin mielikuvitusmaailmassa, siellä missä psykiatrit elävät.
No+ei+sillä+diagnoosilla+oo+väliä,+vaan+sillä+miten+tietyt+oireet+vaikuttaa+ihmisen+toimintakykyyn+ja+tuntemuksiin,+elämään+ylipäätänsä.+
Mäkin joskus perustelin sitä asiaa itselleni niin, että mun olemassaoloni häiritsee muita niin paljon, että he haluavat ärsyttää ja vaikuttaa muhun monin eri tavoin. Tuntuin niin kuin mun ajatukset olisi jotenkin kaikunut kaikille.. ja ihmiset olisi tienneet mitä teen yksin omassa asunossanikin. Mustakin tuntui, että muut haluavat nöyryyttää mua kaikilla mahdollisilla tavoilla, koska olin ehkä niin erilainen ja naurettava..?
Aika paljon saisi tosiaan nähdä vaivaa joku naapuri sen kaiken toteuttamiseen, jos se niin oikeasti tarkoituksella tekisi. Luulen, että kaikkeen tähän sekamelskaan vaikutti omalla kohdalla ainakin erittäin huono itsetunto, jotkin aikaisemmat huonot/traumaattiset kokemukset, myös epämiellyttävät ihmiset, jotka eivät hyvin ymmärtäneet mua..
Mun olo on helpottanut paljon jos mietin itseäni yli 3 vuotta takaperin, jolloin noi ajatukset sai alkunsa. Enää ei oo niin voimakkaasti sellaista.. Koen oloni suht normaaliksi. Uskon, että sullakin tulee helpottamaan vielä. Vaikka puhuisit ajatuksistasi lääkärille niin en usko että sua pakkohoitoon laitetaan.. Jos selviät kuitenkin arkielämässä jotenkin niin ei ketään viedä laitokseen silloin. Mutta olis varmaan hyvä, että puhuisit omista tuntemuksista/ajatuksista. Se voi auttaa sua itseäsi ainakin... Lääkkeitäkin voi kokeilla, koska voihan se olla vainoharhaisuuttakin mikä ehkä helpottuisi lääkityksellä. Mutta kannattaa olla tarkkana sivuoireissa.
Et myöskään vaikuta henkisesti jälkeenjääneeltä, koska kirjoitat ihan hyvin ja ymmärrettävästi..
tyttttö25v, no en oikeastaan selvii arkielämässä niin hyvin, koska saan jatkuvasti paniikkikohtauksia ja oon koko ajan varuillaan. Mun ahdistus myös lisääntyy aika nopeesti jos joudun olemaan samojen ihmisten kans tekemisissä pitkään, siks työt ja kouluki pelottaa. Ja lääkkeitä en kyl mielelläni kokeilis.. ne mitä oon kokeillu joskus toi vaan ahdistusta ja masennusta lisää. Koen, et lääkkeet tois ennemminki takapakkia mulle, varsinki ku opiskelujen pitäis edetä. No mut juttelen sille psykiatrille ja katotaan sit. En kyl tiedä et miten kerron sille asioista, pahimmat jutut pitää varmaan jättää kertomatta, mut toisaalta kaikki asiat on niin oleellisia.. äh, en tiiä.
Ja hyvä et tunnet olos suhteellisen normaaliks, antasin vaikka ja mitä että saisin tuntee saman.
Katoin ne lääkkeet mitä olit kokeillut, niin ne taitaa olla SSRI-lääkkeitä. Jos potilaalla on psykoottisia oireita niin yleensä tavalliset masennuslääkkeet niitä oireita pahentaakin. Sillon jos on psykottiisia oireita, niin käytetään antipsykoottisia lääkkeitä eli neurolepteja. Niissä kyllä on sivuvaikutuksia, varsinkin lihominen on aika tyypillinen monilla. En siis kuitenkaan voi varmuudella sanoa, onko sun tapauksessa kyseessä psykoosi.. Mutta jos olisi.
Kannattaa yrittää kertoa kaikki asiat, mitkä sua vaivaa, lääkärille..
Toivottavasti sullakin jossain vaiheessa helpottaa...:) Et ainakaan vaikuta mun mielestä täysin toivottomalta.
Sulle Losinghope ja muille Yhtään sen enempää kommentoimatta noita ylempiä kirjoituksia sanon oman mielipiteeni… tiedättekö millaista on kateus?? Entäpä naapuriviha?? Tiedättekö millaista on katkeruus?? No niin… älkää syyttäkö sairauksia siitä, jos joku oikeasti pilkkaa ja on kateellinen. Kun he huomaavat yhdenkin naarmun ulkokuoressasi, niin he antavat sinun olla, koska he kokevat itse olevansa sen jälkeen täydellisempiä ja ehjenpiä, kuin sinä ja korkeintaan nauravat sinulle. Jos epäilet joutuneesi kateuden kohteeksi, niin tee tahallasi joku tympeä ilmoitus nettiin, jossa vähän ns. olet stiplaavinasi, niin jos nyt joku seuraa konettasi, häipyy. Niin minä tekisin. Ihailijasi eivät jaksa luuseria kauan vakoilla. Ala vaikka harrastamaan jotain todella harvinaista urheilulajia ja sitten sano muille, että eivät he siitä mitään ymmärrä, katselevat vaan vierestä.Saat itseluottamusta ja piste. Silloin voit sanoa aina, että olet erilainen ja jo harrastuksesi kertoo sen. Kiusaamisen muoto on nimittäin se, että he yrittävät eristää sinut jo pelkästään ystävistäsi puhumattakaan muista tuttavuuksista ja sitten he ovat voittaneet tällä tavoin. Puhuvat jo sinun kuullen sitä paskaa sinusta ja jopa sinulle. Eikö olekkin väärin. No joo tälläistä tämä nyt vaan on. eräät otetaan aina hampaisiin… koska se nyt on niin, se on äärimmäistä kateutta. Sinulla on pakko olla jotain mitä ne haluu. Ihan pakko. Ja ymmärrätkö, että ne haluu sen sulta pois. Minä ymmärrän sinua ihan hyvin. Jos se on sinun kaunis ja peräänantamaton luonne, niin olen pahoillani sitten, sillä nyt sanon jotain todella kauheaa; joku haluaa taatusti joskus vielä tappaa sinut ja sen sanon, että koettu on!!! koska silloinhan sen saa pois sen kaiken sisäisen ja ehkä myös ulkoisen kauneuden, kun järjestää toiselle vaikka onnettomuuden. tiedätkö minä ja mun mies oltiin aluksi aivan ihana pari, milloin olimme sisäisesti ja ulkoisesti erittäin kauniita, mutta meitä kadehdittiin niin tarpeeksi, että meidän kummankin eloa yritettiin sabotoida monta vuotta, enen kuin uskottiin, ettemme eroa. näin!! Ihmiset nyt vaan kadehtivat asioita sinussa. Nytkin bussipysäkillä eräs tyttö alkoi ihan oikeasti levitellä rahojaan mun edessä, että tulisin hänelle kateelliseksi, mikä URPO!! Älä masennu tälläisestä, en minäkään niin tee. sinulla tuskin on skitsofreniaa, ei minullakaan sitä ole, mutta huomioiden tekeminen on äärimmäisen sallittua.
Voi herranen aika mitä tekstiä.
Tuossapa vasta kauneutta!
"tiedättekö millaista on kateus?? Entäpä naapuriviha?? Tiedättekö millaista on katkeruus?? No niin… älkää syyttäkö sairauksia siitä, jos joku oikeasti pilkkaa ja on kateellinen. Kun he huomaavat yhdenkin naarmun ulkokuoressasi, niin he antavat sinun olla, koska he kokevat itse olevansa sen jälkeen täydellisempiä ja ehjenpiä, kuin sinä ja korkeintaan nauravat sinulle."
Mielestäni sinun tekstisi oli katkeraa.
Eivät kaikki ajattele noin, mitä sinä suollat.
Nauru kaunistaa ketä tahansa jos se on aitoa iloa.
Oletko sinä kateellinen toisten onnesta?
Anna olla, puolustelet kuitenkin vain itseäsi.
Ja osa tuosta tekstistä oli niin vainoharhaista etten viitsi edes kommentoida niihin.
" Sinulla on pakko olla jotain mitä ne haluu. Ihan pakko. Ja ymmärrätkö, että ne haluu sen sulta pois. Minä ymmärrän sinua ihan hyvin. Jos se on sinun kaunis ja peräänantamaton luonne, niin olen pahoillani sitten, sillä nyt sanon jotain todella kauheaa; joku haluaa taatusti joskus vielä tappaa sinut ja sen sanon, että koettu on!!! "
Kiva kun lietsot pelkoa täällä.
Kukaan normaali ihminen ei halua tappaa ketään minkään ominaisuuden takia.
Normaali ihminen kyllä ymmärtää sen olevan väärin.
Ei helvetti että pitikin vastata edes...noh, en vaan halua että aloittaja ottaa tästä mitään oppia itselleen.
tyttttö25v, kiitos, samoin. Tapaan uuden psykiatrin parin viikon sisällä koska vaihtui, jos se on asiallisen olonen, niin kerron kaiken. Mut kerron ainakin sen, et viime aikoina oon saanu paniikkikohtauksia tiheästi olin sit sisällä tai ulkona.
voihyvinsitkuitenkin, en henkilökohtasesti usko sun teoriaan. Ei tuntemattomat ihmiset oo mulle kateellisia mistään, ei mitään mistä olla kateellinen. Mut oon pahoillani jos susta tuntuu tolta.
fdgdfghdfhg, en ota oppeja. Ennemminkin on aina sellanen fiilis, et mun pitäis olla kaikin tavoin parempi ettei mun olemassaolo häiritsis ketään.. eli ei huolta.
Olet sinä kirjoituksesi perusteella ainakin erittäin psykoottinen. Mene lääkäriin ja kerro terapeutillesi. Ansaitset voida hyvin! Ei tuo kaikki mitä koet valitettavasti mene asioita kieltämällä itsestään ohi. Jonain päivän
voit paremmin ja huomaat, miten hyvä oli että hait apua. Voimis!
Kuulostaa pikemminkin harhaluuloja sisältävän dysmorfisen ruumiinkuvahäiriön oireilta. Englanniksi löytää lisätietoja asiasta (delusional body dysmorphic disorder). Suomessa ei tuota niinkään tunneta.
Itse olen täysi paranoidi skitso .00 (jatkuva) ja pääpiirre itsellä on että näen tämän helvetin ihmisteatterin/ihmispelin läpi todelliseen maailmaan. Pidän psykiatreja ja useimpia MT-hoitajia sieluymmärrykseltään kehitysvammaisina, enkä todellakaan syö näiden nk. lääkkeitä. Uskon/tiedän tämän sairastelun olevan henkistä heräämistä ja/tai kriiseilyä.
Tässä vähän näkökulmaa niille, jotka tuskailevat skitsofreniansa kanssa.
https://www.youtube.com/watch?v=kF2xiBMEhio
Onko skitsofrenia etenevä sairaus?
Tapahtuuko sairastuminen pikkuhiljaa ja yhtenä päivänä vaan todetaan, että tila on niin paha, että nyt on tauti päällä?
Vai iskeekö tauti yllättäen lyhyen etenemisjakson aikana tai jopa ihan kertalaakista?