Hamina lakkautetaan. Nyt viimeistää Karhula olisi ollut se ainoa oikea poliisitalon paikka. Mutta Lähdesmäki sai hurmoshenkisen mielitekonsa läpi. Ja talon Kotkan perukoille. Edes kotkan valtuustossa ei silmät auenneet, tämän älyttömän talopaikan suhteen. Tervetuloa Haminalaiset, poliisi löytyy tuolta Lähdesmäen mielestä kotkan keskeiseltä paikalta.
Karhula Haminan ja kotkansaaren välissä olisi ollut logistisesti nappi sijoitus talolle.
Karhula Haminan ja kotkansaaren välissä olisi ollut logistisesti nappi sijoitus talolle.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ihmettelen suuresti apulaisjohtapoliisia kun kertoo, että partion suunnittelu vie aikansa. Kyllä me ajettiin samoilla pareilla vuodesta toiseen. Jos sairastu joku tai vitutti työn paljous, niin meni ihan 5 sek kun kertoi kuka ajaa kenen kanssa. Loma-ajat työlistan tekijä suunnitteli jo kuukausia aiemmin. Huono puolustus. Mitenhän Pasilan poliisitalossa, poliiseja satoja. Suunnitellaanko sielläkin työparit aina töihin tullessaan, 7 tuntia menee työparijaossa?. Jos näin on, niin siirretään poliisipalvelut Kemiöön. Mitäs sitten kun rosvot tietää vuorojen alkamis ajankohdat. Pojat keikkaa virojoella. Taatusti menee tunti, ennen kuin on lähelläkään rikospaikkaa. Haminasta 20min.
Miten siinä partioiden suunnittelussa menisi aikaa? Eikö voi vaan heittää paperille että jaska ja pekka, tiina ja pertti, kalevi ja hermanni jne... Mitä siinä enempää suunnittelua tarvitaan kuin ettei tule kahta akkaa tai koiranohjaajaa samaan autoon?
Kotkasta vaikka Vaalimaan Kouvolan rajalle on alue, jolla on toimittava kun Kotka jää ainoaksi toiminta alueeksi ja poliiseja vähennetään vielä, että onko järkee vai ei? Ei poliisit pysty enää hommiaan hoitamaan siinä tilanteessa, mutta eihän se ole matka eikä mikään kun haetaan Lapista kunnon etäisyydet.
Ennen oli poliisilaitokset esimerkiksi Virolahti, Hamina, Karhula, Kotka, Pyhtää. Koko alueelle nyt vain Kotkassa????????????????????.
Onko Poliisi laitos Kotkan saarella paras paikka näille alueille??
Olisivat jumalniemen pelloille pykänneet poliisi ja palolaitoksen. Virhe sijoittaa kummatkin sinne pussinperälle. Jumakasta järkevästi joka suuntaan pääsee.
Paljon korjaisi tilannetta kun tekisivät sillan joen yli citymarketin pellolta Jylpylle ja Hovinsaaren kautta Jumalniemeen Kotkan saaren välille uusi tie ja haara Sunilaan Hovinsaarelta myös niin Sunila olisi Kotkan saaren kanssa melkein samaa aluetta. Se yhdistäisi Kotkan paremmaksi alueeksi, toimivaksi kun ei tarvitsisi moottoritien kautta mennä saarelle pitkän mutkan takaa. Sunilastakin saarelle hirveä kiertäminen moottoritien kautta, ei järkeä.
En tiedä kuinka usein te asioitte poliisilaitoksella mutta itselläni on joskus vuosienkin taukoa. Partiot sen sijaan kiertelee ympäri vastuualueitaan eikä odottele laitoksella oli se laitos missä tahansa. Että mikähän tässä nyt on ongelma, ei ainakaan sijainti. Poliisien määrä sen ratkaisee onko turvatonta vai ei. Poliisiaseman paikka on yhdentekevää.
Missä ne kiertelijät on nykyjään? Virolahti Kouvolan-Lappeenrannan rajoja myöten, Hamina Karhula, Kotka alueet, vieläkö Pyhtään suuri alue päälle? Siitä pari maijaa vaan hoitelemaan se alue, karrikoiden sanottuna. Poliisi laitos voi silloin ollakin vaikka Lappeenrannassa pelkästään. Loviisassa toinen. Tarvitaanko enää Kouvolassakaan?
Emme tarvitse enää poliisia kotkan alueella. Alue on täysin turvallinen.
Sukarin Topin Jumalniemen tontti, lähellä kuitulasia. Sinne olisin poliisitalon rakennuttanut.
Karkkariin se pitää laittaa, lähelle asiakkaita.
Ennen Jyrkilän bussi ja poliisiauto ajoivat 15min välein karkkariin. Silloin se oli huomattavasti huonomaineisempi paikka kun nykyisin.
Torinalue on kesällä mukava paikka oleskella.
Pää pois pyllystä kymiläiset. Se poliisitalo on kohta valmis ja Kotkansaarella. Nyt ei kitinä auta. Ei Helsinginkään KESKUSTA ole missään maantieteellisessä keskipisteessä.
Metsolassa oli aikoinaan putka, jonne väkinäisillä riehuvat vietiin säilöön.