Fisher 37 takaa nautinnon, josta vain haaveilette

Kohta alkavat olympialaiset. Tähän saakka olen vietellyt ensimmäistä eläkeläiskesääni mökillä, mutta Rion tohinan alkaessa siirryn Fisher 37 -moottoripurjehtijaani. On mukavasti tila, näkymä ulos, suuri televisio, hyvää ruokaa ja kaljaa.

Mukana on pumpattava kajakki ja kalastusvälineet. Ei haittaa sade, eikä tuuli, ei kovakaan. Vene sen kyllä kestää.

Säälittää lukea ketjuja, joissa valitetaan huonosta säästä. Eivät raukat ymmärrä, että vene täytyy valita oikein ja ajankohta.
7258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toihan on kivan ja rennon kuuloinen ratkaisu ja aivan mainio eläkeläiselle: purjehdus on tuossa tavallaan ulkoistettiin Rioon ja tilalle hankittu tuollainen kelluva kisastudio. Ja ihan kiva se kajakkijuttukin: kun oikeaa ei ole kokeillut, tuollaisella pumpattavallakin jaksaa vähän harjoitella. Sitten kun pääset oikeaa kokaisemaan, unohtuu pumpattavat korvikkeen.

Äänestä
  • Onneksi olkoon . Onhan tuo ihan kivan näköinen sekoitus kotimaista Targaa ja jotain sillipaattia. Varmasti merikelpoinen.

    Äänestä

Etevän näköinen. Satamassa hauska peli hallittavaksi, ainakin ahtaissa altaissa. Järvisuomessa voi sitten sammua vaikka tuhdolle ja tornaattori jää puskemaan rantaa päin. Sitten kun taas malttaa herätä, ..., eikun pari potkua koneella, piiskaryyppyä ja matka jatkuu...

Äänestä

Mutta kuinka se purjehtii?

Äänestä
  • "Mutta kuinka se purjehtii?"

    Huonostihan se, jos sitä purjeveneenä ajattelee. Ei nouse, ja avotuulissa matkavauhdiksi muodostuu käytännössä 5-6 solmua, jos nyt tuulta on purjehdittavaksi asti.

    Mutta vene on minulla Norjassa, missä olen asunut työelämäni ja mistä minulla on vaimo. Niihin olosuhteisiin se sopii hyvin, kun ajattelee sitä eläkkeen viettämiseen eikä mailien mittaamiseen.

    Vene on yhteisomistuksessa toisen eläkeläispariskunnan kanssa. Suomeen minua sitoo mökki ja koti-ikävä.

    En minä tuollaista venettä voi purjehdukseen suositella, mutta jos on aikaa, niin vene tarjoaa lämpöä ja näkymät ulos. Ja kyllä niillä purjeillakin pääsee, kun myöntää tosiasiat ja sopeutuu niihin.

    Äänestä

Fisher 30 on yksi suosikeistani, saatanpa hankkia joskus.

Äänestä

Jos sulla on muija joka ei käy pesulla niin pääset samalla meritunnelmaan kun silli haisee...Oi onnea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


417janollia kirjoitti:

Kohta alkavat olympialaiset. Tähän saakka olen vietellyt ensimmäistä eläkeläiskesääni mökillä, mutta Rion tohinan alkaessa siirryn Fisher 37 -moottoripurjehtijaani. On mukavasti tila, näkymä ulos, suuri televisio, hyvää ruokaa ja kaljaa.

Mukana on pumpattava kajakki ja kalastusvälineet. Ei haittaa sade, eikä tuuli, ei kovakaan. Vene sen kyllä kestää.

Säälittää lukea ketjuja, joissa valitetaan huonosta säästä. Eivät raukat ymmärrä, että vene täytyy valita oikein ja ajankohta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu