Keijunmekko

Kertoisiko joku milloin kannattaa
ottaa keijunmekon siemenet kukasta.
21369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kukkapohjaan ( vai mikä lie) alkaa kehittyä vähitellen paisuva pallukka. Olen monet vuodet keräillyt näitä pallukoita alkusyksystä, kun jo tuo melkoista hallaa sietävä kasvi alkaa nuukahtaa. Pallukat vain talteen ja kun ovat kuivia, eli tuon siemenkodan sisältä kuuluu liikutellessa hentoista kilinää, siemenet voi valutella esille tai olla vaikka tuonne tammi-helmikuulle ihan siltään pallukoina ilmavassa paikassa. Keijunmekon siemenethän kannattaa kylvää jo tammi-helmikuulla, niin mekot ehtivät aloittamaan kukintaansa juhannukselta. Joka vuosi ei saa hyviä siemeniä, näyttävät säilyvän itävinä ainakin neljä vuotta. Keijunmekko on ihan huippu loppukesän kukkija, kukkii kyllä monena vuonna ihan lokakuulle. Siemenet kannattaa ottaa talteen, taimikasvatus on helppoa. Liialla kastelulla voi kyllä tuhota. Taimet ovat pitkään tosi pieniä eli taimet eivät vie paljon tilaa. Latvoa voi, jos haluaa, haaroittuu kyllä muutenkin hyvin.

Äänestä
  • Ostin taimena ja kasvoi nopeasti, kukkinutkin koko ajan. Melkein kuoli kun annoin liikaa vettä kerralla, pariin viikkoon ei tarvinnut antaa yhtään, lehdet roikkui mutta kukkia tuli silti lisää. Nyt saa taas kastella hiukan joka päivä, kestäisi varmaan kuivuuttakin useamman päivän. Seviäisiköhän oksat talven sisällä, tuskin, mutta juurtui ainakin katkennut oksa kun tökkäsin multaan. Ei nuo kukat kuitenkaan kauemmaksi erotu kuten monissa muissa kasveissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kukkamerkki kirjoitti:

Kertoisiko joku milloin kannattaa
ottaa keijunmekon siemenet kukasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu