Hei!
Olen aika solmuisessa tilanteessa. Eräitä kortteja on kateissa, jotka ovat minulle tärkeitä. Ovatko omilla jäljilläni vai onko siirretty?
Lisäksi ihmissuhteeni ovat aika solmuisessa tilassa. En ole muutaman ihmisen kanssa puhunut vähään aikaan- olen katsonut ettei minulla ole asiaa heidän kanssaan hoidettavana.
Yksi väittää, että minun pitäisi pyytää toiselta anteeksi, mutta mielestäni ei ole anteeksi pyydettävää. Rahatilanteeni on vaikea joskin hiukan on helpompi kuin vuosi-pari sitten- vaikka vaikeassa tilanteessa olenkin, eikä helpotusta tunnu tulevan ihan äkkiä.
Saanko solmut avattua, miten etenee parisuhteeni, raha-asiat, entäs ne kadonneet kortit? Olenko pelannut elämäni kortit oikein?

Vastaukset 2
Vanhimmat
TAROTAR ilmoittaa seuraavaa!!! 24.07-16 klo 02:00
Tarotar
24.7.2016 2:12
Hei kaikki ihanat kyselijät!
Olen jo enemmän kuin vuorokauden jäljessä vatauksissani.
13-15 vastausta odottaa jonossa tällä hetkellä. Joihin pyrin vastaamaan sunnuntain aikana mutta jos ei, niin vastailen kyllä kaikille pienellä viiveellä koska teen taas viikolla jotakin muuta😉😊😀
Joudun nyt laittaamaan aikarajan tähän hetkeen 24.07. 2016 klo jälkeen tuleville en voi vastata ennen kuin taas ilmoittaudun linjoille uudelleen.
Ja siitä laitan kyllä teille viestin tänne foorumille!!!
Iloista viikko ja kaikkea mukaaaaaaa!!!
Ja iso kiitos kysymyksistänne!!!
terkuin Tarotar 🌹🌹🌹
Hei Kauris-79!
Kysytty 24.7.2016 22:35
Tälliset kysymykset joissa jokin on kadonnut ei kuulu minun repertuaariini!
Täällä suomi24 on varmaankin muita foorumeita, ehkä selvänäköiset tai jotkut voivat sinua tässä asiassa auttaa.
Raha:
Tässä sinun pöydässäsi raha-asioihin saattaa olla jotakin helpotusta tulla josta et vielä ole tietoinen, et siis osaa tätä ennakoida. Jos se ei melko pian ilmene niin sitten raha-asiasi on samanlainen kuin nyt mutta ei huonone, onneksi! Tämä pitäisi olla noin 3 kk sisällä(muista aika on aivan tarkkaan vaikea määrittää) mutta lähitulevaisuus on parempi aikamääre.😊
Sinä ja ystävät/tuttavat
Tähän on nyt sellainen viesti että parempi jättää vähemmälle ny kanssakäyminen vaikeiden ihmisten kanssa. Tästä ei nyt saanut mitään kiinni enkä mitään selvää kirjoitettavaa sinulle…tälläkin on jokin tarkoitus jonka aika sinulle näyttää…
Suhteesi on nyt kytköksessä Tähän itsetuntemukseen vieläkin tiukemmin. Ole kärsivällinen asioissanne ja laita jäitä hattuun toviksi kunnes saat hieman itsellesi leppoisemman mielen. Sitten pikku hiljaa voit pala palalta alkaa selvittää joitakin epäkohtia joista on teillä ollut hankausta…sinä teidät mitä nämä asiat ovat!!! Ole myös itsellesi pitkämielinen ja armollinen kun asioitasi mietit 😉😉😉
Korttien tuoma viesti on selvä jonka sinulle nyt kuvailen!
Käännä nyt fokus toisaalle! Nyt olisi hyvä suunnata energiasi itsesi kehittämisen/tuntemaan itsesi paremmin koska muuten sotkut toisten kanssa jatkuvat ja uudetkin tuttavat tuottavat sinulle sekaannusta.
Itsetuntemus olisi nyt sinun etusi. Mene luennoille messuille ja lue kirjastosta kirjoja joilla ymmärrät miten me ihmiset käyttäydymme ja mitä voisit itsesi saada ymmärtämään itseäsi paremmin…et voi ymmärtää muita kuin sen verran kuin itse ymmärrät itseäsi…tuntuu kliseeltä mutta toimii…hae oma ryhmäsi jossa voit kehittyä muiden kannustamana…etsi kunnes löydät itsellesi oikean tavan oppia itsestäsi uusia puolia ja voit katsoa avoimin mielin mitä sinä oikeastaan ajattelet elämästä…
Joskus on vaikeaa kun kortit kertoo jotakin jota ette edes kysy mutta minä vaan tässä tulkkaan sinulle kortit jotka sinulle tuli…vaikka kysyin sinun kysymykset tämä tuli minulle kirjoitettavaksi. Ja minähän vain kirjoitan/välitän viestin…😰😰😰
Tässä sinulle hieman purtavaa🍰☕🍰☕🍰☕💡💡💡
Terveisin Tarotar🌹🌹🌹