Ollaan nelikymppinen pari ja yhteiselämää on kestänyt jo 15 vuotta.Rakastan syvästi kumppaniani,mutta yksi asia painaa kovasti mieltäni.Meillä ei ole seksielämää juuri lainkaan.
Alussakin minä olin se aktiivisempi puoli,mutta ensimmäisen vuoden jälkeen kumppanini sairastui harvinaiseen ihosairauteen,joka surkastuttaa ja kuivattaa limakalvot,joten klitoris ei kestä minkäänlaista hankausta.Siihen kuihtui seksielämämme.
Aluksi yritin välillä vonkata ystäväni koskettelemaan minua,mutta tultuani torjutuksi tarpeeksi usein,lopetin yritykset itsetuntoni riekaleina.Sairaudellehan ei voi mitään ja sen kanssa on opittava elämään,mutta myönnän olevani katkera,koska suhteessamme ei ole seksiä ja koska se on minulle aina ollut tosi tärkeää.
Alussakin minä olin se aktiivisempi puoli,mutta ensimmäisen vuoden jälkeen kumppanini sairastui harvinaiseen ihosairauteen,joka surkastuttaa ja kuivattaa limakalvot,joten klitoris ei kestä minkäänlaista hankausta.Siihen kuihtui seksielämämme.
Aluksi yritin välillä vonkata ystäväni koskettelemaan minua,mutta tultuani torjutuksi tarpeeksi usein,lopetin yritykset itsetuntoni riekaleina.Sairaudellehan ei voi mitään ja sen kanssa on opittava elämään,mutta myönnän olevani katkera,koska suhteessamme ei ole seksiä ja koska se on minulle aina ollut tosi tärkeää.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ymmärrän mitä tarkoitat.
Eihän seksi ole suhteen perusta eikä kaikki kaikessa, mutta silti sitäKIN pitäisi ainakin joskus olla.
Voit sentään lohduttautua sillä, että syy on kumppanisi sairaus, minulle kun on käynyt suhteissani jo parin-kolmen vuoden jälkeen niin, että intohimo kuihtuu ja seksi loppuu kokonaan.
Tai ainakaan se seksi ei enää tunnu juuri miltään - ennemmin kuin vaivaa toista, hoitelee homman itse...Olenkin ollut silloin tällöin kurja rotta ja hakenut sitä intohimoa vieraista naisista (ja häpeäkseni täytyy tunnustaa, että kyllä maistuu!)
Muuten suhteet ovat saattaneet toimia siis hyvinkin, mutta mihin ihmeeseen se intohimo katoaa???
Kannattisi kokeilla jotain apuvälineitä tai uusia juttuja niin voisi homma lähteä toimimaan paremmin.
Ryhmäseksiä, fistausta, panovöitä jne.
tai jotain muuta "tuhmaa". Löytäkää yhteinen fantasia ja lähtekää kehittelemään.
Fistaus ja kunnon joukkopano onkin todella järkevä vaihtoehto jos klitoris ei siedä edes hellää koskettelua !!
Niin siis tämä ei ollut tuolla ensimmäiselle kirjoittajalle, vaan vastaajalle - joka valitteli vähäistä panomääräänsä.
karttuu ?
Kuten huomaat, olen nimimerkkini veroinen =))
se tasaantuu=)
Joo onhan se pitkissä parisuhteissa aina ollut että se alkuhuuma alkaa muistua mieleen jokusen vuoden jälkeen.
Että voi niitä aikoja.
Mutta kyllä se intohimo on siellä, monesti se vain hautautuu kaiken käytännöllisen ja arkisen alle.
Jos ei asialle tee mitään niin loppuuhan kaikki hyvä aikanaan.
...ettei alkuaikojen hullut päivät jatku suhteessa vuositolkulla. Ja hyvä niin, pitäähän sitä jossain välissä ennen pitkää keretä hoitamaan pakollisia arkiaskareitakin.:)
Mutta kyllä seksi minusta kuuluu parisuhteeseen, muutenhan parisuhde alkaa muistuttamaan liikaa pelkkää ystävyyttä. Tietty tässä olisi paikallaan vanha kunnon kehoitus koittaa jutella kumppanin kanssa miksi homma ei luista enää, vain sillä tavalla asiaa voi koittaa selvittää. Syitä voi olla monia, urautuminen, työ- tai kotistressi tai -väsymys taikka jotkin muut suhteeseen liittymättömät taikka liittyvät huolet. Itsekseen tilanne ei kyllä yhtäkkiä parane. Enkä halua kuulostaa tuomitsevalta, mutta minusta vieraissa naisissa käyminen ei välttämättä pitemmän päälle paranna tilannetta. Keskustelemalla parisuhteen osapuolet voisivat lähentyä toisiaan uudestaan, kun taas vieraissa käyminen tuntuu paremminkin osapuolia entisestään toisistaan etäännyttävältä toiminnalta, ja varsin konkreettista etääntymistä saattaa tapahtua siinä vaiheessa, jos toiselle selviää asian laita.
Jos sinulle käy suhteissasi siten, että sinulle "seksi ei enää tunnu miltään" parin kolmen vuoden jälkeen ja lähdet pettämään kumppaniasi, niin syy siihen on psykologinen.
Et kykene tasapainoiseen aikuiseen rakkaussuhteeseen. Voisit saada ongelmaasi apua psykoterapiasta.
Pidä huoli siitäkin, ettet tartuta naisiisi tauteja, sillä naisten välinen seksi ei ole tautiriskitöntä, joten käy jokaisen seksisuhteesi jälkeen otattamassa lääkärillä kokeet ja muista myös hiv-testaus.
Meillä on sellainen tilanne, että minä joudun matkustelemaan noin kerran kuussa. Reissut kestävät noin viikon, joskus jopa kolme. Olen huomannut, että etäisyys auttaa ainakin jonkun verran seksittömyyteen suhteessa. Joskus, kun palaan pitkästä reissusta on rakastelu lähes samanlaisen tuntuista, kuin "silloin alussa".
Tietysti erossa olo on ihnottavaa, mutta kotiinpaluu on kyllä ihanaa. Välillä olen kylläkin pelännyt, että toivottavasti meidän seksin harrastaminen ei ehdollistu liikaa matkalta palaamiseen...
...silti logiikkasi sisältää tietyn oletuksen, jonka ei ole voitu todistaa perustuvan oikeastaan muuhun kuin raamatulliseen mantraan siitä että ihminen on yksiavioinen.
Logiikkasi: jos seksihaluttomuus omaan pitkäaikaiseen kumppaniin ei johdu fyysisestä sairaudesta se johtuu mielen sairaudesta.
Oletuksesi: ihminen on "luonnostaan" yksiavioinen ja hänen KUULUU haluta vain omaa pitkäaikaista kumppaniaan. Jos näin ei ole, ei kykene edes "tasapainoiseen aikuiseen rakkaussuhteeseen" ja apua on haettava psykoterapeutilta.
Miten olisi: ihminen ei LUONNOSTAAN ole yksiavioinen? (tai jotkut ovat tai pikemminkin HALUAVAT olla, jotkut eivät?)
Mutta siinä tapauksessa mielestäni uskollisuuskysymys pitäisi pariskunnan selvittää jo suhteen alkumetreillä. Ettei sitten semmoinen, jolle uskollisuus on tärkeä asia joudu yksiin sellaisen kanssa, jonka tossu vipattaa joka suuntaan. Mutta eipä siinä alkuhuumassa kyllä moisia käytännönseikkoja välttämättä tule ajatelleeksi.
Toisaalta, minusta joskus tuntuu siltä, että on yllättävän paljon ihmisiä, jotka lyövät hanskat tiskiin alkuhuuman laannuttua, ja lähtevät hakemaan sitä samanlaista menoa joko kokonaan uudesta suhteesta taikka sitten suhteen ulkopuolelta. Minusta tuntuu (ja tämä on siis vain minun hataralla pohjalla oleva mielipiteeni, jonka ei ole tarkoitus olla yleistys, eikä myöskään tarkoitus loukata ketään) kuitenki siltä, että ainakin jotkut tuon suhteen "kiima-ajan" jälkeen ajattelevat, että nyt suhteessa on jotain peruuttamattomasti vialla, kun seksi ei maistu enää samalla tavalla kuin alkuaikoina.
Asiasta ei ehkä keskustella, jos se mieltä painaa, ja sitten vaan lähdetään vieraisiin tai lähdetään kokonaan kun "akka ei anna". Joillakin kyseessä voi olla ehkä pelkoakin; jotta seksi jatkuisi, vaatii se ehkä enemmän panosta kuin alkuaikoina, jonkinlaista syvempää itsensä paljastamasta toiselle (esim. keskustelua), tai vähintäänkin enemmän työtä ja toisen huomioonottamista, kun arki ja kaikki arkeen liittyvät asiat astuvat suhteeseen.
Uudessa suhteessa, jos sellainen lähtijälle syntyy, käy sitten ehkä samalla tavalla, kuten sitä seuraavassakin, ja jäädään jumiin kiima-looppiin, ellei ajan myötä tulla käsittäneeksi että suhde voi kestää myös kiima-ajan tuolle puolen.
Itse väitän olevani yksiavioinen, en pelkästään valinnan kautta, vaan myös "luonnostanikin", mutta en mielestäni voi tuomita niitä, jotka ovat tyytyväisiä moniavioisiin suhteisiinsa.
Ensinnäkään en sanonut haluttomuutesi omaa kumppaniasi kohtaan johtuvan mielen sairaudesta.
Ei minulla ole oletusta ihmisen yksiavioisuudesta.
Jokainen meistä haluaa seksuaalisesti tai eroottisesti muitakin kuin omaa elämän kumppaniaan.
Mutta, jos rakastamme omaa elämän kumppania, emme häntä petä.
Rakkauteen kuuluu halu, tahto ja toivo selvittää yhdessä ongelmat.
Uskollisuus kuuluu tasapainoiseen aikuiseen rakkaussuhteeseen.
Jos ei näihin aikuisen vastuuntuntoon kuuluviin ominaisuuksiin kykene, silloin ongelma on psykologinen. Siihen voisi auttaa psykoterapia.
Lapset ja murrosikäiset toteuttavat vastuuttomastikin omia toiveitaan ja halujaan. Se ei kuulu enää aikuiseen käyttäytymiseen.
Se ei kuulu tasapainoiseen aikuiseen rakkausuhteeseen.
No mitäs sitten tehdään, kun on oltu pitkään yhdessä ja keskinäinen seksi ei kiinnosta kumpaakaan.
Asiasta on puhuttu useita kertoja ja tultu siihen johtopäätökseen, että niin se vaan on. On yritetty miettiä mikä sen muuttaisi mutta lopputulos on aina sama - ei mikään. Tämä on siis yhdessä todettu. Rakkautta, lämpöä, läheisyyttä jne. silti riittää ja niinpä pari päättää pysyä yhdessä.
Pitäisikö heidän nyt sitten loppuelämänsä elää ilman seksiä? Minä en sitä tietä valitse, mutta en myöskään halua riskeerata suhdettani satunnaisista pettämisistäni kertomalla. Voi olla että kumppanini tekee samaa, sen hänelle suon - mutta en halua siitä tietää.
muutos tilanteeseen tulla oman ulkoisen muutoksen kautta...
????
sori, nyt hiffasin, olette tyttöpari... *nolo*
Hei.
Onko kumppanisi keskustellut asiasta gynegologin kanssa?
Onhan olemassa hoitoja, rasvoja, voiteita jne. tuohon ongelmaan. samat hoidot tepsivät lesboille siinä missä heteroillekin.
Käykää juttelemassa gynekologin kanssa. Ei seksielämä lopu limakalvojen kuivumiseen, sillä siihen saa apua. Hänen ihmotautilääkärinsäkin osaa hoitaa (ts. antaa lääkitystä tuohon ongelmaan) tätä asiaa.
Hakekaa apua lääkäreiltä siihen. Keskustelkaa ihmotautilääkärin kanssa, sillä tämä ongelma on hänelle tuttu potilaiden myötä. Puhukaa siitä gynelle myös.
Varmasti saatte apua. Jos eka hoito ei tepsi, niin kokeilette sitten lääkärin neuvomana toista hoitoa.
ehkä ongelma on myös korvien välissä koska onhan nyt liukasteita yms.
Ehkä kannattaa kokeilla sitä juttelua ja kertoa että on mahdollisuuksia ja niitä voi kokeilla.
Mä uskon että tuo sairaus on vaikuttanut nyt ennenkaikkea kumppanisi ajatuksiin ja omaan seksuaalisuuteen pahasti, ja teidän on yhdessä käytävä asiaa läpi.
Fyysiset ongelmat voi aina voittaa henkiset on hiukan työläämpiä.
Onhan suuseki joka nyt ei niin ole sitä hmm hankaamista=)
Jne.
Ihosairaus ei ole vain ihon sairaus, vaan se vaikuttaa myös itsetuntoon, kun tuntee itsensä rumaksi ja ei-haluttavaksi. Lisäksi normaali elämä vaikeutuu siitä, että sattuu koko ajan, ja pitää muistaa hoitaa sitä sattuvaa ihoa koko ajan, eikä pysty tekemään normaaliin ihmiseloon kuuluvia asioita. Lisäksi tuntee syyllisyyttä pystymättömyydestään koko ajan, ja on katkera siitä, että sairauden piti sattua omalle kohdalle ja omaan suhteeseen. Ja tuntuu epäreilulta sekin, että jos vain tuottaa nautintoa toiselle koko ajan, eikä itse kuitenkaan voi saada, se se vasta katkeroittavaa on. Ja kaikki tämä ahdistus aiheuttaa sen, että sitä käpertyy omaan kuoreensa ja välttää viimeiseen asti kaikkia asioita, jotka voisivat ahdistaa, ja jotka on jotenkin vältettävissä.
Meillä asia alkoi paranemaan sillä, että keskityttiin enemmän rakasteluun ja vähemmän seksiin. Annoin kullalleni hellittelyjä (esim. suukkosia, haleja, silityksiä) sellaisissa tilanteissa, joissa ei olisi edes voinut ryhtyä petipuuhiin, esim. ruokakaupassa, liikennevaloissa, kävelyllä. JOssain vaiheessa hän avautui, että oli jotenkin ajatellut, että olin hänen kanssaan vaan säälistä, koska hän oli sairastunut, ja ettei häntä voisi enää oikeasti kukaan haluta, kun hän oli niin ruma ja vaikea ja epänormaali.
Joku jo aiemmin mainitsikin, että myös lääkäriltä on apuja saatavissa, ja ainakin meidän tapauksessa myös luonnolliset öljyt, esim. manteliöljy auttaa ainakin sen verran, ettei toinen jää ihan ilman (limakalvot tuntuvat ärtyvän kaupallisista valmisteista), myös apteekin perusvoiteita voi käyttää, vaikka ne eivät ole kauhean esteettisiä. Rakastelu on koko vartalon rakastamista, ei vain sukuelinten.
Kirjoitat hyvin.
Tuo koskee myös muita kuin ihosairauksia.
Ei muuten totu