Aviopuolisot ajaa autokolarin, jaetaanko 2 kertaa

Jos aviopuoliso ajaa autokolarin ja toinen kuolee heti ja toinen seuraavana päivänä, jaetaanko perintö kaksi kertaa.
4148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikka aviopari kuolisi samaan aikaan samassa paikassa muodostuu kaksi kuolinpesää, joita hallitaan ja jaetaan erikseen. Osakkaat voivat olla samat silti tai eivät.

Äänestä

Hyvin sitkeässä tuntuu elävän se ajatus, että puolisoiden omaisuus muodostaisi yhteisen pesän. Näin ei kuitenkaan ole, vaan aviovarallisuusjärjestelmä pohjautuu omaisuuden erllisyyden periaatteelle. Ja siis kaksi eri kuolinpesää, AINA, kuten Jotainpientä jo totesikin.

Mutta jos molempien perittävien oikeudenomistajat ovat samat (eli puolisoilla on esim. yhteiset lapset), voidaan ositus jättää tällaisessa tapauksessa toimittamatta ja siirtyä suoraan perinnönjakoon, jolloin molemmat kuolinpesät voidaan jakaa samalla perinnönjakokirjalla.

Äänestä

Ajattelin sitä asiaa, jos molemmat kuolevat yhtäaikaa, perivät yhdellä kertaa koko perinnön, menee suurempi vero.

Jos perivät puolet ja huomenna puolet menisi kai pienempi veroprosentti.

Äänestä
  • Miksi ajattelet, että perintövero olisi suurempi riippuen näiden kahden eri perittävän kuolinajankohdista? Kuten jo todettu, kyseessä on kaksi eri perintöä. Eri henkilöiltä saadut perinnöt eivät kumuloidu eikä perintöverokaan. Ihan sama jos perisit vaikkapa kaksi tätiäsi tai kaksi sisarustasi, jotka ovat kuolleet samana päivänä. Puolisoiden omaisuus on erillistä ihan niin kuin kaikkien muidenkin ihmisten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajankohtainen.taas kirjoitti:

Jos aviopuoliso ajaa autokolarin ja toinen kuolee heti ja toinen seuraavana päivänä, jaetaanko perintö kaksi kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu