Vähän Romaanien historiaa Demeterin kirjasta.

Kaale sana on espanialaista alkuperää, kirjoittaa venäläinen romano kulttuurin tutkija Demeter. Sana tarkoitti mustaa.

Bysantin jälkeen, mikä oli näköjään romanialaisille kiva paikka asua, he levittäytyivät eurooppaan. Saksassa he kokivat kovimmat vainot noin keski ajalla, sillä siellä romanialaisia kohdeltiin erittäin julmasti.

toinen julma paikka romanialaisille oli Unkari, samasta kirjasta luin. Osmaanivalloituksen jälkeen, osa mustalaisista kääntyivät islamiin, sillä romanialaiset tulivat hyvin toimeen osmaanien kanssa, mutta kauden aikana yleistyi ihmisten orjakauppa, jonka seurauksena velkaantuneita romaaneja kohdeltiin erittäin sadistisesti. Sitten Osmanit lähtivät, sadism yleistyi, mutta tilalle tullut Tsaarin Venäjä vapautti kansaa orjakaupasta.

Intian lähdön jälkeen, osa Romaaneista levisi Afrikan niemimaalle, osa lähti heti Aasian seuduille ja osa Eurooppaan.

Intiassa Romaani väestö olivat nomaadi käsityöläisiä, että kiersivät seutuja punojen koreja, tehden sepän työt ja monet tarvittavat arkiesineet. Vähitelleen eri erissä romaani väestö löysi uuseja kauppaalueita laajemmalla alueella.

Mielenkiintoista, että Romaani palveli myös armeijassa, sillä näin hän sai turvan vainoilta.

Romaani sanasta on pari oletusta, mistä se syntyi.

Intialaisen kielen sana DOM alunperin on voinut tarkoittaa Romaani kansa, josta Rom juuri siten muotoutui.

Eurooppalaiset ajattelivat virheellisesti, että Romaani on Egyptiläinen, sillä Gypsie sanalla on pitkä perinne...niin Gypsie on voitu johtaa Egyptin kulttuurista. Gypsie oli etelämaalainen ja siksi sellainen oletus. Gypsie sanalla on olemassa myös arkisempi selitys, että mistä se mahdollisesti tulee.

..muuta

Bysantin aikana Rom juuri vakiintui, kun muistan.

Venäjällä Taborien vaeltaminen kiellettiin 50 luvulla, mutta toisten heimojen vaellus jatkui ympäri neuvostoliittoa.

Romaneilla on paljon sukuhaaroja, joiden nimiä johdatettiin ammattikunnasta, mitä työtä teki, tai asuinpaikasta, missä asui, tai suvun jäsenestä.

Romaaneilla on syvä kunnioitus vanhaa naista kohtaa.

Usein romaaninainen oli aktiivinen toimeentulon hankkija.

Käsityöt ovat ylivoimaisesti hiromantian (ennustamisen) kanssa harjoitettu tuomeentulon muoto, mutta myös taide: tanssi ja musiikki. Kerjääminen on ylenpalttista.

Romaanikulttuuri on erittäin mielenkiintoinen, että kuinka vaativissa oloissa selviydyttiin, lapset, aikuiset, naiset, vanhukset ja kuinka samaan aikaan saatiin toimeentulo.

Traveller on yksi romaanisuku, joita on ollut Irlannissa. Demeter kirjoittaa, että Taborit eli perheiden vapaat yhteenliittymät vaelsivat vaaroista huolimatta Irlantiin, jossa ennestään on ollut jo Romanialaisten vaeltava heimo. Syntyi kitkoja maaaleuista, mutta lopulta sulauduttiin toisiinsa. Traveller on irlantilainen nimitys romaanille.

Ylipäätään Länsi-Euroopan romaanien kohtelu on ollut rajumpaa ja väki siirtyi Itään, vaikka osa jäi. Balkaneilla on ollut kukoistuskausia ja sitten sortoa. Väki siirtyi vuosien saatossa taas Itään, josta jo valtamerien taakse.

Taboria johti aikuinen mies.

Romaaneilla on ollut tiukat etikettisäännökset, joitka toisinaan menivät liiallisuuksiin, kirjoittaa Demeter. Naisen piti alistua miehen edessä. Mies on johtaja ja saattoi väkivalloin pakottaa naista tahtoonsa.
692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ruotsi edesauttoi romaanien armeija palvelusta noin 1700 luvulla. Romaanit saivat laajat oikeudet ja vapauksen. Väki siirtyi Saskan vainoja pakoon Ruotsiin. Venäjän armeija käytti romaaneja armeijassa kanssa.

Äänestä

Romaaneilla ei ollut sukunimeä, vaan etunimet, jota varjeltiin. Sen sijaan käytettiin paljon lempinimeitä. Usein läheisetkään ihmiset tienneet toistensa alkuperäistä etunimeä, mutta kun kysyi lempinimellä henkilöä, niin kaikki tiesivät heti kenestä on kyse. Sukunimiä romaanin kulttuurin toi valkolainen.

Yleisesti, jos heimo asettui aloilleen pitkäksi aikaa, niin heimo saattoi kotiutua niin paljon, että unohti romaani kielensä ja toisinaan elintavansakin. Jos heimon perinteeseen kuului vaeltaminen, niin perinteet, kieli säilyivät parhaiten.

Äänestä
  • Romaanit olivat arvostettuja korkeatasoisia käsityöläisiä, jotka kaupustelivat tavaransa.

    Äänestä

  • valkolakki kirjoitti:

    Romaanit olivat arvostettuja korkeatasoisia käsityöläisiä, jotka kaupustelivat tavaransa.

    valkolakki, luulis sinun tietävän romaani ja romani kaksi eri asiaa

    Äänestä

  • kirjaimet tipahtelevat päästä koska päässä on reikiä, korvien kohdalla kaksi, nenässä, suu....kaikkea ei voi hallita....ellei lähtee caravaanariksi ja unohtaa huolensa, niinhän hän, joka elää paljaan taivaan alla, niin hän ei murheita tunne...

    Äänestä

  • valkolakki kirjoitti:

    kirjaimet tipahtelevat päästä koska päässä on reikiä, korvien kohdalla kaksi, nenässä, suu....kaikkea ei voi hallita....ellei lähtee caravaanariksi ja unohtaa huolensa, niinhän hän, joka elää paljaan taivaan alla, niin hän ei murheita tunne...

    Ja sossusta saa toimeentulon, valkolakkiilta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Valkolakki kirjoitti:

Kaale sana on espanialaista alkuperää, kirjoittaa venäläinen romano kulttuurin tutkija Demeter. Sana tarkoitti mustaa.

Bysantin jälkeen, mikä oli näköjään romanialaisille kiva paikka asua, he levittäytyivät eurooppaan. Saksassa he kokivat kovimmat vainot noin keski ajalla, sillä siellä romanialaisia kohdeltiin erittäin julmasti.

toinen julma paikka romanialaisille oli Unkari, samasta kirjasta luin. Osmaanivalloituksen jälkeen, osa mustalaisista kääntyivät islamiin, sillä romanialaiset tulivat hyvin toimeen osmaanien kanssa, mutta kauden aikana yleistyi ihmisten orjakauppa, jonka seurauksena velkaantuneita romaaneja kohdeltiin erittäin sadistisesti. Sitten Osmanit lähtivät, sadism yleistyi, mutta tilalle tullut Tsaarin Venäjä vapautti kansaa orjakaupasta.

Intian lähdön jälkeen, osa Romaaneista levisi Afrikan niemimaalle, osa lähti heti Aasian seuduille ja osa Eurooppaan.

Intiassa Romaani väestö olivat nomaadi käsityöläisiä, että kiersivät seutuja punojen koreja, tehden sepän työt ja monet tarvittavat arkiesineet. Vähitelleen eri erissä romaani väestö löysi uuseja kauppaalueita laajemmalla alueella.

Mielenkiintoista, että Romaani palveli myös armeijassa, sillä näin hän sai turvan vainoilta.

Romaani sanasta on pari oletusta, mistä se syntyi.

Intialaisen kielen sana DOM alunperin on voinut tarkoittaa Romaani kansa, josta Rom juuri siten muotoutui.

Eurooppalaiset ajattelivat virheellisesti, että Romaani on Egyptiläinen, sillä Gypsie sanalla on pitkä perinne...niin Gypsie on voitu johtaa Egyptin kulttuurista. Gypsie oli etelämaalainen ja siksi sellainen oletus. Gypsie sanalla on olemassa myös arkisempi selitys, että mistä se mahdollisesti tulee.

..muuta

Bysantin aikana Rom juuri vakiintui, kun muistan.

Venäjällä Taborien vaeltaminen kiellettiin 50 luvulla, mutta toisten heimojen vaellus jatkui ympäri neuvostoliittoa.

Romaneilla on paljon sukuhaaroja, joiden nimiä johdatettiin ammattikunnasta, mitä työtä teki, tai asuinpaikasta, missä asui, tai suvun jäsenestä.

Romaaneilla on syvä kunnioitus vanhaa naista kohtaa.

Usein romaaninainen oli aktiivinen toimeentulon hankkija.

Käsityöt ovat ylivoimaisesti hiromantian (ennustamisen) kanssa harjoitettu tuomeentulon muoto, mutta myös taide: tanssi ja musiikki. Kerjääminen on ylenpalttista.

Romaanikulttuuri on erittäin mielenkiintoinen, että kuinka vaativissa oloissa selviydyttiin, lapset, aikuiset, naiset, vanhukset ja kuinka samaan aikaan saatiin toimeentulo.

Traveller on yksi romaanisuku, joita on ollut Irlannissa. Demeter kirjoittaa, että Taborit eli perheiden vapaat yhteenliittymät vaelsivat vaaroista huolimatta Irlantiin, jossa ennestään on ollut jo Romanialaisten vaeltava heimo. Syntyi kitkoja maaaleuista, mutta lopulta sulauduttiin toisiinsa. Traveller on irlantilainen nimitys romaanille.

Ylipäätään Länsi-Euroopan romaanien kohtelu on ollut rajumpaa ja väki siirtyi Itään, vaikka osa jäi. Balkaneilla on ollut kukoistuskausia ja sitten sortoa. Väki siirtyi vuosien saatossa taas Itään, josta jo valtamerien taakse.

Taboria johti aikuinen mies.

Romaaneilla on ollut tiukat etikettisäännökset, joitka toisinaan menivät liiallisuuksiin, kirjoittaa Demeter. Naisen piti alistua miehen edessä. Mies on johtaja ja saattoi väkivalloin pakottaa naista tahtoonsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu