Tänne palstalle on pesiytynyt outo lintu, jonka tarkoitus on hyvin kyseenalainen. Olen nähnyt sen lentävän muuallakin.
On olemassa ryhmittymä, joka pitää itseään jotesakin jumalrotuna, joka kirjoittaa omaa tarinaa elämän kirjaan. Siinä kirjassa jonkun ihmisen elämänympäristön puutteelliset ja vialliset ihmiset marssitetaan tämän ihmisen elämään, jotta hän voisi oppia virheistään. Kysymyshän on käänteisestä asiasta, joka on tyypillistä narsistisille ihmisille. Mikäli joku ei ole sellaista koskaan tavannut, niin hän on ihminen, joka heijastaa omat vikansa ympärillä oleviin ihmisiin. Tällöin on siten myös totta, että ympäristössä on vikaa. Se vaan on persoonallisuushäiriön luoma harha. Silloin myös tällainen toiminta normaalin ihmisen kohdalla ei voisi mennä pahemmin pieleen.
Pitääkö se vääntää rautalangasta, kun tuntuu, että nämä ihmiset täysin sokeita paitsi toisille, niin ennenkaikkea itselleen. Kuinka hullu maailma!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.