Miksi vain ajatus jumalista kelpaa tänään?

Minua henkilökohtaisesti ihmetyttää uskonnoissa se, että vuonna 2016 ihmisille kelpaa varhaisten ihmisten aivoituksista vain jumalat, ei mikään muu.

Mikä siinä on taustalla, eli miksi te ette sitten usko, että heillä voisi olla jotain oikeaa tietoa lääketieteestä, taudeista yms yms samalta ajalta, jos te kerran ajattelette, että he oikeasti tiesivät jotain tuonpuoleisesta, jumalista, enkeleistä ja muusta uskontoihin liittyvästä porukasta.

Te ymmärrätte ihan jokainen, että he olivat tietämättömiä, taikauskoisia ihmisiä ja heidän tietämyksensä mistä tahansa oli puutaheinää ja humpuukia, mutta kun joku beduiini avasi suunsa jostain jumalasta, niin hallelujaa, sen on pakko olla totta.

Jos hän kertoisi näkemyksensä sairauksista, niin pyörittelisitte päätänne, että mitä kukkua, en usko. Mutta kun kertoo, että olenpa nähnyt aasin, jonka jumala pisti puhumaan, niin jo kelpaa.

Miksi jokin jumala edes vaivautuisi kertomaan sellaiselle kansalle itsestään, joka oli täysin pihalla kaikesta? Osasi vain sotia ja sitäkään ei edes erityisen hyvin, niin jollekin oikealle jumalalle kelpasi, että kerronpas noille turjakkeille jotain, jota en kerro kenellekään muulle kansalle tai yksittäiselle ihmiselle.

Onko koskaan käynyt mielessä tällaista?

Jos minulla olisi jokin jumalallinen viisaus, jonka haluaisin jakaa ihmisten kanssa, niin en minä sitä kertoisi millekään kakkaa taputtelevalle beduiiniporukalle, joka ei välttämättä osaisi arvostaa saamaansa tietoa, vaan kertoisin sen sellaiselle porukalle, jolle olisi tiedolla jotain käyttöä.

Eli jos olisin ollut jumala muutama tuhat vuotta sitten, niin olisi kertonut kiinalaisille kaiken minkä tiedän, koska he olisivat tehneet jotain sillä tiedolla, enkä jollekin väkivaltaiselle paimentolaisporukalle, joka osasi vain sotia, eikä todellakaan erityisen hyvin.

Kiinalaiset oppivat kirjoitustaidon noin tuhat vuotta ennen heprealaisia.

Kiinalaiset tekivät keramiikkaa ja työkaluja tuhansia vuosia aiemmin kuin yhdellekään heprealaiselle oli se tullut edes mieleen.

Kiinalaiset keksivät kompassin, ennen kuin heprealaiset osasivat edes kirjoittaa jne jne jne jne.

Mutta ei, tämä porukka, joka olisi voinut kirjoittaa keksimällään kirjoitustaidolla jokaisen Jahven sanan sanasta sanaan, ei kelvannut Jahvelle, vaan hän päätti kertoa suuria jumalallisia viisauksia porukalle, joka osaisi lähinnä tappaa toisiaan ja naapureitaan. Eikä siis edes erityisen hyvin.

Tänäkin päivänä varhaisten kiinalaisten keksinnöistä kelpaa meillä aika moni asia ja heidän maailmankuvassaan oli paljon järkeviä ajatuksia, jotka ovat relevantteja jopa tuhansia vuosia myöhemminkin, mutta tuon Lähi-idän aavikon porukan aivoituksissa ei ole mitään käyttökelpoista tänä päivänä, mutta silti heidän horinat jostain jumalasta kelpaavat määrätylle väelle.

Miksi ihmeessä?

Joten kun mikään muu heidän ajatuksensa ei kelpaa kenellekään tänä päivänä, niin miksi kuitenkin jotkut olettavat, että he olisivat tienneet jotain jostain jumalasta?

11

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kunhan.huomautan

      Sanopa se! Kohta pyh vastaa jotain älykästä, se on profetia.

    • saanko.tulta
      • Niinkö?

        Jospa ne olikin uskovaisia, joille palavat pensaat, puhuvat aasit ja käärmeet antaa elämänohjeita.


    • todetaan.ajasta

      • Uskovan.nuoren.asunto

        Tuohan oli helluntalaisnuoren kämppä, joka tuossa oli vain hivenen siivoton.


      • Tukiainenoli
        Uskovan.nuoren.asunto kirjoitti:

        Tuohan oli helluntalaisnuoren kämppä, joka tuossa oli vain hivenen siivoton.

        Taisi olla uudestisyntyneen kristityn Johanna Tukiaisen koti rukousvastaanoton jälkeen. Tuksu on sellainen topakka uudestisyntynyt niin saattaa vähän tavaroita lennellä.


    • pyhpyhjapyh

      Ei meille mitkään jumalat kelpaa.

      Meille kelpaa vain Jumala, ei jumalat.

      • Mikä niistä?

        Jos 1999 ei kelpaa niin miksi yksi kelpaa vaikka samanlaisia taikovia karvanaamoja ne on kaikki.


    • ma-X-olen

      Oletetaan tilanne että Raamattu löydettäisiin tänään esim. jonkin argeologisen kaivauksen yhteydessä ja se esiteltäisiin meille uutena löytönä ja uniikkina jumalan sanana,(kuten sitä esitetäänkin)
      Ihmisillä olisi valtavat odotukset sisällön suhteen koska tiedot mitkä meille esitettäisiin olisivat suoraan koko universumin ja kaiken luojalta,ennakko-odotukset olisivat todella korkealla.
      Mitä meille selviäisi esityksen aikana tästä jumalan sanasta esim. koskien eri tieteitä tai aurinkokuntamme planeettojen järjestyksestä jne.
      Esitys olisi tässä vaiheessa varmaan monelle pettymys väitteineen että maa on perustettu pylväille jne.
      Esityksen jatkuessa meille kerrottaisiin yksityiskohtia joita kuunnellessamme toteaisimme ne täysin taikauskoon perustuviksi väitteiksi.
      Moraalin osalta meille kerrotaisiin miten on oikein pitää orjia ja tyttäretkin voidaan myydä seksiorjiksi.
      Tässä kohdin tupaten täynnä olevassa auditoriossa alkaisi jo olemaan liikettä ovia kohti ja pettymyskin olisi varmaan ilmeisen kova mutta kuten arvata saattaa esityksen jälkeen auditodioon jäisi jokunen seisovaltaan antamaan rajuja aplodeja.

      • Niinpä!

        Tuon taikauskon onneksi tässä on ollut 2000 vuotta aikaa tulkita tiedon lisääntyessä noita typeryyksiä aina uudelleen ja uudelleen, joten tuo kertomasi totuus on lieventynyt matkalla ja on ihmisiä, jotka eivät sitä kykene huomaamaan ja tuo taikauskoinen potaska uppoaa heihin kuin kusi lumeen.

        Jos tuo totaalinen huuhaa esiteltäisiin nyt juuri siten kuin nuo taikauskoiset pölvästit sen kirjalliseen muotoon tuottivat, kävisi juuri kuten kirjoitit.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3713
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3085
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      56
      2290
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1510
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1299
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1156
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      26
      1004
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      955
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      942
    Aihe