Kuulostan varmaan ihan hullulta, mutta haluun tietää, mikä mua vaivaa...
Eli.. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta olen saanut eräässä paikassa lieviä paniikin omaisia kohtauksia viime syksynä, siis esim. kädet ovat alkaneet täristä, niska on jumittunut, minua on alkanut huimata ja heikottaa ja olen hikoillut. Sitten en ole tuohon paikkaan vähään aikaan joutunut. Nyt, kun kävin vähän aikaa sitten tuossa paikassa, niin jo heti paikan ulkopuolella hengitykseni muuttui jotenkin katkonaiseksi ja tuntui, että mulla oli pala kurkussa ja että en saanut happea ja tämän takia niska/kurkkulihakset jotenkin jumiutuivat ja käätä kääntäessä se vapisi jotenkin epämääräisesti... Kuulostaa varmasti aivan mielipuoliselta, mutta mitä v****a toi voi olla??! Mun on periaatteessa vähän ajan päästä pakko käydä ko. paikassa, se liittyy opiskeluun!! Mutta enhän mä sinne voi mitenkään mennä, kun noin kauheasti alkaa ahdistaa. Ja mainittakoon, että silloin, kun kävin ihan vähän aikaa sitten tuolla paikassa, oloni oli täysin hyvä ja rento, mutta heti, kun pääsin ko. paikan eteen, ahdistuin totaalisesti!! Jos kertoisin tästä jollekin ystävälle, he nauraisivat varmasti....Eihän kukaan voi pelätä noin arkista paikkaa! Ja jos en ko. paikkaan voi mennä, se tietää sitä, että vaarannan opiskeluni.. :(
Mainittakoon, että olen kyllä mielettömän kova jännittämään kaiken laisia tilanteita aina esitelmistä ruokailutilanteisiin....olen pilannut elämäni jo näin nuorena jatkuvasti ajattelemalla jännittämistä :(
Eli.. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta olen saanut eräässä paikassa lieviä paniikin omaisia kohtauksia viime syksynä, siis esim. kädet ovat alkaneet täristä, niska on jumittunut, minua on alkanut huimata ja heikottaa ja olen hikoillut. Sitten en ole tuohon paikkaan vähään aikaan joutunut. Nyt, kun kävin vähän aikaa sitten tuossa paikassa, niin jo heti paikan ulkopuolella hengitykseni muuttui jotenkin katkonaiseksi ja tuntui, että mulla oli pala kurkussa ja että en saanut happea ja tämän takia niska/kurkkulihakset jotenkin jumiutuivat ja käätä kääntäessä se vapisi jotenkin epämääräisesti... Kuulostaa varmasti aivan mielipuoliselta, mutta mitä v****a toi voi olla??! Mun on periaatteessa vähän ajan päästä pakko käydä ko. paikassa, se liittyy opiskeluun!! Mutta enhän mä sinne voi mitenkään mennä, kun noin kauheasti alkaa ahdistaa. Ja mainittakoon, että silloin, kun kävin ihan vähän aikaa sitten tuolla paikassa, oloni oli täysin hyvä ja rento, mutta heti, kun pääsin ko. paikan eteen, ahdistuin totaalisesti!! Jos kertoisin tästä jollekin ystävälle, he nauraisivat varmasti....Eihän kukaan voi pelätä noin arkista paikkaa! Ja jos en ko. paikkaan voi mennä, se tietää sitä, että vaarannan opiskeluni.. :(
Mainittakoon, että olen kyllä mielettömän kova jännittämään kaiken laisia tilanteita aina esitelmistä ruokailutilanteisiin....olen pilannut elämäni jo näin nuorena jatkuvasti ajattelemalla jännittämistä :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
samaa minulla. mitä enemmän sitä vatkaa päässä sen vaikeempaa on mennä. hei jos sul on joku luottoystävä kerro tilanne hänelle. yleensä kun on joku joka tietää ja on vaikka mukana, niin et muista jännitää, kun tulee jotain muuta ajateltavaa. oletko huomannut jos soitat sillon kaverillesi tai on jotaa muuta, unohatko tilanteen ja unohat jännittää?
Mene vaikka terveyskeskukseen,sulla on paniikki-
häiriöoireita ilmeisesti.
Ne eivät tapa eivätkä ole vaarallisia mutta
erittäin kiusallisia ja pelottavia.
Olen kokenut ihan samaa mutta iän myötä helpot-
tavat ja kun opit elämään niiden kanssa.
Kannattaa ehdottomasti käydä omalla lääkärillä tai hakeutua suoraan psykitrille mielenterveystoimiston/psyk.polin kautta. Kyllä asiat lähtee siitä rullaamaan.
Mitä enemmän pitkität hoitoon menoa, sitä huonommaksi voi tilanteesi muuttua (minulle kävi niin...) Hoitoon hakeutuminen ei ole mikään häpeä, se on viisainta mitä voit tilanteessasi tehdä. Saat ehkä keskustelu apua, mahd. lääkehoitoa...Itse vieroksuin ajatusta lääkehoidosta, mutta kohdallani se on auttanut ja voin taas käydä koulussa.
Puhuminen auttaa aina! Tsemiä!
Okei, nyt on pakko myöntää.
Tuo pelkäämäni paikka on ruokala.
Joka kerta, kun menimme syömään, ahdistuin jo useita kymmeniä metrejä ennen ruokalaan menoa.
Sitten siellä ennen varsinaista ruokailua piti pistää oma nimi ruokailulistaan. No tietysti mulla kädet siinä tärisivät, pää ja niskat jumittuivat välittömästi (käsittämätöntä, että tämän takia niskat ovat pitkään reistailleet).
Useimmiten itse ruokailun aikana ahdistus hävisi ja ruokailun jälkeen olo oli ihan normaali, lukuun ottamatta jäykkiä niskoja. Aivan vittumaista tämä, että viime syksyn jokaisena aamuna olen etukäteen enemmän tai vähemmän jännittänyt ruokailutilanteita ja pahimpana aikana RUOKAILUN TAKIA niskat ovat menneet niin jumiin, että olen joutunut vetämään kipulääkkeitäkin :(
Nyt kuitenkin, kun vähän aikaa sitten kävelin tuon ruokalan ohi, sama toistui: vanhat kauheat ajat muistuivat mieleen ja niskani menivät äärimmäisen jumiin, kurkkua alkoi kiristää ja tunsin, kun hengitys muuttui todella pinnalliseksi. Yritin vetää syvään henkeä, mutta se ei onnistunut. Siis aivan 100% samat oireet, mitä ennenkin!! Ja kumma kyllä, kun olin mennyt koulun toiseen päähän, tunsin oloni taas ihan rennoksi.
No mutta...jos olisin ostoskeskuksessa tai jossain muussa paikassa, joka on iso ja laaja paikka saanut tuon kohtauksen, ei se todellakaan olisi jäänyt päähän kummittelemaan, nimittäin tuo ruokala on aika ahdas paikka ja ehkä sosiaalisten tilanteiden fobian takia ahdistuin siellä enemmän.. Vaikea selittää.. mutta siis luulen, että stressi koulun takia oli syypäänä tuohon kohtaukseen.
Mutta miksi te väitätte, että mulla olisi muka paniikkihäiriö?? Mulle on kerrottu, että puhdas paniikkihäiriö iskee paikkaa ja aikaa katsomatta. Mulla ei näin ole koskaan käynyt ja päinvastoin kuin monet muut paniikkihäiriötä kärsivät, nautin esim. ostoskeskuksissa seikkailemisesta ja avoimista paikoista. Mua puolestaan ahdistaa pienet ja ihmisiä täynnä olevat paikat, jossa on jotenkin huono ilma tai jotain..
Ensi viikolla olen onneksi menossa psykologille ja aion kertoa kaikki ongelmani. Petyn kyllä kovasti jos hän heti ekana tyrkyttää mulle jotain lääkettä..
Mutta voisiko tuo mun ongelmani selvitä hypnoosin avulla? Koska mä olen itse miettinyt, mikä mahtaa olla pelon ydin, mutta en ole saanut siitä kiinni.. Ja kyllä mä uskaltaisin mennä taas tuonne ruokalaan, tosin yksin! Ehdottomasti yksin, sillä en missään nimessä halua muiden huomaavan tätä pelkoani.
Tekis kyllä mieli alkaa popsia jotain lääkettä, joka helpottais sosiaalisiin pelkoihin, mutta lääkeriippuvuus on peloista suurin! Esim nyt mulla on Propraliin jo henkinen riippuvuus. Joka päivä otan sitä pienen määrän koulun takia. Ja tuokin pieni määrä ainoastaan siinä pelossa, että alan esim täristä ruokailun tai esitelmänpidon yhteydessä...
...This ain't life anymore :(
Itellä häiriöt alkoivat koulussa kemian tunnilla. Seuraavat kemian tunnit pelottivat sitten ihan helvetisti. Saksan tunnilla havaitsin samoja oireita. Lopulta pelotti mennä kaikille tunneille.
Olen mielestäni aika sosiaalinen, enkä pelkää ihmisiä sinänsä. En ainakaan nykyään. Oireiden alkaessa kolme vuotta sitten olin kai vähän arempi, nykyään olevinaan aika vahva henkisesti. Silti oireet vaan tuntuvat jatkuvan. En edes tiedä voiko tästä enää parantua.
Sulla on ilmeisesti ollut paljon stressiä ym. ennen sitä 1. kohtausta...ja koska se SATTUMALTA (!!!)tapahtui siellä opiskeluun liittyvässä paikassa, niin nyt yhdistät sen ko. paikan paniikkikohtaukseen ja sen riskiin. Olisi yhtä hyvin voinut tapahtua 1:stä kertaa vaikka tavaratalossa ja sen jälkeen alkaisit kammoa ko. paikkaa kohtauksen pelossa...
Nyt tiedät.
Olin sanomassa samaa.. Turha yrittää kieltää ettei olis paniikkikohtaus, sulla ei kuitenkaan välttämättä ole paniikkihäiriö, mikä on syvällisempi juttu, mut paniikkia toi on ja tosi tyypillistä, kaikki lihasten jäykkyys, hikoilu ym.
Meitsillä tuli eka kohtaus lukion kolmannella,(6 vuotta sitte) äikän kokeen aikana. Ihan yhtäkkii.. vuosia myöhemmin tajusin syyn olleen sen, etten ikinä edes halunnut lukioon ja vitutti olla siellä joka päivä, joten yks päivä kun henkinen ponnistelu oli saanut tarpeeks alkoi se tuntua fyysysesti, eli paniikki kohtauksin. Sullaki on varmaan joku syy siihen, et varmaan nyt tiedosta mikä se on mikä ahdistaa tai vaivaa mieltäs, mut joku päivä, ja siitä alkaa parantuminen. Ota lääkkeitä jos saat, ne tuottaa aivoihis semmoisia aineita jota itse erität liian vähän tai liikaa ja sillä saat keskushermoston tasapainoon. Ja kun oot syöny lääkkeitä tarpeeks ja olisi on taas normaali olo ja tunnet normaalisti asioita, rohkeesti vaan kokeilet niitten pois jättämistä.. niihin ei jää koukkuun, ne on erilaisia kuin masennuslääkkeet.. Mulla oli nimen omaan paniikkihäiriöön tarkoitetut lääkkeet.
Ajoissa mene hoitoon, mulla meni niin pitkälle et laihduin kymmenen kiloo lyhyessä ajassa, koska pelkäsin tukehtuvani kiinteeseen ruokaan, joten äidin piti valmistaa mulle vain keittoja, jos niitäkään sain syötyä.... Ainiin, mullaki oli pahimmat paikat semmoiset pienet, ahtaat ja hiljaiset paikat, jossa varmasti muut kuuli ja näki kaiken mitä tein ja minkälaisia ääniä pidin, mulla oli semmoinen olo esim. ruokalassa, että loistin oranssina niin, että kaikki näkivät minut....... vaikka tietenkään niin ei ollut. pahinta oli se etten pystynyt onnellisena vaipumaan omiin ajatuksiin kun koko ajan tarkkailin etten tehnyt mitää muista poikkevaa, jotta mua ei kukaan huomais.. sekavaa, mutta saattaa olla tuttu tunne..
kerro miten sulla menee.....
kyllä se siitä :)