Haluaisin kuulla kokemuksia millaista on olla skitsofreenikkoäiti? Millainen oli raskausaikasi? Miten synnytys meni? Millainen oli synnytyksen jälkeinen olotila/oliko kauheaa tunteitten vuoristorataa? Miten menee nyt lapsen kanssa? Olen 38-vuotias skitsofreenikkonainen ja elämäni on tullut siihen pisteeseen että haluaisin lapsen. Mietityttää vaan vähän että miten selviäisin siitä kun on kuitenkin kysymys stressinsiedostakin vaikka rakkautta lapselle riittäisikin...
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On kysymys omaisten/lapsen terveydestä, joten kannattaa lukea .Peter C. Gotzsche kirja TAPPAVA PSYKIATRI.
Lääkärit/psykiatrit ovat pääasiassa lääketehtaiden asialla ei potilaiden, joten heihin ei kannata luottaa. Lääkitsemällä tilanne usein menee vai pahemmaksi.
Ulkoilu ja hyvä sokeria välttävä kotitekoinen ruoka auttaa. Sokeri on myrkkyä monien aivoille, koska se kohdistuu samoihin kohtiin aivoista kuin jotkut huumeet.
Niin tai kattoa elokuva matemaatikko John Nash. Joka kehitti nykyisen Usa:n armeijan salausavaimen, jolla voiaan avata vihollisten salauskoodit.
Minulta on otettu huostaan kolme lasta ja huonolla voinnilla satutin omia lapsia. On ikävä kolmea kultaa;( Raskausaikana oli osastolla, siis kolmannen raskauden aikana olin suljetulla hoidossa.
Ilman muuta tuossa lapsiisi kohdistunessa agressiossa on kyse "lääkkeiden" sivuvaikutuksesta. Lopeta ne pikinmiten. Tuollaista seuraa, kun psykiatrit saavat tahtonsa läpi: Maailma menee päin helvettiä. Lopeta lääkkeet ennenkuin vielä satutat lisää ihmisiä. Satuta itseäsi vaikka ennemmin.
Raskauteni alkoi yllättäen. Unilääkkeistä luopuminen raskausajaksi oli kovaa. Lääkitys vähennettiin minimiin. (En nyt enää muista lääkkeen nimeä.)
Tavallaan alkuaika raskaudesta sujui hyvin, mutta loppuajasta minulla oli enemmän tai vähemmän psykoosin oireita. Kun opin nukkumaan ilman unilääkkeitä, nukuin sitten koko ajan hyvin. Vielä lapsen syntymän jälkeenkin heräsin aina vauvan itkuun ja sen jälkeen nukahdin vaikeuksitta, vaikka hyvin monta kertaa yössäkin.
Synnytys käynnistettiin lasketun ajan kuluttua ja ensisynnytykseksi sujui nopeasti. (Sattui vain vielä enemmän, kuin kuvittelin etukäteen!) Näin jälkikäteen ajattelen, että olisi kuitenkin ollut hyvä valita keisarinleikkaus.
Psykoottiset oireeni pahenivat vauvan ollessa pieni. Kuitenkin hoidin häntä, kunnes äitiysloman loputtua menin töihin. Siihen aikaan en vielä ollut eläkkeellä. Uskon olleeni suhteellisen hyvä äiti.
Minulla raskauteen liittyi hyvin paljon vaikeita asioita. Jos uskot pystyväsi hoitamaan lastasi, voin suositella äitiyttä. Parasta olisi neuvotella raskausajan lääkityksestä lääkärin kanssa tai siitä, pärjäisitkö kokonaan ilman lääkkeitä.
Minä huusin lapsilleni ja hermoni eivät kestäneet vanhemmuutta. Sulla voi ketjun aloittaja sujua vanhemmuus ihan hyvin:)
Tärkeintä on saada omat geenit eteenpäin. Ei sillä oo väliä viedäänkö lapset itseltä pois. Se taitaa olla elämän perimmäinen tarkoituskin.
Miten sinulla ketjun aloittaja menee nykyään:)
Vanhemmuus on ehdottomasti elämän paras asia, vaikka en paljon huolehdi. Oon sama kuin Tyttö31.