Kuka tämä Rose Tahkola oien siiten o?

Palstalla on ollut useita avauksia kyseiseen otsikossa mainittuun persoonan nimeen viitaten. Samoin olen painanut mieleeni mielenkiintoisen yksityiskohdan. Kukaan ei ole vielä kertonut minkä tyyppinen persoona on kyseessä ja mutkaisten rivien välistä lukemieni piiloviestien jälkeenkää en ole löytänyt vahvistusta kyseisen persoonan olemassa olosta ensinkään. Näin olen ymmärtänyt , että kun ja kuitenkin kun tästä persoonasta tauotta tehdään avauksia, niin jotakin kuitenkin olemassa on. Ehdotan että hän on taivaan enkeli ihmisen asussa. Mitä mieltä olette tästä ehdotuksetta, nyt ainakin siihen mennessä, kunnes ja jos tälle mystiselle persoonalle löytyy inhimillinen olemassaolon peruste myöhemmin?
6146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvä ehdotus. Kanatetaan.

Kes

Äänestä

ky hörhötär, joka jonkun hörhön kanssa pitää jotakin hörhömäistä blogia, koska eivät ymmärrä, ettei heillä ole mitään uutta sanottavaa mistään asiasta, vaan kaikki asiat on sadan viime vuoden aikanakin sanottu jo tuhansia kertoja. Selekis?

Äänestä

onkohan hän itse jumala kun on noin salaperäinen?

Äänestä
  • olla jumalatar, omasta mielestään.

    Ehkä tuolla hörhöttärellä ja hörhöllä on vain paljon joutoaikaa niin ne käyttävät sen blogiensa rakentelemiseen. Heillähän on kehujensa mukaan jo 800 - 1.000 seuraajaa eli melkoinen seurakunta jo.

    Äänestä

Roosa Tahkola ja Joona Korteniemi ovat uskovaisia teologian opiskelijoita, jotka pitävät blogia hulluinhuonelainen.blogspot.fi.

Blogissa käydään todella ansiokasta, raamattuun perustuvaa ja sydämen kristillisyyden mukaista keskustelua, joka on tällä suomi24 -palstalla olevien arvostelujen yläpuolella.

Äänestä
  • kehuvat itseään tällä arvostelujen alapuolella olevalla palstalla :-):

    ### todella ansiokasta, raamattuun perustuvaa ja sydämen kristillisyyden mukaista keskustelua ###

    Mikä siinä keskustelussa on ansiokasta kun kaikki nuo samat jututhan on keskusteltu ja sanottu jo tuhansia kertoja viime vuosikymenienkin aikana?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IekkuVulola kirjoitti:

Palstalla on ollut useita avauksia kyseiseen otsikossa mainittuun persoonan nimeen viitaten. Samoin olen painanut mieleeni mielenkiintoisen yksityiskohdan. Kukaan ei ole vielä kertonut minkä tyyppinen persoona on kyseessä ja mutkaisten rivien välistä lukemieni piiloviestien jälkeenkää en ole löytänyt vahvistusta kyseisen persoonan olemassa olosta ensinkään. Näin olen ymmärtänyt , että kun ja kuitenkin kun tästä persoonasta tauotta tehdään avauksia, niin jotakin kuitenkin olemassa on. Ehdotan että hän on taivaan enkeli ihmisen asussa. Mitä mieltä olette tästä ehdotuksetta, nyt ainakin siihen mennessä, kunnes ja jos tälle mystiselle persoonalle löytyy inhimillinen olemassaolon peruste myöhemmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu