Kerran kerroin sinulle tunteistani
ja sinä piilouduit hiljaisuuteen.
Sanani kaikuivat kuin tyhjyyden kuilussa,
kehää kiertäen, kunnes haihtuivat.
Etkö tiennyt omia tunteitasi,
vai etkö halunnut satuttaa,
rohjennut kertoa totuutta,
ettei sydämesi tunne samoin.
Kyllä minä kestän torjutuksi tulemisen,
enkä sellaisesta katkeroidu,
siihen olen jo liiankin tottunut,
sydämeni parkkiintunut ja
kyyneleet liian syvällä noustakseen,
suolaiseksi lähteeksi silmieni kulmiin.
Olen vain väsynyt siihen,
että minut aliarvioidaan,
ymmärrykseni mitätöidään
ja sydämeni kutistetaan
olemattomiin, hengettömäksi .
Siinä olen heikko,
eikä rohkeuteni riitä,
että kysyisin tunteitasi uudelleen,
alkaisin tivaamaan vastauksia.
Pelkään, että kadotan sinut,
että haihdut elämästäni,
kuin aamun usva taivaan harmauteen.
Et sinä minun sydäntäni särje,
itse sen olen särkenyt,
pelkuruuttani, rohkeuteni puutetta.
Ehkä jonain päivänä,
kun seison selkä seinää vasten,
side silmillä ja laukauksia odottaen,
uskallan kysyä ääneen:
"Olisitko rakastanut minua?
Olistko antanut mahdollisuuden,
rakastaa ja kulkea vierelläsi?"
Älä pelkää kertoa totuutta,
sillä eivät luodit minuun kajoa,
vangitse sieluani lyijyisin kahlein,
kun vain tiedän vastauksen.
ja sinä piilouduit hiljaisuuteen.
Sanani kaikuivat kuin tyhjyyden kuilussa,
kehää kiertäen, kunnes haihtuivat.
Etkö tiennyt omia tunteitasi,
vai etkö halunnut satuttaa,
rohjennut kertoa totuutta,
ettei sydämesi tunne samoin.
Kyllä minä kestän torjutuksi tulemisen,
enkä sellaisesta katkeroidu,
siihen olen jo liiankin tottunut,
sydämeni parkkiintunut ja
kyyneleet liian syvällä noustakseen,
suolaiseksi lähteeksi silmieni kulmiin.
Olen vain väsynyt siihen,
että minut aliarvioidaan,
ymmärrykseni mitätöidään
ja sydämeni kutistetaan
olemattomiin, hengettömäksi .
Siinä olen heikko,
eikä rohkeuteni riitä,
että kysyisin tunteitasi uudelleen,
alkaisin tivaamaan vastauksia.
Pelkään, että kadotan sinut,
että haihdut elämästäni,
kuin aamun usva taivaan harmauteen.
Et sinä minun sydäntäni särje,
itse sen olen särkenyt,
pelkuruuttani, rohkeuteni puutetta.
Ehkä jonain päivänä,
kun seison selkä seinää vasten,
side silmillä ja laukauksia odottaen,
uskallan kysyä ääneen:
"Olisitko rakastanut minua?
Olistko antanut mahdollisuuden,
rakastaa ja kulkea vierelläsi?"
Älä pelkää kertoa totuutta,
sillä eivät luodit minuun kajoa,
vangitse sieluani lyijyisin kahlein,
kun vain tiedän vastauksen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaunis teksti. Kiitos.
Jätä minut rauhaan ja anna rakkautesi hänelle joka sitä arvostaa. En tiedä kuka olet, jätä rauhaan.
Olisin rakastanut
Ja rakastan
Vielä aavistus sinusta tässä lähelläni
Mutta aavistan että haluat muuta
Olisin ollut valmis
ehkä
kokonaiseen muutokseen
Rakastuin
Olet ihmeellinen
Ja onnekas
Eihän elämä niin mene
Sinulla omat kaipauksesi
Ja toiveesi
Luulin että olit yksin
Mutta jos olet taas yhteisyyden löytänyt
On se kaiken edelle vievää!
Olit kokemus! Ihana!
En minä ole kadonnut minnekkään.Eikä tunteenikaan ole hellittäneet yhtään. Kyllä sulla rohkeutta riittää, sen näkee tuosta kauniista tarinasta. Luotetaan vaan toisiimme, ehkä se onni kääntyy vielä parempaan päin.
Olen vapaa ja ajattelen sua, niin kuin synttärikortissasi lukee Tänker på dig! milloin tajuat, että kuulumme yhteen.
Ja vaikka se riittikin vielä kerran kysymään,
"Rakastaisitko? Kulkisitko vierelläni?"
ei se riittänyt vakuuttamaan sinua.
"Kaikki on hyvin, ei sen väliä"
kuulen soinnittoman ääneni sanovan
ja jäävän kuin kulissiksi välillemme.
Eikä se riittänyt, että olisin murtunut,
näyttänyt sinulle pettymykseni tuskan,
vaan katse kaukaisuuteen luotuna,
iloton irvistys hymynä käännyin pois,
tuntematta viimaa kasvoillani,
ilman ainuttakaan kyyneltä poskillani.
"Olen sitten yksin. En tarvitse ketään",
uskottelen itselleni, niellen nousevaa sappea.
Uskokoon ken tahtoo.