Oliko kyseessä raiskaus?

valkonenunipupu

Hei, olen 17v tyttö ja tällä hetkellä hämmentyneessä ja neuvottomassa tilassa ja ajattelin, jos saisin täältä neuvoa. Missä kulkee raiskauksen raja?

Minulle on tapahtunut kaksi itselleni epäselvää tilannetta, toinen puoli vuotta sitten ja toinen ihan vasta. Nämä tuskin ovat jättäneet minulle pysyviä traumoja ja tuntuu lähes väärältä nostaa meteliä näistä, sillä tiedän millaiset jäljet raiskaukset ovat pahimmillaan jättäneet ihmisiin. Ulkopuoliset pystyvät kumminkin näkemään asioita eri näkökannoilta ja minua auttaisi paljon saada nyt vähän avarampaa käsitystä tapahtumista.

Seurustelin miehen kanssa, joka 9kk jälkeen petti ja tästä seurauksena erosimme hiljattain. Kerroin kaverilleni tapauksesta, joka sattui noin puoli vuotta sitten. Kaverin reaktio oli järkyttynyt ja kertomukseni jälkeen hän totesi minun myöntäneeni, että poikaystäväni raiskasi minut. Tapahtumat menivät näin, että hänen ollessaan luonani yötä minulle nousi yhtäkkiä todella korkea, noin neljänkymmenen asteen, kuume ja sen takia en pystynyt kuin makaamaan sängyssä ja olo oli niin huono, että väänsin itkua. Poikaystäväni ei siitä piitannut vaan ilmaisi halunsa seksiin. En kehdannut sanoa, että en halua, mutta näytin sen muuten selvästi kääntämällä selkäni, olin huomioimatta hänet ja hieman järkyttynyt empatianpuutteestaa. Poikaystäväni jatkoi ja jatkoi vonkaamista. Haukkui kuinka olen tylsä. Tajusin, etten pääse tilanteesta kuin myöntymällä ja niin siinä sitten kävi ajatuksella, että hoidan tämän nopeaa alta, vaikka se otti todella voimille enkä vähempää olisi voinut nauttia.

Seuraava tapaus sattui muutama päivä sitten vähän eroni jälkeen. Minua 6 vuotta vanhempi mies, johon tutustuin kavereiden kautta eräänä iltana alkoi laittamaan todella seksuaalisävytteisiä viestejä samalla kehuen kaikkea minussa. Olin viesteissä mukana, sillä olen luonteeltani hieman pervo ja ajattelin, ettei pelkässä viestittelyssä ole mitään pahaa. Pientä kivaa.
Yhtenä päivänä hän kertoi, että haluaa tulla tapaamaan minua. Hän ehdotti, että ottaisimme hotellihuoneen johon kerroin, että en todellakaan ole valmis mihinkään kaveruutta vakavampaan ja mies kertoi ymmärtävänsä. Tämä aikoi kumminkin tulla käymään ja katsomaan samalla opiskelupaikkansa. Kun hän saapui luokseni niin pussasi heti ja työnsi kieltään kurkkuuni. Tämä tuntui todella vastenmieliseltä, mutta olin hämmentynyt enkä halunnut loukata sanomalla, että lopettaisi. Sen jälkeen, kun olimme käyneet hänen koulullaan istuimme autossa ja mietimme mitä tekisimme sitten. Mies alkoi yhtäkkiä miettimään miten helposti saisi liivien hakasen auki. Sanoin, että ne pysyvät päällä. Jossain vaiheessa hän sai ne kumminkin avattua ja työnsi kätensä paitani alle. En pystynyt tekemään oikein mitään siinä tilanteessa, kun olen niin ujo, mutta päätin, että housuihin hän ei koskisi. Kun mies alkoi työntämään käsiään housuihini minä kielsin häntä,pienellä äänellä, mutta kumminkin kuuluvalla. Hän jatkoi ja tuntui kuin joku olisi fyysisesti kuristanut. En saanut ääntä kulkemaan. Sitten se tapahtui. Tapahtuman jälkeen minulla oli kaikki housut ja reidet veressä miehen ollessa niin kovakourainen. Tämä jätti minut shortsit ja toppi päällä kävelemään monta kilometriä kotiin viileässä yössä ja lähti ajamaan takaisin toiselle paikkakunnalle. Minulle jäi muistoksi verestä märät housut, itsesyytökset ja häpeä.

Mitä ajatuksia nämä herättävät teissä? Tiedän, että olisin voinut toimia eri tavalla, mutta olen hieman arka ja huono pitämään puoliani. Molempiin ihmisiin myös luotin. Kiitos kaikille, jotka lukivat loppuun ja jaksavat vastata!

4

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valkonen12331

      Tota oon pari vuotta nuorempi ja tuli mieleen itsellä tapaus kun mies alkaa käpälöimää, mutta itse vedin kädet pois ja sanoin todella pahasti että Ei! No se ymmarsi ja lopetti. Oiskoha käyny samalla tavalla kun sulle muuten.
      Tuo on kyllä kamalaa ku ite ei taho.

    • Kyllä. Oli raiskaus.

    • Ensimmäinen oli ikävä tapaus, muttei raiskaus (ainoastaan hieman harmaan alueen puolella), jos kerran myönnyit loppujen lopuksi.
      Jälkimmäinen oli selvä raiskaus, ja suosittelen nostamaan syytteen heti kun voit.

    • Haarat.auki

      Muistat olla kiltti miehille niin ei tule vammoja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      82
      1310
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      44
      938
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      362
      767
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      132
      720
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe