Auranmaan viikkolehti on Persujen äänenkannattaja

Joka numerossa on käytännössä "Viikon Soukka." On se hilevatti kumma juttu. Toimittaja Kaartokin on kuin Ismo Lysmä. Kaikkihan muistavat, ja jos ei muisteta niin nyt kerrotaan, kuinka Ismo Lysmä väsäsi ketjussa juttuja Nykäs-Matista Seura-lehteen 1980-luvulla.

Gerbele kun ottaa nuppiin tällainen. Olisivat vain erottaneet Soukan, olisi loppunut se lehtien tunkeminen postilaatikkoihin.

Kuntavaalit ovat vasta ensi vuonna joten juttuja lienee luvassa kymmenittäin.
16600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Miksi Soukka ei käytä mielipiteidensä julkaisuun perussuomalaisten omaa lehteä? (vai käyttääkö?) On todella alkanut kyllästyttää joka viikkoinen julkisuuden tavoittelu Auranmaan viikkolehden välityksellä. Tänään keskiviikkona on kuulemma Auran torilla Soukan syntymäpäivätarjoilu. Kuulin että jopa Kike Elomaa on edustettuna. Mahtaakohan viikkolehden toimittaja olla paikalla kameran kanssa. Täytyy katsoa perjantain viikkolehdestä sitten.

Äänestä
  • Soukan synttäritapahtumassa oli kuin olikin valokuvaaja kertoi eräs paikalla ollut vierailija. Joku herrasmies oli päässyt Kiken kanssa samaan kuvaan. Vierailijoiden lukumäärästä ei ole tietoa. Aivan jännittää, onko kuva Auranmaan viikkolehdessä 29.7. perjantaina ja tietenkin selostusta tapahtumasta.

    Äänestä

Joo. Täynnä kirjoitusvirheitä oleva kutsu toritapahtumaan (synttäreille) oli postiluukussa! Mahtaa Kike yllättyä kun tajuaa olevansa kansalainen Soukan synttäreillä!!!

Äänestä
  • Minkä ikäinen puuseppä Soukka mahtaa olla ?? Joka tapauksessa ainakin vielä työikäinen henkilö oletan. Harmi ettei ole työllistynyt.

    Äänestä

Ei muuten taida olla Soukan kynästä nuo lehtijutut, kun vertaa paljonko kirjoitusvirheitä toritapahtumailmoitukseen oli saanut mahtumaan..? Vai korjaako AVL julkaistavaan muotoon?

Äänestä

Kovasti tuntuu harmittavan Soukan kirjoitukset :D, jatka Soukka samaan malliin.

Äänestä

Ei tosiaan harmita, hupiahan ne on! Ihan jännityksellä aina odottaa, missä on liikennemerkki tai aita vinossa =). Tämä viime viikkoinen kauppojen alennuksia koskeva plöräys oli kyllä jo luokassaan kantaaottava. Soukka oli tehnyt mielenkiintoisen ja yhteiskunnallisesti merkittävän havainnon.

Äänestä

Työttömällä riittää aikaa ihmetellä kaljotella. Kyllä luulis että taitava kirvesmies pääsisi töihin minne vaan.

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä, että töitä luulis löytyvän jos löytyy työhaluja.
    Kummastuttaa, kun ei työvoimatoimisto ei passita miestä hommiin. Eli hankkimaan itselleen rahaa elantonsa tienaamiseksi.
    Eikö kuntakin voisi työllistää noin reippaan henkilön niin saataisiin hiukan lisää verojakin kunnan verohaaviin. Loppukommenttina totean veroista puheenollen, että veroäyri olisi paljon alhaisempi, jos Aura liitettäisiin Turkuun tai Lietoon. Linja-autolippujen hinnatkin laskisivat, kun päästäisiin föliin.

    Äänestä

.....

Äänestä

On hienoa, että Ilkka Soukka jaksaa yrittää hoitaa yhteisiä asioita. Ei se ole hänen vikansa, jos Aurasta puuttuu parempia jutun aiheita. En minäkään jaksa aina lukea jokaista juttua paikallislehdestä.

Äänestä

Soukkahan se järjesti myös aurassa persujen uuden vuoden tarjoilun, siitä kiitos hänelle, Soukkahan järjestää muutenkin aina kaikki perussuomalaisten telttatapahtumat aurassa.

Äänestä

Auranmaan lehden mukaan Persuilla vaan 2 kunnallisvaaliehdokasta ja yksi vielä miettii ehdokkuuttaan. Mitä luulette, miten käy, kuka menee keväällä läpi?

Äänestä

"Auranmaan Viikkolehti on puoluepoliittisesti sitoutumaton, elämää ja uutisia monipuolisesti ja ihmisläheisesti valottava paikallislehti. Ilmestymme tiistaisin ja perjantaisin." Kylläpä Ilkka Soukka on vihapuheen kohteena hyvin monen toispuoluelaisen silmissä! Ehkä vastustajat aina polttavat hihat, kun Ilkka Soukan kirjoitukset tuovat ilmi väärinkäytöksiä, rötöksiä tai muita rikkomuksia Aurassa! Jospa ihan itse toimisitte kuten Ilkka Soukka, niin Aura olisi parempi paikka asua ja elää!

Äänestä

Et näemmä ole Perussuomalainen -lehden tilaaja etkä lue edes Ilkka Soukan jakamaa lehteä, koska et ole asioista perillä! Kyllä on ollut Soukan kirjoituksia 11 kertaa vuodessa ilmestyvässä puolueen lehdessä useampia vuodessa. "Lue enemmän, luulet vähemmän!"

Äänestä

Soukka menee läpi kunnallisvaaleissa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oblovsky kirjoitti:

Joka numerossa on käytännössä "Viikon Soukka." On se hilevatti kumma juttu. Toimittaja Kaartokin on kuin Ismo Lysmä. Kaikkihan muistavat, ja jos ei muisteta niin nyt kerrotaan, kuinka Ismo Lysmä väsäsi ketjussa juttuja Nykäs-Matista Seura-lehteen 1980-luvulla.

Gerbele kun ottaa nuppiin tällainen. Olisivat vain erottaneet Soukan, olisi loppunut se lehtien tunkeminen postilaatikkoihin.

Kuntavaalit ovat vasta ensi vuonna joten juttuja lienee luvassa kymmenittäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu