Sisiliskot

Miten saan häädettyä sisiliskot pois pihasta takana olevaan metsään? Juu tiedän, on rauhoitettu, en aiokkaan tappaa.
15354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mene metsikköön ja huutele sisisisisisisisi, noin minä tekisisisin.

Äänestä

Laita kuule äkkiä piha täyteen asvalttia. Käytä niin paljon on rouduppia, että viimeinenkin heinä kuolee.

Äänestä

miksi pitäisi häätää, minä niitä oikein seurailen, ovat mukavia otuksia. Ihan paikallaan kun vähän aikaa on niin pääsee näkemään läheltä näitä kauniita liskoja.Onneksi asuvat meillä, tänäänkin näin.

Äänestä

Eihän noista edes ole paistiksi eikä ahvenan syötiksi, miksi siis rauhoitettu?

Äänestä

Sisiliskoja ei oikein metsään saa häädettyä, kun ne tykkäävät auringonvalosta. Kannattaa ennemmin elellä niiden kanssa kaikessa rauhassa vaan. Ne syövät hämähäkkejä, kärpäsiä ja muita vastaavia, joten ihan hyödyllisiä, ellet siis noista ötököistä itse erityisesti tykkää.

Äänestä

Aloitus on hauskaa huumoria. Näitä lisää niin elämä kirkastuu.

Äänestä

Häädä samalla tavalla kuin edessä ja sivuillakin olevaan metsään. Samat menetelmät toimii.

Äänestä

Meidän pihalle mahtuu sisiliskoja, koska ne on niin ihania. On niitä paljon jo ennestäänkin, mutta saa olla vaikka kuinka paljon.

Äänestä

Kissani Luci (as in Lucifer) rakastaa sisiliskojen kiduttamista. Seuraan tätä viehättävää näytöstä kuin kristittyjen teurastusta Rooman Colosseumilla. Kerrassaan kiehtovaa kesäpäivän viihdykettä. Mirrini sanoo söpön viattomasti "miau". Minä hypin hullunkiilto silmissä ja aplodeeraan verenhimoisesti, kun häntä irtoaa.

Äänestä
  • Minä taas olen innoissani, kun saan kissaloukkuun jääneen kulkukissan päästää hengiltä, kissa on sitkeä eläin ja kituu tapettaessa, mutta sitähän se on itsekin eläessään harrastanut.

    Äänestä

  • Ootko sä joku hirviö? Sisiliskot on ihania!

    Äänestä

Tuhkalla siroittelemalla. Tällä konstilla häviävät myös kyyt.

Äänestä

Jos on sisiliskoja, on sitten ilmeisesti myös kivilouhikkoa? Tykkäävät sellaisesta jos se on aurinkoisessa paikassa ja syötävääkin riittää.
Eli hävitä kivikasat.

Äänestä

Jos on sisiliskoja on myös käärmeitä.

Äänestä
  • Voi hurjan kauheata, oikein käärmeitä. Entä miksi ei saisi olla käärmeitä ne lienevät olleet siellä alueellasi tuhansia vuosia ennen sinua, kivoja ovat. Vaikka kyllä sitä käärmettä hetkellisesti pelästyy jos ihan on viereen astumassa, useimmiten noista tilanteista kuitenkin ihminen joten kuten selviää ja noin henkisestikin pääsee yli! Oletko muuten tullut ajatelleeksi, että kun kohtaat vaikka tuollaisen 60- 70 cm pitkän tarhakäärmeen, sillä on ikää 6- 8 vuotta. Suomen käärmeet kasvavat hyvin hitaasti. Lisäksi tiedetään että käärmeet ovat erittäin paikkauskollisia, ne elelevät yleensä koko elämänsä samoilla kulmilla. Eikö tunnut yhtään typerältä, kun käärme 6- 8:kin vuotta samoilla paikoilla elettyään yhden ainoan kerran kohtaa ihmisen, se ilman muuta hyvin vaarallisena heti tapetaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mäpätsy kirjoitti:

Miten saan häädettyä sisiliskot pois pihasta takana olevaan metsään? Juu tiedän, on rauhoitettu, en aiokkaan tappaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu