kyllä vituttaaa

asutaan omakoti talossa ja naapurin tontilla kasvaa yli 30 metrisiä puita joka myrskyn aikaan saa olla henki kurkussa ettei vaan ne tule päälle metsän omistaja ei välitä mitään ku ei ole rahan tarvis istuttelee ikivanhojrén puitten juureen uusia taimia ja kepittelee niitä ettei vaan kukaan niitä tallaa ja polut tukkii ettei kukaan saa kävellä siellä ei tiedä jokamies oikeuksista mitään jostain suojärveltä oleva ukko evakkona tänne tullu ilmaseksi maata saanu ja on yli kahdeksan kymppinen ei ole sodassa edes ollu
28573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

kannattais ottaa jo pelastus laitokseen ja vakuutus yhtiöön yhteyttä ilmeisen vaaran uhatessa jos sattuu vahinkoja että kuka korvaa vahingot

Äänestä

ku on omia suvun jäseniä makaa sankarhaudois ja olleet tali ihantalalas ja ja talvisodas ei saaneet mittää ku soramontun nii tämmöset ei anna mitää arvoo sil ku ilmaseks saai maata jonka toiset pelasti

Äänestä

ymmärrän et vituttaa vanhoilta ukoilta pitäs ottaa oikeus maan omistus ku eivät itse osaa hoitaa metsiänsä ja antaa tuntuvat sakot ja viedä vaikka lusimaan johonki hoitolaitokseen

Äänestä

Vie tiesuolaa niien isojen puides tyville meinaan. Muutama lapiollinen tyvelle. Parin vuoden päästä viranomaiset käskee kaataa ne turvallisuussyistä koska ne alkaa lahoamaan.

Äänestä
  • Voipi ne sitten kaatua ennen viranomaisen käskyäkin. Suotuista tuulensuuntaa!

    Äänestä

Voi voi,kun on kateellista porukkaa ja niin ahdasmielistä viellä.Kannattaisi varmaan hankkia aika lääkärille ja hankkia reseptillä lääkettä noihin pelkotiloihin.Antaa papan puitten,vaan olla tai voi tulla teille pikainen lähtö tuonelan porteille,jos toisen omaisuutta menette tuhoamaan.Se ei kuullu teille tipakkaan,mitä kukin tekee tai mitä ei tee.Puut saa kasvaa.

Äänestä

pittää tuon elämän toisilla vaikeaa olla kun muusta ei osata kirjoittaa täällä, jos ei persereikä tekstiä niin toisten asiat sitten. näinköhän on kaatumassa puut. meilläkin pihamaa täynnä puuta ja joku päivä siitä saattaa kaatua (on jo kaatunut kovalla tuulella) eikä pelota (edes että kaatuu auton/talon/varastojen jne jne jne päälle). varmaan joku mies jolla neidin vilkas mielikuvitus..

Äänestä

Nurmeksessa puutkin on uhka! Valtimolla ei, ja siksi valtimo on velaton!

Äänestä

Kaatuisi koko mehtä aloittajan hökkelin päälle.

Äänestä

Jos naapurin puolelta kaatuu puu aiheuttaen ulkopuolisille vahinkoa niin luonnollinen korvausvelvollisuus on puun omistajalla. Erittäin yksinkertaista.

Äänestä
  • No ei tosiaan ole. Jos vaikka myrsky kaataa puun, on korvausvelvollisuus myrskyllä tai sen luojalla.

    Äänestä

Hyvää ja kaunista Jumala siis loi. Oli tyytyväinen ... Virsi sanoo sattuvasti: On kaunis synnyinmaamme, maat metsät järvet sen. Me luojan töitä,hän ne kaikki teki ja loi.Jumala on vastuussa metsän,myrskun tuhoista,jos vaurioita tulee mene kysymään taivaan isältä apua,hän on vastuussa,kun myrsky tekee tuhoja,koska hän antaa käskyjä pilvien päältä.

Äänestä

Vituttaa tässä moni muukin asia Nurmeksessa. Esimerkiksi semmonen, että kun tänne tulee näin kesälomillaan, niin kaiken maailman siskonsa nussijat ja eukkonsa tappajat työntyvät kahvilassa samaan pöytään istumaan ja kyselemään kuulumisia ja kulmainsa alta mulkoilemaan. On vielä kuin ei tajuaisi tekojaan ja yrittää normaalia ihmistä näytellä. Yhteiskunnan elättinä tekosistaan lähtien ollut ja veronmaksajien varoilla elänyt. On maailma mallissaan kun akkansa tappamisella työkyvyttömäksi tullaan ja työkyvyttömyyseläkkeelle päästään. Pysyisi edes poissa ihmisten ilmoilta tai tappaisi vaikka itsensä.

Äänestä
  • Sun ei tarvii tulla tänne nurmekseeen,jos noin paljon ahistaa muitten ihmisten elämä ja teot.tilaa aika psykologille ja saat lähetteen lääkärille,joka antaa sulle reseptin tohon ahistukseen ja vitutukseen.Voit pysyä kaukana täältä olet onneton kuravellihousu,sulle ei kuulu muitten ihmisten elämä/teot.Kannattaa,vaan elää sitä omaa elämää,ettei sulle satu onnettomuuksia.

    Äänestä

  • timo.l kirjoitti:

    Sun ei tarvii tulla tänne nurmekseeen,jos noin paljon ahistaa muitten ihmisten elämä ja teot.tilaa aika psykologille ja saat lähetteen lääkärille,joka antaa sulle reseptin tohon ahistukseen ja vitutukseen.Voit pysyä kaukana täältä olet onneton kuravellihousu,sulle ei kuulu muitten ihmisten elämä/teot.Kannattaa,vaan elää sitä omaa elämää,ettei sulle satu onnettomuuksia.

    Kumpi oot,akan tappaja vai siskonnussija?

    Äänestä

  • Just tuommosia timoja ne akan tappajat ja siskonsa nussijat on. Vaan entäs jos tarpeeksi läheltä liippaa ja sattuu kuulumaan ja koskettamaan näiden kusipäiden tekemiset? Akkansan tappajalle vaan kuula kalloon ja suon silmäkkeeseen koko hamppi. Ja timo.l sinne samaan suon silmään. Vittu ei tuommosia tämä yhteiskunta tarvii eläteikseen tänne pyörimään.

    Äänestä

  • elättivejähirteen kirjoitti:

    Kumpi oot,akan tappaja vai siskonnussija?

    Ootko kateellinen,etkö osaa muuta kirjottaa.Jäikö koulut käymättä.Ihan oikeen,että sua vituttaa.Paiholassa sulle paikkoja,jossa saat lääkettä tohon vitutukseen.Älä puutu toisten elämää,koska ne ei kuulu sulle.Sinut on helppo korvata ja kadottaa maailman kartalta pois.

    Äänestä

  • Jarkko-k kirjoitti:

    Ootko kateellinen,etkö osaa muuta kirjottaa.Jäikö koulut käymättä.Ihan oikeen,että sua vituttaa.Paiholassa sulle paikkoja,jossa saat lääkettä tohon vitutukseen.Älä puutu toisten elämää,koska ne ei kuulu sulle.Sinut on helppo korvata ja kadottaa maailman kartalta pois.

    Sinä jarkko-k, timo.l, jaska.p ja vanhanliitonmies olet kirjoitustesi perusteella yksi ja sama apukoulutasolla oleva höpelö. Älä kirjoittele toisten koulujen käymättä jäämisestä, kun itselläsi ei ainakaan käydyt koulut ole edes minkäänlaista sivistystä tuonut. Ei ole edes kielioppi ja oikeinkirjoitus tarttuneet päähäsi, ei sitten yhtään. Laita vaan suosiolla se tietokoneesi kiinni ja anna myös olla kiinni.

    Äänestä

poraat pari syvää reikää puihin ja round uppia perään.eiköhän ala puut kuolemaan.puun taimille riittä,kun päälle suihkutat,niin parin viikon päästä alkaa oksat kellastumaan.

Äänestä
  • Sun päähän pitäs porata pari reikää ja laittaa dynamiitit sinne ja räjäyttää koko tyhjä pää irti.Sun päässä ei ole mitään muuta,kun kusta ja sahanpurua.Aika onneton tyhjäntoimittaja olet

    Äänestä

no niin kaikki kommentoijat on taas menny lankaan tämähän on täys provo koko juttu missä muka on 30metriä pitkiä puitanyky suomessa ei missään ja ainut asia on joka kiinnostaa otsikko kyllä vituttaa kaikki haluaa tietää mikä vituttaa tätä voi nyt käyttää seuraavissa vaaleissa että saadaan ihmiset taas liikkeelle ja äänestämään kaikkea nykyään testataankiitti kommenteista

Äänestä

Home taloja Nupassa

Äänestä

Voi pahus,kun naapurilla on noin kauniita kukkia pihalla ja pensaatkin marjoja täynnä. Sitten vielä nurmikot leikattu viimesen päälle,mitähän niille pitäisi tehdä.

Äänestä

Myrskyn jälkeen on poutasää,niinkuin Kari Tapio laulelee levyllään.

Äänestä

viimenen vittuilu oli että sinunko vene meidän maallon ei mulla ole venettä sanoin kenen lienee vaikka on vesistön käyttö oikeus ei siel saa venettä pittää näköjään

Äänestä

Miksi ihmeessä ne talot pitää rakentaa liian lähekkäin, tai ottaa siihen niin vähän tonttia, että naapurin raja kulkee muutaman metrin päässä? Suomessa on tuota vapaata aluetta vielä sen verran jäljellä, ettei tontin kokoa ole tarvetta rajoittaa alle hehtaariin.

Isompi ongelma ovat nuo harmaat kuvauslennokit, joita joku tulee lennättämään luvattomasti talojen piha-alueille, lähes jokaisena arkipäivänä.

Äänestä

Mä meen tänään myrkyttää naapurin nurmikon, koska se ärsyttää minua.

Äänestä

Muuta kerrostaloon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mulukkuukko kirjoitti:

asutaan omakoti talossa ja naapurin tontilla kasvaa yli 30 metrisiä puita joka myrskyn aikaan saa olla henki kurkussa ettei vaan ne tule päälle metsän omistaja ei välitä mitään ku ei ole rahan tarvis istuttelee ikivanhojrén puitten juureen uusia taimia ja kepittelee niitä ettei vaan kukaan niitä tallaa ja polut tukkii ettei kukaan saa kävellä siellä ei tiedä jokamies oikeuksista mitään jostain suojärveltä oleva ukko evakkona tänne tullu ilmaseksi maata saanu ja on yli kahdeksan kymppinen ei ole sodassa edes ollu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu