Hei tarotar

Kysymykseni miksi minusta tuntuu että sisarellani on jotakin minua vastaan?Välimme ovat aika etäiset ja tapaamme yleensä vanhempiemme luona,hän ei koskaan esim.soita minulle vaan äitini kautta tiedän kuulumiset.Hän on minua menestyneempi elämässä ja asiat hyvin.Minulla ollut sairauden ja työttömyyden vuoksi vaikeaa muutama vuosi eikä minulla ole taloudellia edellytyksiä samaan kuin siskollani ja hänen miehellään.Tunnnen itseni aina niin alempiarvoiseksi ja surkeaksi.Äitini on joskus auttanut minua rahallisesti kun on ollut oikein tiukkaa,häpeän että olen joutunut ottamaan häneltä apua vastaan.Johtuuko kaikki tästä tilanteestani vai olemmeko vain niin erilaiset ettei yhteistä juuri ole?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei masentunutnainen!
kysytty 28.7.2016 11:51

Sinä ja sisaresi:
Sinä itse nyt olet tämän vähäpätöisyyteesi ajatuksillasi luonut ja se on alkanut jo kauan sitten. Sisaresi ei näe asiaa samalla lailla vaan on hyvällä sinua ajatellut mutta tässä tulee nyt tämän maailman realiteetit sinunkin kohdallesi ja vielä suuremmalla kertoimella kuin olisi sinulle ollut tarpeen.
On niin että ei hyvin toimeentulevat tänä aikaan maailmassa kohtaa oikein hyvin toisiaan joilla on asiat toisin. Hänellä on niin hyvin ettei ystäväpiirissään hänellä ole ehkä olleenkaan köyhiä ja osattomia!
Nyt on vaan niin että rikkaat ja hyvinvoivat ovat omalla saarellaan ja muut kelluvat ympärillä missä milloinkin…kyllä sinä tämän yleisesti tiedätkin teidät/tiedosta... sattuu vaan enemmän kun ette ole samoissa asemissa siskosi kanssa….ja antaa heidän nauttia hyvinvoinnista ja menestyksestä koska joku päivä voimme me muutkin sitten sinne saatetaan yltää 😍😍😍😍 näin toivomme kuitenkin suurin osa…
muista myös että menestys on jokaisen oma määrite joka sisältää aivan eri elementtejä kuin toisten menestys…(esim. minä en vaihda vapauttani suureen summaan rahaa joka pakottaa minut joka päivä tekemään jotakin mistä en pidä, vaan teen sitä mitä haluan ja olen iloinen mennessäni työhön mutta saan huonompaa palkkaa)…pitää siis määrittä tarkkaan aikuisena mitä on oma menestys!!! Ei vertailemalla muihin ja heidän arvoihinsa verraten.

Nyt kerron sinulle sitten tämän korttien tuoman viestin!

Mistä/milloin kaikki on alkanut tämä eroavaisuus:
Kummallakin oli aluksi nuorena paljon samanlaisia ominaisuuksia.
Sinulla oli enemmän ideoita mutta hänellä oli taas vastaavasti taito käsitellä, rahaa ja tehdä rahaa ideoidensa pohjalta ehkä hieman paremmin kuin sinä.
Voi olla että sinun ideasi eivät maallistuneet vaan jäivät, enemmän ajatuksen asteelle, ja tässä yksi eroavaisuus teidän tekemistavassa siskosi ja sinun välillä.
Sinullekin annettiin silloin lahjoja/mahdollisuuksia ja tukea mutta et kyennyt ehkä niitä käyttämään niin tehokkaasti kuin siskosi, koska mielestäni sinulla oli silloin alussa vielä enemmän tarjolla tätä apua ulkopuolelta kuin siskollasi. Mutta hänen ominaisuutensa tuottaa juuri pienemmistäkin puroista ison joen 😊😊😊 ja tämä hänelle pitää suoda.
Voi olla että siskosi ei tässä vaiheessa enään pystynytkään iloita sinun kanssasi menestyksestään vaan hän oli hieman allapäin/huolissaan kun et käyttänyt mahdollisuuksia hyväksesi kuten hän ne olisi sinun kannaltasi nähnyt mahdolliseksi…
Veikkaan että tässä kohdassa alkoi sinun toisenlainen tie kuin siskollasi ja nyt on kuilu levinnyt. Mielestäni tämä ei olisi ollut tarpeellista mutta sinä koit asiat näin että et ole siskosi vertainen jos silloin.
Rako oli siis auennut välillenne mutta se oli sinun riittämättömyyttäsi ajatuksen tasolla joka sitten on isontunut ja isontunut …..😢😢😢

Sitten katsoin tilanteen nyt tällä hetkellä mikä on nyt meneillään teidän elämässä, sinä ja siskosi:
Sinä olet nyt tienristeyksessä ja olet saapunut vaikeasta elämästä hieman levon aikakauteen ja tämä pitäisi nyt olla sinulle henkisen ja mielesi kehityksen paikka, aivan vakavasti sanottuna…nyt en leiki …muista vaikka yritänkin aina huumoria väliin laittaa vastauksiini koska huumori puree, mutta nyt ei ole sen paikka…..
Nyt on tilaisuutesi hakea/hakeutua johonkin terapiaan tai johonkin vastaavaan kunhan aloitat puhumaan totuudesta auttajille, ensin lääkärille, että olet mielenterveyden ja uupumuksen asteessa siinä pisteessä jotakin olisi nyt syytä aloittaa jokin hoitosuunnitelma tai jos olet jo sellaisen piirissä niin sitä olisi nyt hyvä tarkistaa, koska nyt on sen aika….
Sinun on uskallettava näyttää ja puhua heille sinun tilasi oikean laita, sinne ei kannata mennä reippaana tyttönä, vaan nyt annat itsellesi armoa ja taluta itsesi nyt polun alkuun ja antaudu autettavaksi, muista olla sinnikäs kun apua haet, nyt on kuitenkin sinun aikasi tehdä asialle jotakin koska kortit sinulle sen sanovat.
Korttien viesti on aina sinun alitajunnaltasi josta käsin asioita kysyn sinun puolestasi, minä ne vaan sinulle tulkitsen…näin sisko hyvä tämä asia toimii joten luota nyt sanomaan ainakin jotenkin toimit tämän tiedon pohjalta…toivon!!!

Siskollasi tällä hetkelläkin on hyvin asiat ja tosiaan hänen miehensä ja hän osaavat tuon talouden yhdessä hoitaa erittäin hyvin. Olisiko niin että odottaisit hieman taloudellista jeesiä sieltä päin, mutta minusta se johtaisi vielä syvempään kuiluun välillänne eli unohda tämä asia ja keskity nyt itseesi!!!

Menee tovi kun saat nyt itsesi taas siihen jamaan että ideat joita sinulla on paljon tuottaisi jotakin tyydytystä/rahaa, mutta nyt sinulla ei olisi voimia niitä saattaa toimimaan koska energiasi eivät nyt riitä….vai mitä!!!
sinä tämän tiedostat ja tiedätkin minä vain sen sinulle vahvistan 😉😉😉

Jatkuu

Äänestä

Tässä jatkoa....

SINÄ JA SISKOSI ette ole niinkään erilaisia. elämä vaan on tälläistä että se jolla on paremmat taidot ideansa saattaa oikein toimimaan niin hän menestyy materiaalisessa maailmassa paremmin…
jospa sinä ideoisit ja käyttäisit ne kirjoittamiseen tunteista tai elämän nurjasta puolesta joka voi ollakin pelastus jos tosin ajattelee…tämä idea on vain esimerkki mutta veikkaan että sinulla on noita ideoita pää pullollaan ja siellä on nyt ruuhkaa joka sinua eniten painaa…ala tekemään jotakin luovaa ja saat purettua itsesi ja ajatuksesi askel askeleelta kunnes saatatat huomata jo hölkkääväsi eteenpäin asian siivittämänä…jotakin tälläistä nyt alat päässäsi pyöritellä ja alat toimimaan askel kerrallaan…ja muutahan ihminen ei voikaan itseasiassa tehdä

Siskosi ja sinun välit tulevat joskus sitten kyllä lähenemään mutta ajan kanssa ja vähitellen nyt ei ole aika sitä selvittään, vaan nyt olet sinä tähti jolle sinun pitää valoa järjestää lisää….😇😇😇 ps. Lue moneen kertaan..jookosta

Halauksin Tarotar🌹🌹🌹

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentunutnainen kirjoitti:

Kysymykseni miksi minusta tuntuu että sisarellani on jotakin minua vastaan?Välimme ovat aika etäiset ja tapaamme yleensä vanhempiemme luona,hän ei koskaan esim.soita minulle vaan äitini kautta tiedän kuulumiset.Hän on minua menestyneempi elämässä ja asiat hyvin.Minulla ollut sairauden ja työttömyyden vuoksi vaikeaa muutama vuosi eikä minulla ole taloudellia edellytyksiä samaan kuin siskollani ja hänen miehellään.Tunnnen itseni aina niin alempiarvoiseksi ja surkeaksi.Äitini on joskus auttanut minua rahallisesti kun on ollut oikein tiukkaa,häpeän että olen joutunut ottamaan häneltä apua vastaan.Johtuuko kaikki tästä tilanteestani vai olemmeko vain niin erilaiset ettei yhteistä juuri ole?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu