rakkaustarinoita :)

Tää oli niin nätisti pyydetty ja kirjotettu ni pakko kertoo mun "tarina" :)

Mä tapasin mun poikaystävän samassa töissä missä mä ite oon. Ensi me juteltiin vaan töissä ja heitettiin sellasta pientä flirttii koko ajan. Aluks mä en uskonu et voisin ikinä ihastua tohon tyyppin se ei ollu yhtään mun tyyppinen ihminen..hirveen rauhallinen hiljanen mut sanavalmis. Mä ite oon aina ollu menossa ku vähänki on ollu ylimäärästä aikaa :) No tossa joulukuussa ruvettiin tekstailee lähinnä aluks työasioihin liittyen mut sit niit viestejä tuliki läheteltyy muutama satakappaletta jotka ei liittyny työhön mitenkään. Sit yks päivä mun poika oli ihan outo, se ei oikeen sanonu mitään mun viesteihin muuta ku hymyili ja mä kysyin et mikä on ni se sano et ni on niin hankalaa esittää ku ei tykkäis ku tykkää oikeesti. ja that´s it se oli menoo :D nähtiin seuraavana päivänä livenä ja sit puhuttiin ja pussattiin ja täs sitä ollaan.. oi että toi mun poika on päivä päivältä vaan ihanempi!

Hmm..Mitenköhän se kaikki nyt alkokaan.
Eräänä iltana istuin pienessä kuppilassa miespuolisen ystäväni kanssa. Oltiin siinä muutamat oluset nauttinu, kun ystäväni ilmoitti että hänen täytyy lähteä hoitamaan asioita. Minä sitten jäin vielä kuppilaan istumaan ja ajattelin että juon vielä yhden, ennen kun lähden suunnistamaan kotiopäin. Tällä kertaa kun en ollut tosiaan autolla liikenteessä ,joten bussiakin piti odotella. Yhtäkkiä kuului miehen ääni joka kysyi että onko pöydässä kenties vapaata. Ajattelin että seura kelpaa oikeen hyvin.
Istuttiin sitten siinä vastakkain ja juteltiin niitä sun näitä. Minun tuli aika lähteä kotio ja mies kysyi numeroani, ajattelin että miks ei..ystäviä kun ei koskaan ole liikaa.

Aloimme iltaisin juttelemaan aika paljon mesessä ja sitten yksi ilta lähdimme bilettämään. Kotiinlähtöajan tullessa, mies eksyikin "vahingossa" samaan bussiin kuin minä ja tuli minun luokseni. Aamulla herättyäni ajattelin että hän lähtee varmaan pikapuolin kotio, mutta toisin kävi ..hän oli koko viikonlopun luonani. Sunnuntaina kun hän lähti kotiin, niin tavattiin sitten vielä illalla keskustassa muutaman olusen merkeissä.Jotakin säpinää ja kipinää alkoi olla jo siinävaiheessa.

Mies lähti työkeikalle, joka tarkoitti sitä että hänen piti reissata ympäri suomea muutaman kuukauden ajan..Ajattelin että nyt ei nähdä pitkään aikaan...Mutta toisin kävi. Hän pisti uskomattomia määriä rahaa kiinni matkoihin, että pääsi jopa keskellä viikkoa tapaamaan minua (mikä oli jossakin vaiheessa joka päivä). Mitään pieniä sumia ei mennyt juna,bussi ja muihin matkoihin..kun kerran tuli illalla ja lähti aikasin seuraavana aamuna taas takaisin hommiin.

Tapailimme todella tiiviisti ja yhtäkkiä sitä todettiin, että mehän ollaan umpirakastuneita toisiimme. Nyt olemme seurustelleet sellaset vähän yli 6kk ja yhessä asutaan jo. Aika nopeasti olemme edenneet, mutta kummalekkan ei ole ensimmäinen kerta kun asuu yhdessä jonkun kanssa. Meillä menee todella hyvin ja me rakastamme toisiamme todella paljon. Yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat on jo..ja lapsista ja muustakin on ollut jo puhetta.

Että elämä on sitten ihanaa! Ja että minä rakastan miestäni!

Tarina ei kuulostanut niin hohdokkaalta, mitä se oikeasti oli..mutta tunnetta ja se miten kaikki kävi on vaikeata kuvailla..

Se oli aika hassua:
mä olin seurustellut yhtenä kesänä muutaman kuukauden jätkän kanssa, joka oli sika, mutta josta välitin paljon. Hän jätti minut syksyllä. Seuraavana keväänä olin yhdessä konsertissa exäni paikkakunnalla. Tapasin hänet sattumalta ja hän oli minulle ilkeä.
Mutta onneksi jotai hyvääkin. Samana iltana samassa paikassa kaverini esitteli minulle serkkunsa, minua vuotta nuoremman pojan. Hän kiinnostui ilmeisesti minusta ja pyysi illan aikana puhelinnumeroni.
Emme tavanneet tai soitelleet kuukausiin, mutta koulunpäättäjäispäivänä (9lk) tapasimme diskossa. Siellä alkoi seurustelumme oikeasti ja nyt 2 ja puolen vuoden jälkeen voin olla tyytyväinen. Ryppyjä on rakkaudessa toki ollut, mutta mä tiedän, että näin tää pitää mennä. Mulla on oma elämä, hänellä omansa, nähdään kerran viikossa, mutta mä olen tyytyväinen niin. On hyvä kun molemmilla on tilaa hengittää. Peace and love!!! =)

Kiitokset teille jotka ovat jaksaneet kirjottaa.:)
Ja tässä tulisi oma tarinani.Olen vasta 16 vuotias ja tämä voi olla niitä teinisuihteita mutta toivon että ei ole sillä rakastan poikakaveriani paljon.:)
Mutta asiaan.Sovitaan aluksi että poikakaverini nimi olisi vaikka Janne niin on helpompaa.:)

Olemme Jannen kanssa tunteneet kohta vuoden.Juttelimme eka kerran mesessä kun tosi hyvä ystäväni laittoi meidät samaan ryhmään Jannen kanssa.Janne sitten lisäsi minut omalle listalle ja sen jälkeen juttelimme kaikkea omituisia,ei mitään henk.koht.Pian juttumme kuitenkin muuttui ja pystyin kertomaan Jannelle kaikkea ja hän kuunteli.Janne kuitenkin pian sen jälkeen lähti töihin pariksi kk eikä voinut olla netissä.Kaipasin jo silloin häntä ja jotakin jolle voi kertoa kaikki.Emme olleet tavanneet Jannen kanssa mutta kaverini tunsi Jannen hyvin.(Janne on kaverini veljen vaimon veli...:D jos ymmärrätte)

Sitten päätin lähteä kesällä kaverillani käymään.Ja katohan Janne oli siellä.Näimme sillon eka kerran mutta emme uskaltaneet jutella toisille oikeestaan.(ollaan kerta kumpikin ujoja "outojen seurassa") Ja jälkeenpäin harmittaa kun ei juteltu.Näin Jannea sen jälkeen muutaman kerran ja silloin juttelimme jotain.

Kerran mesessä "itkin" Jannelle että kukaan ei txt tai soita mulle niin se pyysi numeroni ja kun saldoni aukesi niin viestit kyllä kulki.:D
Sitten parin kk päästä pyysin että Janne soittaisi mulle.Ja se soitti.Olin unohtanu kuinka ihana ääni sillä oli.Puhuimme yli tunnin ja sama seuraavana iltana.Ja siitä parin päivän päästä kysyin Jannelta että mitä se sanoisi että tykkään siitä.Janne vastasi että se ois oikeen hieno homma.En kuitenkaan saanut rohkeutta sanoo sitä kunnolla.Jannelta tuli kuitenkin kohta viesti että: oisin sanonut tämän aikaisemmin mutta en ole uskaltanut mutta mä tykkään susta.Ja joku oli ihan onnessaa.:D Sanoin Jannelle että en halua silti olla enempi kuin kaveri kun en ollut varma tunteistani.En kuitenkaan pystynyt ajattelemaan Jannea kaverina ja nyt olemme seurustelleet pari kk vasta mutta on sekin alku.:) Rakastan häntä ja hän minua ja meillä menee hyvin.Vaikka asummekin n.80km päässä toisista.Meidän suhteessa tämä vain lisää kestävyyttä.:)

Kiitoksia jos olette jaksaneet lukea vaikka tämä onkin melko sekavaa tekstiä.:D