Parisuhde on ok, mutta olen onneton

Hei
Kirjoituksesi koskettaa varmasti aika monia. Uskon, että samalla tavoin kokevia on paljon, vaikka tietenkin olemme yksilöitä ja jokaisen tilanne on omanlaisensa.
Tuntematta sinua paremmin on tietysti mahdotonta antaa mitään helppoja vastauksia. Elämäniloon liittyy monet asiat. Kertomasi väsymys ja apeuden tunteet vievät iloa, se on ihan selvä. Oletko hiljattain käynyt lääkärintarkastuksessa? Olisi varmaan hyvä selvittää onko kaikki fyysisesti kunnossa ja voivatko jotkut oireet johtua vaihdevuosista (en siis tiedä ikääsi).
Ystävien ja harrastusten poisjääminen voi olla yksi syy kurjaan oloon. Jos ne ovat aiemmin tuoneet sinulle iloa ja virkistystä, on se ilonaihe nyt pois. Se on hiukan kuin itseään ruokkiva kehä: kun ei jaksa olla yhteyksissä ystäviin, tulee entistä kurjempi tunne.
Eräs asia tässä voi olla luonnollinen elämänkriisi. Tunne, että oliko kaikki jo tässä, mitä vielä voisi olla odotettavissa..
Entä onko fyysinen kuntosi kohdallaan? Sekin vaikuttaa mielialoihin valtavasti.
Monet saavat paljon apua psykoterapiasta, jossa voidaan käsitellä elämän kriisejä ja tarvittaessa syviäkin syitä masennusoireiden syntyyn.

Tässä vain joitain pohdintoja. Toivottavasti niistä olisi edes pientä apua.
Ehdottoman hyvältä ja voimaannuttavalta elämässäsi kuulostaa hyvä parisuhde ja lapset. Se on kuin turvasatama tai peruskallio jolta käsin voit alkaa kohentaa omaa vointiasi ja saada elämäniloa takaisin.

Lämmöllä sinua ajatellen,
pappi Elisabet

Missä hömppälandissa Elisabet hoitaa virkaa. Kerropa masentuneelle myös, mitä psykoterapia maksaa ja miten siihen hakeudutaan. Eikö sinulla hyvä pappi ole hengellistä rohkaisua ja lohdutusta vaikeuteen? Vai parisuhde ja lapset turvasatama ja peruskallio. Myötätuntoa kaikille lapsille, joiden pitää kannatella vanhempiaan sen sijaan että vanhemmat ovat heidän turvasatamansa ja peruskallionsa.

Te olette kasvattanut 4 lasta, olette avioliitossa saman miehen kanssa 20 v ja kaikki on hyvin, raha riittä ja olette masennut. Ihme, miten se onnistu? Kun virolaisena asialle katso, ajatelen ma, että ehkkä teille kukaan koskaan en sano, että te olete kivä ja hyvä ja kaunis? Voi olla, että olete liian hiljaiset? Tuntusi jo hvyin, kun joku kiiteli ja lahjoisi kukkia.
Ma tekisin niin, että alkasin itse puhuman ensimerkiksi miehen kanssa kuitenkin niin, että loppuen loppuksi hän ymmärsi, että se on ehkkä hänenkin asi pidädä oman vaimo onnelisena. Ja kun hän en ymmärä tai tuntu liian kylmä, voisi vähän mennä oman ystävätärin kanssa elokuvin tai kahvila tai mihin vaan shoppailemaan ja pidädä itsestä vähän huolta. Hymyleda pidäs myös, voimalla, kun muuten en onnistu. Hymy toimi niin, että masennus mene pois. Ne kaksi en mahtu samaan ihmiseen sisään. Kun en jaksaa hymyle, tee pusuhuulet ja sen jälkeen hymy tule helpomiin :)

Itse elän hiukan samanlaisessa tilanteessa, joten tiedän kuinka ahdistavaa on, kun ulkoisesti tarkasteltuna asioiden kuuluisi olla ihan hyvin, mutta olo on silti onneton. Vaikea tilanne. Ystävistä on toki apua, keskustelu auttaa, jos olet sen kaltainen, että haluat jakaa tuntojasi jonkun tutun kanssa. Itselleni siitä on jonkin verran ollut apua, tosin ystävyyssuhde ei ole terapiasuhde, niin itse näen asian. Jonkun ulkopuolisen näkökulma voi olla tarpeen, on se sitten terapeutti tai joku muu taho, kuitenkin joku kenelle voit kertoa rehellisesti ja avoimesti tilanteestasi ja mieltäsi painavista asioista, luottamuksella. Itse sain mielestäni hyvän neuvon, terapeutilta; voimavarojen palauttaminen. Kun elämä tuntuu pelkältä suorittamiselta ja pakkopullalta, on ehkä hyvä miettiä, mistä MINÄ saan voimani, mitkä asiat ovat ne perustat, minkä avulla jaksan eteenpäin. Lähde vaikka ihan perustarpeista, riittävästä levosta, ruuasta ja liikunnasta. Näkökulman muutoksesta voi myös olla apua, ota hiukan etäisyyttä arkeen, joskus se tarkoittaa hetkellistä irtautumista kodista, perheestä ehkä myös työstä. Ja tosiasiahan taitaa olla, että ne asiat mitkä uuvuttavat tai kuormittavat ovat osa elämää. Samoin alakulo tai tunne siitä että on onneton. Itse opettelen noiden asioiden hyväksymistä; annan itselleni luvan olla hetkellisesti jopa onneton, se on tunne ja saa tulla, ja MENNÄ. Yritän vain huomioida, että tunnen kuten tunnen, mutta ettei sen hetkinen tunne määrittele minua tai elämääni; olen paljon muutakin kuin tunteeni.
Joskus sen kuuluisen valon näkeminen tunnelin päässä on vaikeaa, mutta toivon, että jaksat yrittää tehdä itsestäsi onnelisen, siihen ei taida kukaan muu kyetä...