Elämän jatkuva puute..

Elikkäs tähän alkuun haluan sanoa että jos et jaksa lukea pillitys tarinaa niin lähes pois en jaksa paska kommentteja.
Elikkä haluan nyt purkaa tätä paskaa oloani jonnekkin kun en keksi yhtään muuta tapaa siihen.
Mun elämä on pitkälti aika hanurista... Olen 13-vuotias nuori teini Turusta ja koen jo nyt että elämä on ihan perseestä ja että kumpa se vois loppua (jälkimmäinen ajatus ei ole niin yleinen mutta joskus tulee) Asun pikku-siskoni ja äitini kanssa kerrostalossa vuokralla Turun keskustassa.. Isääni en ole nähnyt sen jälkeen kun olin 8-vuotias koska faijani on täys alkoholisti , narsisti , valehtelija ja mulkku joka pelleilee elatys maksuilla ja kiusaa meidän perhettä niin paljon kun voi..
Isoveljeni joka asuu Helsingissä ja ei näytä enään kiinnostavan meidän perhe, taino vaikuttaa siltä että hänen tyttöystävä on se joka yrittää estää kaikki tapaamiset ja yhteyden otot..
Rahaa meillä on VÄLILLÄ hyvin hyvin vähän ja silloin saa kilpailla siitä että onko ruokaa huomiselle mutta joskus eli silloin kun tulee tuet ja mahdollisesti elatusmaksut.. Äitini on työtön ja rakastaa meitä mutta on välillä hyvin väsynyt ja epäkiinnostunut.
Vietän aika yksinäistä elämää ilman rutiineja. Joskus on vaan hyvin paska fiilis ja tuntuu että mikään ei ole hyvin. Olen varmaan masentunut koko saatanan paskasta elämästäni mutta mutsini ei ymmärrä minua ja väittää että valehtelen ja esitän kun mulla on ihan älyttömän surkee fiilis...
Kiitos jos jaksoit lukea tän :3