Vaikkei tiedäkään siitä itse mitään. Kun iskee sopiva haikeus, halu ja romantiikan nälkä, ja uskallan pienen hetken sysätä järjen ja realismin syrjään ja ajatella häntä. Silloin jokin sisälläni herää, murtautuu ulos ja kaikesta mitä teen tulee helpompaa ja kauniimpaa, siihen ilmestyy oikea sävy ja merkitys. Sen pienen hetken. Kiitos vaikutuksesta vaikkei mitään ollutkaan. Mun muusalle vaikken taiteilija olekaan.
Kyllä hän vieläkin auttaa
v_p_h
8502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta minun muusani tietää kaiken ja nykyään järki ja realismi on mukana siinä mikä jatkuu "Silloin jokin sisälläni herää..." elämäni paras päätös ja tekoni oli repiä kaikki auki muusalleni. ei olla tekemisissä realismissa, mutta kun on itse tehnyt kaiken haavemaailman ja realismin yhdistämisessä, niin kaiken kuitenkin saa vaikka se muusa ei siitä todeksi muuttuisikaan. kummallista mutta totta.
Me ei olla oikeasti tekemisissä enää missään maailmoissa. Mutta vähän kuten totesit, ajatus on tärkein. Ja muistot siellä oman pään sisällä. Muistot on ne silloin (ja esim nyt hetkeksi uudestaan) heränneet tunteet vaikka ihmisen kuva haalistuisi. Niitä ei menetä.
Pssst hyvää kesää!!! Tiedän, kuka voisit olla. Vilkuta mulle seuraavaksi, niin se on mulle merkkinä.
Auttaa missä?
Aika hienosti kuvailtu. Kyllä minäkin uskon ja tiedän että on ihmisiä joiden olemassaolo ja hyväntahtoisuus auttaa itseään. Ihmiset jotka ovat minua lähinnä, toivovat minulle hyvää - siitä olen kiitollinen.
Kirjoitus oli kuin minun elämästä.
Hän todellakin auttaa ,kun on paha olla. Tuskin edes tunnen häntä.
Minulla on ollut kurjaa itselläkin mutta saan kai lohtua siitä että kuvittelen pitäväni hänen päätä rintaani vasten...
Samoin minäkin kuvittelen että saisin olla hänen syleilyssään. Kaipaan sitä että hän rakastaisi minua. Näin se ei kuitenkaan mene. Muistaakohan hän nimeni?