Haluaisin oppia ymmärtämään mitä alkoholistin päässä liikkuu silloin kun hän viimeisestä varoituksesta huolimatta hiippailee piilopullolleen. Kun perhe on sanonut, että näin ei voi enää jatkaa, kun kaikki on yritetty, hoidot ja terapiat käyty läpi, annettu kaikki mahdollisuudet parantumiseen, sanottu, että seuraavasta kerrasta meillä (perheellä) ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä elämään omaa elämää. Kun alkoholisti tietää tämän tosiasian ja silti, hän uskollisesti ottaa sen yhden ryypyn, mikä on liikaa. Mitä alkoholistin päässä liikkuu sillä hetkellä kun hän kierittää pullon korkkia auki? Eikö hän ymmärrä menettävänsä kaiken, eikö hän välitä? Käykö hän mielessään kamppailua, jonka alkoholi aina voittaa, vai häviääkö kaikki muu sillä hetkellä mielestä? Jos hän kovimman viinanhimon hetkellä saisi juosta perheensä tai pullon luo, miksi hän valitsee viinapullon? En voi ymmärtää tätä sairautta, mitä rakkauskaan ei voi voittaa. Kertokaa joku.
Haluaisin tietää...
Isänsä menettänyt
211298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Alkoholismi on niitä pirullisempia mielensairauksia mitä tiedän.
En osaa yksiselitteisesti vastata kysymykseesi, mutta jokainen valitsee oman tiensä ja viinan himo tahtoo voittaa kaiken muun, kun on alkoholistista kysymys. Alkoholisti lupaa, mutta aina tahtoo palata entiseen tilaansa.
On tehnyt valintansa ja haluaa kuolla viinaan.Jos kaikki keinot on jo kokeiltu.Ei häntä auta mikään.
Niin,eiköhän aiemmat vastaajat jo kertoneet olennaisen.Kyse on valinnasta.Raadollista omaisille on vain se,että he eivät olleet tulleet valituiksi.
Jos ei otettaisi huomioon inhimmillistä kärsimystä,niin aivan yhtä validi olisi kysymys,"mitä alkoholistin päässä liikkuisi valitessaan perheensä pullon sijaan"?
Joku voisi sanoa,että rakkaus on sairaus.Myös rakkaus sairauden nimissä on tehty valintoja,jotka satuttavat ei-valituiksi tulleita syvästi.
Kyseessä on vain tilanne,jossa keskenään sittenkin yhteen sopimattomat ihmiset tekevät valintojaan ja siitä seuraa inhimmillistä kärsimystä.
Tästä nyt ei ota susikaan selvää.
No,se ei liene minun ongelma jos sinä et sitä ymmärtänyt.
No mutta lyhykäisyydessään.Kyse on valinnoista ja niiden seurauksista.
Valinnan ulkopuolelle jääneet(tässä yht.perhe)tuntevat pahaa oloa.
En väitä,että alkoholistin elämä olisi suurta juhlaa,ei varmastikaan,etenkin mitä pidemmälle ollaan tultu.Mutta silti se on valinta,jota ympäristö pitää sairaalloisena.Ja ympäristö kovasti kritisoi ja on kärkäs kertomaan mikä kenellekkin on(mukamas) parhaaksi.
http://www.tohtori.fi/yleislaakari/133.html
Alkoholisti ei pysty itse säätelemään alkoholin käyttöään vaan alkoholi säätelee ja määrää häntä enemmän kuin hän itse. Hänellä on pakonomainen tarve saada alkoholia hinnalla millä hyvänsä eikä hän pysty lopettamaan sen käyttöä kuin vasta äärimmäisessä tilanteessa. Alkoholistin perheessä elävä lapsi on aina turvaton, koska pelkää alinomaan, milloin alkoholin tolkuton käyttö alkaa ja sen myötä usein riita ja väkivalta.
Minkäänlaiset lääkäri sivustojen linkit eivät saa minua järkähtämään mielipiteestäni,joka minulla on aina ollut ja todennäköisesti tulee aina olemaan;"vapaan tahdon vastaisia riippuvuuksia ei ole".
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus,halu on halu,johtui se sitten geeni virheestä tai mistä hyvänsä,niin IHMINEN,siis se hengestä ja ruumiista koostuva,haluaa sitä.Siitäkin huolimatta,että fyysiset tarpeet olisivat hallitsevassa asemassa.
"vapaan tahdon vastaisia riippuvuuksia ei ole".
Onko alkoholismi vapaan tahdon mukainen riippuvuus? Miten on selitettävissä kun tuhannet alkoholistit haluavat raitistua, mutta alle 10 prosenttia heistä onnistuu?
Ovatko narkomaanit vapaasta tahdostaan riippuvaisia aineista, vaikka heitä kuolee kuin kärpäsiä?
Et ymmärtänyt nyt täysin pointtiani.
Miten vapaa tahto käsitetään?
Eihän ihminen voi irrota kehostaan,ja keho on yhtä tärkeä osa ihmistä kuin mieli.
Myös kehon tarpeet ovat halua,tahtoa.Ja siten kunnioitettavia.Välttämättömyyksiä.
Jos nyt kaukaa haetaan,niin miten mielestäsi ihmisen vapaa tahto toimii,jos jalassa on lasinsiru,jota ei voi poistaa?Tuskin vapaa tahto haluaa,että lähdenpä juoksemaan?
" Miten on selitettävissä kun tuhannet alkoholistit haluavat raitistua, mutta alle 10 prosenttia heistä onnistuu? "
-siten,että 90% heistä ,tai osa heidän persoonastaan,ei tahdo todella raitistua.
"Ovatko narkomaanit vapaasta tahdostaan riippuvaisia aineista, vaikka heitä kuolee kuin kärpäsiä? "
-kuolemalla ja riskeillä ei ole mitään tekemistä tunne ja tahto asioiden kanssa(esim. kuinka moni aviovaimo on kuollut,miestensä uhkailuistaan huolimatta,kun ovat seuranneet sitä TODELLISTA rakkauttaan?).
-asia voidaan myös kääntää niin.Että onko elämällä mitään arvoa(eli sama vaikka kuolee)jos ei voi toteuttaa jotain tarvettaan tai viettiään,jota kaipaa?
-Ja sit tohon narkomaani kysymykseen.He eivät ole tulleet(eivätkä kenties halunneet riippuvuutta)riippuvaisiksi tahtoen.Mutta tilanne,jossa he ovat,on täysin valinnainen.Vapaa tahto valitsee kahden (usein huonon) vaihtoehdon välistä.Ja usein se on se,että aine vie voiton.Ehkä näin valitaan se hieman vähemmän huono olotila.Osa heistä(hermosto,aivojen mielihyväkeskuksen rippeet jne)huutavat ainetta.Ja nekin ovat väistämättä osa häntä,hänen kokonaisuuttaan.Ja niiden tahto,tarve,pakko,on samalla viivalla sen rationaalisen ajattelun (joka hokee,että tämä tappaa...ei ole hyväksi..ja riippuvuus entisestään pahenee)kanssa.Yhdessä ne mielestäni muodostavat ns."vapaan tahdon"(en ole varma,onko sellaista edes olemassa),joka tekee ratkaisut.
Hengitänkö vapaasta tahdostani?
-kyllä ja en?Teen sen mielelläni.Säilyn elossa(jopa automatiikka kehossani huolehtii siitä)Mutta jos olisin päässyt aikojen alussa juttelemaan Jumalan kanssa,niin en olisi kehoittanut Häntä tekemään ihmisestä niin rajoitettua olentoa.En välttämättä haluaisi olla hapen tarpeessa.Se mahdollistaisi paljon.
Jotenkin mä ymmärrän sun pointin. Ihmisellä on vapaa tahto, joko määrätä "lihaansa" tai mennä lihan mukana.
Useimmat ihmiset ketä olen elämäni aikana tavannut, eivät ole kunnioittaneet ja arvostaneet itseään. He ovat ihan tavallisia normaaleja ihmisiä, jotka välillä turruttavat enemmän tai vähemmän huonoa henkistä oloaan. Pakenevat todellisuutta.
Olen ajatellut, niin, että kun ihminen on alkoholisti, hän ei ole ylpeä itsestään ja teoistaan. Tulee morkkis ja paha olo, jota turrutetaan alkoholin voimalla.
On eri asia sanoa tuntevansa omat hyvät ja huonot puolet, kuin sanoa todella tuntea itsensä, ihmisenä. Niinkuin me tunnemme ystävämme.
Jos ihminen katsoisi tekojaan kolmannen osapuolen perspektiivistä, eikä vain minä perspektiivistä, niin monet asiat saisivat uuden näkökulman ja oma käyttäytyminen voisi ollakin aivan erilaista kuin miten asian pääkopan sisällä kokee.
Tämä antaa jokaiselle ihmiselle uudenlaisen näkökulman itseensä, ja tässä näen mahdollisuuden muuttua. Enää ei käperrytä omaan pikkumaailmaan vaan nähdään itsensä osana suurempaa kokonaisutta, jossa jokaisella teolla on seuraukset.
Emme ole kyllä yhtään samalla aallon pituudella.
Sinulla pointti oli(jos yhtään ymmärsin)että ihminen muuttaisi käytöstään,kun tarkkailisi itseään ulkoa päin.Ei näin,minun mielestä.
Elämähän on aistimuksia,tunteita ja niiden johdattamina tulevia tilanteita.Ne on ihmisessä sisällä.
Alkoholistejakin on monen tasoisia,varmasti.Mutta en ymmärrä "morkkis" käsitystä.En ole ikinä ymmärtänyt.
Sehän tarkoittaa suurinpiirtein sitä,että tunnetaan pahaa oloa ja häpeää jostain semmoisesta,jota pidetään paheksuttavana.Jota kuitenkin itse haluttiin!
En minä tunne ainakaan mitään morkkista semmoisesta,jota olen itse halunnut ja tietoisesti valinnut.
Ihmis elämä on itsessä,ei ympäristön asettamien sovinnaisuuksien pykälissä.
Asiassa on nyt yksi suuri pointti.
Minä olen alkoholisti, mutta R.T ei ole.
Tässä syy, miksi R.T selittää niin monisanaisesti meille ja varsinkin itselleen asiaa, josta ei tiedä, mutta luulee tietävänsä.
Ehkä nöin.
Mutta silti. "alkoholismi" on nimitys ihmiselle,jolle jokin asia(tässä tapauksessa alkoholi) nousee asiana tärkeämmäksi kuin joku muu.Ja syrjäyttää elämän muita asioita.Se on ns. keksitty sairaus.
on myös ihmisiä,ketkä tekevät työtä esim.16 tuntia vuorokaudessa,muun elämän ollessa syrjäytettynä.Heitä ei diagnosoida.Heistä on muille hyötyä.
Viinan kanssa läträävästä ei ole sivullisille/kansantaloudelle hyötyä.Joskin hänellä on parempi olo.Ainakin niin kauan kuin fysiikka kestää.
NS."morkkishan" pitäisi tulla myös tällä ajatus kululla myös syömisestä.Sen voisi aivan hyvin korvata puristeilla ja kuituvalmisteilla.Mutta me paskat ja heikot ihmiset kerta toisensa jälkeen sorrumme lihottavaan ja hyvän makuiseen ruokaan,josta tulee hyvä olo ja hyvä mieli.Ainakin lyhyellä tähtäimellä.
>>Mutta silti. "alkoholismi" on nimitys ihmiselle,jolle jokin asia(tässä tapauksessa alkoholi) nousee asiana tärkeämmäksi kuin joku muu.Ja syrjäyttää elämän muita asioita.Se on ns. keksitty sairaus.>>
Nyt R.T paljastaa bonus pointin " alkoholismi on ns. keksitty sairaus". Lisäksi hän paljastaa, että "alkoholismi" on nimitys ihmiselle.
Tästä seuraa välittömästi kysymys "onko lääkäreitä kusetettu ankarasti, kun lääketieteestä löytyy diagnoosi "alkoholismi".
Ei mielipiteiden perusteella voi ketään "besserwisseriksi" väittää.
Ja mitä tulee lääkäreihin ja heidän kusetukseen;niin jos mieltymys johonkin(ko.tapauksessa alkoholiin),oli se mieltymys sitten geneettistä,normaali fyysistä,tai vain puhdasta mielihalua,täytyy diagnosoida,niin eiköhän niitä diagnooseja voitaisi tehdä vaikka mille elämän osalaueelle.Ei pelkästään alkoholi-mieltymykseen.
n.70% suomalaisista aikuis ikäisistä saa päänsärkyä,ellei saa päivittäistä kofeiini annostaan!Missä diagnoosi?
Eikä tämmöisiin voi argumentoida ko.aineen mahdollisilla haitoilla(eli kahvi vs alkoholi),ne eivät merkitse mitään,jos kyse on ihmisen haluista ja tarpeista.
Mitä he ovat?Kofeiiniholisteja?
Ei heistä kuitenkaan meuhkata,eivät he käy lausumalla ryhmän edessä "olen herra X ja olen kofeiiniholisti".
Heidän tarpeiden annetaan olla,he ovat harmittomia ympäristölleen.Ihminen saa saavuttaa mielihyvän,kunhan saavuttaa sen ylhäältä annettujen ehtojen puitteissa.
En ole besserwisser.Kukaan ei ole sitä tässä asiassa,kyse on kuitenkin niin tulkinnallisesta asiasta.Et sinä enkä minä.Voidaan keskustella vain mielipide tasolla.
Lääkäreiden diagnostiikkaa ei kannata vetää mukaan.Lääketiede uusiutuu koko ajan ja tieto muuttuu.Eikä toiminta välttämättä muutenkaan lähde aina täysin pyyteettömistä lähtökohdista.
Ihmisiä ohjaillaan elämään tavalla,joka on mahdollisimman yhteishyödyllinen,ei välttämättä niin antoisa yksilö tasolla.
Itsekkyys kuiskaa alkoholistin korvaan, että hänellä on oikeus ottaa ryyppynsä, koska hän "tarvitsee" sen.
Todellisuudessa hän ei tietenkään tarvitse ryyppyä sen enempää kuin kukaan muukaan.
Alkoholistin sairaus on ääretön itsekkyys, ei alkoholin pakkohimo.
Ne jotka eniten huutavat ja mesoavat, että alkoholismi on sairaus, samalla vaativat, että alkoholistin omaiset (jotka kärsivät VÄHINTÄÄN yhtä paljon "sairaudesta") "ymmärtävät" alkoholistia loputtomiin.
Siitä ei ole mitään hyötyä. Pelkästään haittaa.
Alkoholistia ei tule yrittääkään ymmärtää. Hänet tulee sijoittaa ympäristöön, jossa hän ei pääse käsiksi alkoholiin. Katsotaan sitten, mitä tekosyitä sieltä itsekkään sielun syövereistä pulppuaa, ja hoidetaan sitä itsekkyyttä, joka on sairaalloista. Sitä voi hoitaa vain kun alkoholia ei ole saatavilla kerta kaikkiaan, teki tapaus mitä hyvänsä.
R.T. selittelee paljon, mutta uskottavuus puuttuu.
En minä ainkaan käsitä mielipiteen ilmaisua selittelynä?
Kerron vain mielipiteeni.
On paljon erilaisia elämän malleja,ei yhtä oikeata.
On myös ihmisiä,joille vaikka tennis tai golf nousee tärkeään rooliin.Ei heitä paheksuta suuressa itsekkyydessään.Heitä kunniitetaan,he luovat uraa.Miksi alkoholin pitää olla tabu?
En usko ainakaan olevani alkoholisti(eikä kukaan muukaan ole,ennenkuin diagnosoidaan).Olen lätrännyt milloin enemmän,milloin vähemmän viinan kanssa.Aina olen siitä pitänyt.
MITÄ ALKOHOLISMI ON?
Meistä useimpien on ollut vaikea myöntää, että olemme alkoholisteja. Kukaan ei mielellään pidä itseään ruumiillisesti ja henkisesti toisenlaisena kuin muut. Eipä siis ihme, että olemme yrittäneet lukemattomia kertoja turhaan todistaa, että me osaamme juoda niin kuin muut ihmiset. Jokainen epänormaalisti alkoholia käyttävä pitää visusti kiinni siitä, että jonakin päivänä, jotenkin, hän pystyy saamaan juomisensa kuriin ja nauttimaan siitä. Tämä harhakäsitys on hämmästyttävän sinnikäs. Monet kulkevat tämän käsityksen vallassa hulluuden ja kuoleman porteille saakka.
Olemme oppineet, että meidän on myönnettävä itsellemme olevamme alkoholisteja. Tämä on ensimmäinen askel kohti toipumista. Se harhakäsitys, että olemme niin kuin muut, jos ei tänään niin huomenna, on murskattava.
Me alkoholistit olemme ihmisiä, jotka ovat menettäneet kyvyn pitää juomisensa aisoissa. Me tiedämme, että alkoholisti ei koskaan saa ryyppäämistään kuriin. Meistä kaikista tuntui välillä siltä, että nyt juominen on hallinnassa, mutta näitä - usein lyhyitä - kausia seurasi väistämättä yhä vähäisempi hallinta, joka aikanaan johti säälittävään ja käsittämättömään alennustilaan. Jok' ikinen meistä tietää nyt, että meitä pitää otteessaan etenevä sairaus. Kun aikaa tarpeeksi kuluu, tilamme pahenee, eikä kohennu koskaan.
Olemme kuin jalattomia; uusia jalkoja meille ei kasva. Eikä näytä olevan mitään hoitokeinoa, joka muuttaisi meidänlaisemme alkoholistin muiden ihmisten kaltaiseksi. Me olemme kokeilleet kaikkia kuviteltavissa olevia parannuskeinoja. Joskus olemme toipuneet vähäksi aikaa, mutta sitten olemme romahtaneet kahta kauheammin. Alkoholismia tuntevat lääkärit ovat samaa mieltä siitä, että alkoholistista ei tule normaalia alkoholinkäyttäjää. Ehkä tiedekin sen todistaa jonakin päivänä, vaikka se ei vielä ole sitä tehnyt.
Huolimatta kaikesta mitä me sanomme, monet todelliset alkoholistit eivät usko kuuluvansa tähän ryhmään. He pettävät itseään ja kokeilevat kaikkea mahdollista osoittaakseen olevansa poikkeuksia säännöstä eli toisin sanoen, että he eivät ole alkoholisteja. Jos joku, joka ei osaa pitää alkoholinkäyttöään kurissa, tekee täyskäännöksen ja rupeaa juomaan kuin herrasmies, me nostamme hattua. Taivas tietää, että me olemme yrittäneet kauan ja hartaasti juoda niin kuin muut.
Kaikkea tätä me olemme kokeilleet: Olemme juoneet pelkkää olutta, rajoittaneet ryyppyjen määrää, kieltäytyneet juomasta yksin tai aamulla, juoneet vain kotona, olleet ostamatta viinaa kotiin, olleet juomatta työaikana, juoneet vain juhlissa, siirtyneet viskistä konjakkiin, juoneet vain viiniä, päättäneet sanoutua irti, jos ikinä menisimme humalassa töihin, matkustaneet jonnekin, pysyneet kotona, vannoneet lopettavamme (valalla tai ilman), kuntoilleet, lukeneet hyvää kirjallisuutta, menneet terveysleireille ja parantoloihin tai vapaaehtoisesti mielisairaalaan - luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.
Emme tahdo julistaa ketään alkoholistiksi, mutta voit itse helposti määritellä oletko alkoholisti. Mene lähimpään ravintolaan ja yritä juoda hillitysti. Juo ja lopeta yhtäkkiä. Tee se monta kertaa. Ei kestä kauan ennen kuin voit päätellä, kuinka asia on, mikäli olet rehellinen itsellesi. Kannattaa kärsiä yksi paha krapula, jos sillä saa varman tiedon tilastaan.
... että tuo paha krapulakaan ei aina auta; siihen kun otetaan sitten vähäsen viinaa jos siltä tuntuu niin sitten ei edes okseta. Sitten se jääkin päälle että heti kun ollaan vähäsen selvänä niin sitte heti viinaa lääkkeeksi ettei vain muista tuota todellisuuden olemassa oloa.
Alkoholiin on tavallaan koukussa itse sitä tajuamattaan, se saa ihmisen ajattelemaan että tarvitsee sitä lisää ja lisää. Siitä tulee niin hyvä olla kun maailma vähäsen sumenee ja askeleet horjuvat: ei tarvitse ajatella. Itselläni tuo liittyy ainakin kaikkien kauheiden asioiden unohtamiseen: pystyy olemaan hetken vapaa vaikka seuraavana päivänä olo onkin paljon pahempi.
Ja tuo on totta alkoholisti käy kamppailua alkoholia vastaan päässään ja joskus jopa tajuamatta sitä. Osa ihmisessä vielä muistaa sen että sitä ei saisi ottaa mutta aina mieleen palaa muisto siitä ihanasta tunteesta jolloin kuvittelee leijailevansa jossain kaukana.
Ja mitäkö päässä liikkuu kun piilopullon kanssa kulkee: ei oikeastaan mitään, koska se on tapa niin pinttynyt tapa ettei siitä pääse eroon eikä sitä ajattele ikinä ennemmin vaan vasta jälkeenpäin.