Olen sairastanut masennusta kauan. En muista koska olen ollut aidosti iloinen. Joka helvetin aamu itken ja mietin miksi olen olemassa. Esitän reipasta vaikka olen sisimmässäni väsynyt koko elämääni. Olen kohta 16v ja olen viilellyt tasan kaks vuotta tosi tiuhaan tahtiin että arvet eivät ehdi umpeutua. Itsemurhaa mietin koko ajan ja olen yrittänyt... Äitini on kaappi juoppo. Sisarukset ovat ilkeitä jne. Kaikki olisivat kiitollisia jos en olisi olemassakaan. Kärsin seiskalla niin pahan masennuksen että jouduin kuraattorille,terkalle,lääkärille,psykiatrille. En hae huomiota oikeesti keneltäkää. Ystävät on sitä mieltä että olen korvaamaton ystävä joka heillä on. No mutta mun yksi pitkä aikaisista kavereista sanoi että "vittu tapa ittes kukaan ei jää kaipaamaan sua. Sä oot ihan vitun ruma ja saatanan laiha. Jos haluut tappaa ittes niin vittu tapa. Kaikki olisivat onnellisimpia jos sua ei olisi." Silloin kerroin opettajalle kun en tiennyt mitä tehdä. Opettaja väitti että oli todella huolissaan minusta jne. Seuraavana aamuna koulussa sain kuulla että ystäväni(ei niin hyvä ystävä) oli yrittänyt itsemurhaa hyppäämällä sillalta. Minun elämä on musta aukko jossa ei ole mitään elämisen arvoista. Kaikki mitä minä teen on väärin. Mun syntymä oli virhe. Olen lyönyt itseäni niin kovaa että tulee mustelmia, viiltänyt tosi syvälle, ollut syömättä ja juomatta(epäonnistui kun iskä sai kuulla),laihduttaminen... Mä olen maanvaiva.
Pitkä masennus
Tuuli0
12295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen sairastanut masennusta kauan. En muista koska olen ollut aidosti iloinen. Joka helvetin aamu itken ja mietin miksi olen olemassa. Esitän reipasta vaikka olen sisimmässäni väsynyt koko elämääni. Olen kohta 16v ja olen viilellyt tasan kaks vuotta tosi tiuhaan tahtiin että arvet eivät ehdi umpeutua. Itsemurhaa mietin koko ajan ja olen yrittänyt... Äitini on kaappi juoppo. Sisarukset ovat ilkeitä jne. Kaikki olisivat kiitollisia jos en olisi olemassakaan. Kärsin seiskalla niin pahan masennuksen että jouduin kuraattorille,terkalle,lääkärille,psykiatrille. En hae huomiota oikeesti keneltäkää. Ystävät on sitä mieltä että olen korvaamaton ystävä joka heillä on. No mutta mun yksi pitkä aikaisista kavereista sanoi että "vittu tapa ittes kukaan ei jää kaipaamaan sua. Sä oot ihan vitun ruma ja saatanan laiha. Jos haluut tappaa ittes niin vittu tapa. Kaikki olisivat onnellisimpia jos sua ei olisi." Silloin kerroin opettajalle kun en tiennyt mitä tehdä. Opettaja väitti että oli todella huolissaan minusta jne. Seuraavana aamuna koulussa sain kuulla että ystäväni(ei niin hyvä ystävä) oli yrittänyt itsemurhaa hyppäämällä sillalta. Minun elämä on musta aukko jossa ei ole mitään elämisen arvoista. Kaikki mitä minä teen on väärin. Mun syntymä oli virhe. Olen lyönyt itseäni niin kovaa että tulee mustelmia, viiltänyt tosi syvälle, ollut syömättä ja juomatta(epäonnistui kun iskä sai kuulla),laihduttaminen... Mä olen maanvaiva.
Ja opettaja pahensi koko ajan tilannetta, vaikka yritti auttaa. Ongelmat lisääntyivät koko ajan.
Sä Tuuli tarvittisit henkilökohtaista ohjausta useamman kuukauden ajan. Voisit omaksua uusia tapoja masennuksesi hoitoon.
Netissäkin on ohjeita paremman elämänhallinnan löytämiseen. Paha kyllä niiitä on harjoitettava usea kerta viikossa.
No voi!
Eihän nyt noin voi olla! Kyllä sinun tarttee vaan mennä uudelleen lääkäriin tai psykiatrille. Voithan mennä jollekin toiselle, jos edellinen ei auttanut.
Oletko selvittänyt mistä kaikki voisi johtua?
Äitiltäsi et nähtävästi saa tukea, vai saisitko? Hänellä on varmaan myös ongelmia, mutta kyllä äitit aina yrittävät auttaa lastaan.
En muuten usko tuota, että "kaikki" haluavat että et olisi olemassa! Sen olet keksinyt itse huonona hetkenä kai. Sitä usein liioittelee.
Se "ystävä" joka sanoi sinulle noin, oli pelkästään tyhmä, ei kukaan sellainen ole "ystävä", hänellä on kai myös omia ongelmia.
Sen lisäksi että menet uudelleen lääkäriin tai psykiatrille voisit yrittää "omaa apua".
Kipaisepa kirjastoon ja lue noista aiheista mitä sinulla on. Sillä tavalla saat sellaista tietoa, jota et ole tullut ajatelleeksi. Siten myös tavallaan kasvat monen asian yli; luet miten toiset suhtautuvat, mitä keinoja sinulle saattaisi olla, kaikkea jännää.
Älä jää siis "uhriksi" vaan rupea toimimaan!
Sen sijaan että viiltelet, luepa joku psykologinen kirja. Voit lukea myös muitakin kirjoja. Pääset uuteen maailmaan. Lue kuitenkin "hyviä" kirjoja kuten maailman klassikoita. Sitten iki-ihanat kirjat, ihan vaikka "kotiopettajan romaani"-tyyliin. Olet 16-vuotias; sinun tarttee lukea romanttisia nuorten kirjoja.
Voisit keksiä myös uuden harrastuksen; - valokuvaus, maalaus, luonto, urheilu, musiikki, katso mitä harrastusryhmiä löytyy paikkakunnaltasi. Siten tulet myös uuteen tuttavapiiriin, jossa sinua ei uhitella.
Kyllä sinä tuosta selviät! Olet jo alkanut selviämään, kun olet kirjoittanut tänne ja ruvennut etsimään apua.
Sinä et ole ollenkaan maanvaiva, vaan nuori tyttö, joka etsii omaa tietään.
Kaikkea hyvää sinulle ja iso halaus minulta!
Kiitos ihanasta kommentista.:)onhan minulla urheilu jos alkaa ahdistaa. Äidiltä en saa kylläkään yhtään tukea jos kerron asiasta hän alkaa juomaan vaan entistäkin enemmän. Iskää en halua satuttaa minun teoillani. Onneksi minulla on 3sisarusta jotka ovat minun tukenani. En kylläkään halua olla niillekkään vaiva kun heillä on omat perheet.:(
Kaikki lähtee tietenkin ensiksi siitä, että vedätkö jotain kamaa? Psykiatrilla, kun olet käynyt niin luulisi SSRI-resepti napsahtaneen. Tiedätkin varmasti, että SSRI:t lisäävät masentuneisuutta turruttamalla tunteet, apatisoimalla, pysäyttämällä normaalin ajatustoiminnan, laittaa sekavaan tilaan ja vaikeuttaa nukkumista, muun muassa. Jos vedät kamaa niin osta tai lainaa itsellesi vaikkapa Peter C. Götzschen uusin Tappava Psykiatria Ja Lääkinnan Harha (2016). Saat siitä perustietouden. Käy samalla sivustoilla www.recovery-road.org ja vaikka beyondmeds.com ja katso noista läpi viekkariohjeistus. Tukea ja ohjeita ja vastauksia kysymyksiin vieroitukseen liittyen saa mm. osoitteessa www.survivingantidepressants.org.
Jos kuitenkaan vedä mitään, etkä vetänyt aikaisemminkaan (voi seurata aivovaurioita), silloin syyt on toki kokonaisuudessaan varmastikin elämässäsi. Ikävä kuulla, että perheen jäsenten suhteet ja toiminta on noin kamalaa. Oletko harkinnut puhuvasi, että voisit päästä ehkä sijaisperheeseen? Entä sukulaisten esimerkiksi isovanhempien luo asumaan? Jos pärjäät kotona kuitenkin niin ehkä jutella vossain kolmannen sektorin paikassa. Esimerkiksi SOS-Nuorisopisteet voisivat olla hyvä juttu. Siellä ei tarvitse pelätä psykiatrian pakkovaltaa eikä kukaan ala stigmatisoimaan keksityin sairausleimoin saatika tyrkyttämään elämänhuoliin hermostomyrkkyjä. Muitakin paikkoja on kuin SOS-kriisipisteet. Saanet tietoa muista kotipaikkasi lähellä olevista paikoista ehkä tiedustelemalla Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimesta. Nykyinen numero löytyy heidän sivuiltaan varsin vaivatta. Kokeile. Puhelu on nimetön.
Toivottavasti saat elämäsi aikanaan kuntoon vaikka nyt on vaikeaa.
Vaikka koko maailma olisi sinua vastaan, muista, että täällä on monta sellaista ihmistä, joita et edes ole tavannut, mutta jotka lukevat kirjoituksesi ja toivovat silloin, että voikunpa voisin auttaa jotenkin, jotta sinulla menisi paremmin.
Kun tossa luettelit henkilöitä, joiden kanssa olet tilannettasi käynyt läpi, huomasin, että siitä puuttuu psykologi eli oikeammin psykoterapeutti. Psykoterapeutin apu mahdollistaa monta asiaa:
Psykoterapia:
-Ihminen voi oppia psykoterapian avulla tunnistamaan paremmin omat ajattelutavat ja kykenee siten muuttamaan niitä. Hän voi ymmärtää, miksi ajattelee tietyllä tavalla ja miten vahingollisista ajatuksista voi päästä eroon.
-Ymmärrys masennuksen syistä ja taustoista voi lisääntyä. Samalla tarjoutuu mahdollisuus työstää surua ja vaikeita asioita.
-Tunteiden havaitseminen ja tulkinta voi muuttua. Omien tunteiden tiedostamisessa ja ymmärtämisessä voi kehittyä. Oppii tulkitsemaan itseään uudella tavalla.
-Kyky antaa uusia merkityksiä omille ongelmille saattaa kehittyä.
-Kyky nähdä oma elämäntilanne uusista näkökulmista saattaa kehittyä.
-Ajattelutapojen muutosten seuraukset saattavat näkyä muutoksina läheisissä ihmissuhteissa, työssä ja opiskelussa.
-Psykoterapia voi lisätä kokemusta aktiivisesta toimijuudesta eli siitä, että pystyy itse vaikuttamaan omaan elämään ja niihin yhteisöihin, joissa on itse mukana.
http://masennusinfo.fi/hoito/psykoterapia-perustuu-keskusteluun-ja-vuorovaikutukseen
http://www.hel.fi/static/terke/julkaisut/esitteet/Masennus_suomi_netti_2011.pdf
http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-häiriöt/masennus/miten-hoidat-masennusta
Masennusinfo-sivusto on lääketehdas Lundbeckin ylläpitämä.
Ahaa, kiitos tiedosta.
Itse en oikein pidä siitä että ihmisille tuputetaan liian helposti lääkkeitä. Toki ne saattavat auttaa, mutta se on vähän niin ja näin.
En linkkaa tuota sivua enää uudestaan.
Hyvä että sinulla on urheilu ja siskot.
Puhu vaan heidän kanssaan ja kerro kaikki. Eivät he katso sitä "vaivaksi", vaan haluavat auttaa sinua! Kolmisin on helpompi ja saat tukea heiltä.
Sinun on myös helpompi puhua sisarten kanssa.
Olet saanut nyt paljon osoitteita mihin kääntyä.
Kyllä sinä selviät tästä kaikesta ja saat vielä ihanan nuoruuden!
Keksi jotain oikein kivaa itsellesi ja hemmottele itseäsi!
Aamulla kun heräät, niin ajattele tänään olet onnellinen.
Voi tuntua ihan hassulta neuvolta, mutta googlaile "miten tulen onnelliseksi". Kokeile!
Kaikkea hyvää sinulle ja paljon haleja!
Itse olen vasta todella nuori ja vielä käyn peruskoulua. Sairastan varmasti masennusta kun ajattelen itsetuhoisia asioita ja itsemurhaa..myös olen lukenut asioista/erilaisista tapahtumista täällä keskusteluissa. Itken usein öisin ja nukahdan. Takana on koulukiusaamista joka on loppunut ja kotona ollu fyysistä väkivaltaa joka ei enää itseä vaivaa kun olen muuttanut pois, mutta henkinen tilani on todella herkässä tilassa ja mieli tekee itseään satuttaa... Mutta mäen tahdo kun se ei ole ratkaisu... Olen yrittäny hakea apua äitini kautta kun kerroin että mua ahdistaa .. Hän vaa sano että kaikilla on välillä sellainen olo ja seon normaalia ja ettö mulla on kaikki hyvin ... MUTTA EI OLE haluan vain kuolla... Oon ihan hukassa ja en tiedä mitä teen... Oon myös yksinäinen kum mulla ei ole ketään läheistä ystävääkään..koulu myös stressaa.
JA VOIMIA TUULI0
No äiti on siinä oikeassa, että kaikkia masentaa joskus. Kannattaa kuitenkin jakaa ajatuksia äidin kanssa: jos he eivät voi auttaa, niin ainakin se luo syvempää yhteyttä ja avoimuutta ja tekee perheenjäsenten väleistä läheisempiä. Ja kouluterveydenhoitaja on taho kuuntelemaan nuoren murheita ja hänellä on sitä koulutustakin asiaan.
Kiusaaminen on vielä tänäänkin liian suuri ongelma maassamme. Siitäkin huolimatta voi tulevaisuudessa pärjäillä ja saada hyvän elämän ja ainakin siltä osin tuntee ihmisyyden raadollisemmankin puolen. Ja kannattaa ajatella että kiusaajat eivät ole fiksuja tyyppejä ja heillä itsellään mättää jossain.
Olet oivaltanut oikein. itsensä satuttaminen ei auta. Ala mieluummin rakastaa ja pitää huolta itsestäsi ja kehostasi. Olet sen arvoinen.
Tyhmät ihmiset nimittelevät. Älä anna kenenkään pistää sinua muottiin, tai vielä tärkeämpää, älä pistä sinne itseäsi. Jos nimittelet itseäsi nimillä, jotka muut ovat antaneet sinulle, olet samalla tasolla heidän kanssaan, mutta jos näytät niille, että sinussa ei ole rajoja, et anna itsellesi nimiä, et self-label yourself (sori en tiedä suomeksi) , niin olet satakertaa korkeammalla jalustalla kun ne paskiaiset!
Elämä ei ole ennalta määritetty. Voi olla, että jos jaksat jatkaa matkaasi ja alat rakastaa ja pitää huolta itsestäsi, omistat ihanan perheen ja elämäsi hymyilee, ja ne paskiaiset makaavat ojan pohjalla. I mean who knows what happens to you? You could be the next president or something. I believe anything can happen when you let yourself do thing that makes them possible
Little smiles for you (and one laughing one)
:) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :):) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :D