Liika istuminen on kostautunut tauteina

Suomalaiset jämähtivät paikalleen – liika istuminen on alkanut kostautua tauteina eikä siihen auta edes liikunta
Liikuntaharrastus hyvittää istumisen haitat vain harvoin. Onneksi tarjolla on helpompiakin keinoja.

TIEDE 1.8.2016 2:00 Päivitetty: 1.8.2016 6:36
Johanna Junttila
HELSINGIN SANOMAT

ELINTASON kohotessa suomalaiset ovat jämähtäneet paikoilleen. Keskivertoaikuinen viettää jo yli kolme neljäsosaa valveillaoloajastaan paikallaan, pääosin takapuoli tuoliin liimautuneena.

Se on enemmän kuin ennen, vaikka tarkalleen on vaikea tietää, kuinka paljon. Vielä muutama vuosikymmen sitten kun ei pidetty kovin tarpeellisena selvittää, mitä näin runsas istuminen tekee elimistölle.

Yhä useampi tekee istumatyötä, kulkee autolla tai joukkoliikenteen kyydissä ja viettää vapaa-aikaansa ruutua tuijottaen. Takapuolta ei tarvitse nostaa edes, kun vastaa puhelimeen tai vaihtaa katsomaansa ohjelmaa.

Istumisen vaaroja julistavat tutkimukset ovat alkaneet nousta otsikoihin. Ne eivät ole tuulesta temmattuja, vahvistaa lääketieteen tohtori Harri Helajärvi Paavo Nurmi -keskuksesta.

”Runsas istuminen lisää useita elintapasairauksia – ja jopa kuolemanriskiä”, tiivistää Helajärvi, joka väitteli aiheesta viime talvena Turun yliopistossa.

METABOLISEEN OIREYHTYMÄÄN sairastumisen riski kasvaa yhdeksän prosenttia jokaista liikkumatta vietettyä tuntia kohden. Ennenaikaisen kuoleman riski nousee viidellä prosentilla tunnissa, kun istumista kertyy yli seitsemän tuntia päivässä.

Rajapyykki ylittyy helposti: joka kolmannelle suomalaiselle työntekijälle kertyy 6–7 istumatuntia jo työpäivän aikana.

Istumatyöstä on tullut uhka kansanterveydelle. Se aiheuttaa esimerkiksi jo enemmän työperäisiä syöpiä kuin perinteiset ammattisyöpien aiheuttajat kivipöly, asbesti ja kemikaalit (HS 11. heinäkuuta). Vapaa-ajan runsaan istumisen pelätään nakertavan eritoten lasten ja nuorten tulevaa terveyttä.

TARKKAAN ei tiedetä, millä mekanismilla istuminen sairastuttaa. Ilmeisesti haitallisuus liittyy siihen, että energiankulutus vähenee ja aineenvaihdunta häiriintyy, kun suuret lihakset ovat pitkään levossa.

Eräässä tutkimuksessa koehenkilöitä istutettiin yhtäjaksoisesti kaksi tuntia lounaan jälkeen. Kun tutkijat ottivat istunnon päätteeksi heidän reisilihaksistaan kudosnäytteet, paljastui, että lihasten rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa sekä tulehdusta säätävien geenien toiminta oli sammunut.


Samaa ei nähty verrokkiryhmässä, jota ohjattiin nousemaan tuolistaan 20 minuutin välein.

”Usein unohdamme, että lihaksilla on tärkeä rooli sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnassa. Siksi sillä on vaikutusta esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitautien syntyyn”, Helajärvi sanoo.

Istuessa energiaa kuluu vain hivenen enemmän kuin täydessä levossa. Kun energiaa ei pala muuhun, se varastoituu rasvana kehoon.

Kysymys ei välttämättä ole pelkästä ylipainosta. Istuminen voi sairastuttaa, vaikka se ei lihottaisi.

”Yhden tutkimuksen mukaan kolme tuntia tai enemmän päivässä televisiota katsovilla on yli kaksinkertainen riski sairastua rasvamaksaan kuin heillä, jotka katsovat televisiota korkeintaan tunnin – riippumatta ihmisen painosta, liikunnasta, ravitsemuksesta ja alkoholin käytöstä”, Helajärvi kertoo.

LIIKUNTA ei täysin poista runsaan istumisen haittoja.

”Henkilöillä, jotka sekä istuvat että liikkuvat paljon, voi olla suurempi riski painonnousuun kuin vähän liikkuvilla ja vähän istuvilla”, Helajärvi kertoo.

Aktiivisesti liikkuvilla istumisen riskit kyllä pienentyvät sohvaperunoihin verrattuna. Hyvässä tai keskiverrossa kunnossa riskit pienenevät.

Tuoreen kansainvälisen katsauksen mukaan tunti liikuntaa päivässä riittää palauttamaan paljon istuvien kuolemanriskin normaaliksi.

Näin urheilullisia ihmisiä vain on häviävän vähän.


Lue koko juttu :



http://www.hs.fi/tiede/a1469929963238?jako=450f919e01042a9dc6fe4e417ee51eae&ref=tw-share
8161
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kuin muistan on Lähi-idässä sodittu ja oltu uskovaisia,
silvottu pimpeleitä ja vauvojen sukuelimiä
kivitetty naisia ja raiskattu...

SIELLÄ ei kehitys mene eteenpäin!

Säännöt luetaan kaksi tuhatta vuotta sitten eläneiden miesten kirjoittamasta kirjasta edelleen----

1Äänestä
  • Miten tämä liittyy ... Mehän emme ole kehitysmaa eikä meillä kysytä mieähiltä enää mitään.

    Äänestä

Täysin sonta kirjoituksia raamatun lukijalta.

Äänestä

Ei tuo Hesarin juttu puppua ole.

Olin useamman päivän ulkoilematta ja istuin joka päivä kaiket päivät tietokoneella huonossa asennossa nojaten toiseen kyynärpäähän. Minulla ei ole ollut mitään muita sairauksia, mutta tästä tuli ( iskiaksen kaltainen ) järkyttävä särky selkään, vasempaan pakaraan, vasempaan reiden ulkosyrjään ja vasempaan pohkeeseen. Tuolista noustua pystyin vain kumarassa hyvin hiljaa hiipien etenemään kivun takia eikä lepo auttanut. Särkylääkkeet jonkin verran lievensivät kipua.

Kivusta huolimatta pakotin itseni ulos kävelemään. 1,5 tuntia kevyttahtista kävelyä ja kaikki kipu oli poissa. Tästä on nyt yli kuukausi.

Tästä episodista vakuutuin, että yletön istuminen saattaa jopa tappaa ennenaikaisesti.

Helsinkiin vihreät ajavat tiiviimpää kaupunkirakentamista ja myös korkeita pilvenpiirtäjiä, joita minä kauhistun. Pilvenpiirtäjät eivät sovi näin pohjoiseen, koska auringonvaloa on muutenkin vähän eikä väestöä ole ylenmääräisesti liikaa ja maa-alasta ei ole puutetta.
Yhtenä perusteluna pilvenpiirtäjiin on, että iäkkäiden ei tarvitse poistua rakennuksesta, koska useimmat palvelut voidaan järjestää samassa rakennuksessa. Ts. vähennetään iäkkäiden liikkumistarvetta rakenteellisesti.
Perusteluihin voisi totuuden nimessä lisätä se, että vähentämällä iäkkäiden liikkumisen tarvetta saadaan Helsingin asuntopulaakin helpotettua tappamalla näin kätevästi iäkkäitä ennenaikaisesti.

1Äänestä
  • Todella hyvä kirjoitus!

    1Äänestä

Yeap, aivan luonnollinen ja järkeenkäypä juttu. Miksi se ei kuitenkaan kaikille ole - kumpaakaan?

1Äänestä

Vuosia sitten vaihdoin istumatyön oikeisiin töihin enkä ole katunut

Äänestä

Kaikenlainen liikkuminen, kevyt ja raskaankinlainen on hyväksi. Ei tarvitse kuin muutama viikko, raaja on kipsissä, niin lihakset riutuvat, nivelet jäykistyvät. Makaa viikon vaakatasossa, päässä huippaa ja vie aikaa opetella tasapainoa. Ikäihmiset pitäkää jalka- ja reisilihakset kunnossa. Talvella ja liukkailla kunnolliset liukuesteet kenkiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nopeuttaa-vanhenemista kirjoitti:

Suomalaiset jämähtivät paikalleen – liika istuminen on alkanut kostautua tauteina eikä siihen auta edes liikunta
Liikuntaharrastus hyvittää istumisen haitat vain harvoin. Onneksi tarjolla on helpompiakin keinoja.

TIEDE 1.8.2016 2:00 Päivitetty: 1.8.2016 6:36
Johanna Junttila
HELSINGIN SANOMAT

ELINTASON kohotessa suomalaiset ovat jämähtäneet paikoilleen. Keskivertoaikuinen viettää jo yli kolme neljäsosaa valveillaoloajastaan paikallaan, pääosin takapuoli tuoliin liimautuneena.

Se on enemmän kuin ennen, vaikka tarkalleen on vaikea tietää, kuinka paljon. Vielä muutama vuosikymmen sitten kun ei pidetty kovin tarpeellisena selvittää, mitä näin runsas istuminen tekee elimistölle.

Yhä useampi tekee istumatyötä, kulkee autolla tai joukkoliikenteen kyydissä ja viettää vapaa-aikaansa ruutua tuijottaen. Takapuolta ei tarvitse nostaa edes, kun vastaa puhelimeen tai vaihtaa katsomaansa ohjelmaa.

Istumisen vaaroja julistavat tutkimukset ovat alkaneet nousta otsikoihin. Ne eivät ole tuulesta temmattuja, vahvistaa lääketieteen tohtori Harri Helajärvi Paavo Nurmi -keskuksesta.

”Runsas istuminen lisää useita elintapasairauksia – ja jopa kuolemanriskiä”, tiivistää Helajärvi, joka väitteli aiheesta viime talvena Turun yliopistossa.

METABOLISEEN OIREYHTYMÄÄN sairastumisen riski kasvaa yhdeksän prosenttia jokaista liikkumatta vietettyä tuntia kohden. Ennenaikaisen kuoleman riski nousee viidellä prosentilla tunnissa, kun istumista kertyy yli seitsemän tuntia päivässä.

Rajapyykki ylittyy helposti: joka kolmannelle suomalaiselle työntekijälle kertyy 6–7 istumatuntia jo työpäivän aikana.

Istumatyöstä on tullut uhka kansanterveydelle. Se aiheuttaa esimerkiksi jo enemmän työperäisiä syöpiä kuin perinteiset ammattisyöpien aiheuttajat kivipöly, asbesti ja kemikaalit (HS 11. heinäkuuta). Vapaa-ajan runsaan istumisen pelätään nakertavan eritoten lasten ja nuorten tulevaa terveyttä.

TARKKAAN ei tiedetä, millä mekanismilla istuminen sairastuttaa. Ilmeisesti haitallisuus liittyy siihen, että energiankulutus vähenee ja aineenvaihdunta häiriintyy, kun suuret lihakset ovat pitkään levossa.

Eräässä tutkimuksessa koehenkilöitä istutettiin yhtäjaksoisesti kaksi tuntia lounaan jälkeen. Kun tutkijat ottivat istunnon päätteeksi heidän reisilihaksistaan kudosnäytteet, paljastui, että lihasten rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa sekä tulehdusta säätävien geenien toiminta oli sammunut.


Samaa ei nähty verrokkiryhmässä, jota ohjattiin nousemaan tuolistaan 20 minuutin välein.

”Usein unohdamme, että lihaksilla on tärkeä rooli sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnassa. Siksi sillä on vaikutusta esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitautien syntyyn”, Helajärvi sanoo.

Istuessa energiaa kuluu vain hivenen enemmän kuin täydessä levossa. Kun energiaa ei pala muuhun, se varastoituu rasvana kehoon.

Kysymys ei välttämättä ole pelkästä ylipainosta. Istuminen voi sairastuttaa, vaikka se ei lihottaisi.

”Yhden tutkimuksen mukaan kolme tuntia tai enemmän päivässä televisiota katsovilla on yli kaksinkertainen riski sairastua rasvamaksaan kuin heillä, jotka katsovat televisiota korkeintaan tunnin – riippumatta ihmisen painosta, liikunnasta, ravitsemuksesta ja alkoholin käytöstä”, Helajärvi kertoo.

LIIKUNTA ei täysin poista runsaan istumisen haittoja.

”Henkilöillä, jotka sekä istuvat että liikkuvat paljon, voi olla suurempi riski painonnousuun kuin vähän liikkuvilla ja vähän istuvilla”, Helajärvi kertoo.

Aktiivisesti liikkuvilla istumisen riskit kyllä pienentyvät sohvaperunoihin verrattuna. Hyvässä tai keskiverrossa kunnossa riskit pienenevät.

Tuoreen kansainvälisen katsauksen mukaan tunti liikuntaa päivässä riittää palauttamaan paljon istuvien kuolemanriskin normaaliksi.

Näin urheilullisia ihmisiä vain on häviävän vähän.


Lue koko juttu :



http://www.hs.fi/tiede/a1469929963238?jako=450f919e01042a9dc6fe4e417ee51eae&ref=tw-share

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu