Millä saa exäni ymmärtämään

Katmmmm

Tilanne siis se että huhtikuussa olemme eronneet exäni kanssa, otimme systeemin että joka toinen vko minulla, joka toinen vko hänellä lapset. Mutta nyt olen huomannut lasten käytöksestä että ovat tästä systeemistä sekaisin, haluavat siis mennä kyllä mutta käyttäytyminen muuttunut kummallakin.

Ja olen myös kyllä huolissani lasten hyvinvoinnista, toinen lapsista kertonut että isi nukkuu todella paljon kun ovat siellä eikö käy heidän kanssaan esim ulkona. Mutta tässä myös sekin että exäni työttömänä koska ei ole kuulemma työkuntoinen (viimeiset 2 vuotta ollut muutenkin työttömänä) eron jälkeen. En ole vielä aikaiseksi saanut poistettua sitä etten näe hänen tilitietonsa, tämä aikoinaan tehty että minulla oikeudet nähdä tilitiedot netti pankin kautta. Nyt olen huomannut että hän jättänyt vuokria esim maksamatta, sossu maksanut rästejä jo kolmisen kuukautta mutta eihän nekään loputtomiin maksele niitä. Eli mietityttää hieman että kuinka kauan hänellä katto pään päällä ja lasten hyvinvointi.

Olen näistä asioista hänen kanssaan keskustellut mutta ei ymmärrä yhtään. Nyt olen siis siihen tulokseen tullut että soitan lastenvalvojalle ja sopimukset uusiksi, joka toinen vko loppu. En tietenkään kiellä häntä muuten tapaamasta lapsia muuten. Mutta minulla ei turvallinen olo kun lapset ovat siellä näin kauan mitä nyt ovat olleet. Senkin takia kun tiedän millaisten ihmisten kanssa pyörii. En tiedä millainen sota tästä hänen kanssaan tulee kun hän ei halua olla pelkkä vkon loppu isä. Jos en saa ymmärtämään niin kait se on sitten käräjäoikeuden kautta.

12

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etsaamuutettua

      sopimusta ilman exäsi suostumusta eli ihan turhaan soittelet. Lisäksi lastenvalvojalla ei ole oikeutta ottaa kantaa vanhempien välisiin yhteisiä lapsia koskeviin keskinäisiin asioihin. Lastenvalvoja/ tuomioistuin ainoastaan vahvistuttaa vanhempien keskinäisen sopimuksen.. sopimuksenne on vahvistettu ja et tule
      saamaan siihen muutosta ilman isän lupaa..

    • Katmmmm

      No sen tiedän mutta perun sitten ajan jos ei suostu. Lasten parasta tässä kuitenkin pitäisi ajatella koska itse olen huomannut että tämä järjestely ei sovi kyllä heille. Ja moni muukin lähipiirissä huomanneet saman että lapset ovat "sekaisin" tästä asiasta.
      Plus se että niin kauan kun hänellä ei ole asiat tasapainossa niin ei ole kyllä kykeneväinen hoitamaan. Ei häntä muun muassa huoleta yhtään jos kämppä menee alta mikäli ei ala ryhdistäytymään.... mitä ihmettelen kovin kylläkin että jos haluaa lapset siellä pitää niin täytyisi hieman kyllä yrittää asioiden eteen tehdä jotain.

      • kannattaisikohan

        keskustella asioista kahden kesken; pahennat asioita mikäli keskustelet ulkopuolisten kanssa teidän kahdenvälisistä lapsianne koskevista asioista.. nimim. kokemusta on..


    • eiseläntakana

      tuskin se sosku rästiä maksaa. Eiköhän ne ole laskettu toimeentulotukeen. Sosku maksaa suoraan vuokran ja työttömyyskorvaus jää toimeentulotukenea eksällesi käteen. Eikös tuo toimeentulotuki ole yhdeltä hengeltä se jotain 495e. En ole ihan varma ja en ole varma kelan päivärahan suuruudestakaan.. Voihan olla , että eksäsi on masentunut ja ei saa mitään aikaan.
      Miten hänelle käy , jos tempaiset lapset isän ulottovuudesta miltei kokonaan pois. Pitää keskustella ja sopia , eikä toimia selän takana.
      Tottakai ei ole oikein jos isä ei jaksa olla lastensa kanssa. Sinä ehkä tunnet miehesi, Onko hänellä paha masennus ja jos on aikaisemmin ollut kiinnostunut lapsistaan. Ei sairasta ihmistä saa lisää potkia päähän ja seläntakana touhuta. Sano eksällesi , että menee lääkäriin ja sano myös , että voit ainakin väliaikaisesti hoitaa lapset, jos hän ei jostain syystä kykene.

      • kerroppastämä

        lasteni äidille ja Raision kaupungin "viranomaisille"..


    • gonb

      Exä käy vielä läpi eroa. Oliko se hänelle yllätys? Saattaa olla vaikka masentunut elämänmuutoksesta.

      Ja tietenkin lasten käytös muuttuu. Heidän vanhemmat on juuri eronneet...

      Voisitko kysyä exälle jostain apua? Vihjasta kauniisti hänen vanhemmilleen, ystävälleen tms? Siis älä syytä mistään, vaan mainitse että olet huolissasi miten mies jaksaa. Se auttaisi enemmän kuin tapaamisista tappelu.

    • Katmmmm

      Olen näistä hänelle jutellut monta kertaa asioista. Tiedän että hänelle tämä ero on vaikea mutta se miten hän ottaa vastuuta lapsista, antaa muun muassa lapsille siinä vastuuta kuulemma että päästää lapset yksin ulos kerrostalon pihalle missä on vilkas tie aivan vieressä (lapset ovat 3 ja 5 vuotiaita), tästä olen sanonut myös ja hän ei näe mitään väärää asiassa.... Enkä usko että töihin on menossa mihinkään, viimeiset kaksi vuotta oli kotona muutenkin ja paikkoja kun yritin ehdottaa niin ei ole kerennyt tms (koska on nukkunut). Lääkäriltä ei saa minkäänlaisia lääkkeitä esim masennukseen, on käynyt jo ja ulkopuoliselle ei halua mennä juttelemaan. Ja sanotaan näin että lähipiirini kaikki ihmiset ovat sanoneet että homma ei toimi, tietävät millainen on ollut lasten kanssa jo kun olimme yhdessä. Ei ulkoillut, nukkui vähän väliä jne jne. Ja tämä meno jatkunut, vanhimmainen kun sattuu puhumaan minulle. On sanonut suoraan ettei viihdy kun isi ei tee mtn heidän kanssaan eikä käy ulkona tms....

      • qolol

        Lapset herkästi puhuvat pahaa toisesta kodistaan, jos vanhempien välit eivät ole hyvät. Esimerkiksi puolisoni 5v puhuu toistuvasti, että haluaisi aina asua meillä, mollaa äitiään joka ei anna tehdä mitään kivaa ja ylireagoi kaikkeen, äidin luona on tylsää jne. Mutta toisaalta sama lapsi on äidin mukaan puhunut hänelle, että iskä ei kuuntele, ei jaksa tulla meille jne... Oikeasti molemmat vanhemmat ovat varmasti tärkeitä ja viihtyy molemmissa paikoissa. Hän vaan valitettavasti huomaa miten mieluusti vanhemmat kuuntelee, kun haukkuu toista...

        Mutta siis sinun tapauksessa kannattaa aktiivisemmin patistaa miestä. Toki voit "uhkailla" lempeästi, että jos ei lapsista huolehdi, niin lapset ei voi olla niin paljoa.

        3v on kyllä tosi pieni vuotoviikkoihin. Voisko teillä olla vaikka 3pv pätkät? Toimis nuoremmalle paremmin, ja ehkä isäkkn jaksais paremmin?

        5v voi hyvin ulkoilla itsekseen kerrostalon pihalla. 3v riippuu siitä, miten turvallinen alue on. Isä taitaa luottaa liikaa isompaan lapsenvahtina.


      • täditnauraasulle
        qolol kirjoitti:

        Lapset herkästi puhuvat pahaa toisesta kodistaan, jos vanhempien välit eivät ole hyvät. Esimerkiksi puolisoni 5v puhuu toistuvasti, että haluaisi aina asua meillä, mollaa äitiään joka ei anna tehdä mitään kivaa ja ylireagoi kaikkeen, äidin luona on tylsää jne. Mutta toisaalta sama lapsi on äidin mukaan puhunut hänelle, että iskä ei kuuntele, ei jaksa tulla meille jne... Oikeasti molemmat vanhemmat ovat varmasti tärkeitä ja viihtyy molemmissa paikoissa. Hän vaan valitettavasti huomaa miten mieluusti vanhemmat kuuntelee, kun haukkuu toista...

        Mutta siis sinun tapauksessa kannattaa aktiivisemmin patistaa miestä. Toki voit "uhkailla" lempeästi, että jos ei lapsista huolehdi, niin lapset ei voi olla niin paljoa.

        3v on kyllä tosi pieni vuotoviikkoihin. Voisko teillä olla vaikka 3pv pätkät? Toimis nuoremmalle paremmin, ja ehkä isäkkn jaksais paremmin?

        5v voi hyvin ulkoilla itsekseen kerrostalon pihalla. 3v riippuu siitä, miten turvallinen alue on. Isä taitaa luottaa liikaa isompaan lapsenvahtina.

        Voi näitä teinejä... eiks oo kiva leikkii aikuista? Tommosen potaskan kirjoittaminen sinulta ootavarmaan joku 12 v 13 v ... leikit aikuista kopsaten jonkun täyshullun juttuja jostain lehdestä.
        Eikö sun ikäset leiki vielä nukeilla tai vaihtele kiiltokuvia?
        Onneksi pääset pian kouluun, on jotain tekemistä kuin roikkua täällä aikuisen palstoilla.


      • qolol

        Nyt oli niin erikoinen kommentti, että en ymmärrä. Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä kirjoituksessani herätti tuon ajatuksen sinussa? Olen n. 40v äiti ja äitipuoli. 😊


    • mirjamimarjami

      Monesti lukee juuri sitä että lasten isä muuttuu erotessaan mieheksi jota ei edes enää tunne. Kaikki inhimillisyys ja isällisyys katoaa lapsia kohtaan, ei enää vlitetä lapsista, pääasia on vaan saada elarit pieneksi ja tapaamiset vähäiseksi. Se onnistuu hyvin koska isän ei tarvi sopimuksenkaan mukaan lapsiaan tavata jos ei taho.

      Mieshestä tulee riidanhaluinen ja syyttelevä, ennen kun oli rakastava mies ja hyvä isä, eron jälkeen ei enää tunnista samaksi.
      Monesti täällä hurrataan sille että mies on loistava tyyppi vika on aina lapsissa ja exässä. Hirveitä solvauksia naista ja lapsia kohtaan, ettei oo tosikaan

      Kun mies hylkää ja jättää perheensä, hän on sankari mies, ja ansaitsee parempaa,
      ja hän on se uhri.

      Kun nainen hylkää ja jättää perheensä, hän on huono äiti, huora ja itsekäs ja hullu...ja se on oikein että on jätetty.

      Nuo on asioita joita ei voi käsittää.

      Suuri syyllinen n se kolmas jos miehellä on katsottuna uusi kodinhengetär, siivooja ja pyykkäri, silloin tuon ymmärtää, sillä kannustujoukko on on aina oltava, ei kukaan mies yksin tee moisia asoita.

    • 1säpappa

      "Mutta nyt olen huomannut lasten käytöksestä että ovat tästä systeemistä sekaisin, haluavat siis mennä kyllä mutta käyttäytyminen muuttunut kummallakin."

      Mulle ei kyllä kirjoituksesta ollenkaan selvinnyt millä tavalla lasten käyttäytyminen on muuttunut. Sehän tässä kai on oleellisinta, sillä lasten parastahan pitää ajatella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3523
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2359
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2188
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1947
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1542
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1399
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1262
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1210
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1165
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1149
    Aihe