TÄRKEITÄ KOHTIA ARCTURUSLAISTEN LUENTOSARJASTA

Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
13.7.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat lukijat, Arcturuslaisilla oli niin monia upeita näkökohtia, että halusin jakaa joitain niistä. Silloin ymmärrätte myös paremmin heidän viestinsä seuraavassa Arcturuslaisten syventävässä luentosarjassa, joka pidetään elokuussa.

Harha itsenne havaitsemisesta vain kolmannen ulottuvuuden olennoiksi on lähtemässä useampien ja useampien ihmisten tietoisuudesta. Tuo harha syntyi siitä pelosta, että kenties te ette olleet riittävän hyvä olemaan ITSENNE korkeampi versio.

Lisäksi monet teistä ovat yhdistyneet ITSENNE korkeampiin ilmaisuihin. Tämä yhteys tapahtuu usein unitilassa, meditoidessa, luovissa töissä ja/tai ITSENNE korkeampana ilmaisuna, joka sanoo teille: "Me olemme sinä! Sinä olet me! Olemme yhtä. Jaamme maa-astian kanssasi."

Kun olemme yhteydessä kanssanne, lähetämme korkeamman ulottuvuuden olemuksemme fyysiseen kehoonne saadaksemme fyysisen huomionne. Kun lähetämme olemuksemme kehoonne, saatte aistimuksen. Ensin ette tiedä, mikä tuo aistimus on, paitsi että se tuntuu tapahtuvan silloin, kun tunnette olevanne hyvin harmonisoitunut oman ITSENNE korkeamman ulottuvuuden ilmaisujen kanssa.

Sitten vähitellen alatte oivaltaa, että kun muistatte mennä alaspäin, alaspäin, alaspäin kehossanne ja Gaian ytimeen, jaatte henkilökohtaisen energianne Gaian planeettaenergian kanssa ja sekoitatte henkilökohtaisen energianne Gaian planeettaenergiaan. Tämä syvä maadoittuminen sallii fyysisen kehonne resonoida korkeampaan taajuuteen, minkä fyysinen kehonne pystyi hyväksymään aiemmin.

Jos teistä tuntuu, että olette ottaneet sisään enemmän valoa, kuin pystytte sulattamaan, voitte sanoa: "Voimmeko hidastaa tätä prosessia vähän?" Toisin sanoen, päätätte painaa jarrua. Ette menisi autoon ja ajaisi sitä, jos jarrut eivät toimisi. Samalla tavalla teidän ehkä tarvitsee aktivoida "jarrumekanisminne" silloin, kun ette tunne riittävää turvaa laajentuaksenne korkeampiin valotaajuuksiin – vielä!

Kun te, maaedustajamme, käytte läpi tätä päätösprosessia, miten paljon ITSENNE viidennen ulottuvuuden taajuutta voitte integroida fyysiseen kehoonne ja fyysiseen elämäänne, kutsukaa meitä, galaktista perhettänne. Voitte kutsua myös Plejadilaisia, kun he laskeutuvat ensimmäisenä maahan vuorovaikutukseen ihmisten kanssa.

Heidän laskeutumisensa ovat tietysti jo alkaneet. Itse asiassa he odottavat teidän tunnistavan itsensä tuossa neljännen ja viidennen ulottuvuuden rajakohdassa. Nyt on paljon enemmän havaintoja, mutta saatatte ihmetellä, miten ihmisryhmästä kolmella on täydellinen havainto, kun taas 20 muuta ei näe sitä ollenkaan.

Tämä ero perustuu ihmisten tietoisuustilaan. Silloin kun tietoisuus on kalibroitu alustemme taajuuteen, he voivat helpommin havaita ne. Itse asiassa, monet alukset säilyttävät viidennen ulottuvuustaajuuden, mutta tekevät nopeita retkiä neljänteen ulottuvuuteen testatakseen sitä rajaa, miten pitkälle voidaan mennä, ennen kun pimeyden voimat näkevät ne.

Emme halua pimeyden voimien havaitsevan meitä, koska ne aiheuttavat pelkoa maan päälle. Ne tekevät jonkinlaisen salaisen operaation aiheuttaakseen massiivista pelkoa alemmalle ihmistietoisuudelle. Olette nähneet, että maapallolla on ollut melko monia niitä viime aikoina – pommituksiin ja merkittäviin ampumisiin perustuvia.

Kaikkia näitä tapahtumia ovat ohjanneet pimeyden voimat pelon aiheuttamiseksi alentamaan tietoisuuttanne. Silloin kun teillä on alempi tietoisuustaso, olette "vain 3D-ihminen". Todellisuudessa viidennen ulottuvuuden itsenne palvelee portaalina ITSENNE kaikkiin moniulotteisiin ilmaisuihin.

Pyydämme teitä yhdistämään moniulotteisen ITSENNE ytimeenne ja ytimenne Gaian ytimeen. Tämän yhteyden myötä voitte tuntea, miten valokehoitsenne sekoittuu kolmannen ulottuvuuden maa-astianne sekä Gaian ytimen kanssa.
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Keskittäkää+nyt+huomio+kruunuchakraan,+joka+on+käpylisäke.+Kun+avaatte+käpylisäkkeen,+tunnette+valoräjähdyksen.+Tuntekaa,+miten+tämä+valoräjähdys+auttaa+teitä+tuntemaan+täydemmin+näiden+korkeampien+taajuuksien+korkeamman+valon,+kun+ne+tulevat+kruunuunne+ja+laajentuvat+kaikkiin+chakroihinne.Teidän+täytyy+kuitenkin+mukauttaa+valoanne,+koska+jos+pimeät+sielut+tuntevat+tuon+korkeamman+valotaajuuden,+ne+pelästyvät+ja+sitten+ne+suuttuvat.+Sitten+ne+aiheuttavat+sekasortoa.+Niinpä+sanomme+tämän+teille,+teille+jotka+sanotte:+"Miksi+emme+näe/tunne+tätä+enemmän?+Miksi+emme+tiedä+tästä+enemmän?+Miksi+ette+vain+ilmesty+nurmikollemme?"Me,+galaktinen+perheenne,+suojelemme+teitä.+Pimeyden+voimat+eivät+voisi+vahingoittaa+ketään+meistä,+mutta+yrittäessään+vahingoittaa+meitä,+he+voisivat+vahingoittaa+teitä+tai+rakasta+Gaiaa.+Nyt+pyydämme+teitä+tuntemaan+ITSENNE+täysin+suojelluksi+ja+yhdistymään+kruunuchakran+kautta+tähän+korkeampaan+valoon,+joka+olette.Kun+tunnette+tämän+korkeamman+valon,+sallikaa+sen+tulla+kruunuun+ja+käpylisäkkeeseen.+Projisoikaa+sitten+tuo+valo+sisäiseksi+kuvaksi+mielenne+näytölle+kolmannessa+silmässänne.+Tällä+tavalla+voitte+helpommin+havaita+meidät.Laskeutumisryhmämme+on+dokumentoinut,+säilyttänyt+ja+tutkinut+kaikki+haasteet,+joita+teillä+on+ollut+ja+jotka+olette+selvittäneet+käyttäessänne+kolmannen+ulottuvuuden+kehoa.+Teidän+menemisenne+alas+maan+päälle+ihmiseksi+on+opettanut+meille,+miten+ihmiset+ajattelevat,+mitä+ihmiset+tuntevat+ja+mitä+ihmiset+tarvitsevat.Milloin+meidän+on+turvallista+näyttää+aluksemme?+Miten+meille+on+turvallista+näyttää+aluksemme?+Miten+määritämme,+kuka+on+valmis+ja+kuka+ei?+Te,+rakkaat+maadoittuneet+ihmisemme,+annatte+meille+korvaamatonta+informaatiota,+joka+sallii+meidän+erottaa+nämä+asiat+ihmisistä,+jotta+voimme+turvallisesti+"laskeutua"+sydämiin,+mieliin,+tietoisuuteen+JA+myös+joihinkin+palveluksiin+rakkaalle+Gaia-planeetalle.Haluaisimme+nyt+selittää+vähän,+mitä+tapahtuu.+Se+3%+DNA:sta+jota+ihmiskunta+on+käyttänyt,+toimii+edelleen+siinä+kolmannen+ulottuvuuden+harhassa,+että+ihminen+on+vain+fyysinen.+Tuota+kolmannen+ulottuvuuden+3%:n+osaa+DNA:sta+tehdään+itse+asiassa+–+sanoisimmeko+–+portaaliksi.Koska+tuo+97%+DNA:sta,+joka+on+täynnä+valoa+ja+toimii+valolla,+herää.+Koska+tuo+97%+DNA:sta+on+valoherkkä,+mutta+se+on+ollut+unessa,+poissa+käytöstä+kolmannen+ja+neljännen+ulottuvuuden+valossa.+Toisaalta+tämä+97%+DNA:sta+on+hyvin+aktivoitunut+niistä+korkeammista+valotaajuuksista,+joita+tulee+enemmän+ja+enemmän+aurinkokuntaanne+ja+planeetallenne.Kun+sallitte+tuon+viidennen+ulottuvuuden+valon+tulla+fyysiseen+kehoonne,+tuo+valotaajuus+on+riittävän+korkea+aktivoimaan+97%+DNA:stanne.+Muistakaa,+että+97%+DNA:sta+on+valokehonne,+mutta+se+on+ilmentymätön+valokeho.+Sitten+kun+tuo+DNA+"laitetaan+päälle",+se+aktivoi+valokehon.+Nimittäin+97%+DNA:stanne+on+yhteydessä+viidennen+ulottuvuuden+moniulotteiseen+mieleenne.Näin+ollen+se+DNA+joka+on+fyysisessä+kehossanne,+on+yhdistynyt+moniulotteiseen+mieleen,+joka+on+aurassanne.+Tuo+DNA+myös+projisoi+sisäistä+valoa+auraan.+Sitten+tuo+auran+sisäinen+valo+palaa+takaisin+DNA:han.+Itse+asiassa+se+on+kaksisuuntaista.Kun+valo+menee+auraan,+se+imee+sen.+Sitten+se+siirtyy+aurasta+eetterikehoon+ja+chakroihin,+jotka+sopivat+yhteen+tuon+valotaajuuden+kanssa.+Lopulta+korkeampi+valo+siirtyy+syvälle+kehoon+ja+97%:iin+DNA:sta.Annamme+teille+nyt+"Arcturuslaisten+energiasäätiedotteen".+Aloitamme+sanomalla,+että+energiasää+on+"kuumaa!"+–+kuumaa+ja+erittäin+kosteaa.+Sanomme+"erittäin+kosteaa",+koska+maa-astianne+on+tehty+suurelta+osin+vedestä,+kuten+myös+Maanne.Aivan+kuten+planeettanne+on+tehty+suurelta+osin+vedestä,+myös+kehonne+on+hyvin+samanlainen+vesiprosentin+osalta.+Mutta+kun+ikäännytte,+se+on+kuin+savea.+Ette+halua+saven+tulevan+liian+kovaksi.+Niinpä+kiedotte+sen+läpinäkyvään+verkkoon+ja+pidätte+sen+kokonaan+suuressa+saviastiassa.+Laitatte+saven+astiaan,+jossa+on+vettä,+ja+laitatte+kannen+päälle.+Täsmälleen+samanlaista+on+aivoillanne.Tämän+"kuumaa+ja+kosteaa"+–säätiedotteen+myötä+tapahtuu+niin,+että+kun+tätä+korkeampaa+valotaajuutta+tulee+kehoonne,+teidän+täytyy+varmistaa,+että+aivoistanne+huolehditaan+hyvin.+Teidän+täytyy+varmistaa,+että+syötte+oikein,+otatte+tarvittavia+lisäravinteita,+ette+paista+itseänne+likaa+auringossa+tai+anna+päänne+tulla+liian+kuumaksi+tai+liian+kylmäksi.Ajatelkaa+aivojanne.+Ajatelkaa+sitä,+että+alatte+käyttää+aivojenne+osia,+jotka+ovat+olleet+käyttämättä+jokaisessa+inkarnaatiossanne!

Äänestä

Tässä nyt-hetkessä, korkeamman valon tullessa ilmakehäänne, teillä on enemmän "synapsiristeyksiä". Synapsiristeys on melkein kuin pieni salama. Kun kaksi eri käsitettä yhdistyy synapsiristeysvälähdykseksi, se muistuttaa salamointia taivaalla.

Tämä salamointi tapahtuu kuitenkin päässänne. Tätä tarkoitamme sanoessamme, että säätila on "kuumaa ja kosteaa". Teidän kannattaa juoda paljon vettä, saada paljon nestettä, koska muunnatte pikkuaivonne moniulotteiseksi mieleksi!

Silloin kun istutte meditoimassa tekemättä mitään, käytätte aivojen osia, joita ette ole luultavasti koskaan ennen käyttäneet koko elämänne aikana. Ottakaa siis lisäravinteenne, katsokaa ruokavaliotanne ja ennen kaikkea kuunnelkaa kehoanne. Mitä kehonne haluaa? Ei ole oikeaa tai väärää tapaa, koska kaikilla on erilainen keho.

Näin ollen kaikkien täytyy kuunnella omaa kehoaan ja heidän kehonsa sanoo: "Tätä minä haluan." Jotkut näistä asioista saattavat näyttää todella typeriltä – mutta jos kehonne sanoo niin, tehkää se! Lopuksi haluamme lisätä, että ylösnousette omalla tavallanne, jonka valitsette.

Jotkut teistä ovat kommunikoineet koko elämänsä "tämän tuntemattoman" kanssa – mikä se olikin. Jotkut teistä ehkä vasta nyt aloittavat kommunikoinnin. Ja haluamme sanoa kaikille teille, että te valitsitte, milloin tuo valo syttyisi teissä. Jokainen teistä teki tuon valinnan. Valitsitte sen, koska se liittyi parhaiten siihen tehtävään, jonka valitsitte ennen tämän inkarnaation ottamista.

Ei ole oikeaa tapaa herätä. Ei ole väärää tapaa herätä. On teidän tapanne. Ja suurin muutos tämän aikakauden alusta – 50-luvun alusta eteenpäin – on, että silloin jonkun täytyi kertoa teille. Ei ollut mitään tapaa, jolla te ihmisenä olisitte voinut koskaan saada tätä informaatiota. Teillä täytyi olla joku guru, teidän täytyi mennä kirkkoon, rukoilla ja seurata ihmisjohtajaa.

Kuitenkin vain yhdessä sukupolvessa kasvoitte kolmannen ulottuvuuden ihmisestä, jonka voivat joko työntää alas tai siunata muut olennot, tähän nyt-hetkeen, jossa olette oman todellisuutenne luoja!

Luotte todellisuuttanne jokaisella ajatuksella, jota pidätte mielessänne, ja joka teolla tai tekemättömyydellä jonka valitsette reaktioksenne tai reagoimattomuudeksenne. Lisäksi siirtyessänne tähän kaaokseen – joka kiihtyy, koska kaaos edeltää aina muutosta – teitä kutsutaan olemaan tyyni, maadoittunut sekä henkisesti ja korkeampiin ulottuvuuksiin yhdistynyt yksilö.

"Yksilöllä" tarkoitamme sitä, miten ikinä ilmaisette ITSEÄNNE. Voitte olla ihminen, joka kulkee hiljaa onnettoman väkijoukon läpi ja lähettää näkymätöntä rakkautta ja valota rauhoittamaan joukkoa, eikä kukaan koskaan tiedä, että olitte siellä ja teitte niin. Se olisi upea panos.

Jos olette ihminen, josta tulee kuuluisa, joka kirjoittaa kirjoja, jolla on oma tv-ohjelma ja joka tekee elokuvia – upeaa! Se on teidän valintanne. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa! Se on yksi tämän ajan siunauksista.

Yhdessä sukupolvessa tulitte aikakaudesta, jolloin oikea oli oikein ja väärä oli väärin eikä ollut mitään sillä välillä, ja kehityitte aikakauteen, jolloin olette oman todellisuutenne luoja.

Lisäksi jos ajattelette, että se on paljon muutosta yhdessä sukupolvessa, niin tulevassa sukupolvessa siirrytään kohti – tai palataan takaisin:

olemaan yhtä nyt-hetken tässä.

Siunausta. Olemme Arcturuslaisia.

Palamme elokuussa seuraavaa Arcturuslaisten syventävää luentosarjaa varten.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Äänestä

joo

Äänestä

oookkkei

Äänestä

kuhan ei tulis tart vaaderi. Sitten käyp huonosti. Siks oon kellarissa piilossa ja pien kypärää päässä. Eivät minua nappaa.

Äänestä

Vain skeptikko voi näitä totuuksia epäillä !

Äänestä

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että Hän antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä . Johanneksen evankeliumi 3:16-17 . Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu . ( taivaaseen kuoleman jälkeen). . Ristillä on synti sovitettu . Pidä ristiä sovinnon merkkinä . Usko toivo rakkaus on Jeesuksen lahjoja . Tuomioista vapaa . Jeesuksessa ei ole pelkoa vaan rakkaus . Usko on luja luottamus . Nosta katseesi itsestäsi Jumalan Poikaan Jeesus Nasaretiliaiseen.

Äänestä

Se on Egyptin faarao ja KUNDALIINIKÄÄRME HENKI TÄMÄ . VAIN JEESUS VOI PELASTAA .

Äänestä

Voi vi**u, mitä paskaa!

Äänestä

Allah vapauttaa
Lue Koraani ja valistu!!

Äänestä

Hare Krishna Hare Rama Hare Rama Rama Ramaaah..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Androfanni kirjoitti:

Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
13.7.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat lukijat, Arcturuslaisilla oli niin monia upeita näkökohtia, että halusin jakaa joitain niistä. Silloin ymmärrätte myös paremmin heidän viestinsä seuraavassa Arcturuslaisten syventävässä luentosarjassa, joka pidetään elokuussa.

Harha itsenne havaitsemisesta vain kolmannen ulottuvuuden olennoiksi on lähtemässä useampien ja useampien ihmisten tietoisuudesta. Tuo harha syntyi siitä pelosta, että kenties te ette olleet riittävän hyvä olemaan ITSENNE korkeampi versio.

Lisäksi monet teistä ovat yhdistyneet ITSENNE korkeampiin ilmaisuihin. Tämä yhteys tapahtuu usein unitilassa, meditoidessa, luovissa töissä ja/tai ITSENNE korkeampana ilmaisuna, joka sanoo teille: "Me olemme sinä! Sinä olet me! Olemme yhtä. Jaamme maa-astian kanssasi."

Kun olemme yhteydessä kanssanne, lähetämme korkeamman ulottuvuuden olemuksemme fyysiseen kehoonne saadaksemme fyysisen huomionne. Kun lähetämme olemuksemme kehoonne, saatte aistimuksen. Ensin ette tiedä, mikä tuo aistimus on, paitsi että se tuntuu tapahtuvan silloin, kun tunnette olevanne hyvin harmonisoitunut oman ITSENNE korkeamman ulottuvuuden ilmaisujen kanssa.

Sitten vähitellen alatte oivaltaa, että kun muistatte mennä alaspäin, alaspäin, alaspäin kehossanne ja Gaian ytimeen, jaatte henkilökohtaisen energianne Gaian planeettaenergian kanssa ja sekoitatte henkilökohtaisen energianne Gaian planeettaenergiaan. Tämä syvä maadoittuminen sallii fyysisen kehonne resonoida korkeampaan taajuuteen, minkä fyysinen kehonne pystyi hyväksymään aiemmin.

Jos teistä tuntuu, että olette ottaneet sisään enemmän valoa, kuin pystytte sulattamaan, voitte sanoa: "Voimmeko hidastaa tätä prosessia vähän?" Toisin sanoen, päätätte painaa jarrua. Ette menisi autoon ja ajaisi sitä, jos jarrut eivät toimisi. Samalla tavalla teidän ehkä tarvitsee aktivoida "jarrumekanisminne" silloin, kun ette tunne riittävää turvaa laajentuaksenne korkeampiin valotaajuuksiin – vielä!

Kun te, maaedustajamme, käytte läpi tätä päätösprosessia, miten paljon ITSENNE viidennen ulottuvuuden taajuutta voitte integroida fyysiseen kehoonne ja fyysiseen elämäänne, kutsukaa meitä, galaktista perhettänne. Voitte kutsua myös Plejadilaisia, kun he laskeutuvat ensimmäisenä maahan vuorovaikutukseen ihmisten kanssa.

Heidän laskeutumisensa ovat tietysti jo alkaneet. Itse asiassa he odottavat teidän tunnistavan itsensä tuossa neljännen ja viidennen ulottuvuuden rajakohdassa. Nyt on paljon enemmän havaintoja, mutta saatatte ihmetellä, miten ihmisryhmästä kolmella on täydellinen havainto, kun taas 20 muuta ei näe sitä ollenkaan.

Tämä ero perustuu ihmisten tietoisuustilaan. Silloin kun tietoisuus on kalibroitu alustemme taajuuteen, he voivat helpommin havaita ne. Itse asiassa, monet alukset säilyttävät viidennen ulottuvuustaajuuden, mutta tekevät nopeita retkiä neljänteen ulottuvuuteen testatakseen sitä rajaa, miten pitkälle voidaan mennä, ennen kun pimeyden voimat näkevät ne.

Emme halua pimeyden voimien havaitsevan meitä, koska ne aiheuttavat pelkoa maan päälle. Ne tekevät jonkinlaisen salaisen operaation aiheuttaakseen massiivista pelkoa alemmalle ihmistietoisuudelle. Olette nähneet, että maapallolla on ollut melko monia niitä viime aikoina – pommituksiin ja merkittäviin ampumisiin perustuvia.

Kaikkia näitä tapahtumia ovat ohjanneet pimeyden voimat pelon aiheuttamiseksi alentamaan tietoisuuttanne. Silloin kun teillä on alempi tietoisuustaso, olette "vain 3D-ihminen". Todellisuudessa viidennen ulottuvuuden itsenne palvelee portaalina ITSENNE kaikkiin moniulotteisiin ilmaisuihin.

Pyydämme teitä yhdistämään moniulotteisen ITSENNE ytimeenne ja ytimenne Gaian ytimeen. Tämän yhteyden myötä voitte tuntea, miten valokehoitsenne sekoittuu kolmannen ulottuvuuden maa-astianne sekä Gaian ytimen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu