Aamuinen aurinkokaaren tarina

Talon ja puutarhan suunnittelussa auringonkierto on oleellinen asia, ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Aamupäivän aurinko paistaa keittiöön ja etukuistille, ilta-aurinko olkkariin ja takaterassille, päämakkari on itään ja edessä vuorennyppylä, nouseva aurinko ei siis silmiin paista ( ja onhan pimennysverhot). Tämä huone on keittiön vieressä, aurinko tullut jo kunnolla esiin , paistaa hauskasti läikkyen pienehkön luumupuun lehvistön lomasta. Puutarha suunniteltiin huolella valon kierron mukaan, loiva etelä-ja länsirinne hedelmäpuille ja kukkiville kasveille, itä ja pohjoinen ikivihreille havukasveille.

Merellä auringonkiertoa on hauska seurata noususta laskuun , meri näyttää aina erilaiselta valaistuksen mukaan. Joskus voi valita sellaisen ankkuripaikan, että näkee nämä tapahtumat ilman saariston esteitä. Auringon lasku horisonttiin on sykähdyttävä elämys, Viron rannikolla sen näkee. Taivaanrannan maalari siellä on työssään, tosin taivaanrantaa haaveilija maalaa missä vain.
Kirkkaalla säällä näkee horisonttiin, omien silmien tasolta se lienee viitisen kilometrin päässä , korkeammalta kauempana. Siihen on olemassa laskukaavakin.

Ihailen valon maalareita, ja aallokosta heijastuva valo on vangitseva , etenkin kuutamot maagisia. Aiwazovskin ja Bockin merimaalaukset ovat tuttuja monesta taide- ja merimuseosta.

Hauska lukea sinisirkun ja ramoonan tekstejä. Heillä on luontainen kyky ja into kirjoittaa ajatuksensa säilyvään muotoon ja vielä niin viisaanpositiivisella ja värikkäällä tavalla johon itse en kykene.
Voi voi kuinka ajatukset kuitenkin lentävät asiasta toiseen siellä omassa mielessä, varsinkin kun omaa vilkkaan mielikuvituksen ja hieman geeneissä siirtynyttä 'taiteellisuutta'. Laiska olen kuitenkin pitkää viestiä kirjoittamaan.
Olen aatellut että ammatti on tuon tehnyt. Kiireisessä työyhteisössä työnjohtajana oli sanottava asiat niin ettei väärinkäsityksiä olisi tullut. En osaa esittää asioita rivien välissä.
Näine hyvine minäkin katleija kierrän tuota aurinkoa maa-nimisen planeetan kantamana, siis ei se aurinko minua kierrä vaikka siltä näyttäisikin.

Tuohon sini-sirkun 'aurinkohan nousee idästä' sanomaan tartun. Kesällä kun päivä on pisimmillään näyttää kuinka aurinko nousee sieltä minne se laskikin.
Otin kompassin laatikosta viereltäni ja panin sen tähän läppärin viereen ja katsoin mistä suunnasta aurinko tänään nousi. Koillinen oli, mutta itään päin se koko ajan siirtyy.
https://www.youtube.com/watch?v=4LX71CVyzjU

Jokaisella meillä on omanlaisemme ääni ja käsiala täälläkin, äläkä Katleija yhtään vähättele omaa antiasi palstalle. Lennokkuus on luontainen lahja ja antaa palstalle oman mausteensa ja tähtipölynsä. Olet armoitettu kukkien kasvattaja, uskallat hypätä laiturilta mereen uimaan ja ajaa fillarilla , niistäkin isot plussat Sinulle. Vieläköhän Naantalin testireissun tänä kesänä mahdoit polkea, ja mustikoita sekä vattuja metsistä haalia. Rohkeutesi ilmenee tuollaisissakin asioissa. Paljon enemmän Sinua lukisin, olen se sanonut ennenkin ja toivon Sinun täällä viihtyilevän tai ainakin piipahtelevan vastatuulista huolimatta. Kiitos myönteisestä huomiostasi, sitähän ei palstalla koskaan liikaa jaeta...tosin tämäkin asia jakaa mielipiteitä.

Sinisirkun ajatukset liitävät aidon taiteilijan tapaan sfääreissä, tiede ja taide onkin mahtava parivaljakko. Joskus aiemmin kerroin siementen idätyksestä, ja silloin löysin vahvistuksen sille, että verbi itää on pohjana ilmansuunnalle itä. Sieltä aurinko alkaa vuorokausittaisen kasvunsa. Pohjoinen ja etelä liittyvät kotaan : kodan peräosa eli pohja oli pimeään ja kylmään suuntaan, etuala oviaukkoineen valoon ja lämpöön . Väli-ilmansuunnissakin on omaperäiset selitykset : kaakkurien muuttosuunnan mukaan nimettiin kaakko, luode merkitsee nousuvettä, lounas tarkoittaa keskipäivää, koillinen tulee aamunkoista.

Kuukausien nimetkin ovat suomensukuista kantaa ilmentäen hienosti vuodenaikojen kiertoa. Oma aurinko on kirkas ja valoisa sana, monitavuinen ja vahva , melkeinpä armoton... vaikka toisaalta aika ihanalta "o sole mio" kyllä kuulostaa.

Haikeeks tää vetää! Vuotuinen rengasmatka kääntynyt jo kohti kotia. Noin niinkuin kuvaannollisesti. Ainoa lohtu, ettei tätä matkaa tarvitse maksaa sen paremmin euroilla kuin ruplillakaan. On riittänyt se, että on tyytynyt katselemaan ympärilleen ja nauttinut näkemästään. Puiden lumikruunuista, auringon taikomista timanteista puiden oksilla tai lumen pinnalla, Kevään ensimmäisitä pälvistä ja hetkeä myöhemmin jo ojien reunoilla kukkivat keltaiset leskenlehdet ja sinivuokot.
Puiden vihreys, muuttolintujen tervehdykset ja valkolakit. Ja vain viikkoja myöhemmin juhannuskokko jossain rannalla, ensimmäiset mansikat, uudet perunat, voisulassa kuullotettu sipuli ja silli. Sorsaemon ylpeä marssi sen esitellessä poikasiaan, perhoset ja kimalaiset kukkien terälehdillä. Ja nyt jo paluumatka. Auringonnousun vääjämätön eteneminen kohti itää sekä päivän kiirehtimen yhä aikaisemmin yön syliin. Toki kauneutta riittää paluumatkallekin, Metsien marjamättäät, lumpeen kukat lammen pinnalla ja myöhemmin ruska. Kuitenkin tietoisuudessa pimenevät ja viilenevät illat, lämpimät vaatteet ja räntä. Vain askel talveen ja uuden rengasmatkan odottamiseen.
Itse olen nauttinut niin aamun sarastuksista kuin illan väriloistosta auringon laskiessa. Talon ikkunat etelään ja pohjoiseen, minulla läpitalon huoneisto. Tavaramerkkinä minulla myöhäiset illat sekä paheena jääkaapillä käynti puolilta öin eli olen nähnyt monesti auringon sekä nousevan tai laskevan tuolla pohjoissuunnan sektorilla. Mäellä viidennen kerroksen ikkunoista näkee kauaksi, Pohjoisessa toki horisonttina muutaman kilometrin päässä puiden latvat, vain tehtaiden ja lämpövoimalan piiput vieläkin kauempana. Eteläläsuuntaan näen kauemmaksi. Merenlahdelle linnuntietä tuollaiset puolitoista kilometriä. Talojen välissä aukeavaan merimaisemaan kuuluu osin kolme saarta mutta myös kappale aitoa horisonttia. Joskus tuo horisontti on viiva, jonka taakse poispäin kulkevat alukset ikäänkuin vajoavat hitaasti mutta varmasti. Toisinaan autereisella säällä alukset näyttävät liukuvan ilmassa. Optinen harha, vettä ei vain pysty näkemään kovin tarkasti. En vain tiedä, mihin ovat tähdet kadonneet, ne, jotka muistan lapsuudestani. Syyttävät kaupungin valosaastetta niiden sammuttamisesta.
Tai ehkä näkoni on heikentynyt liikaa.