Niin, niinhän se on, sanot ja vaikenet vaikket ymmärrä miksi.
Tahtomattasi kadotat punaisen langan, kadotat juonen, hävität merkityksen.
Niin paljon sanoja valuu huuliltasi, niin paljon tyhjää vailla merkitystä.
Kuuntele nyt! Ymmärrätö, tiedätkö edes mitä yrität sanoa?
Käytät lauseita, kliseitä joiden arvelet sopivan tilanteeseen. Onnittelet itseäsi niiden taitamisesta.
Pyydät asioita minulta. Asioita joita luulet sinun pitävän kysyä mutta vastaukset joihin ne johtavat, oletko valmis?
Ei, et ole.
Koetat vaientaa minut, et kestä sitä ettet oikein ollut valmis. Vai etkö edes ymmärtänyt?
Mutta opitko?
Et.
Ethän sinä minulta voi mitään oppia, sillä arvojärjestelmäsi mukaan minä olen se jonka tulee ottaa oppia sinusta.
Voi rakas. Miten voisin oppia, kun asiat joita koetat opettaa ovat sinullekin vieraita. Asettelet vain sanasi niin että luulet niiden kuulostavan oikeilta.
Mutta eihän niihin sisälly mitään muuta kuin epävarmoja oletuksiasi.
Kerron sinulle. Kerron miltä näytät silmissäni, miltä kuulostat korvissani.
Sinä raivostuit vaikka äsken vaadit minulta täyttä totuutta.
Tiedän ettei minun tarvitsisi olla raaka, että voisin silotella minääsi sinulle, sitä osaa joka minulle näyttäytyy.
Koetan pakottaa sinut oppimaan, epätoivoisesti tosin, sillä totuus tai viisaus eivät voi tulla huuliltani.
Lopetan.
Sinä jatkat ja vaadit, intät.
Et usko.
Minä väsyin. Nyt vain hymyilen sillä ymmärrän.
Sinä pyydät neuvoja muodonvuoksi, hylkäät ne heti kättelyssä.
Sinä olet jo valmis.
Sinä olet elänyt niin kaunan, ohittanut oppimisjaksosi, saapunut opetus jaksoon elämässäsi.
Oletko varma?
Nauran ja sinä hämmennyt entisestään, mutten kykene lopettamaan ja lopulta nyyhkytän ja nikottelen kyynelten ja naurun purskahdusten välissä.
Rakkaani, kykenetkö itse siihen jota toisilta vaadit?
Et edes nähnyt sitä, et huomannut hetkeä jolloin minä siirryin toisaalle.
Et huomaa välimatkaa, et näe pölyä harteillasi, surkasuneita vesoja.
Tahtomattasi kadotat punaisen langan, kadotat juonen, hävität merkityksen.
Niin paljon sanoja valuu huuliltasi, niin paljon tyhjää vailla merkitystä.
Kuuntele nyt! Ymmärrätö, tiedätkö edes mitä yrität sanoa?
Käytät lauseita, kliseitä joiden arvelet sopivan tilanteeseen. Onnittelet itseäsi niiden taitamisesta.
Pyydät asioita minulta. Asioita joita luulet sinun pitävän kysyä mutta vastaukset joihin ne johtavat, oletko valmis?
Ei, et ole.
Koetat vaientaa minut, et kestä sitä ettet oikein ollut valmis. Vai etkö edes ymmärtänyt?
Mutta opitko?
Et.
Ethän sinä minulta voi mitään oppia, sillä arvojärjestelmäsi mukaan minä olen se jonka tulee ottaa oppia sinusta.
Voi rakas. Miten voisin oppia, kun asiat joita koetat opettaa ovat sinullekin vieraita. Asettelet vain sanasi niin että luulet niiden kuulostavan oikeilta.
Mutta eihän niihin sisälly mitään muuta kuin epävarmoja oletuksiasi.
Kerron sinulle. Kerron miltä näytät silmissäni, miltä kuulostat korvissani.
Sinä raivostuit vaikka äsken vaadit minulta täyttä totuutta.
Tiedän ettei minun tarvitsisi olla raaka, että voisin silotella minääsi sinulle, sitä osaa joka minulle näyttäytyy.
Koetan pakottaa sinut oppimaan, epätoivoisesti tosin, sillä totuus tai viisaus eivät voi tulla huuliltani.
Lopetan.
Sinä jatkat ja vaadit, intät.
Et usko.
Minä väsyin. Nyt vain hymyilen sillä ymmärrän.
Sinä pyydät neuvoja muodonvuoksi, hylkäät ne heti kättelyssä.
Sinä olet jo valmis.
Sinä olet elänyt niin kaunan, ohittanut oppimisjaksosi, saapunut opetus jaksoon elämässäsi.
Oletko varma?
Nauran ja sinä hämmennyt entisestään, mutten kykene lopettamaan ja lopulta nyyhkytän ja nikottelen kyynelten ja naurun purskahdusten välissä.
Rakkaani, kykenetkö itse siihen jota toisilta vaadit?
Et edes nähnyt sitä, et huomannut hetkeä jolloin minä siirryin toisaalle.
Et huomaa välimatkaa, et näe pölyä harteillasi, surkasuneita vesoja.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.