parveketupakointi

Minä vihaan tupakoitsijoita.

Ei luulisi olevan liikaa vaadittu, jos vaikka edes yhden kerran kesässä voisi pitää ikkunaa auki?

Ei, eihän tietenkään se ole mahdollista! Siinä samassa kun edes raottaa ikkunaa vähänkin niin samantien leijuu sisälle keuhkoahtaumataudista ja syövästä tehty paskakaasu, jota toiset kutsuvat tupakansavuksi.

Taloyhtiössä kaksi tervakärsää joiden pitää vuoronperään käydä terrorisoimassa KAIKKIA muita taloyhtiössä asuvia savuttomia ihmisiä. Näiden kahden aineriippuvaisen paskakaulan takia raikas kesäilma on pelkkä haave.

Ajalla ei myösäään tunnu olevan merkitystä, sillä kolmeltakin aamuyöstä voi nähdä palavien tupakantumppien lentävän pitkässä kaaressa keskelle taloyhtiön yhteistä pihaa.

Ilmeisesti nämä syöpäkääryleiden kiskojat ei välitä mistään,- tai kenestäkään. Ainoa asia minkä näiden saastakeuhkojen mielessä tuntuu olevan on vain se seuraava annos.

Tupakoitsijoille toivotan hauskaa loppuelämää, toivottavasti se jää mahdollisimman lyhyeksi ja olkoon siinä samassa kuolemanne mahdollisimman hidas ja kivulias.

Kaikille muille, hauskaa loppukesää!
40491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Törkeää on, ja vielä roskataan pihaa. Laittakaa ne tupakkahaisulit siivoamaan jälkensä.

Äänestä

Nythän sinulla on mahdollisuutesi uuden tupakkalain myötä. Jos taloyhtiössä enemmistö päättää niin nuo **sipäät tanssivat kohta pillisi mukaan.

Äänestä

Tupakoitsijat yleensäkin ovat täysiä idiootteja.Aivan käsittämätöntä kuinka jotkut voivat savuttaa keuhkonsa,heittää rahaa aivan hukkaan tupakkaa ostaessaan,ja vieläpä terrorisoida ympäristöään hirvittävällä hajulla.Mutta meitähän on moneen junaan ,ja vieläpä on niitä asemallekkin jääviä.

Äänestä
  • No+itse+vihaan+ihmisiä+jotka+käyttävät+alkoholia......olen+täysin+raitis+sen+suhteen...Pistetäänpäs+laki+pystyyn+että+julkisiin+kulkuneuvoihin+ei+saa+nousta+päihtyneenä....bussit,junat,taksit,sporat,metrot+jne....mielestäni+olisi+aika+hyvä+kerran+nyt+on+ruvettu+rajoittamaan+niin+rajoitetaan+niitä+alkoholin+häiriö+paikkojakin...Olisi+minusta+paikallaan.Tupakka+ja+alkoholin+täysi+käyttökielto+suomeen+ja+kaikki+voi+hyvin+eikä+kukaan+kuole+syöpiin?+Olisiko+näin?Myös+diabetes+2++sairastuminen+tulee+kieltää.Läskit+siis+myös+maksakoon+omat+hoitonsa+sairaalassa.Katsotaan+kauanko+homma+pyörii+kun+muututaan+DDR+valtioksi+kokonaan,nythän+vasta+ollaan+DDR+2+80%:sti!+Onneksi+täältä+pääsee+pois+muuttamalla+johonkin+sivistysvaltioon.

    Äänestä

  • Suomi-romahtanutJo kirjoitti:

    No+itse+vihaan+ihmisiä+jotka+käyttävät+alkoholia......olen+täysin+raitis+sen+suhteen...Pistetäänpäs+laki+pystyyn+että+julkisiin+kulkuneuvoihin+ei+saa+nousta+päihtyneenä....bussit,junat,taksit,sporat,metrot+jne....mielestäni+olisi+aika+hyvä+kerran+nyt+on+ruvettu+rajoittamaan+niin+rajoitetaan+niitä+alkoholin+häiriö+paikkojakin...Olisi+minusta+paikallaan.Tupakka+ja+alkoholin+täysi+käyttökielto+suomeen+ja+kaikki+voi+hyvin+eikä+kukaan+kuole+syöpiin?+Olisiko+näin?Myös+diabetes+2++sairastuminen+tulee+kieltää.Läskit+siis+myös+maksakoon+omat+hoitonsa+sairaalassa.Katsotaan+kauanko+homma+pyörii+kun+muututaan+DDR+valtioksi+kokonaan,nythän+vasta+ollaan+DDR+2+80%:sti!+Onneksi+täältä+pääsee+pois+muuttamalla+johonkin+sivistysvaltioon.

    Älähän vaihda puheenaihetta!

    Äänestä

itse asustelin 24neliöisessä pienessä kerrostaloasunnossa minkä lämpötila talvella 25asteesta ja kesäisin elohopea kävi 39asteessa. asunnossa ei ollut parveketta ja ikkunat oli niin vanhoja että olivat ajan saatossa paisuneet karmeistaan kiinni, ainut tapa tuulettaa oli pienistä räppänöistä missä paksu metallinen suojus mutta auta armias kun avasti ne niin tupakan haju valtasi koko kopin. muutin kyseisestä asunnosta heti kuin oli mahdollista.

Äänestä

Sama vika. Varsinkin yöllä innostuvat polttamaan ilmaista sossunrahaa taivaantuuliin. Yritä siinä siten nukkua ja jaksaa lähteä raatamaan töihin pienellä palkalla ja lisää rahaa näiden pummien myrkkykääröihin.

Äänestä

Niin eiväthän nää ääliöt ja pummit polttele itse ansaitsemiaan rahoja taivaan tuuliin,vaan kun sossu on antelias,niin kelpaa pössytellä ja pilata ilmasto.Veronmaksajat kustannamme senkin "ilon"näille .

Äänestä

Eli kaikki tupakoitsijat on siis työttämiä bummeja jotka elää vaan sossun rahoilla? Menkää ny muualle vinkumaa siitä.

1Äänestä
  • mutta se on totuus

    Äänestä

  • Kun siis käyn töissä ja ostan omilla rahoillani röökini niin olenkin sossupummi vaikka teen töitä 6pv viikossa?!!! Täh?

    Äänestä

Uusi tupakkalaki tulee voimaan 15.8. Sen jälkeen voi taloyhtiö hakea tupakointikieltoa parvekkeelle.
Ja jos taloyhtiö ei sitä tee, voi tupakan savusta kärsivä ottaa yhteyttä kunnan viranomaisiin, jotka hommaavat kiellon.

"Jos asuntoyhteisö ei hae tupakointikieltoa, vaikka edellytykset kiellon määräämiselle ovat olemassa, tupakansavusta kärsivien asukkaiden
käytettävänä on terveydensuojelulain mukainen menettely. Tällöin asuntoyhteisö voi joutua korjaamaan talon rakenteita tai tupakointikielto voidaan
mahdollisesti perusteellisempien tutkimusten jälkeen määrätä viranomaispäätöksellä."

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/mietinto/Documents/StVM_7 2016.pdf

Äänestä

Poltan ja asun rivarissa. Menen aina polttamaan pihan toiselle puolelle jotta naapuriin ei mene savua. Ihmiset eivät ajattele toisia lainkaan. Meillä asuu täällä perhe jonka lapset saa rääkyä ja karjua koko päivän pihalla häiriten naapureita. Nykyään ei jakseta viedä lapsia puistoon säännöllisesti leikkimään vaan itse ollaan sisällä ja lapset toimettomina pitää älämölöä pihalla. Itsellä alkaa kuuppaa kiristää kun melu tulee sisälle ja vuorotyöntekijänä olisi ihana nukkua. PInnaa kun kiristää tekee mieli lisää tupakkaa...
Ja heti kun lihavat lopettavat Mäkkärissä käymisen minä lopetan tupakanpolton.

Äänestä
  • "Menen aina polttamaan pihan toiselle puolelle jotta naapuriin ei mene savua."
    Eikö varmasti mene? Rivareissa kun on tavallinen tilanne se, että poltetaan takapihalla ja kuvitellaan, ettei savu kulkeudu viereiseen asuntoon.
    Ei kukaan ole vaatinut sinua lopettamaan tupakanpolttoa. Uuden lain myötä sinun täytyy vain valita tupakanpolttopaikkasi niin, ettei savu hajuineen kulkeudu toisen asuntoon. Kannattaa vaikka kysyä naapurilta tilannetta.

    Äänestä

  • Lasten äänet pihalla päivällä kuuluvat asiaan.

    Äänestä

  • Ei kuulu! Vain ääliöt tekevät kersoja romahtavaan valtioon nimeltä suomi!Vittu että on suomen kansa tyhmää..

    Äänestä

uuh, lähdenkin tästä tupakalle parvekkeelle ja toivon et aloittaja on mun naapuri ..hahhaaa

Äänestä

tupakoijat on lomalla, ihanaa kun koti on raikas ja todellakin ei kenenkään tarvii varoa päivällä puhumista ym,vaikka naapuri oliskin vuorotyössä, ei sen naapurin ehdoilla hiippailla päivällä.Lapset saa leikkiä ja jos siitä suuttuu, pitää muistaa et itsekkin on olut lapsi.

Äänestä
  • Ei se tupakki häiritse mutta se naapurin muijan pesemätön alapää haju rappukäytävässä....hyi vittu!

    Äänestä

Ja sit on niitä kun mikään ei ole hyvin,ne vitun parfyymipommit busseissa,kaupoissa yms.en ole edes astmaatikko ja saan hengenahdistusta.

Äänestä
  • Tämä on tupakkakeskustelu. Tuo ei kuulu tänne.

    Äänestä

Työsuojeluterroristi, tupakanhajukyttäyterroristi, mitä näitä nyt onkaan?

Äänestä

naapurin lapsiperhe terrorisoi minua aamuisin kun yritän nukkua krapulaa pois ja sekolapsiperhe huutaa seinän takana. miksi kukaan ei tee mitään tämän eteen?!!

Äänestä

Mitä ihmettä? Röökin polttaminen on enää ainoo asia, minkä avulla kestän jotain naapurin valittavia muijia....

Äänestä

Tupakansavulla terrorisoivalle naapurille kunnon sakko. On se kumma kun HAISEVAA MYRKKYSAVUA saa työntää ikkunoista ja ilmanvaihdosta laillisesti toisten kotiin. TÖRKEITÄ PIITTAAMATTOMIA IHMISIÄ. Painukoot metsään asumaan kun on metsäläisten tavat.

Äänestä
  • On irtas näky kun lähihoitaja tulee yövuorosta tupakka suussa?? Nainen on kiusantekijä naapureitaan kohtaan?? Tälläinen hoitaja on sanonko, miten sovelias on kyseiseen työhön?? Ei ole ollut mitään testejä koulutukseen ,järkyttävää??

    Äänestä

HAITAKAA VITTU KAIKKI SAATANAN KUKKAHATTUHUORAT JA MUUT KUSIPÄÄT. Kaikki turhasta valittajat pitää laittaa hevonvittuun.

Äänestä
  • Parveketupakoitsija on kuin musta varis, joka leuhahtaa parvekkeelle hajuaan levittämään häätäen kaikki hyötyeläimet läheltään.
    Kerrostalossa ja osittain myös rivitalossa on tuurin kauppaa, että saako naapuriksi tupakoitsijan, vai normaalin ihmisen. Toivottavasti laki tuo muutoksen tähän epäkotaan.

    Äänestä

  • Otatko siis tupakoivan suomalaisen naapuriksi vai mamun joka raiskaa lapsesi? Kas,siinäpäs vasta vaikea kysymys...

    Äänestä

  • vproffa kirjoitti:

    Parveketupakoitsija on kuin musta varis, joka leuhahtaa parvekkeelle hajuaan levittämään häätäen kaikki hyötyeläimet läheltään.
    Kerrostalossa ja osittain myös rivitalossa on tuurin kauppaa, että saako naapuriksi tupakoitsijan, vai normaalin ihmisen. Toivottavasti laki tuo muutoksen tähän epäkotaan.

    "naapuriksi tupakoitsijan, vai normaali ihmisen" Mikähän sinä olet arvioimaan kuka on normaali ihminen ja kuka ei?

    Äänestä

Jos naapurin kesämökiltä tulee tupakankäry voinko soittaa poliisit ja vetää mökkinaapurin käräjille?Taatusti kiusaan mökkinaapuria jatkuvasti kun nyt tuli tilaisuus!

Äänestä
  • Tollasta vatipäätä pitäs vetää ympäri korvia

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Tämä asia ei koske tupakointia mökillä vaan kerrostaloasuntojen parvekkeita ja rivitalojen terassia lähinnä. Voithan sinä tietysti lähteä kuluttamaan poliisien resursseja mitättömiin asioihin ja lähteä maksumieheksi käräjille, sitä kukaan ei estä. Mutta! Fiksuinta kuitenkin olisi ottaa se poikittainen sitruuna pois perseestä peräpukamia kutittamasta. Kuten sanoin: Mitään ei ole tehtävissä.

    Äänestä

Kyse on siis hajuhaitasta, joidenkin mielestä. Mausteiset ruuat ja parfyymit yms. aiheuttavat myös joidenkin mielestä hajuhaitan. Itse en tupakoi, mutta en vihaa tupakan tuoksua. Markkinoille on tullut myös hajustetuotteita, esim. kannabiksen hajuinen partavesi, sekä myös sikarin ja tupakan, sekä setelirahan hajuiset tuotteet. Nämä eivät aiheuta mitään terveysongelmia käyttäjälleen, ovatpahan vain eri tuoksuja. Myös suitsukkeita on myynnissä eri tuoksuja ja niitähän saa kotonaan kuka tahansa käyttää, sillä esim. uskonnonvapaus takaa oikeuden.

Äänestä

Ikkunan tai parvekkeen oven voi sentään sulkea kun naapuri alkaa savustaa tupakalla. Mutta oma asuntoni on näitä nykyaikaisia asuntoja jossa on ilmanvaihtokone jota ei saa pysäytettyä (vain nopeutta voi vaihtaa). Kun naapuri menee omalle parvekkeelleen röökille, savut imeytyy ilmanvaihtokoneen kautta asuntooni, enkä voi sille mitään.

Äänestä

Niin ja tuleehan sitä savupiipuisyakin savua kun puulla lämmitetään.

Äänestä
  • Harvassa kerrostalossa puilla lämmitellään.

    Äänestä

Minä vihaan kännissä olevia. Jatkuvaa metelöintiä (kaduilla/asunnoissa/baareissa/naapurin pihassa jne joka paikassa), törkeää käyttäytymistä, ärsyttäviä kommentteja/iskuyrityksiä.

Tähän nähden tupakan haju ei haittaa ollenkaan.

Äänestä

En ole ikinä kuullut enkä nähnyt että yksikään parveke tupakoi.
Ainakaan minun parveke ei tupaikoi.

Äänestä

parvekkeeni kuoli syöpään, betonisyöpä sanoi talotohtori.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


recentibus_aer kirjoitti:

Minä vihaan tupakoitsijoita.

Ei luulisi olevan liikaa vaadittu, jos vaikka edes yhden kerran kesässä voisi pitää ikkunaa auki?

Ei, eihän tietenkään se ole mahdollista! Siinä samassa kun edes raottaa ikkunaa vähänkin niin samantien leijuu sisälle keuhkoahtaumataudista ja syövästä tehty paskakaasu, jota toiset kutsuvat tupakansavuksi.

Taloyhtiössä kaksi tervakärsää joiden pitää vuoronperään käydä terrorisoimassa KAIKKIA muita taloyhtiössä asuvia savuttomia ihmisiä. Näiden kahden aineriippuvaisen paskakaulan takia raikas kesäilma on pelkkä haave.

Ajalla ei myösäään tunnu olevan merkitystä, sillä kolmeltakin aamuyöstä voi nähdä palavien tupakantumppien lentävän pitkässä kaaressa keskelle taloyhtiön yhteistä pihaa.

Ilmeisesti nämä syöpäkääryleiden kiskojat ei välitä mistään,- tai kenestäkään. Ainoa asia minkä näiden saastakeuhkojen mielessä tuntuu olevan on vain se seuraava annos.

Tupakoitsijoille toivotan hauskaa loppuelämää, toivottavasti se jää mahdollisimman lyhyeksi ja olkoon siinä samassa kuolemanne mahdollisimman hidas ja kivulias.

Kaikille muille, hauskaa loppukesää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu