– Äiti, miksi sinä teet noin? Se näyttää suttuiselta, kysyi pieni esikoistyttäreni monesti, kun reilu kymmenen vuotta sitten aamuisin laitoin ripsiväriä.
Asiaa oli todella vaikea perustella tyttärelle. Jos olisin kertonut, että en ole luonnollisena riittävän kaunis, vaan jollakin tapaa puutteellinen, virheellinen, jopa epäsiisti tai ruma, minkä viestin hänelle tulevana naisena olisin antanut? Että hänkään ei kelpaa sellaisena kuin on? Että meissä naisissa on ikään kuin jo synnynnäisesti jotain vikaa, mikä pitää ihmiskäsin korjata?
Koin asian itse vaikeaksi teini-iässä, kun muut ikäiseni tytöt alkoivat meikata. Kaunistautuminen houkutti, mutta silti jokin sisälläni kysyi: Miksi en saa olla sellainen kuin olen? Kuka meidät naiset tähän pakottaa? Miksi meikkaaminen on kulttuurissamme kirjoittamaton sääntö?
Meikkaaminen, jota aiemmin yleisesti paheksuttiin suomalaisessa kulttuurissa, on tullut osaksi normaalia käytöstä. Siitä on tullut joukon muodostama normi, josta voi olla vaikea poiketa. Näin ainakin omassa nuoruudessani koin. Meikkaamaton ihminen näytti helposti uskovaiselta.
Kun olin tottunut näkemään peilikuvani meikattuna, tunsin itseni rumaksi ja täysin alastomaksi ilman meikkiä. Yllättävä vesisade, josta olin lapsena saattanut nauttia – kiljahdellen juosta kesäisessä suihkussa – oli nyt kauhistus: kotona mielestäni kauniiksi maalatut silmät sulivatkin rumiksi mustiksi viiruiksi poskille. Muistan myös, kuinka pelottava nuorelle naiselle oli ajatus siitä, että naimisiin mennessä joutuisin jossain vaiheessa paljastamaan oikeat kasvoni miehelleni.
Olin jo naimisissa ja pienten lasten äiti, kun minua tuli puhuttelemaan kadulla erään uskonsuuntauksen edustajia – kaksi voimakkaasti meikattua naista. Olin tuolloin jo heränneellä mielellä ja kiinnostunut uskonasioista, mutta naisten ulkoinen olemus herätti minussa kysymyksiä: Miksi he eivät uskaltaneet esittää asiaansa omilla kasvoillaan? Jos he ajattelivat olevansa Jumalan luomia, miksi heillä oli tuollaiset maskit? Jostain syystä vanhoillislestadiolaisen ystäväni luonnollinen olemus tuli mieleeni. Paljaat kasvot – yhdessä hänen muun elämänsä kanssa – todistivat minulle hänen uskostaan ilman sanoja.
Silti muistan, kuinka Jumalaa etsiessäni joskus aivan rukoilin, ettei minun tarvitsisi luopua meikkaamisestakin. Ettei minua riisuttaisi aivan kaikesta. Ettei minun tarvitsisi jo pelkällä ulkonäölläni tunnustaa, että uskon.
Mutta kuinka kävikään? Välittömästi Jumalan valtakunnan löydettyäni halusin heittää kaikki meikit roskiin. Kukaan ei minua tähän kehottanut, mutta tiesin, että en enää koskaan haluaisi tuhria naamaani, sillä siltä nyt omat kaunistautumisyritykseni tuntuivat. Minä halusin olla nyt Jumalan luomus, juuri sellainen, jollaiseksi hän minut loi.
Koko kauneuskäsitykseni taisi tuossa kääntymyksen hetkessä muuttua, sillä aloin nähdä seuroissa istuvat naiset tavattoman kauniina. Ehkäpä sain takaisin lapsen silmät, sillä ymmärsin nyt täysin, miten pikkutyttöäni oli äidin naaman ”suttaaminen” häirinnyt.
Esiintyminen meikkaamattomana työelämässä ja sukujuhlissa ei ollut yhtäkkiä kuitenkaan helppoa. Koin itseni rumaksi. Silti minusta tuntui hyvältä: sain esiintyä omalla naamallani, peittelemättä mitään. Kun minut hyväksyttiin juuri sellaisena, se tuntui uskomattoman hyvältä. Tällä tavalla, minä luulen, itsetuntoni alkoi eheytyä ja parantua oikealla, terveellä tavalla.
Ulkonäköpaineet ovat suomalaisessa kulttuurissa vain kasvamassa: irtoripset, geelikynnet, hiusten värjäys ovat monelle naiselle arkipäivää. Tiedän, miltä tuntuu olla mukana tuossa paineessa: on seurattava trendejä ja oltava kuten muut, että vaikuttaisi huolitellulta ja normaalilta ihmiseltä. Entä sitten, kun mukaan tulevat aina vahvemmin myös kauneusleikkaukset? Onko itsensä muokkaamisella mitään päätepistettä?
Tunnen, että uskovaisena naisena minulla on etuoikeus ja vapaus olla meikkaamatta. Vaikka meikkaamattomuus ei ole asia, joka kuuluisi oleellisesti uskon ytimeen, se on yksi niistä asioista, joiden kohdalla olen saanut tuntea olevani vapaa, terve, ehyt ihminen. Arvokas, Jumalan juuri tällaiseksi tarkoittama yksilö.
Uuden testamentin Pietarin kirjeessä naisten kaunistautumisesta kirjoitetaan näin: ”Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista” (1.Piet. 3:3–4). Mieleeni tulee, että olisin halunnut nuorena kuulla tämän kaltaisia elämänohjeita, tämän kaltaisia kaunistautumisohjeita mainoskuvien täydellisten naiskasvojen ja -vartaloiden antaman mallin sijaan.
Miten arvokasta olisikaan nuorten tyttöjen saada tässäkin ajassa kuulla, että heissä on paljon tärkeämpääkin kuin ulkonäkö! Että he ovat paljon muutakin kuin ulkoinen kuori. Miten tärkeää heidän olisi saada kuulla: sinä olet arvokas Jumalan luoma ihminen juuri sellaisena kuin sinä olet.
Asiaa oli todella vaikea perustella tyttärelle. Jos olisin kertonut, että en ole luonnollisena riittävän kaunis, vaan jollakin tapaa puutteellinen, virheellinen, jopa epäsiisti tai ruma, minkä viestin hänelle tulevana naisena olisin antanut? Että hänkään ei kelpaa sellaisena kuin on? Että meissä naisissa on ikään kuin jo synnynnäisesti jotain vikaa, mikä pitää ihmiskäsin korjata?
Koin asian itse vaikeaksi teini-iässä, kun muut ikäiseni tytöt alkoivat meikata. Kaunistautuminen houkutti, mutta silti jokin sisälläni kysyi: Miksi en saa olla sellainen kuin olen? Kuka meidät naiset tähän pakottaa? Miksi meikkaaminen on kulttuurissamme kirjoittamaton sääntö?
Meikkaaminen, jota aiemmin yleisesti paheksuttiin suomalaisessa kulttuurissa, on tullut osaksi normaalia käytöstä. Siitä on tullut joukon muodostama normi, josta voi olla vaikea poiketa. Näin ainakin omassa nuoruudessani koin. Meikkaamaton ihminen näytti helposti uskovaiselta.
Kun olin tottunut näkemään peilikuvani meikattuna, tunsin itseni rumaksi ja täysin alastomaksi ilman meikkiä. Yllättävä vesisade, josta olin lapsena saattanut nauttia – kiljahdellen juosta kesäisessä suihkussa – oli nyt kauhistus: kotona mielestäni kauniiksi maalatut silmät sulivatkin rumiksi mustiksi viiruiksi poskille. Muistan myös, kuinka pelottava nuorelle naiselle oli ajatus siitä, että naimisiin mennessä joutuisin jossain vaiheessa paljastamaan oikeat kasvoni miehelleni.
Olin jo naimisissa ja pienten lasten äiti, kun minua tuli puhuttelemaan kadulla erään uskonsuuntauksen edustajia – kaksi voimakkaasti meikattua naista. Olin tuolloin jo heränneellä mielellä ja kiinnostunut uskonasioista, mutta naisten ulkoinen olemus herätti minussa kysymyksiä: Miksi he eivät uskaltaneet esittää asiaansa omilla kasvoillaan? Jos he ajattelivat olevansa Jumalan luomia, miksi heillä oli tuollaiset maskit? Jostain syystä vanhoillislestadiolaisen ystäväni luonnollinen olemus tuli mieleeni. Paljaat kasvot – yhdessä hänen muun elämänsä kanssa – todistivat minulle hänen uskostaan ilman sanoja.
Silti muistan, kuinka Jumalaa etsiessäni joskus aivan rukoilin, ettei minun tarvitsisi luopua meikkaamisestakin. Ettei minua riisuttaisi aivan kaikesta. Ettei minun tarvitsisi jo pelkällä ulkonäölläni tunnustaa, että uskon.
Mutta kuinka kävikään? Välittömästi Jumalan valtakunnan löydettyäni halusin heittää kaikki meikit roskiin. Kukaan ei minua tähän kehottanut, mutta tiesin, että en enää koskaan haluaisi tuhria naamaani, sillä siltä nyt omat kaunistautumisyritykseni tuntuivat. Minä halusin olla nyt Jumalan luomus, juuri sellainen, jollaiseksi hän minut loi.
Koko kauneuskäsitykseni taisi tuossa kääntymyksen hetkessä muuttua, sillä aloin nähdä seuroissa istuvat naiset tavattoman kauniina. Ehkäpä sain takaisin lapsen silmät, sillä ymmärsin nyt täysin, miten pikkutyttöäni oli äidin naaman ”suttaaminen” häirinnyt.
Esiintyminen meikkaamattomana työelämässä ja sukujuhlissa ei ollut yhtäkkiä kuitenkaan helppoa. Koin itseni rumaksi. Silti minusta tuntui hyvältä: sain esiintyä omalla naamallani, peittelemättä mitään. Kun minut hyväksyttiin juuri sellaisena, se tuntui uskomattoman hyvältä. Tällä tavalla, minä luulen, itsetuntoni alkoi eheytyä ja parantua oikealla, terveellä tavalla.
Ulkonäköpaineet ovat suomalaisessa kulttuurissa vain kasvamassa: irtoripset, geelikynnet, hiusten värjäys ovat monelle naiselle arkipäivää. Tiedän, miltä tuntuu olla mukana tuossa paineessa: on seurattava trendejä ja oltava kuten muut, että vaikuttaisi huolitellulta ja normaalilta ihmiseltä. Entä sitten, kun mukaan tulevat aina vahvemmin myös kauneusleikkaukset? Onko itsensä muokkaamisella mitään päätepistettä?
Tunnen, että uskovaisena naisena minulla on etuoikeus ja vapaus olla meikkaamatta. Vaikka meikkaamattomuus ei ole asia, joka kuuluisi oleellisesti uskon ytimeen, se on yksi niistä asioista, joiden kohdalla olen saanut tuntea olevani vapaa, terve, ehyt ihminen. Arvokas, Jumalan juuri tällaiseksi tarkoittama yksilö.
Uuden testamentin Pietarin kirjeessä naisten kaunistautumisesta kirjoitetaan näin: ”Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista” (1.Piet. 3:3–4). Mieleeni tulee, että olisin halunnut nuorena kuulla tämän kaltaisia elämänohjeita, tämän kaltaisia kaunistautumisohjeita mainoskuvien täydellisten naiskasvojen ja -vartaloiden antaman mallin sijaan.
Miten arvokasta olisikaan nuorten tyttöjen saada tässäkin ajassa kuulla, että heissä on paljon tärkeämpääkin kuin ulkonäkö! Että he ovat paljon muutakin kuin ulkoinen kuori. Miten tärkeää heidän olisi saada kuulla: sinä olet arvokas Jumalan luoma ihminen juuri sellaisena kuin sinä olet.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Meikkaamattomuus vie vanhoillislestadiolaiset naiset SRK:n taivaaseen.
Jumalan taivaassa uskovaisia naisia odotellessa katsotaan SYDÄMEEN ja sieltä löytyvään uskoon Kristukseen.
Eri odotukset eri taivaassa.
PS. Muistakaa siis te meikkaamattomat vanhoillislestadiolaiset HARMAAKALKKUNAT, että suuri palkkio odottaa teitä = SRK:n taivas.
nen ole tuo sinunkaan osasi, Kalevi-riepu. Vanhanapoikana sinulla ei ole meikattua eikä meikkaamatonta harmaakalkkunaa, vaan joudut tyytymään tenninmailasi kaareviin muotoihin.
että kun aloituksessa puhuttiin meikkaamisesta, tähän ketjun jälkeen on ilmestynyt laima meikattuja naisia? Ihan sana juttu kun jos joku kirjoittaa Hurtta-Johannasta, heti palstalle ilmestyy hellyttäviä koirankuvia.
Eihän se meikkaamattomuus toki ole mikään autuuden ehto. Ei aloituksessa niin sanottukaan. Melko turhaa se vain on, koska onhan nainen kaunis ilman meikkiäkin. Voisihan nuo meikeistä säästyvät rahat vaikka säästää rauhanyhdistyksen perustamiseksi Heinolaan niin että Sinnekin ennen maailmanloppua Jumalan sanaa saarnattaisiin. En tosin tiedä Heinolasta muita kuin tuon yhden jumalanpilkkaajan, mutta saattaahan siellä olla muitakin asukkaita, koska eikhän se oikeastaan ole kaupunki eikä mikään, jossa asuu vain yksi kahjo tyyppi.
Sitäpaitsi aloittaja ei puhunut koruista mitään. Saattaahan hänellä olla miehensä elämän rikastuttajaksi vaika clitoriskoru. Mitäpä siihen sanot, vanhapoika-Kalevi?
""te meikkaamattomat vanhoillislestadiolaiset HARMAAKALKKUNAT""
:))
Entäs te Tikkurilan epäsävyiset hulluntaiportot?
Älä hermostu. Kyllä ne vl-harmaakalkkunat synnyttää ihan sikana.
Ei hätää.
Niimpä. Molemmilla sukupuolilla on omat menetelmät lisätä synteettistä / keinotekoista itseluottamusta.
Jos pohdimme meikkaamista / itsensä kauniimaksi tekemistä, niin väitämpä, miten vapaus tunteena on kaukana ihmisen alitajunnasta. Tämän voi ulkopuolinenkin havainnoida reagoiistilasta eli kun meikkinsä unohtanut nainen "hertää" jossain tilanteessa, niin reagoiminen on pakokauhunomaista. Tai meikki on epämäräinen.
Niin, todellisuudessa ihminen peittää sisäistä epävaruuttaan erilaisilla tekijöillä, joita on repullinen, jos kaksikin. Hauskinta tässä on, miten jonkun asian ottaminen käyttöön, se ikään kuin toimii ensimetreillä eli se vaikuttaa todellisesti ihmisen tunnetasoihin, mutta ajan saatossa sen vaikutus näivettyy. Aivan sama mielikuva kuin alkoholin vaikutus ahdistuneella ihmisellä. Alussa pienikin määrä alkoholia vapauttaa ihmisen ahdistuksesta / jännitteistä, mutta ajan saatossa alkoholin määrää tulee lisätä saavuttaakseen saman olotilan. Todellisuuden pakenemisesta onkin kysymys. Juuri tuohon liittyen alkoholia / humalatilaa ei koskaan tulisi ihmisen käyttää todellisuudesta / ahdistuksesta pakenemiseen.
Mutta, kuten tiedämmekin, niin maikkaamattomuuteen ei tule ihmistä painostaa tms,- vaan ihminen tulisi itse kasvaa sisäisesti eri aloilla ja siten meikkaamista / synteettistä kaunistamista ei tarvita.Kuten aloittajakin kuvaa asioiden muuttumista.
Niin, tutkikaappa oikein tarkoin ihmisen kauneutta ja verratkaa sitä JUMALAN ilmoitukseen;
13. Iloinen sydän kaunistaa kasvot, mutta sydämen tuskassa on mieli murtunut.
Eli suomeksi sanottuna. Ihmisen mielikuvat vaikuttavat,- jopa kasvojen piirteeseen ja tämä on todellisuutta. Katkeraa, vihankyllästämän mielikuvan omaavaa ihmistä ei saa kauniiksi kasvoiltaan edes meikkaamalla,- puhumattakaan ilman meikkiä. Taas koskaan en ole tavannut todelllisesti rumaa ihmistä,- vaan kasvoilataan erilaisia.
Jätätkö nyt hampaat ja naaman pesemättä, tukan kampaamatta ja perän pyyhkimättä?
En jätä.
Kannatan ehdottomasti vaimon meikkaamattomuutta. Se säästää paljon rahaa. Niillä rahoilla mies voi hankkia kaikenlaista mukavaa. Kauneus on katoavaista. Rumuus vaan lisääntyy, vaikka kuinka meikkaisi.
Raamatussa Persian kuningatar Ester oli meikattu nainen ja silti Jumalan pyhä!
Meikkaaminen on kielletty. Mutta auton laittaminen hienoksi sallittu. Talon laittaminen hienoksi sallittu. Pihan laittaminen hienoksi sallittu. Rahan tekeminen porssissä sallittu. Päiväkauppa pörssissä sallittu.
Veikkauspelien pelaaminen kielletty. Masturbointi kielletty - syntiä.
Tässä näitä lokiikoita. Joita ei ymmärrä.
Erityisesti tämä itsensä meikkaamisen kielto mutta samalla sitten facebuukkiin yms uudesta talosta hienoja kuvia...sillä "levennellään" ollaan taas saatu uusi talo tehtyy :) Ei voi olla näin kieroo "jumalallista" ihmistä
Ei ole mitää meikkauskieltoa.
Meikkauskielto on vain sellaisten omassa päässä, joilla ei ole Pyhää Henkeä ja haluavat siksi meikata.
Minä pidän meikkaamattomista naisista paljon enemmän, kuin meikatuista. Meikatut naiset näyttävät minun silmissäni noita-akoilta ja rumilta huorilta.
Eikös ongelmaa ole jo riittävästi, jos ihminen ei ole tyytyväinen itseensä. Kokee riittämättömyyttä ja siksi pyrkii meikkaamalla poistamaan ongelmaansa.
Voimme kuvitella, miten Mordokai silloin tällöin katseli Esteriä lämpimästi ja pani ylpeänä mutta myös huolestuneena merkille, että pieni serkkutyttö oli kasvanut aikuiseksi – ja hänestä oli tullut todellinen kaunotar. ”Nuori nainen oli vartaloltaan sorea ja näöltään kaunis”, hänestä sanotaan (Est. 2:7). Raamatussa on tasapainoinen näkemys fyysisestä kauneudesta: se on miellyttävää, mutta jollei siihen liity viisautta ja nöyryyttä, se voi synnyttää turhamaisuutta, ylpeyttä ja muita epämiellyttäviä ominaisuuksia. Sananlaskujen 11:22 "Kultarengas sian kärsässä: kaunis nainen vailla ymmärrystä."
Ester tempaistiin maailmaan, joka oli hänelle aivan uusi ja tuntematon. Hän joutui niiden ”monien nuorten naisten” joukkoon, jotka oli koottu Persian valtakunnan joka kolkalta ja joiden tavat, kieli ja asenteet vaihtelivat todennäköisesti laidasta laitaan. Hegai-nimisen virkamiehen valvonnassa nuorten naisten oli määrä saada vuoden ajan kauneushoitoja, joihin sisältyi muun muassa tuoksuöljyhierontaa. (Est. 2:8, 12.) Tällainen ympäristö ja elämäntyyli olisi helposti voinut saada nuoren naisen kiinnittämään ylen määrin huomiota omaan ulkonäköönsä ja olisi lisäksi voinut synnyttää hänessä turhamaisuutta ja kilpailuhenkeä. Miten oli Esterin laita?
Kukaan ei olisi voinut olla huolestuneempi Esteristä kuin Mordokai. Hän käveli joka päivä niin lähelle naisten taloa kuin vain pääsi ja yritti saada tietää, voiko Ester hyvin (Est. 2:11). Ne tiedon muruset, joita kenties yhteistyöhaluiset palvelijat hänelle välittivät, täyttivät hänet epäilemättä isällisellä ylpeydellä. Kuinka niin?
Ester oli tehnyt Hegaihin niin suuren vaikutuksen, että tämä osoitti hänelle paljon rakkaudellista huomaavaisuutta antamalla hänelle seitsemän palvelustyttöä sekä parhaan paikan naisten talosta. Kertomuksessa sanotaan: ”Kaiken aikaa Ester sai jatkuvasti suosiota kaikkien silmissä, jotka näkivät hänet.” (Est. 2:9, 15.) Olisiko pelkkä kauneus tehnyt kaikkiin näin suuren vaikutuksen? Ei. Ester oli paljon muutakin kuin kaunis. Olemalla nöyrä ja tottelevainen hän ilmaisi edelleen uskoa Jumalaansa.
Ester 2:14–17: Oliko Ester moraalittomissa suhteissa kuninkaan kanssa? Ei ollut. Kertomuksessa sanotaan, että aamulla muut kuninkaan luo tuodut naiset palautettiin toiseen taloon, joka oli kuninkaan eunukin, ”sivuvaimojen vartijan”, huostassa. Niistä naisista, jotka viettivät yön kuninkaan kanssa, tuli siis hänen sivuvaimojaan. Esteriä ei kuitenkaan viety kuninkaan luota sivuvaimojen taloon. Kun Ester tuotiin kuningas Ahasveroksen eteen, tämä ”alkoi rakastaa Esteriä enemmän kuin kaikkia muita naisia, niin että hän sai osakseen enemmän suosiota ja rakkaudellista huomaavaisuutta hänen edessään kuin kaikki muut neitsyet” (Ester 2:17). Miten Ester saavutti kuninkaan ”suosion ja rakkaudellisen huomaavaisuuden”? Samalla tavoin kuin hän oli saavuttanut muidenkin suosion. ”Tämä nuori nainen oli mieluinen – – [Hegain] silmissä, niin että hän sai osakseen rakkaudellista huomaavaisuutta hänen edessään.” (Ester 2:8, 9.) Hegai pani merkille hänen ulkonäkönsä ja hyvät ominaisuutensa ja suosi häntä nimenomaan niiden perusteella. Itse asiassa ”Ester sai jatkuvasti suosiota kaikkien silmissä” (Ester 2:15). Samoin kuninkaaseen teki vaikutuksen se, mitä hän näki Esterissä, ja siksi hän rakastui häneen.
Juuri näin. Jumalan luomana kaunis.
Miksi täällä kehutaan kuningatar Esteriä?
Ettekö tiedä, että kuningatar Ester oli nationalisti ja fasisti?
Haaman halusi israelilaisten tuhoamista siksi, että hän oli amalekilainen, sillä ensin israelilaiset pyrkivät tuhoamaan amalekilaiset sukupuuttoon, koska "Jumala oli niin käskenyt".
Ester ei siis ollut mikään sankari, vaan päinvastoin pahis.
Miksi amalekilaiset saivat tämän vihan itselleen? Omilla raukkamaisilla töillään. Kun Mooses johdatti orjuutetut israelilaiset Egyptistä pois, niin nämä amalekilaiset raukkikset hyökkäsivät heikoimpien kimppuun joukon takaosassa. Heidän murhanhimoinen vihansa oli samaa kuin viha israelilaisten Jumalaa kohtaan.
Kun Mordokai ei kumartanut uskollisuudesta Jumalaansa kohtaan tätä amalekilaisten jälkeläistä Haamania, niin tämä tästä ja vihasta Jumalan kansaa kohtaan halusi tapattaa kaikki juutalaiset siinä pettäen myös Persian kuningasta oveluudellaan. Mutta kaikki meni hänen kohdaltaan metsään, niin kuin tulee menemään kaikkien kohdalla, jotka vihaavat tosi Jumalaa.
Meikkaamattomuuden kanssa samaan sarjaan osana vl-teologiaa kuuluu arvostetun vanhoillislestadiolaisen saarnamiehen opetus aikanaan vl-kuulijoille:
"Paljon lapsia tekemällä me varmistamme taivaspaikan itsellemme."
Miksi miehet ei meikkaa, kyllä nyt jokaisen sivistyneen uroon miehen täytyisi nyt meikata.
Ajatus siitä, että se Kaikkeuden luonut Jmala olisi kiinnostunut siitä, meikkaako joku vaiko ei, on äärimmäisen naurettava. Kyseessä on vain ja yksinomaan se vanha tuttu yhteisön vallankäyttö. Lisäksi uskovaisten asenteella naisten ehostamiseen on historialliset taustansa.
JUMALA on kiinnostunut syntiin langeneen hyvinvoinnista. JUMALA tahtoo, että ihminen hyväksyisi itsensä sellaisena kuin genetiikka on hänet muovannut. Siis mikä on todellisuuus.
Väitämpä, miten ihmisessä suurin ongelma on, ettei hän itse hyväksy itseään just sellaisena kuin genetiikka on muovannut.
Voimakaat poikkeavuudet vaativat ja piiiiiiiiiitkäkestoisen kasvun itsensä hyväksymisessä. Pohdin kokemusperäisesti en teoriassa.
Ootko poikkeava...?
Höpön höpön. Se, että naisten ehostamiseen puututaan uskonnollisista syistä on tiettyjen uskontojen ja uskonnollisten ryhmien tapakulttuuria. Esim. lestadiolaisten kohdalla kyse on monista asioista: siitä, ettei leimaudu huonoksi naiseksi, siitä, että erottuu muista ym. Raamatulla perustellaan vain omia vaatimuksia.
Tutki ihmisen olemusta ja käyttäytymistä esim. meikkaamisessa Raamatun ulkopuolelta käsin. Ei todellisuus muuksi muutu.
Ihminen meikkaa sisäisen tyytymättömyyden johdosta. Ei siksi, koska on iloinen, vahva itsetunto, vahva itseluottamus jne.... Aivan samaa käyttäytymistä kuin alemmuuden tuntoinen ihminen pyrkii kompensoimaan tilaansa monella eri aloilla. Musiikki , urheilu jne... ja huomaapa miten tulinen rakastuminen /onnellisuus romuttaa koko harrastuksen.Motiivi näivettyy.
Höpötät omituisia. Ihminen voi ihan vain nauttia harrastuksesta tai siitä, että näyttää hyvältä. Väärinkö se on?
##Ihminen meikkaa sisäisen tyytymättömyyden johdosta.##
Täyttä puppua.
Meikkaamiskielto on samaa satua kuin se, että ei saa ehkäistä. Kauheeta harhaoppia.
Mutta vaatteet, hiukset yms... laittaminen hienoksi sallittu.
Masturbointi kielletty - syntiä - vl-opin mukaan :)
Aviossa saa rakastella mutta ei masturboida jos puoliso vaikka ulkomaan reissulla...Tälläistä on tää oppi! Huh hu hu...joku käy seuroissa ja elää näin...tai sit elää "kaksoiselämää" luulen että jälkimmäistä!
AVAUS ON ASIALLINEN, varteenotettava. Kunhan näitä asioita ei tehdä uskonnollisiksi, pelastukseen vaikuttaviksi.
Jeesukselle meikattu nainen on yhtä rakas kuin meikkaamatonkin, mikäli nainen vain uskoo häneen ja on pannut pelastuksensa toivon yksin Kristukseen. Perillisyys ei perustu näihin ajallisiin, vaan iankaikkisiin. Hallelujaa kittos Jeesus!
Jes. 53:2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
Jes. 53:3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
***) Jes. 53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
Jes. 53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden.
Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi,
- ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
KKaikki väärät autuudewn perustukset pitää purkaa pois. Mihin ikinä ihminen lihassdaann turvaakin, se johtaa hänet pois luottamasta yksin Jumalan armoon, joka Jeesuksessa Kristksessa lahjaksi uskon kautta syntisille tarjotaan.
Aivopesusta tuo vaan johtuu. Täyttä paskaa. Kyllä se usko on siellä sydämessä, eikä ulkokuoressa. Onnellinen saa olla kun pääs tuosta liikkeestä irti. Paljon oli tietysti hyvääkin, mutta niin paljon sitä srk:n keksimää puppua. Ja suurinosahan sielläkin meikkaa, värjää hiuksia yms kunhan siinä on vaan sen verran taitava ettei kukaan muka huomaa..sitten kun onkin rehellinen niin helvettiin tuomitaan ja on porukan musta lammas. Kaikkea saa tehdä kunhan sen tekee salassa ja se ei näy ulos päin. Ja itellä ainakin nyt osaa elää hetkessä, ei tarvii enää pelätä pääseekö taivaaseen vai ei. Eikä tarvii koreilla vaatteilla, autoilla, sisustuksella tms..saa olla oma itsensä. Meikata sillon kun huvittaa tai olla meikkaamatta. Ja kyllä se kauneuskin ihmisestä kumpuaa sieltä sisältä, olit sitten meikattu tai et. Avatkaa silmät !
Sinulle "Hohhoijjaaaa"
Olipa hyvä kirjoitus! olen samaa mieltä. Puhut asiaa. SRK-lestadiolaisuudessa saa tehdä vähän juuri niin että kukaan ei huomaa...pienet meikit voi olla...ja osa sitten ehkäisee salassa. Mutta jos rehellisesti kertoo elämästä niin sinut tuomitaan sinne alimpaan...piip
Tosi hieno kirjoitus ja onnitteluni siitä että olet käsittääkseni siis päässyt irti ja eroon ns. meikkaamisesta ja siihen liittyvästä erilaisesta kauHistautumiskrääsästä.
Ihmettelen miten Jumalan ihmisellä yleensäkään on aikaa meikkaamiseen. Minun silmissäni meikatut "uskovat" näyttävät lähinnä ... sirkuspelleiltä (jätetään muut mielikuvat sanomatta) ...
Ja kyllä kyseessä on myös siitä mihin väärän mammonansa käyttää. - (Ja olen käynyt erilaisten lestadiolaissuuntaustenkin kokouksissa jopa pari kertaa, niin että näkemykseni ei liity mitenkään erityisesti juuri lestadiolaisuuteen, eikä nyt ehkä erityisesti kristillisyyteenkään vaan yleensäkin ihmisen inhimillisen sisäisen olemuksen ulkoiseen kuvastautumiseen.)
Täyttä paskaa!
"Sydämen kyllyydestä suu puhuu."
kannattaako meikata
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201610190172402_ul.shtml
Joo, ei kannata käyttää edes huulirasvaa...
Avaajan kirjoituksessa on vain se piirre että se ollenkaan ole lestadiolaisen opin mukainen. Opetus on nimittäin että Pyhä Henki opeta kahdella tavalla. Kun Pyhä Henki opettaa Venäjällä toista kuin suomalaiselle "uusheränneelle" on kyse ilmi selvästi ehdonvallan alaisesta ja kulttuurisidonnaisesta asiasta. Uskon kanssa sillä ei ole yhtään mitään tekemistä. On lainattu edellä 1. Pietarinkirjettä "”Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista” (1.Piet. 3:3–4). "mutta silti ei Paavalia suinkaan vanhoillislestadiolaisuudessa lainata tai noudateta.
Missä on avaaja sinun huivisi ja mitenkäs on hiusten laita.
1. Kor. 11:5
Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois.
1. Kor. 11:6
Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.
1. Kor. 11:15
mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi.
Asiaa ei ratkaise yksi asia vaan kokonaisuus, jos ulkoisesta olemuksesta on kyse.
Lestadiolaisen opin mukaan ainoastaan alahuulia saa meikata koska ne näkyvät harvemmin.