Onko muita ruumiinkuvan häiriöstä (BDD) kärsiviä ja mikä tähän auttaisi? Tarkoittaa siis pakkomielteistä suhtautumista johonkin oman kehon "virheeseen". Minulla se on kasvot. Yritän terapeutin juttusille, mutta kaikkialla mihin olen yrittänyt on nyt täyttä... Odotellessa ajattelin, että tekisi hyvää purkaa tätä jonkun kanssa, jolla on kokemusta samasta. Ahdistaa todella.
Minua on kehuttu kauniiksi useita kertoja aikuisiällä, mutta itse näen varsinkin valokuvissa vain helvetin ruman naaman. Nenäni on liian leveä ja iso, huuleni ohuet ja olemattomat, silmäni ovat liian pienet ja lähekkäin, leukani liian pitkä, kasvoni liian pitkät, otsani liian korkea, ihoni huono. En näe mitään hyvää.
Tarkistelen peilistä jatkuvasti itseäni. Häpeän itseäni kauniiden ystävieni ja siskojeni seurassa. Olen alkanut jopa vältellä heidän seuraansa, koska pelkään, että joudun tilanteeseen, jossa jään taas varjoon ja käsitykseni rumuudestani vahvistuu. Tarkkailen myös yhdessä liikkuessamme koko ajan muiden reaktioita ja etsin merkkejä siitä, kuinka kauniille ystävilleni hymyillään ja nauretaan enemmän kuin minulle. Olen naimisissa, mutta silti haluaisin saada miehet kiinnostumaan itsestäni vain vakuuttaakseni itselleni, että olen viehättävä ja kiinnostava.
Se tulee täysin typeristä asioista. Yritän saada blogilleni ja Instagramiini lisää seuraajia, ja lisäilen itsestäni kuvia, koska se auttaa, on melkeinpä välttämättömyys jos haluaa tulla suosituksi hyvinvointibloggaajaksi. Saatan aluksi pitää kuvia onnistuneina, mutta kun kukaan ei tule kommentoimaan mitään, minua rupeaa hiljalleen hävettämään koko touhu.
Samaan aikaan pari hyvää bloggaajaystävääni saavat kohteliaisuuksia ja uusia seuraajia vaikka millä mitalla. Epäreilua on sekin, että molemmat siskoni ovat kauniita, saavat kehuja missä liikkuvatkaan.
Käsitykseni itsestäni on todella haparoiva. Joko ajattelen olevani todella ruma tai kehun jälkeen tunnen itseni hetken hyvännäköiseksi. Perustan mielipiteeni muutamien tapausten varaan, jossa olen jäänyt siskoni tai hyvän ystäväni varjoon. Olen laittautunut mielestäni kauniiksi ja siinä vieressä toiselle on avoimesti flirttailtu. Jos tilannetta ennen olinkin tuntenut oloni ihan hyväksi omissa nahoissani, se kaikki luhistuu ja painun lysyyn, haluan painua maanrakoon.
Olen kärsinyt tästä monta vuotta, olen nyt 25-vuotias. Olen aiemmin parantunut syömishäiriöstä. Tämä kuulostaa turhamaiselta, mutta on oikeasti aika painajaismaista, kun se on jatkuvaa. En ole valinnut tällaisia pakkomielteitä ja tiedän itsekin, että pitäisi keskittyä elämässä tärkeämpään.
Mutta kun tuntee itsensä todella rumaksi, alkaa ajatella, ettei minulla ole arvoa enkä koskaan tule menestymään, jos en mene kauneusleikkaukseen. Siitä on vaikea ponkaista ylöspäin..
Minua on kehuttu kauniiksi useita kertoja aikuisiällä, mutta itse näen varsinkin valokuvissa vain helvetin ruman naaman. Nenäni on liian leveä ja iso, huuleni ohuet ja olemattomat, silmäni ovat liian pienet ja lähekkäin, leukani liian pitkä, kasvoni liian pitkät, otsani liian korkea, ihoni huono. En näe mitään hyvää.
Tarkistelen peilistä jatkuvasti itseäni. Häpeän itseäni kauniiden ystävieni ja siskojeni seurassa. Olen alkanut jopa vältellä heidän seuraansa, koska pelkään, että joudun tilanteeseen, jossa jään taas varjoon ja käsitykseni rumuudestani vahvistuu. Tarkkailen myös yhdessä liikkuessamme koko ajan muiden reaktioita ja etsin merkkejä siitä, kuinka kauniille ystävilleni hymyillään ja nauretaan enemmän kuin minulle. Olen naimisissa, mutta silti haluaisin saada miehet kiinnostumaan itsestäni vain vakuuttaakseni itselleni, että olen viehättävä ja kiinnostava.
Se tulee täysin typeristä asioista. Yritän saada blogilleni ja Instagramiini lisää seuraajia, ja lisäilen itsestäni kuvia, koska se auttaa, on melkeinpä välttämättömyys jos haluaa tulla suosituksi hyvinvointibloggaajaksi. Saatan aluksi pitää kuvia onnistuneina, mutta kun kukaan ei tule kommentoimaan mitään, minua rupeaa hiljalleen hävettämään koko touhu.
Samaan aikaan pari hyvää bloggaajaystävääni saavat kohteliaisuuksia ja uusia seuraajia vaikka millä mitalla. Epäreilua on sekin, että molemmat siskoni ovat kauniita, saavat kehuja missä liikkuvatkaan.
Käsitykseni itsestäni on todella haparoiva. Joko ajattelen olevani todella ruma tai kehun jälkeen tunnen itseni hetken hyvännäköiseksi. Perustan mielipiteeni muutamien tapausten varaan, jossa olen jäänyt siskoni tai hyvän ystäväni varjoon. Olen laittautunut mielestäni kauniiksi ja siinä vieressä toiselle on avoimesti flirttailtu. Jos tilannetta ennen olinkin tuntenut oloni ihan hyväksi omissa nahoissani, se kaikki luhistuu ja painun lysyyn, haluan painua maanrakoon.
Olen kärsinyt tästä monta vuotta, olen nyt 25-vuotias. Olen aiemmin parantunut syömishäiriöstä. Tämä kuulostaa turhamaiselta, mutta on oikeasti aika painajaismaista, kun se on jatkuvaa. En ole valinnut tällaisia pakkomielteitä ja tiedän itsekin, että pitäisi keskittyä elämässä tärkeämpään.
Mutta kun tuntee itsensä todella rumaksi, alkaa ajatella, ettei minulla ole arvoa enkä koskaan tule menestymään, jos en mene kauneusleikkaukseen. Siitä on vaikea ponkaista ylöspäin..
Vastaukset 1
Vanhimmat
mulla tuo sama, olin pahimmillaan puoli vuotta sisällä. varaa aika psykiatrin juttusille!