BMW
Bemarilla ajavat jupintapaiset. Useimmilla on kurja homma ja kurja liksa, mutta työnantajan omistamalla autolla ajetaan kuin seitsemän miestä. Lopulta he sortuvat ruinaamaan toimeentulotukea, kun luottokortti on otettu ulosottomiehen haltuun.
Bemarilla ajavat jupintapaiset. Useimmilla on kurja homma ja kurja liksa, mutta työnantajan omistamalla autolla ajetaan kuin seitsemän miestä. Lopulta he sortuvat ruinaamaan toimeentulotukea, kun luottokortti on otettu ulosottomiehen haltuun.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Oletpa sinä kateellinen ja hieman tietämättömän tyhmä.
Missä huomaat kateutta? Esitin vain faktan bemarien omistajista, enkä voi sille mittään jos ette kestä totuutta. Tuo ei ole minun kekaimä loru vaan ihan kansainvälinen.
Onko tosiaan näin? Itse kyllä ostan aina oman bemarin ihan käteisellä. Liksakin on ihan kohdillaan, josta huolehtii minun 17 työntekijää, kiitos siis duunareille.
Eipä bemarin ostoon tarvitse olla rikas. Uusi 3 sarjalainen M sportti lähtee 40k mukaan, joten sen omistaville ei voi olla kateellinen kun halvpa autoha se on.
Eli jos on varaa ostaa wv,opel,tojo tms. kansanauto,voi aivan hyvin katella myös 3-sarjan M sporttia...
Jos henkilöllä on työsuhdeauto, on palkkakin vähintään Suomalaista keskitasoa. Ketjun aloittaja on tietenkin kateellinen paskahousu 1527€/kk tuloillaan. Vituttaahan se.
Miksi minä tai ylipäätänsä kukaan olisi kateellinen bemarien omistajille? Kaikki rahat menevät autoon eikä ole varaa ostaa omakotitaloa perheelleen.
Kuka nyt kaikkensa laittaa autoon, toisilla on vaan paremat tulot kuin toisilla.
Kumpi tässä avauksessa oli se pääaihe, BMW vai työsuhdeautoilu? Sitä(kään) et ilmeisesti tiedä että työsuhdeautoilija ei sitä käyttämäänsä autoa omista. Rahaa hänellä menee sen auton ylläpitoon tasan tarkkaan se osuus rahapalkasta joka määräytyy auton verotusarvon mukaan. Tojotero saattaa tietysti luulla että työsuhdeautoilu olisi jotenkin halvempaa tojolla kuin jollain muulla samanhintaisella keksinnöllä. Tero aina luulee tietävänsä. Se on tero se .
Tiedän kyllä mikä on työsuhdeauto mutta tekstinne perusteella luulette omistavanne kyseisen auton vaikkei oma olekkaan ja sitten väitätte muita kateellisiksi kun teillä oikeasti olisi varaa vain johonki wolksvageniin. Ja on se hauskaa kun luulet että oon tero tai toyota kuski, mutta ei, en ole enkä omista. Olen henkeen ja vereen Ford mies.
Enkä minä ole Bemaristi. Työsuhdeautoilija kylläkin. Ottaisin kyllä Bemarin ennenkuin vaikka Fordin. Sopisit kyllä teroksi aika hyvin, ootko varma että se sun auto on voortti?
Et siis ajele omalla autollasi vaan työnantajan antamalla. Kyllä Ford sen aina voittaa 10-0, enkä yqmmärrä Fordien haukkujia, koska parhaimpia autoja ajaa ja tekee parhaat hatcback pikkuautot! Toiseksi, voi sanoa nolostumatta omistavansa Foordin, toisinkuin muita autoja. (Bmw amisten ja mulkunjatke auto, mersu eläkeläisten, audi amisten, volvo homojen, koska ruottalainen, loput köyhille, paitsi muutama poikkeuskin on :)
Jos+nyt+sun+perusteella+vois+profiloida+fordin+omistajat,+tulee+sivistymättömät+ja+lahjattomat+ensimmäisenä+mieleen.+Tähän+asti+olen+ajatellut+sen+olevan+keskinkertainen+auto+keskinkertaisille+ihmisille.++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++Mä+en+edes+halua+ajaa+omalla+autolla.+Maksan+vähän+enemmän+veroa+ja+otan+uuden+auton+3v+välein.+Ei+tarvitse+olla+kiinnostunut+välirahoista+tai+siitä+että+paljonko+auton+ylläpitoon+on+mennyt+rahaa.+Ei+edes+vakuutusmaksuista.+Ja+miksi+en+pitäisi+sitä+kuin+omaani,+se+on+100%:sti+mun+käytössä.
Sä+oot+niin+keila+että+pidät+työsuhdeautoa+jonain+armopalana.+Tosiasiassa+se+pitää+ansaita+hankkiutumalla+sellaiseen+asemaan+että+on+siihen+oikeutettu.
Se on oikeastaan armonpala kun saa työsuhdeuton.
olet huono provoiluja, pystytkö parempaan?
Voi sua,BMW juippi, Tero vaan tojolla pyörii mielessäsi 24/7,vaikka aloituksessa ei mainita sanaakaan tojosta. Ilmeisesti aloitus osui "voisuatero" nimimerkkiin,joka katkera naapurilleen kun tällä oma auto (tojo), asunto sekä vaimo.