Minulla todettiin juuri kilpirauhasen vajaatoiminta. Aloitin tänään lääkityksen.
Minulla on ollut pitkään järkyttäviä ilmavaivoja, joiden kuvittelin johtuvan jostakin ruoasta. No nyt kävi ilmi, että ovat tämän taudin oire.
Onko lääkitys auttanut tähän vaivaan? Auttaako mikään?
Kuinka pian lääkityksen aloittamisesta olo kohenee?.
Järkyt ilmavaivat
8
2669
Vastaukset
- Järkikäteen
Mistä sait sellaisen tiedon?
Epäilen kyseessä olevan jonkin humpuukipillerikauppiaan, joka yrittää myydä sinulle kalliita sokeripillereitään muka parantaakseen vaivasi.
Älä mene lankaan.- jaa-aa
Kyllä kyseessä on yksi yleisesti tiedostetuista oireista vajaatoiminnassa.. joka tosin ei kaikilla ilmene, kuten ei kaikki muutkaan vaivat
- Lääkkeet_kauppaan
Jos tuo vaiva johtuu kilpirauhasesta niin vajaatoimintaa sairastavien potilaiden määrä lisääntyy rajusti.On pian aika tehdä kansalaisaloite jolla Tyroksiini saadaan myyntiin ruokakaupan hyllylle.
- jaa-aa
Onhan vajaatoiminnassa monenmoisia oireita, muttei yhden oireen vuoksi kuuluu käyttää tyroksiinia. Aloittajalla on kuitenkin todettu jo kilpirauhasen vajaatoiminta ja kohtuuttomat ilmavaivat voi olla yksi oireista. Ilmavaivat voivat johtua monesta muustakin asiasta ja useasta yhtäaikaa, mutta kilpirauhaslääkitys voi auttaa rajuimpiin oireisiin vajaatoimintaisilla.
- exilmapallo
Olipa taas epätietoisia ja epäasiallisia vastauksia..
Kyllä se on yksi vajaatoiminnan oireista, joka osalla ilmenee, vaikka voi johtua muustakin.
Itselläkin oli ongelmana mm. hirveät ilmavaivat ennen lääkitystä. Tyroksiini kyllä auttoi pahimpiin epäluonnollisiin ilmavaivoihin, mutta varsinkin myöhemmin käyttämäni eläinperäinen kilpirauhasvalmiste.
Tottakai ilmavaivoja esiintyy yhä, mutta luonnollisemmalla tavalla. - koke1luun
Oletko kokeillut myös muutoksia ruokavaliossa?
Miten syöt?
Monille maito aiheuttaa ilmavaivoja ja laktoosi (vaikka ei olisi erityistä laktoosi-intoleranssia), ja on helpottanut kun on siirtynyt laktoosittomaan ruokavalioon tai on käyttänyt vain hapanmaitotuotteita. Joillekin on ollut ratkaisu jättää maitotuotteet kokonaan pois ruokavaliosta.
Kun jätin itse maitotuotteet pois, huomasin eron selvästi jo 1-2 viikossa.
Käytän vieläkin vähän harvakseltaan hapanmaitotuotteita tai syön tavallista jäätelöä.
Olen ottanut tilalle osittain kasvisperäiset valmisteet; soija-, kaura- ym juomat, jogurtit jne.
Toinen vaihtoehto on kokeilla välttää gluteenipitoisia viljoja ruokavaliossa, suosia kauraa vehnän, ohran ja rukiin tilalla. Saattaa olla gluteeniyliherkkyyttä, vaikkei olisi keliakiaa.
Kaikkeen tottuu, vaikka alkuun tuntuisi vaikealta muuttaa ruokavaliota. Eipä tee enää mieli juoda maitoa, vaikka tykkäsin aiemmin sitä juoda, vähän liikaakin. Eniten harmittaa, että tällaiset kasvisperäiset ja myös gluteenittomat tuotteet ovat pääsiassa kalliimpia. Etenkin kaurapohjaisten tuotteiden hintojen odottaisi laskevan, kun ovat ekologisia ja lähellä tuotettavissa.- Anonyymi
Kun on laktoosi intoleranssi tarvitsee kalsiumia maitotuote ei ole helppo jättää pois vasta kun TSH koholla noin 9 alkoi kovat ilmavaivat
- oiresekamelska
>> se on yksi vajaatoiminnan oireista, joka osalla ilmenee, vaikka voi johtua muustakin. <<
Näin on. Eräs Englannin vertaistuen ylläpitäjä sai oireluoetteloonsa kolmesataa oiretta!
"Kun kerran naapurin Maijallakin" sanoo Liisa vihaisena kun ei saa lääkitystä joidenkin oireiden perusteella. OIREET ovat yksi kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnoosin neljästä tärkeästä osasta, mutta ne muutkin osat on huomioitava. ( http://bit.ly/2bks40g )
Verikokeet antavat usein hyviä viitteitä diagnoosiin, mutta niin epäluotettavasti että parempia diagnosointitapoja etsitään tähänastisten noin neljänkymmenen (!) täydennykseksi.
Kaikenkaikkiaan tilanne on niin monimutkainen että neljäkymmentä vuotta näitä hoitanut professori Välimäkikin usein käyttää koelääkitystä. Kuten tässä sivulla 6 suositellaan:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2126906/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770