Herätysliikkeet syntyivät aikanaan tarpeesta korostaa henkilökohtaisen uskon merkitystä. Suomenkin evankelisluterilaisen kirkon piiriin syntyi 1800-luvun aikana useita tällaisia liikkeitä. On kiinnostavaa tutkia, millaisen kehityskulun ne ovat tahoillaan kokeneet.
Suomen herätysliikkeistä tunnetuin lienee vanhoillislestadiolaisuus. Se erottuu suuruudellaan ja sillä, että liike on kenties muita selkeämmin säilyttänyt omaleimaisuutensa. Rauhanyhdistysten toiminta on vilkasta.
En jaksa liikaa vaivata päätäni keksiäkseni tieteellisesti kelvollista selitystä uskonnollisen liikkeen elinvoiman säilymisestä. Sosiologia varmasti kykenee sellaisia tarjoamaan. Ehkä eräs ratkaisu piilee siinä, millaista on jäsenten sitoutuminen. Lestadiolaisuudessa leimallista on se, että liikkeeseen sitoudutaan kokonaisvaltaisesti.
Kerran olin mukana keskustelussa, jossa joukostamme käytettiin nimitystä uskonyhteisö. Yhteisöllisyyshän on sitä, että sitoudutaan yhteisiin tavoitteisiin ja ollaan valmiita työskentelemään niiden hyväksi. Lestadiolaisuutta on usein sanottu voimakkaan yhteisölliseksi. Yhteisöllisyyttä – mikäli sitä sanaa halutaan käyttää – onkin nähtävissä vireässä talkootoiminnassa esimerkiksi Suviseurojen järjestämiseksi.
Sanat herätysliike ja uskonyhteisö eivät ole riittäviä kuvaamaan sitä, mitä itse tästä joukosta ajattelen. Uskon, että näiden ihmisten parissa kulkee sama evankeliumi, jota Nasaretin mies saarnasi. Tässä on sama valtakunta, jota Kristus julisti. Nimityksillä on lopulta varsin vähän merkitystä. Jumalan valtakunta on muuta kuin yhteisö tai herätysliike. Sitä ei määritellä tieteellisellä hiustenhalkomisella tai valtarakenneanalyysillä. Eikä sen sijaintia voi päätellä. Uskon, että sen voi nähdä vain, jos Luoja sen näyttää.
Tällä tavoin uskovilla on yhteinen tavoite, nimittäin päästä voittajana perille. Kaikki talkootyö ja -touhu ovat vain alisteisia päämäärälle, eivät tavoitteita sinänsä. Ulospäin toimintamme voi näyttää tietoiseltakin yhteisöllisyyden rakentamiselta. Sisäryhmäläisenä koen, että yhteisöllisyys on paljon syvempää laatua kuin sinänsä mukava yhdessä tekeminen.
Kristinopin mukaan hyvät työt seuraavat uskosta, ei päin vastoin. Kovastikaan uurastamalla ei taivaspaikkaa voi ansaita. Uskomme aitoutta emme voi mitata talkootuntien tai muiden uhrausten määrällä. Sydämen usko synnyttää halun palvella – siksi tämä kristillisyys on elävää.
Suomen herätysliikkeistä tunnetuin lienee vanhoillislestadiolaisuus. Se erottuu suuruudellaan ja sillä, että liike on kenties muita selkeämmin säilyttänyt omaleimaisuutensa. Rauhanyhdistysten toiminta on vilkasta.
En jaksa liikaa vaivata päätäni keksiäkseni tieteellisesti kelvollista selitystä uskonnollisen liikkeen elinvoiman säilymisestä. Sosiologia varmasti kykenee sellaisia tarjoamaan. Ehkä eräs ratkaisu piilee siinä, millaista on jäsenten sitoutuminen. Lestadiolaisuudessa leimallista on se, että liikkeeseen sitoudutaan kokonaisvaltaisesti.
Kerran olin mukana keskustelussa, jossa joukostamme käytettiin nimitystä uskonyhteisö. Yhteisöllisyyshän on sitä, että sitoudutaan yhteisiin tavoitteisiin ja ollaan valmiita työskentelemään niiden hyväksi. Lestadiolaisuutta on usein sanottu voimakkaan yhteisölliseksi. Yhteisöllisyyttä – mikäli sitä sanaa halutaan käyttää – onkin nähtävissä vireässä talkootoiminnassa esimerkiksi Suviseurojen järjestämiseksi.
Sanat herätysliike ja uskonyhteisö eivät ole riittäviä kuvaamaan sitä, mitä itse tästä joukosta ajattelen. Uskon, että näiden ihmisten parissa kulkee sama evankeliumi, jota Nasaretin mies saarnasi. Tässä on sama valtakunta, jota Kristus julisti. Nimityksillä on lopulta varsin vähän merkitystä. Jumalan valtakunta on muuta kuin yhteisö tai herätysliike. Sitä ei määritellä tieteellisellä hiustenhalkomisella tai valtarakenneanalyysillä. Eikä sen sijaintia voi päätellä. Uskon, että sen voi nähdä vain, jos Luoja sen näyttää.
Tällä tavoin uskovilla on yhteinen tavoite, nimittäin päästä voittajana perille. Kaikki talkootyö ja -touhu ovat vain alisteisia päämäärälle, eivät tavoitteita sinänsä. Ulospäin toimintamme voi näyttää tietoiseltakin yhteisöllisyyden rakentamiselta. Sisäryhmäläisenä koen, että yhteisöllisyys on paljon syvempää laatua kuin sinänsä mukava yhdessä tekeminen.
Kristinopin mukaan hyvät työt seuraavat uskosta, ei päin vastoin. Kovastikaan uurastamalla ei taivaspaikkaa voi ansaita. Uskomme aitoutta emme voi mitata talkootuntien tai muiden uhrausten määrällä. Sydämen usko synnyttää halun palvella – siksi tämä kristillisyys on elävää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ihan itseensä kääntynyt sisäsiittoinen, itseään ihaileva, pois lähtijöitä ja muista Jeesuksen seuraajia kadotustuomioilla uhkaileva yhteisö. Tuollainen yhteisö ei ole kiinnostunut koko maailman väestön voittamisesta Kristukselle. Vain me, vain me, hyvä me. Ette kykene näkemään yhteisönne oppia ja toimia niiden silmin joille olisitte velvolliset julistamaan pelastuksen sanomaa Jeesuksessa Kristuksessa.
Seurakuntajumala ei ole oikea Jumala. Muistakaan tämä, liikkeennen ei voi pelastaa yhtäkään ihmistä kadotuksesta, siksi on aivat turhaa mainostaa tuollaista liikettä kun ei Kristuksen lahjavanhurskaus uskon kautta omistettuna, ole teille kelvannut. Sokea on sokea, on tapahduttava suuri katastrofi ihmisen elämässä, että hän huomaa ettei omavanhurskaus, sitä ruokkivat ja rakentavat yhdistykset olekkaan vastaus iankaikkisen elämän kysymyksiin.
Jeesus lähettää meidät ulos, viemään sanomaa syntimme sovittaneesta Kristuksesta, ei aitojen ja seinien sisälle ihailemaan itseään ja itse rakennettua vanhurskauttaan.
mahdolllista voittaa koko maailmaan Kristukselle eikä edes suuria joukkoja. Jumalan valittujen laumahan on pieni... löytäneekö Jeesus uskoa maan päältä kun tulee toisen kerran.
Matt. 7:
13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
On mahdollista, sillä kaikkien on kuultava ilosanoma Jeesuksesta, ennekuin tulee loppu.
Sitten; Jumalan valittua pientä laumaa ei Raamattu tunne? Se tuntee vain Jumalan valitun kansan. Se on Israel.
Tuo pienestä ryhmästä on kerrottu kyllä Raamatussa ja se on yksinomaan opetuslapset.
Jeesus saarnassaan kertoo salaisuudesta suurelle joukolle, joka lähtee pois ja vain opetuslapset jäävät paikalle, jolloin: Luuk; 12;32 "Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.
Heistä on kysymys.
Sitten, löytyykö Jeesuksen palatessa uskoa maan päältä? Vastus on, ei juuri löydy, sillä Pyhät uudestisyntyneet on temmattu ylös, Taivaaseen Isän luo oppiin.
1. Tess. 4:17
Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.
Portti on Jeesus iste; Joh. 10:9
Minä olen portti
Erittäin hyvä kommentti nimimerkiltä "Väärä_on_suuntanne".
##sisäsiittoinen##
AMEN!
Miksei vl-vajakit ole nimenneet nimimerkkiä "Väärä_on_suuntanne" Kalervoksi?
Olisko helluntaisuvakilla muuta mielessä.
Totuus on että lestadiolaisuus on hyvin sisäänlämpiävä herätysliike. Meitähän on useampia liikkeitä, näistäkin suurin osa sulkee toinen toisensakin ulos taivaasta, vaikka samoja uskovia ollaan.
Elikkä se työ mitä lestadiolaisuudessa tehdään, on pääasiassa kaikki muut Jeesukseen uskovat pois taivaasta sulkevaa. Kun Jeesuksen käsky on tehdä ihmisistä häneen uskovia, on lestadiolaisuudessa TÄRKEINTÄ OTTAA POIS USKO KRISTUKSEEN. Toiminta on siis evankeliumian vastaista toimintaa. Työ on sillä tavalla ovelaa että omaa porukkaa pidetään kasassa luomalla valheellista kuvaa oman yhteisön erinomaisuudesta ja erehtymättömyydestä, ja vertaillaan sitten muihin jotka toimivat ja opettavat muka väärin. Myös uhkailut helvetillä, mikäli jättää joukon ja lähtee Jeesusta seuraamaan, kuuluu kiinteästi liikkeen toimintasrategiaan.
Tämä sama kaava jonka avulla joukkoja pidetään koossa, on lähes kaikissa lestadiolaisryhmissä. Kuulijoille valehdellaan että muut Kristukseen uskovat ovat väärällä tiellä ja matkalla helvettiin. Ja tämä meidän oma joukkomme, se maalataan aina oikeassa olevaksi erehtymättömäksi ja vakuutetaan että meillä on oikeus tuomita eläviä ja kuolleista kaikkialla maailmassa.
Tämä härski valehtelu ja sen uskominen näinkin laajassa mitassa on outoa, ja selittyy vain sillä, etteivät lestadiolaiset tunne Raamattua, jossa selkeästi kerrotaan kuka on tuomari, koska tuomitaan, ja millä perusteella tuomiosta pääsee vapaaksi.
Itsekin pitkälti yli 60 vuotta lestadiolaisena olen huolissani tästä eksytyksestä, joka elää itseihailusta ja erehtymättömyyden harhassa. kieltää Kristuksen uhrin tuottaman sovituksen jokaiselle joka kastettuna Kristukseen uskoo evankeliumin omalle kohdalleen.
1800 luvun huijauksen ymmärrän, Raamattua ei luettu laajasti, eikä sisältöä tunnettu, moni ei osannut edes lukea. Tämä mahdollisti sen että muutamat hurmahenget saivat aikaan tunteisiin pohjautuvia huurmoseen perustuvia herätyksiä. Jumalan sanan tunteminen (Kristuksen oppi) jäi sen sijaan hyvin hataraksi, koska Jumalan sanaa ei tunnettu.
Lestadiolaisuuden sotkijoiksi ajautuivat kategeetta Raattamaa ja hänen kanssaan kalifin paikasta tapelleet kukot, joita oli aika paljon.
Jo 1853/54 vuosien vaihteesta löytyy lestadiusta halveksiva muistiinpano Matarengista, Sakon talosta. Muistiinpano on seuraava:
Vuodenvaihde 1853-1854:
Heräys oli alkanut 1845-46.
"Silloin oli kauhean suuret seurat Sakon talossa. Matarengista, Tärännöstä, Jellivaarasta, Kittilästä oli ihmisiä Sakon talossa?. Kolme riihtä lämmitettiin lämpimiksi, niissäkin oltiin yötä? Oli saarnamiehenä myös Parka-Heikki. Ja täällä on silloin kristillisyys tutkittu, ja sitten on synnit julistettu anteeksi. Raattamaa sen aloitti. Laestadiuksella se on ollut semmoista papinhoitoa. Mutta Kitkiöjoessa se tutkittiin sitten Sakon talossa ja kattottiin?, jatkaa Hilta Parkajoki, ?että ihmisillä on oikeus Jumalan puolesta tojistaa synnit anteeksi.
Kiinnittäkää erityishuomio näihin sanoihin: "Raattamaa sen aloitti. Laestadiuksella se on ollut semmoista papinhoitoa."
Ihmiset eivät silloinkaan tyytyneet uskomaan yksinkertaista evankeliumia Kristuksesta, joka ristinkuolemallaan on sovittanut koko maailman synnit. Ja että uskomalla häneen vedellä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Kastettuna, ihminen pelastuu.
Kuten nytkin, evankeliumia alettiin veivata ja kehitellä lihan töillä ja tunteilla paremmaksi ja vakuuttavammaksi.
Usko Kristukseen ei riitä, pitää hiihhuloida kanssa, ja koittaa täyttää lakiakin, sen minkä syinkin kykenee. Näin silloinkin tapahtui 1800 luvulla, hekin alkoivat sekoilla lihan mukaan.
Sääntö ja lakikokoelma alkoi karttumaan, ja seuraava sukupolvi keksi taas lisää sääntöjä joita edellytettiin täytettäviksi, jotta voi pelastua kadotuksesta.
Kristillinen usko ei perustu luotuihin, ei ihmisten tekohin eikä kieltäymyksiin.
Yhtäkään pistettä ei tule Jumalan edessä vaikka ihminen olisi elänyt koko elämänsä lestadiolaisena. Jos hänellä ei ole Jeesus kristus vanhurskautenaan uskon kautta, niin hän ei pelastu. Jos hänellä on usko Kristukseen, hän pelastuu uskonsa kautta.
Lestadillaisuudesta ei ole hänelle mitään hyötyä viimeisellä tuomiolla.
Hepr. 10:37 Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
***) Hepr. 10:38 mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen."
Hepr. 10:39 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.
***) Hepr. 11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
Hepr. 11:2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
""Kun Jeesuksen käsky on tehdä ihmisistä häneen uskovia, on lestadiolaisuudessa TÄRKEINTÄ OTTAA POIS USKO KRISTUKSEEN.""
Amen!
""Kuulijoille valehdellaan että muut Kristukseen uskovat ovat väärällä tiellä ja matkalla helvettiin.""
Amen!
""Tämä härski valehtelu ja sen uskominen näinkin laajassa mitassa on outoa, ja selittyy vain sillä, etteivät lestadiolaiset tunne Raamattua""
Amen!
""Itsekin pitkälti yli 60 vuotta lestadiolaisena olen huolissani tästä eksytyksestä, joka elää itseihailusta ja erehtymättömyyden harhassa.""
Amen!
""Yhtäkään pistettä ei tule Jumalan edessä vaikka ihminen olisi elänyt koko elämänsä lestadiolaisena. Jos hänellä ei ole Jeesus kristus vanhurskautenaan uskon kautta, niin hän ei pelastu. Jos hänellä on usko Kristukseen, hän pelastuu uskonsa kautta.""
Amen!
""Lestadillaisuudesta ei ole hänelle mitään hyötyä viimeisellä tuomiolla.""
Amen!
Juhani Raattamaan seurakuntanäkemys ei ollut mitenkään erityisen eksklusiivinen. JR hyväksyi muidenkin uskonsuuntien uskovaiset ihmiset Jumalan lapsiksi.
Vakava hajaannus ja rappio vl-/SRK-lestadiolaisuuteen tuli 1960-luvun alussa, kuten historiaa tuntevat tietänevätkin... Valitettavaa! Silloin ja 1970-luvun hoitokokouksissa aiheutetut vahingot ja vammat tuskin paranevat koskaan...?!
Samoin pedofilian salailu aiheuttanee sen, että uhrien on vaikeampi toipua rikollisen ja sairaan seksuaalisen hyväksikäytön seurauksista. Näiden ihmisten tulisi oman hyvinvointinsa ja toipumisensa tähden pääästä eroon sairaasta, jopa rikollisesta SRK-kultista! Paetkaa pahaa sutta, jos vain suinkin voitte!
Lähinnä muut asiat kuin nuo edellä mainitsemani, kuten kristinopin tulkinta, outo seurakuntaoppi yms., ovat vieroittaneet minut vl-liikkeestä, mutta nämäkin ovat vaikuttaneet, etten tunne mitään vetoa "takaisin"...
Ymmärrän hyvin vl-liikkeen uskonnon uhreja!
En usko SRK-liikkeen uudistumiseen. Syntyvyyden jossain vaiheessa vähetessä se kuihtuu ja kuolee pois tarpeettomana kuivana oksana. SRK-vanhoillislestadiolaisuus ei ole ollut vuosikymmeniin liikkeenä mitään elävää kristillisyyttä. Sielläkin lienee kuitenkin kourallinen tosi kristittyjä, jotka eivät usko että ko. kultti on ainoa Jumalan Valtakunta koko kristikunnassa.
Jumala luo uutta!
Esikoisten ym. lestadiolaisryhmien tilannetta en jurikaan tunne. Vl-uskovaisuutta kokeilleena ja paljonkin tutkineena rohkenen sanoa, että minulla on ns. ensikäden tietoa ko. liikkeestä...!
Isoja hajaannuksia on ollut jo paljon ennen 60 lukua. 1932 pikkuesikoiset eli Rauhan Sana lähtivät liikkeestä. Jo 1800/1900 lukujen taitteessa liike hajaantui kolmeen osaan, joista yksi on tämä vanhoillislestadiolaisuus. Pappisporukoita on mainitsemieni lisäksi erotettu liikkeestä. Elikkä viuhka käy sielläkin koko ajan.
Liike on sisäänpäinkääntynyt, muista eristyksissä hengellisesti ja opilliusesti, ei siis ulospäinsuuntautuva ekspadoituva kautta koko maapallon, kuten Jeesuksen käsky edellyttää kristityiltä.
Liikkeen status (itseymmärrys) on erehtymätön ja ainoa oikea Kristuksen seurakunta, ja muiden tuomariksi asetettu. Eli kaikilta keskeisiltä osin osin täysin valheen päälle rakennettu.
Kristityt eivät nimittäin usko mihinkään yhteisöihin, tai yhdistyksiin vaan yksin Kristukseen. Erehtymätöntä ihmistä tai ihmisyhteisöä ei ole koskaan ollut maan päällä eikä koskaan tule olemaan. Ihmisiin luottaminen on jo Jesajan kirjassa tästä syystä ankarasti kielletty.
Muiden ongelmien lisäksi liikkeen johtoa ei kukaan saa arvostella, joka sekin osoittaa millaisessa eksytyksessä liike matelee, oman itsekehun ja itseihailun liemessään muhien.
Kylläpäs meni taas mutkille...