Olen mielestäni löytänyt mitä ihanimman miehen, jonka veroista en edes usko ansaitsevani. Mies on jo sanonut rakastavansa minua, mutta omat tunteeni ovat jotenkin hukassa.
Kaipaan häntä toisinaan jo muutaman tunnin päästä erottuamme, mutta toisinaan voin taas olla ajattelematta häntä täysin päiväkausia. Onko hänestä ehkäpä tullut minulle jo itsestäänselvyys; luotan rakastajani pysyvyyteen vaikka hän poistuukin ajatuksistani.
Paras ystäväni väittää huomaavansa minussa klassiset rakastunmisen merkit ja että yritän vain kieltää tunteeni. En kuitenkaan ole kokenut minkäänlaista huumaantuneisuutta lähenevää tunnetta, voimakkain tunne on ollut mustasukkaisuus hänen naisystäviään kohtaan.
En myöskään nautinnolla ajattele hänen kaveriseurueessaan tehtyjä raflailtoja, vaikka toisaalta en luota itseeni pystyisinkö luopumaan omasta playerimäisyydestäni.
Uskon että menisin romuksi jos hänet nyt menettäisin, mutta onko sekin vain ajan mittaan syntynyttä luontaista kiintymystä lähelläolevaan? Myönnän että hänen seuransa tarjoaa myös joitakin etuja elämääni, kuten taivaallista seksiä, turvallisuuden tunnetta, hyvän kuskin.. Toivottavasti en maalaillut itsestäni liian noitamaista kuvaa sillä en tunnista itseäni kuitenkaan kylmäksi hyötyjäksi tai siipeilijäksi.
Mutta tahtoisin vain tietää miltä se rakkaus tuntuu? Olisi mukavaa saada muunkinlaisia vastauksia kuin että "Kyllä sen sitten itse huomaat, kun tosissasi rakastat". Sillä tiedän myös että minulla on taipumusta, kuten ystävänikin totesi, kieltää tunteitani usein. Mutta päteekö se nyt sitten tähänkin..
Kaipaan häntä toisinaan jo muutaman tunnin päästä erottuamme, mutta toisinaan voin taas olla ajattelematta häntä täysin päiväkausia. Onko hänestä ehkäpä tullut minulle jo itsestäänselvyys; luotan rakastajani pysyvyyteen vaikka hän poistuukin ajatuksistani.
Paras ystäväni väittää huomaavansa minussa klassiset rakastunmisen merkit ja että yritän vain kieltää tunteeni. En kuitenkaan ole kokenut minkäänlaista huumaantuneisuutta lähenevää tunnetta, voimakkain tunne on ollut mustasukkaisuus hänen naisystäviään kohtaan.
En myöskään nautinnolla ajattele hänen kaveriseurueessaan tehtyjä raflailtoja, vaikka toisaalta en luota itseeni pystyisinkö luopumaan omasta playerimäisyydestäni.
Uskon että menisin romuksi jos hänet nyt menettäisin, mutta onko sekin vain ajan mittaan syntynyttä luontaista kiintymystä lähelläolevaan? Myönnän että hänen seuransa tarjoaa myös joitakin etuja elämääni, kuten taivaallista seksiä, turvallisuuden tunnetta, hyvän kuskin.. Toivottavasti en maalaillut itsestäni liian noitamaista kuvaa sillä en tunnista itseäni kuitenkaan kylmäksi hyötyjäksi tai siipeilijäksi.
Mutta tahtoisin vain tietää miltä se rakkaus tuntuu? Olisi mukavaa saada muunkinlaisia vastauksia kuin että "Kyllä sen sitten itse huomaat, kun tosissasi rakastat". Sillä tiedän myös että minulla on taipumusta, kuten ystävänikin totesi, kieltää tunteitani usein. Mutta päteekö se nyt sitten tähänkin..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tänä päivänä se on niin välitä, rakasta, ota vastaan mitä saat.mieti...
mitä on rakastaa ihan oikeesti jotain ,hieno homma.
Mutta olen ajatellut että jospa se olisikin sitä aitoa rakastamista. Ehkä? Jotenkin syvempää, pysyvämpää. Ei pelkkää ohimenevää rakastumisen huumaa? Minulla on hänen seurassaan ollessani outo lämmin tunne sydämen seudulla.