Niin tyhjä olo!

Ensinnäkin sanottakoon, että sain Asperger-diagnoosin alle vuosi sitten, mikä ehkä osaltaan selittää joitain asioita. Uutuutena elämääni on tullut jonkinlainen ahdistus. Minulla on kaikesta erittäin tyhjä olo - opiskelusta, ihmissuhteista, työstä... Jos olen ihmisten seurassa, olen erittäin yksinäinen, jotenkin en vaan saa todellista yhteyttä kehenkään, tai jos saankin, niin silti on jotenkin tyhjä olo. En tykkää puhua omista asioistani juurikaan tai varsinkaan näyttää tunteitani.

Käyn jossain neuropsykologisessa kuntoutuksessa, mutta enemmän se vituttaa kuin hyödyttää, koska kuntouttaja on jotenkin tuomitsevan oloinen ja ärsyttävä. Ahdistaa nyt erityisesti kun pian pitää taas mennä sinne. Olen valinnut sellaisen opiskelualan, jossa täytyy olla ihmisten kanssa tekemisissä. Alkaa tuntua kohta siltä, että mikään ei tunnu miltään, paitsi ehkä paskalta. Olisi kiva, jos ihmisten seura edes antaisi jotain. Mieheni seurassa viihdyn (silloin kun hän ei ole mielestäni ärsyttävä tai juo). Usein ihmisten kanssa koen yhteyttä kirjoittamalla ja viestittelemällä, mutta livenä jotenkin vaan ei tunnu miltään enkä osaa puhua. Toivoisin sieltä kuntoutuksesta saavani jotain työkaluja käsitellä kaikkea, mutta saan vain sitä, että vikojani vain alleviivataan. Onko ketään, joka olisi samanlaisten ongelmien äärellä? Olipa sekava ja kiinnostava avautuminen.
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Burgeri kirjoitti:

Ensinnäkin sanottakoon, että sain Asperger-diagnoosin alle vuosi sitten, mikä ehkä osaltaan selittää joitain asioita. Uutuutena elämääni on tullut jonkinlainen ahdistus. Minulla on kaikesta erittäin tyhjä olo - opiskelusta, ihmissuhteista, työstä... Jos olen ihmisten seurassa, olen erittäin yksinäinen, jotenkin en vaan saa todellista yhteyttä kehenkään, tai jos saankin, niin silti on jotenkin tyhjä olo. En tykkää puhua omista asioistani juurikaan tai varsinkaan näyttää tunteitani.

Käyn jossain neuropsykologisessa kuntoutuksessa, mutta enemmän se vituttaa kuin hyödyttää, koska kuntouttaja on jotenkin tuomitsevan oloinen ja ärsyttävä. Ahdistaa nyt erityisesti kun pian pitää taas mennä sinne. Olen valinnut sellaisen opiskelualan, jossa täytyy olla ihmisten kanssa tekemisissä. Alkaa tuntua kohta siltä, että mikään ei tunnu miltään, paitsi ehkä paskalta. Olisi kiva, jos ihmisten seura edes antaisi jotain. Mieheni seurassa viihdyn (silloin kun hän ei ole mielestäni ärsyttävä tai juo). Usein ihmisten kanssa koen yhteyttä kirjoittamalla ja viestittelemällä, mutta livenä jotenkin vaan ei tunnu miltään enkä osaa puhua. Toivoisin sieltä kuntoutuksesta saavani jotain työkaluja käsitellä kaikkea, mutta saan vain sitä, että vikojani vain alleviivataan. Onko ketään, joka olisi samanlaisten ongelmien äärellä? Olipa sekava ja kiinnostava avautuminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu