Tiedän että on järjetöntä ajatella näin, mutta joskus tuntuu että joillakin ihmisillä on tietynlainen kohtalo tai sattuma oikein kiusaa heitä...
En ymmärrä...
Olen ollut niin yksinäinen mies elämässäni koskien naisia että sitä ei voi käsittää. Kaikki mitä kosketan naisiin liittyen häviää. Siis kokonaan. Naissuhteet, tuttavat, työkaverit, sisaret, kaikki. Mitään ei jää jäljelle.
Mitä olen tehnyt väärin?
Olen pyrkinyt olemaan liian "hyvä" ja rehellinen. Pitäisi hyväksyä kaikki ja suostua hyväksikäyttöön. Muuten ei kelpaa.
Et ole tarpeeksi komea. Et ole tarpeeksi varakas. Et ole tarpeeksi sosiaalinen. Et ole tarpeeksi sitä tätä ja tuota.
Musta ei kiinnostu koskaan kukaan "normaali" tai edes nainen joka olisi sinne päin mitä minä haluaisin. Ei koskaan. Jos jotain löytyisi niin aina jokin asia on pielessä tai vinksallaan.
Nyt sitten sattumalta tapaan jonkun nuoren varatun naisen joka saa mut taas muistamaan mitä on yksinäisyys ja ikävöinti. Tekisi mieli sanoa että painuisi helvettiin niin ei muistuttaisi minua siitä, vaikka hänen kaltaisensa olisi juuri se mitä oikeasti kaipaan, mutta tietysti häntä en voi saada, sitä vain heilutellaan mun edessä...
Ja tässä ei ole kyse hänestä koska hänelle toivon vain hyvää ja että hänellä olisi hyvä olla, mietin vain että miksi edes viitsin olla läsnä kenellekään jos lopputulos on aina tämä kidutus.
Kävelen usein iltaisin meren rantaan ja katselen suolaisia meren kyyneleitä rannassa, en osaa enää itkeä koska kaipaus olisi liian suurta ja olisi sama sitten hukuttautua suolaisiin tyrskyihin.
Tää on jotenkin ihan vitun sairasta...
En ymmärrä...
Olen ollut niin yksinäinen mies elämässäni koskien naisia että sitä ei voi käsittää. Kaikki mitä kosketan naisiin liittyen häviää. Siis kokonaan. Naissuhteet, tuttavat, työkaverit, sisaret, kaikki. Mitään ei jää jäljelle.
Mitä olen tehnyt väärin?
Olen pyrkinyt olemaan liian "hyvä" ja rehellinen. Pitäisi hyväksyä kaikki ja suostua hyväksikäyttöön. Muuten ei kelpaa.
Et ole tarpeeksi komea. Et ole tarpeeksi varakas. Et ole tarpeeksi sosiaalinen. Et ole tarpeeksi sitä tätä ja tuota.
Musta ei kiinnostu koskaan kukaan "normaali" tai edes nainen joka olisi sinne päin mitä minä haluaisin. Ei koskaan. Jos jotain löytyisi niin aina jokin asia on pielessä tai vinksallaan.
Nyt sitten sattumalta tapaan jonkun nuoren varatun naisen joka saa mut taas muistamaan mitä on yksinäisyys ja ikävöinti. Tekisi mieli sanoa että painuisi helvettiin niin ei muistuttaisi minua siitä, vaikka hänen kaltaisensa olisi juuri se mitä oikeasti kaipaan, mutta tietysti häntä en voi saada, sitä vain heilutellaan mun edessä...
Ja tässä ei ole kyse hänestä koska hänelle toivon vain hyvää ja että hänellä olisi hyvä olla, mietin vain että miksi edes viitsin olla läsnä kenellekään jos lopputulos on aina tämä kidutus.
Kävelen usein iltaisin meren rantaan ja katselen suolaisia meren kyyneleitä rannassa, en osaa enää itkeä koska kaipaus olisi liian suurta ja olisi sama sitten hukuttautua suolaisiin tyrskyihin.
Tää on jotenkin ihan vitun sairasta...
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jos vaikutat epätoivoiselta.
Tuskin, koska en ole sitä.
Olen erinomainen näyttelijä.
Tosin nykyään näytän usein välinpitämättömältä koska lopputulos on aina selvä.
No kuulostat kyllä tuon tekstin perusteella siltä.
No onneksi sait tölväistyä minua vähän viestilläsi.
Olet itse epätoivoinen luuseri.
En yrittänyt tölväistä, tuo oli vain mun rehellinen palaute siitä minkälaisen kuvan sinusta sain tuon tekstin perusteella. Etkö kestä ollenkaan kritiikkiä? Nyt tiedän jotain muutakin mitkä on todennäköisesti syitä tuohon sun naisongelmaan, mutta en sano koska otat ne loukkauksena. Jos alkaisit tiedostaa niitä itsessäsi niin asiat voisi ehkä muuttua.
Haista ny jo vittu.
"et yrittänyt tölväistä" -sitten loppuviesti on pelkkää vittuilua.
Hanki haulikko pikkupaskatrolli ja tapa ittes läheistes kanssa. Parasta meille kaikille.
Aika ikävä meininki sulla, en tiedä miten lohduttais tai auttaisko edes. Liian monet pettymykset varmaan tuntuu tosi raskaalta. Toivotan kuitenkin iloa ja eheyttä elämääsi.
Jep, olen sentään hengissä vielä.
Joskus vain on tällainen olo, enkä tiedä selviänkö tästä.
Ei sua kiduteta, kidutat itse itseäsi ajatuksillasi. Iloa ja onnea elämääsi, kaunista ja hyvää on vielä olemassa. Halaus toiselta yksinäiseltä, joka ei ole vielä toivoaan menettänyt.
Sori mutta buddhalaisuus ei oikein kanna todellisessa maailmassa.
Asioiden unohtaminen ja ajattelun puute johtaa välinpitämättömyyteen ja tunteettomuuteen.
Toivo se vasta turhaa onkin. Se on ajatuksilla itseään kiduttamista.
En vain ymmärrä miksi elämässäni on näitä turhia valon pilkahduksia enää tämän tyhjyyden ja olemattomuuden reunamailla.
Kiitos toivotuksista kuitenkin ja sitä samaa.
Minun taitaa olla vain aika nyt lähteä...
Tämä tunne tyhjyydestä on niin tuttu, siitä on tullut kuin ystävä joka ottaa kädestä kiinni tai rakastaja joka halaa kun on liian pitkään oltu erossa.
Buddhalaisuudesta en tiedä, silti olen niin pöhkö että uskon että hyvä löytää hyvää. Toivo ei ole turhaa, koskaan. Tyhjyys on vain täytettävä, jos ei osaa niin on opeteltava. Älä vielä lähde, nurkan takaa voi löytyä jotain mistä et vielä ole tietoinen.
Sieltä nurkan takaa löytyi tuo nuori nainen joka taas näytti minulle mistä olen jäänyt paitsi, mitä olen menettänyt ja mitä on luvassa...
Aikani ei ole ihan vielä, on vielä tehtävää, mutta pian yhdyn meren aaltoihin.
Entä jos synnytkin uudestaan ja uudestaan samoihin tilanteisiin. Oisko nyt opetukset opittu ja laitettava pyörät pyörimään eri suuntaan elämässäsi.
Totta, että synnyn samoihin tilanteisiin uudestaan ja uudestaan.
Mutta kysymys on siitä että ei ole mitään opittavaa lopulta. Mitä tästä voi oppia? Että mikään ei onnistu?
Valitsenko nyt seuraavaksi kulman takaa sen naisen johon en halua ikinä tutustua?
Sen jolla on ne kaksi lasta jo valmiina ja hymyilee kunhan saisi jonkun kotiaan remppaamaan?
Totta, mun täytyy lähteä täältä pois.
Vittuun kaikki.
No älä nyt sentään mitään itsellesi tee.
Asenne kohdillaan. Alat kuulostaa pieneltä pojalta joka ei saa mitä haluaa.. onhan se rankkaa, kyllä sen on moni muukin saanut kokea. Kipuiluttaa aikansa ja sitten helpottaa. Onnistut vielä, ei tämä ole maailman loppu.
Joskus ennen olisin saattanut tehdäkkin, mutta siitä on jo muutama vuosi aikaa.
Viiltelin itseäni ennen ja arvet ovat edelleen näkyvissä.
Kipu ja tuska ei ole enää niin suurta.
Jossain vaiheessa koin vääryyttä ja viha opetti minut elämään.
Olen ihan ok, täytyy vain saada pää selväksi.
En vain jaksa näitä paskoja kohtaamisia enää jotka johtavat näihin ajatuksiin.
Maailman loppu ei ole mikään ongelma.
Se odotus ennen sitä loppua on.
Tajusin juuri miten mahtipintisen paska aloitus tämä oli.
Ihan kuin universumilla olisi joku suunnitelma mun varalle ja minulla olisi jotain merkitystä.
Kun olen aina oppinut että minulla ja minun tunteilla, koska olen mieheksi syntynyt, ei ole koskaan mitään väliä, joten miksi kuvittelen edelleen niin?
En ole spesiaali joten tämä aloitus on täysin turha.
Tottakai on väliä sinulla ja tunteillasi.
Ei ole koskaan ollut kenellekkään paitsi itselleni.
Oppitunti joka tuntui aikoinaan kitkerältä oppia, mutta kyllä sen sitten hyväksyy.
Katsos kun jos niitä tunteita ilmaisee kuten nyt tein niin on "epätoivoinen", "pikkupoika joka ei saa mitä haluaa" jne.
Koska tunteet ovat heikkoutta miehelle ellei ole kulli pystyssä haluamassa sitä naista jolloin mies on "intohimoinen".
Sitä mies saa tuntea. Muuten ei saa tuntea yhtään vitun mitään, kunhan tekee rahaa ja panee.
Saa tuntea ja kertoa mitä tuntee, harva taitaa nykyään niin uskaltaa tehdä.
"Ei ole helppoa itse arvioida onko oma tilanne todella epätoivoinen, vai onko epätoivo vain tunteen ylilyönti vaikeassa elämäntilanteessa. Niistäkin ihmisistä, jotka ovat kokeneet elämänsä niin toivottomaksi, että ovat todella vakavasti yrittäneet itsemurhaa, mutta ihmeen kaupalla ovat jääneet henkiin, on vielä viiden vuoden jälkeen elossa 80 prosenttia. Eli mieli muuttuu, ja maailmasta löytyy sittenkin syitä elää.
Meidän on tunnettava elämässämme tuskaa, voimakkaatkin syyllisyyden tunteet ovat paikallaan jos olemme toiminnallamme vahingoittaneet toisia, rakkaan ihmisen menetykseen liittyy aina voimakas suru, ja vain todella syvä epätoivo auttaa meitä nöyrtymään ja luopumaan suurista tavoitteistamme elämässä. Mutta masennuksen tuoma kärsimys on turhaa. Siitä ei ole mitään hyötyä eikä se ohjaa ihmistä mihinkään parempiin päämääriin. On sanottu, että masennus on eniten kärsimystä aiheuttava sairaus maailmassa."
En ole ollut ihmissuhteessa (tietysti heterona naisen kanssa) jonka kanssa olisin saanut niitä jakaa.
Joten tunteillani ei ole mitään merkitystä ollut eikä tule olemaan kenellekkään ulkopuoliselle.
Järkyttävää mutta myös totta.
Totta.
Olen masentunut siitä että kaikki ihmissuhteni ovat dead endeja. Joka vitun ikinen. Sen takia en luota ihmisiin ja eritoten olen oppinut että minun tunteilla ei ole mitään väliä.
Voihan se joitakin masentaa ja minuakin joskus. Nykyään...en enää oikeastaan välitä.
Joskus vain tämä aiheuttaa unettomuutta ja kipu viiltää syvältä kun sisälläni herää jotakin kuten nyt tämän naisen kohdattuani.
Se tunne on väärin koska minulla ei ole oikeus kokea sitä tai oikeammin tiedän ettei se koskaan johda mihinkään. Se on siis turhaa.
No mulle ainakin on väliä juuri nyt se että voit siellä jossain huonosti ja suret.
Hei, kirjoittaminen on ylidramaattista.
Tämä on vain huonon nukkumisen ja lievän humalatilan sekä tuon yhden naisen aiheuttama "kohtaus".
Huomenna olen taas normaali välinpitämätön kylmä itseni.
En minä enää nykyään osaa tuntea surua. Niin paljon on jo tapahtunut. Gone baby gone.
Hyvä jos niin. Jotenkin en vaan siihen kylmyyteen usko.
Nukkumaan tästä sitten, ehkä ne unet vie mennessään.
Pidähän tosiaan huolta itsestäsi, kaikkea hyvää elämääsi
En ole aina ollut kylmä.
Lämpiminkin sydän sammuu joskus kuin viimeisen majakan valo merien kuivuessa auringon paisuessa punaiseksi jättiläiseksi.
Olen aina pitänyt huolen itsestäni. Sen osaan hyvin. Rakkautta mä vaan olisin kaivannut. Sitä mä en osaa.
Pakko mennä unille nyt koska aamulla herätys tärkeään työpaikkaan ja esittämään ihmisille onnellista kaikille hymyilevää herrasmiestä.
On se vaan vitun hienoa tämä sosiaalinen teatteri.
Miehisty vähän. Ajattelen partavesiä enemmän kuin sinä noita ajatuksia.
tsot-tsot
Olet sitäpaitsi nainen. Sinä.... ;)
Sun nimimerkkison hieman hämäävä.
Sen pitäisi olla "syvältämies".
Ahahhghaaaaaaaaaa
Taidat olla herkkä. Se on ihan ok...
Sun persereiän ympärys on herkkä viime öisestä.
ahahahaaaaaaaa
Se olet siis SINÄ....
??!!!!???
Jätkä, sun pitäis vaan resetoida sun pää.
Jos on paska olla jo valmiiksi niin älä juo.
Muista myös syödä hyvin, saada riittävästi monipuolisia ravintoaineita, liikkua ja ennen kaikkea saada hyvää kunnon pitkää ja syvää unta.
Sen jälkeen pää pysyy kasassa ja pystyt kontrolloimaan ajatuksia ja tunteita ettei ne heilahtele ja muistkuvat sekaannu mössöksi joka aiheuttaa tollaista sekamelskaa ja kipua.
Tiedän täsmälleen mistä puhut koska minulla on aivan samat tuntemukset naisista ylipäätään. Onneksi mun kohdalle on sattunut niitä hyviä tapauksiakin, tosin ei mihinkään seurustelusuhteeseen saakka, mutta kuitenkin tullut olo että on hyväksytty omana itsenään ja arvostettukin.
Pariutumista ei kannata surra koska naisille on oma sielunelämänsä ja yleensä suosivat paskoja valintoja. Ei me miehet sille mitään mahdeta eikä syitä kannata etsiä itsestä jos naisten omat tunteet ovat lantaa.
Jatka kamppailua, se on ikuista, mutta muista relata välillä.
Voimia sinne, anna toivon tulla.