Luin artikkelin häpeästä. Se osui minuun, koska olen herkkä ja koen helposti häpeää. Artikkelissa mainittiin siitä kuinka ihmisellä voi olla esimerkiksi lapsuuden aikaisia kokemuksia, jolloin häntä on mollattu, jollain tapaa saatettu häpeään. Hän ikäänkuin hyväksyy sen kohtelun paremmin myöhemminkin. Samoin siis jonkun 'kohtalonsa' viettää yksinäistä ja surkeaa elämää..
Tämä jotenkin kuohahdutti minua. Kun mietin vanhempiani, niin luulen että jotain tämän kaltaista on lapsuudessani ollut. Herkkä olen ollut aina.. Mutta yksinäisyydestä ja häpeästä olen kärsinyt jo ainakin 10 vuotta. Aloin pohtimaan, millä tavalla lapsuuskokemukseni ovat vaikuttaneet siihen.
Joskus oikeasti ajattelin olevani niin huono, että en ansaitse ystäviä, kumppania, mitään kovin hyvää... Miksi? Minä ansaitsen hyvää.
Tunnen vihaa usein nykyään kun mietin tilanteita, joissa minua on kohdeltu väärin. Joskus on todella vaikea päästää irti niistä ajatuksista.. En kestä sellaista. Kun on siis ollut kyse tilanteista, joissa en ole tehnyt muille pahaa, vaan ollut hyvin ahdistunut, ja ehlä helppo kohde nöyryytykselle, vihan purkaukselle ym.. Miksi muka?? En ansaitse sellaista.
En halua viettää lopun elämääni ahdistuen sosiaalisissa tilanteissa ja samalla toivoen, että löytäisin hyvän kumppanin ja ystäviä...Usein en tee asialle mitään, koska se ahdistaa ja tuntuu niin työläältä. Ja ehkä osittain olen luovuttanut, ja taustalla on jokin uskomus, että muuta en ansaitsekaan, kuin yksinäisyyttä? Miksen muka ansaitsisi..? Huoh.
Ei ihmisellä saa olla tällaisia ajatuksia itsestään.
Tämä jotenkin kuohahdutti minua. Kun mietin vanhempiani, niin luulen että jotain tämän kaltaista on lapsuudessani ollut. Herkkä olen ollut aina.. Mutta yksinäisyydestä ja häpeästä olen kärsinyt jo ainakin 10 vuotta. Aloin pohtimaan, millä tavalla lapsuuskokemukseni ovat vaikuttaneet siihen.
Joskus oikeasti ajattelin olevani niin huono, että en ansaitse ystäviä, kumppania, mitään kovin hyvää... Miksi? Minä ansaitsen hyvää.
Tunnen vihaa usein nykyään kun mietin tilanteita, joissa minua on kohdeltu väärin. Joskus on todella vaikea päästää irti niistä ajatuksista.. En kestä sellaista. Kun on siis ollut kyse tilanteista, joissa en ole tehnyt muille pahaa, vaan ollut hyvin ahdistunut, ja ehlä helppo kohde nöyryytykselle, vihan purkaukselle ym.. Miksi muka?? En ansaitse sellaista.
En halua viettää lopun elämääni ahdistuen sosiaalisissa tilanteissa ja samalla toivoen, että löytäisin hyvän kumppanin ja ystäviä...Usein en tee asialle mitään, koska se ahdistaa ja tuntuu niin työläältä. Ja ehkä osittain olen luovuttanut, ja taustalla on jokin uskomus, että muuta en ansaitsekaan, kuin yksinäisyyttä? Miksen muka ansaitsisi..? Huoh.
Ei ihmisellä saa olla tällaisia ajatuksia itsestään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
näinpä, näinpä....