Voiko olla laillista että työterveyslääkäri ei saa kirjoittaa sairauslomaa vaan sairaslomat antaa työnantaja työterveyslääkärin suosituksella yhdeksään päivään asti (eli soitat joka aamu ja ilmoitat että olet kipeä). Käsittääkseni esim. Tk lääkärin todistus ei käy koska työterveyslääkäri ei voi sitä kuitata.
Työterveyslääkäri ei saa kirjoittaa sairaslomatodi
Himpinen
101615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eh...? Eli tarkoitat että työnantaja haluaa sinun käyttävän työterveyspalveluja terveyskeskuksen sijaan? Kyllä täysin laillista.
Siis ainahan on ollut, että lääkäri suosittelee sairauslomaa, mutta työnantaja hyväksyy sen. Eli työnantajalla on päätösvalta sairausloman suhteen. Tietenkin työnantaja on hölmö, jos ns. pakottaa työntekijän töihin vastoin lääkärin suositusta, mutta niinkin voi käydä.
No lääkäri toteaa työntekijän työkyvyttömäksi sairauden vuoksi, ei se varsinaisesti suosittele mitään. Tämän jälkeen työntekijällä on lain mukaan oikeus palkkaansa. Työnantaja voi kyllä vaatia tietyn lääkärin lausunnon ehdoksi.
Työnantaja voi tietenkin hylätä lääkärinlausunnon ja velvoittaa työntekijän töihin uhalla, että katsoo työsuhteen purkautuneen tai irtisanoo tai purkaa työsuhteen. Sairaan työntekijän pakottaminen voi tarkoittaa työturvallisuus lain rikkomista ja/tai työturvallisuusrikos. Työnantaja voi myös joutua maksamaan työsuhteen lakiinperustumattomasta päättämisestä korvausvelvolliseksi.
Eli ei se nyt ihan työnantajan vapaassa tahdossa ole ja ainakin seurauksia voi tulla jos hölmöilee liikaa.
eli juuri niinkuin hoit_su kertoi. Työnantaja päättää, ja vastaa tietenkin päätöksestään.
Lääkäri ei päätä saako työntekijä palkkaa vai ei. Työnantaja päättää hyväksyykö sairauspoissaolon vai ei. Jos hyväksyy, niin palkka maksetaan lain ja TES:n mukaisesti, jos ei, sitten ei makseta, ja tarvittaessa asiasta riidellään tuomioistuimessa.
Lääkärin lausunnon avulla tosin työnantaja voi saada ainakin osan sairauspoissaoloajan palkkakuluista yhteiskunnalta takaisin, jos sairauspoissaolon on hyväksynyt.
22 § Sairastuminen
1. Palkanmaksun edellytykset
Työnantaja maksaa sairausajan palkkaa, jos:
• työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään kuukauden ja
• työntekijä on sairauden tai tapaturman johdosta estynyt tekemästä työtä ja
• työntekijä ei ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä
tuottamuksella tai
• työntekijä on määrätty tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin.
Työnantaja ei päätä sitä oletko estynyt tekemästä töitä, päätöksen tekee lääkäri, joko työterveyslääkäri tai jos yrityksellä ei ole omaa lääkäriä, terveyskeskuslääkäri tai erikoislääkäri tai vastaava. Joku vastaa aina työterveysasioista.
Tuo siteeraamasi pykälä ei mitenkään oikeuta sinua tekemään sen alla esittämiäsi johtopäätöksiä.
Työterveysasioista vastaa tietenkin työnantaja. Kuten se vastaa kaikista muistakin työhön liittyvistä asioista. Toki esimerkiksi asiantuntijapalveluja voidaan ostaa ulkoa, ja tänä päivänä se onkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Työnantaja osoittaa käytettävät asiantuntijapalvelut.
Lääkäri ei kuitenkaan tiedä eikä voikaan tietää esimerkiksi voidaanko työntekijälle osoittaa muita tehtäviä, jos hän sairauden tai vamman takia on varsinaiseen työhönsä kykenemätön. Joka tapauksessa työntekijän poissaoloista ja työvelvollisuuden täyttymisestä tietenkin päättää työnantaja. Tarvittaessa oikeusistuin päättää onko asiassa noudatettu voimassa olevaa lakia ja sopimuksia ts. esimerkiksi lääkärin asiantuntijalausuntoon tukeutuen katsoo oliko työntekijä työkyvytön vai ei. Poikkeuksena mainittakoon toki eräät pakkokeinot, kuten tuossakin pykälässä mainittu karanteeni.
Jeps. Lääkäri voi kirjoittaa sairausloman, jota työnantajan ei tarvitse hyväksyä. Olikos se nyt pikku-k vai pikku-t -merkintä sairauslomatodistuksessa antaa työnantajalle vapaat kädet. Sairausloma on siis oikeutettu mutta palkanmaksu ei.
Ts. täysin ei työnantaja voi kumota lääkärin kirjoittamaa todistusta, vain palkanmaksun osalta.
"Tuo siteeraamasi pykälä ei mitenkään oikeuta sinua tekemään sen alla esittämiäsi johtopäätöksiä."
Mihinköhän tuo sinunkin väittämäsi perustuu? Toki vastaaja hieman oikaisi.
TSL 2:11.1§
"Työntekijällä, joka on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään, on oikeus sairausajan palkkaan. .."
Eli on oikeus palkkaan, ei siis on oikeus TA harkinnan mukaan.
poikkeuksen muodostaa saman § 2 kohta
"Työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Työntekijän on pyydettäessä esitettävä työnantajalle luotettava selvitys työkyvyttömyydestään."
Eli ei ole oikeutta palkkaan, jos työkyvyttömyys johtuu TT tahallisesta hölmöilystä, vaikka lääkäri kirjoittaisikin sairaslomaa, joka tällöin oikeuttaa kyllä olemaan poissa. Ja lääkärintodistustahan ei edes vaadita, ellei TA pyydä sitä.
"Lääkäri ei kuitenkaan tiedä eikä voikaan tietää esimerkiksi voidaanko työntekijälle osoittaa muita tehtäviä, jos hän sairauden tai vamman takia on varsinaiseen työhönsä kykenemätön. Joka tapauksessa työntekijän poissaoloista ja työvelvollisuuden täyttymisestä tietenkin päättää työnantaja."
Nyt puhut osittaisesta työkyvyttömyydestä. Jos lääkäri sanoo, että olet työkyvytön se tarkoittaa ettet voi tehdä mitään työtä ilman, että pahennat tilaasi ja TA:lla on jopa velvollisuus poistaa sinut työpaikalta.
"Tarvittaessa oikeusistuin päättää onko asiassa noudatettu voimassa olevaa lakia ja sopimuksia ts. esimerkiksi lääkärin asiantuntijalausuntoon tukeutuen katsoo oliko työntekijä työkyvytön vai ei."
Niin saanhan minäkin lopettaa laskujeni maksun (määrään pankkitileistäni) mutta aika pian saan käräjäoikeudesta kirjeitä ja sitten UO:lta, eli mitä apua tai mikä perusta tuo on?
Siis asia on aivan niinkuin kirjoitin. Lääkäri ei saa antaa lääkärintodistusta alle 9pv kestävissä sairauslomissa. Eli jos menet työterveyteen, niin lääkäri joutuu soittamaan työnantajalle että nyt olisi tämmöinen tilanne ja sit työnantaja päättää myöntääkö se päivän kerrallaan (joudut soittamaan joka aamu ja ilmoitamaan oletko vielä kipeä) sairauslomaa. Eli todistusta et saa mukaasi työterveydestä.
Nyt tietenkin vaikuttaa minkälaisesta tosiasiatilanteesta on kyse. Onko kyse flunssasta vai jokin vakavampi.
Periaatteessa kai tuollaisesta työnanataja on voinut sopia kyseisen lääkärin/palvelun tuottajan kanssa. Luulisi kyllä tulevan aika kalliiksi TA:lle kun tuollainen veloittaa joka käynnistä ja puhelusta. Ja jos velvoittaa käymään lääkärillä joka päivä, TT ei myöskään saa lepoa, jolloin parantumimem hidastuu ja pahimmillaan pahentaa tautia TA johtuvasta syystä --> työhön paluu viivästyy ja alkaa jo työturvallisuuslakikin lähestyä.
Toisaalta päivittäiset puhelin tarkastukset eivät rasita TT ja voivat mahdollistaa nopean työhönpaluun ilman joutopäiviä. Sairaslomalla kun ei saa olla töissä ja määrätyn sairasloman muuttaminen on hankalampi asia. Voi olla yksinkertaisempaa ettei TA vaadi todistusta, vaan vain tiedustelee vointia päivittäin.
Lääkärillä on kyllä salassapitovelvollisuus, jos TT ei toisin anna lupaa. Siksi kuvaamasi on myös hieman omalaatuinen kuvio, eli mitä lääkäri kertoo TA:lle kun kertoo "tämmöisestä tilanteesta".