Kerronpa pikku pätkän historiaa. Edellinen elämäni loppui siihen, kun imeydyin edellisestä maailmankaikkeudesta kosmiseen alkuvaloon. Oikeastaan se ei loppunut, sille tuli vain jatko. Olin ollut ihminen edellisessä maailmankaikkeudessa. Elelimme pitkiä aioneita kosmisessa alkuvalossa toimitellen erilaisia universaaleja asioita, suunnitellen seuraavaa maailmankaikkeutta ja sen struktuuria, elämää uudessa olinpaikasta, mitä olimme luomassa. Tulipa sitten aika herätä uudestaan yksilöllisyyteen, huomasin olevani valonhitunen suuressa galaktisessa maailmassa. Kaikki valonhituset etsivät paikkaa missä toteuttaa itseään - Suuri Seikkailu oli alkanut.
Kaikki tiesivät olevansa yhtä Kaikkeuden kanssa meidän juuri luomassa maailmassa, riemukas seikkailunhalu oli valtavaa. Tiesimme olevamme voittamattomia, häviämättömiä siis, olimme tulleet uuteen simulaatioon, kehityspeliin missä tietoisuuksia kehitetään ja missä on evoluutiota. Olin itse koko simulaatio, sen simulaatioon Luoja, mutta erillistyin valonhituseksi voidakseni kehittyä tällä tavalla. Kaikki oli kanssaluojia, suunnittelijoita, seikkailijoita.
Kukin vaelsi galaksien maailmassa omaan suuntaansa, minne tunsi vetovoimaa. Jotkut lensivät ryhmissä, jotkut yksinään niinkuin minä. Saavuin suuren galaksin ulkopuolelle, olin makrokosmista luokkaa oleva olento. Tutkin galaksia ja sen mahdollistamia mahdollisuuksia. Galaksissa näin paljon elämää ja valonhitusia näin seikkailevan aina vain syvemmälle galaksin uumeniin. Noin pieniksikö he aikovat puristautua, ihan olemattoman pieniksi, mietin?
Näin edessä valtaisat avaruuden mittasuhteet, galaksit, tähdet olivat aivan pienen pieniä hiekanjyvät kokoisia valopisteitä. Ihanaa, loistavaa, auvoisaa, mutta jotain puuttui.. Puuttui haasteita!
No, menenkö minäkin niin alas kuin suinkin, tämähän on mielenkiintoista, rupean tuohon asuinsijaan. Siellä on haasteita. Puristaudun niin tiiviiseen paikkaan luon kykenen, ei mitään väliä, sillä olenhan tämän paikan luonut muiden mukana, kaikki on vain illuusiota ja leikkiä. Kokeilen onneani ihan pienen pienenä tässä simulaatiossa. Olen saapunut Maldekin ulkopuolelle. Ruumillistuin tuolle planeetalle ja rupesin siellä elämään kauniissa maailmassa. Tehtäväni oli elävöittää tuon haastavan planeetan kulttuuria. Episodi loppui tällä kertaa tähän, elely tuolla oli lokoisaa pitkiä aikoja.. ja niin kaunista. Se oli maallinen paratiisi kukkaloistoineen ja vehreine puutarhoineen, suihkulähteineen. Loimme sinne paratiisin, maallisen sellaisen. Enää ei ollut ääretöntä valoloistoa pelkästään, vaan olimme nyt kaikenlaista pientä muutakin keksineet. Tutkimme - siis jumalat tutkivat - kaikkeuden moninaisuutta ja yksityiskohtia, tutkimme pienuutta aiemman galaktisen äänettömyyden tutkimisen sijaan.
Olemme edelleen matkalla tällä matkalla, vaikka Maldekin ajoista on jo satojatuhansia kenties jo miljoonakin vuotta. Mutta me suunnittelijat tiedämme, että körsivällisyys on loputonta, elämme aina. Tämä tuo optimismia, sillä se on tietoa, ei luuloa, meillä ei ole uskontoa.
Kaikki tiesivät olevansa yhtä Kaikkeuden kanssa meidän juuri luomassa maailmassa, riemukas seikkailunhalu oli valtavaa. Tiesimme olevamme voittamattomia, häviämättömiä siis, olimme tulleet uuteen simulaatioon, kehityspeliin missä tietoisuuksia kehitetään ja missä on evoluutiota. Olin itse koko simulaatio, sen simulaatioon Luoja, mutta erillistyin valonhituseksi voidakseni kehittyä tällä tavalla. Kaikki oli kanssaluojia, suunnittelijoita, seikkailijoita.
Kukin vaelsi galaksien maailmassa omaan suuntaansa, minne tunsi vetovoimaa. Jotkut lensivät ryhmissä, jotkut yksinään niinkuin minä. Saavuin suuren galaksin ulkopuolelle, olin makrokosmista luokkaa oleva olento. Tutkin galaksia ja sen mahdollistamia mahdollisuuksia. Galaksissa näin paljon elämää ja valonhitusia näin seikkailevan aina vain syvemmälle galaksin uumeniin. Noin pieniksikö he aikovat puristautua, ihan olemattoman pieniksi, mietin?
Näin edessä valtaisat avaruuden mittasuhteet, galaksit, tähdet olivat aivan pienen pieniä hiekanjyvät kokoisia valopisteitä. Ihanaa, loistavaa, auvoisaa, mutta jotain puuttui.. Puuttui haasteita!
No, menenkö minäkin niin alas kuin suinkin, tämähän on mielenkiintoista, rupean tuohon asuinsijaan. Siellä on haasteita. Puristaudun niin tiiviiseen paikkaan luon kykenen, ei mitään väliä, sillä olenhan tämän paikan luonut muiden mukana, kaikki on vain illuusiota ja leikkiä. Kokeilen onneani ihan pienen pienenä tässä simulaatiossa. Olen saapunut Maldekin ulkopuolelle. Ruumillistuin tuolle planeetalle ja rupesin siellä elämään kauniissa maailmassa. Tehtäväni oli elävöittää tuon haastavan planeetan kulttuuria. Episodi loppui tällä kertaa tähän, elely tuolla oli lokoisaa pitkiä aikoja.. ja niin kaunista. Se oli maallinen paratiisi kukkaloistoineen ja vehreine puutarhoineen, suihkulähteineen. Loimme sinne paratiisin, maallisen sellaisen. Enää ei ollut ääretöntä valoloistoa pelkästään, vaan olimme nyt kaikenlaista pientä muutakin keksineet. Tutkimme - siis jumalat tutkivat - kaikkeuden moninaisuutta ja yksityiskohtia, tutkimme pienuutta aiemman galaktisen äänettömyyden tutkimisen sijaan.
Olemme edelleen matkalla tällä matkalla, vaikka Maldekin ajoista on jo satojatuhansia kenties jo miljoonakin vuotta. Mutta me suunnittelijat tiedämme, että körsivällisyys on loputonta, elämme aina. Tämä tuo optimismia, sillä se on tietoa, ei luuloa, meillä ei ole uskontoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yksinkertausuudessaan: olette kaikki yhtä kuin Jumala, Kaikkeus, Kaikki mitä on. Te olette niitä leikkikavereita, joille olen tullut kertomaan, että kaikki on hyvin. Tämä on Suuri Seikkailu, missä opitaan tietyt lainalaisuudet kantapään kautta tai muuten. Voi valita kärsimyksellisen seikkailun tai seikkailun ilossa. Kun lait on opittu, ei ole enää kärsimystä ja seikkailu voi jatkua vähenevän rajoituksin Tervetuloa mukaan!
:)