Olen niin väsynyt ja vähän masentunutkin kun tunnen olevani huono äiti melkein 4-vuotiaalle lapselleni... Lapseni on aina ollut hyvin temperamenttinen vauvaiästä asti, nukkui milloin sattuu ja yöheräilyjäkin oli. Itki aina kovaäänisesti, ei siis mitenkään vienosti vaan suoraan huutamalla. Nytkin on hyvin haastava, pistää minun jaksamisenkin äärirajoille; hangoittelee vastaan, inttää, tiuskii, raivoaa, huutaa, kiljuu, läpsii, potkii, nauraa kun kiellän ja haukkuu minua tyhmäksi. Ei ole minkäänlaista pettymyksen sietokokykyä, suuttuu verisesti kun ei saa tahtoaan läpi. Haluaa aina voittaa ja jos ei niin kiukkuaa. Kun raivoaa tuntuu kuin ei kuuntelisi mitään mitä sanon. Ei halua edes ymmärtää, eikä jousta. Kaiken pitää mennä miten lapsi haluaa ja jos aikuinen päättää niin tulee vastarinta.
Itse olen aina pyrkinyt olemaan rauhallinen mutta usein en pysty vaan sanon napakasti takaisin silti lapsi tuntuu pitävän vain pilkkanaan. Jokapäivä on samat rutiinit ja aina niitä täytyy uhmata. Ainut tapa mikä tehoaa hetkellisesti on rangaistus, varoituksen jälkeen kun olen vienyt 'jäähylle', silti jatkaa samaan tapaan.
On melko levoton sählääjä muutenkin, aina äänessä, (välillä itsellänikin soi ihan korvissa kun puhuu niin kovaan ääneen), puhuu taitavasti ja omaa vilkkaan mielikuvituksen. Siksi ihmetyttää että ilmaisee itseään kovalla kiukulla vaikka osaa puhua niin hyvin. Joskus pitää käyttää rautakankea että saa irti mitään hänestä kun ei puhu tunteistaan (että mikä harmittaa jne.) joskus hänen puheissaan ei ole päätä eikä häntää, ihankuin sanoisi jotain hölmöä tilanteesta riippumatta vaan siksi että saisi huomiota osakseen (esim. Menen nenätaivaaseen tai jos kakkaa kaivaa mitä sieltä tulee esiin) ja nauraa omille ajatuksilleen (usein täytyy myös välittömästi myös reagoida näihin aatoksiin kuinka erinomaisia ne ovat vaikka itse on lähinnä vaivaantunut ja hämillään). Keskeyttää puheen ja usein saattaa mökistä vaikka minulla on tärkeä puhelu kesken. Kaiken huomion täytyy olla jatkuvasti hänessä kiinnitettynä vaikkei mitään erityistä tekisikään.
Leikkiä pitäisi hänen kanssaan kokoajan ja ei arvosta sitä aikaa mitä teen hänen kanssaan, ikään kuin 'unohtaa' että olen leikkinyt esim. puoli tuntia jotain hänen haluamaansa leikkiä niin ei anna rauhaa sen jälkeen. Ei tykkää leikkiä yksin vaikka käsken.
Kun on käyttäytynyt huonosti niin pistää minut huonoon valoon kysymällä että miksi olen niin paha ja ilkeä vaikka on itse ollut aivan kamala minua kohtaan. En yksinkertaisesti ymmärrä tällaista lasta, joka on niin viimeiseen asti luupäinen eikä tottele kerrasta vaan joka kerta täytyy sanoa asia kahden kerran sijasta sataan kertaan. Näytän rakkautta lapselle mutta huonoina päivinä minua ei huvita yhtään kuin ehkä korkeintaan ne pakonomaiset jutut). Haluaisin kovasti tuntea lämpöä lastani kohtaan ja silloin kun hän käyttäytyy hyvin niin tunnenkin mutta niitä tilanteita saisi olla enemmän :( Lapseni on vielä ainut lapsi eikä sisaruksia ole.
Itse olen aina pyrkinyt olemaan rauhallinen mutta usein en pysty vaan sanon napakasti takaisin silti lapsi tuntuu pitävän vain pilkkanaan. Jokapäivä on samat rutiinit ja aina niitä täytyy uhmata. Ainut tapa mikä tehoaa hetkellisesti on rangaistus, varoituksen jälkeen kun olen vienyt 'jäähylle', silti jatkaa samaan tapaan.
On melko levoton sählääjä muutenkin, aina äänessä, (välillä itsellänikin soi ihan korvissa kun puhuu niin kovaan ääneen), puhuu taitavasti ja omaa vilkkaan mielikuvituksen. Siksi ihmetyttää että ilmaisee itseään kovalla kiukulla vaikka osaa puhua niin hyvin. Joskus pitää käyttää rautakankea että saa irti mitään hänestä kun ei puhu tunteistaan (että mikä harmittaa jne.) joskus hänen puheissaan ei ole päätä eikä häntää, ihankuin sanoisi jotain hölmöä tilanteesta riippumatta vaan siksi että saisi huomiota osakseen (esim. Menen nenätaivaaseen tai jos kakkaa kaivaa mitä sieltä tulee esiin) ja nauraa omille ajatuksilleen (usein täytyy myös välittömästi myös reagoida näihin aatoksiin kuinka erinomaisia ne ovat vaikka itse on lähinnä vaivaantunut ja hämillään). Keskeyttää puheen ja usein saattaa mökistä vaikka minulla on tärkeä puhelu kesken. Kaiken huomion täytyy olla jatkuvasti hänessä kiinnitettynä vaikkei mitään erityistä tekisikään.
Leikkiä pitäisi hänen kanssaan kokoajan ja ei arvosta sitä aikaa mitä teen hänen kanssaan, ikään kuin 'unohtaa' että olen leikkinyt esim. puoli tuntia jotain hänen haluamaansa leikkiä niin ei anna rauhaa sen jälkeen. Ei tykkää leikkiä yksin vaikka käsken.
Kun on käyttäytynyt huonosti niin pistää minut huonoon valoon kysymällä että miksi olen niin paha ja ilkeä vaikka on itse ollut aivan kamala minua kohtaan. En yksinkertaisesti ymmärrä tällaista lasta, joka on niin viimeiseen asti luupäinen eikä tottele kerrasta vaan joka kerta täytyy sanoa asia kahden kerran sijasta sataan kertaan. Näytän rakkautta lapselle mutta huonoina päivinä minua ei huvita yhtään kuin ehkä korkeintaan ne pakonomaiset jutut). Haluaisin kovasti tuntea lämpöä lastani kohtaan ja silloin kun hän käyttäytyy hyvin niin tunnenkin mutta niitä tilanteita saisi olla enemmän :( Lapseni on vielä ainut lapsi eikä sisaruksia ole.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei. Aika persoonalta tyttösi kuulostaa kertomasi perusteella =) Ja uskon, että arki varmasti toisinaan tuntuu haasteelliselta.
Käykö lapsesi päivähoidossa, ja minkä verran hänellä on lapsikontakteja yleensäkin? Miten käyttäytyy lapsiryhmässä, vai onko kokemuksia ryhmässä olemisesta ja ryhmässä toimimisesta? Jos on, niin onko huomionhakuinen niissäkin?
Hakeeko huomiota enimmäkseen sinulta, vai muiltakin?
Lapseni on ollut päivähoidossa ja pian aloittaa uudelleen, mietityttää kyllä että miten siellä menee kun palautekin on luokkaa 'on mennyt ihan hyvin', ei oikein mitään irti saa kun yksityiskohtia ei kerrota... Voi johtua myös siitä että on niin iso ryhmä ja kun hoitajiakin ainakin kolme.
Lapsi käyttäytyy täysin uusia ihmisiä (lapsia) kohtaan ujosti mutta kun tutustuu niin lämpenee ja on oma itsensä (puhuu kovaan ääneen) mutta en osaa sanoa onko uhmakas hoitajia kohtaan yms. Minulle kuitenkin uskaltaa näyttää negatiiviset tunteet vähän liiankin hyvin. Tietää oman arvonsa eikä osaa olla hiljaa kun pitäisi olla. Haastetta on meille vanhemmille tässä paketissa mutta on toisaalta älykäs, iloinen, pirteä (pikkuvanha) lapsi. Tuntuu vain usein etenkin kun on loma ettei osaa antaa tarpeeksi virikkeitä lapselle joka on tosi touhukas ja vilkas ja jolla keskittyminen on mitä on.
Oma tyttäreni on myös aina ollut hieman ylivilkas, erittäin sosiaalinen, verbaalisesti lahjakas ja kaikkien kanssa toimeentuleva. Arkikielellä kutsuttuna pikkuvanha räpätäti, jolla vahva tahto, harvoin hiljaa, mutta useimmiten hyvällä tuulella ja iloinen.
Olen työskennellyt ylivilkkaiden ja tunne-elämän-, sekä käytöshäiriöisten lasten ja nuorten parissa 14 vuotta ja tuolta olen saanut hyviä vinkkejä myös oman pikkuneidin kasvatukseen =) Esimerkiksi kun sanoit ettet keksi lapsellesi loma-aikoina tarpeeksi virikkeitä, niin meillä toimi se, että virikkeitä vähennettiin ja "vaan olemista" lisättiin... Eli siis esimerkiksi viikkoon laitettiin kolme aktiivista päivää (uimahalli, peuhupaikat, pyörälenkit, harrastukset tms...) ja loput päivät oli rauhallisempaa tekemistä kotosalla, kuten kirjojen lukeminen yhdessä, lautapelit sekä itsenäiset leikit, askartelut ja muut joita lapsi teki itsekseen. Meillä aktiivipäivät oli ma ke ja la.
Neidillämme on myös erittäin laaja ja vilkas mielikuvitus, ja puhuukin paljon itsekseen ja heittää välillä ihme juttuja.. Näihin olen kuitenkin suhtautunut itsekseni hymyillen, koska kuuluvat lapsen kehitykseen ja ovat harmitonta juttua.
Tyttöni omaa myös kuuluvan äänen ja kun höpisee paljon niin täällä myös välillä korvat vinkuu ja soi. näissä tilanteisa olen peittänyt korvani ja sanonut hänelle että en pysty kuuntelemaan häntä kun korviini sattuu hänen kova ääni ja lisännyt että pystyn kuuntelemaan kun puhuu hiljempaa. Nykyään minun ei tarvitse enää sanoa, riittää kun meinaan peittää korvani niin äänenvolyymit laskee =)
Jos lapsesi ei halua leikkiä yksin, siis ilman sinua, niin meillä toimi kun koristelimme pahvilapun tarroin ja laitoimme lapulle tekemisiä joita voi tehdä yksin ja tekemisiä joita voi tehdä äidin kanssa. ja tätä voi jatkaa esimerkiksi tyyliin, leikit nyt itseksesi nukeilla niin päivällisen jälkeen leikin kanssasi barbeilla. Lapsen voi olla joskus hankalaa aloittaa leikkiä itsekseen, tai hankaluuksia keksiä leikkiin jatkumoa itsekseen. Näin ei kyllä yleensä ole sellaisilla lapsilla joilla hyvä mielikuvitus =D
Uskon että jos päiväkodissa (viimeistään eskarissa) huomaavat tytössänne ylivilkkauden merkkejä niin kertovat huomioistaan kyllä teille. Uskon myös että jos heillä olisi negatiivisia asioita tyttärenne tarhapäivistä niin sanoisivat kyllä niistäkin.. Usein on niin että jos mitään ns. erikoista ei päivän aikana ole ollut niin vastaus on juuri tuo "on mennyt ihan hyvin..." Toki jos asia sinua mietityttää, niin kannattaa varata vartti aikaa ja pyytää jotain tarhatätiä juttelemaan lapsenne tarhapäivistä. Tsemppiä arkeenne! =) Olisi kiva kuulla teistä vielä =)