Sain pitkän ajan päätteeksi mentyä psykiatrian polille, koska olin täysin varma että haluan kuolla. Psykiatri vaikutti jatkuvasti todella vihaiselta ja katseli minua jotenkin halveksivasti.
Kun en osannut vastata kysymykseen mitä teen päivän aikana, kun en oikeasti muista mitä teen päivän aikana. Totuus on etten tee mitään. Makaan sängyssä, haahuilen pitkin asuntoa ja menen takaisin makaamaan sänkyyn, ehkä saatan lukea jonkun kirjan ja päiväni on siinä. Hän ei voinut uskoa tätä ja sitten kysyi minkälaisia kirjoja luen. En osannut vastata tähän koska en tiennyt mitä olisi pitänyt vastata. "Luen hyviä kirjoja" "Luen 1800-luvun venäjäläistä kirjallisuutta" jne.. Mitä merkitystä sillä on minkälaisia kirjoja luen?
Kun kerroin etten jaksa käydä koulussa hän sanoi suoralta kädeltä, että ehkä en vaan ole kyllin lahjakas opiskelemaan yliopistossa. Niin eihän hän sitä voinut tietää että suoritin ekana vuonna 70ov. Eikä sekään muuttanut mielipidettä että olen laudaturin ylioppilas. Hän sanoi että eivät kaikki välttämättä sovi yliopistoon. En saanut millään selitettyä että en jaksa käydä koulussa koska mikään ei tunnu miltään.
Seuraavaksi hän halusi kertoa ulkonäöstäni. Olen kuulemma aivan liian lihava ja en ole edes oikeasti masentunut vaan minulla on elämäntapaongelmia. Eli diagnoosi oli tyhmä läski. Ei juuri noilla kahdella sanattuna mutta kuitenkin näin ilmaistuna. Vai miten muuten voi tulkita "Ehkä sinun kannattaisi harkita esim. ammattikouluopintoja ja laihdutusryhmää". Ylipainoa on ehkä 20kg? Ja sen lisäksi sain masennuslääkkeet, mihin tarvitsen niitä jos en kerran ole masentunut?
Lähdin itkien pois. Kotona olin varma etten ansaitse olla tässä maailmassa. Psykiatrille meno oli elämäni huonoin idea. Soittelivat sieltä perään että haluanko uuden ajan. Ilmoitin pitäytyväni alkuperäisessä suunnitelmassa ja suljin puhelimen. Ja niin aion tehdäkin.
Kun en osannut vastata kysymykseen mitä teen päivän aikana, kun en oikeasti muista mitä teen päivän aikana. Totuus on etten tee mitään. Makaan sängyssä, haahuilen pitkin asuntoa ja menen takaisin makaamaan sänkyyn, ehkä saatan lukea jonkun kirjan ja päiväni on siinä. Hän ei voinut uskoa tätä ja sitten kysyi minkälaisia kirjoja luen. En osannut vastata tähän koska en tiennyt mitä olisi pitänyt vastata. "Luen hyviä kirjoja" "Luen 1800-luvun venäjäläistä kirjallisuutta" jne.. Mitä merkitystä sillä on minkälaisia kirjoja luen?
Kun kerroin etten jaksa käydä koulussa hän sanoi suoralta kädeltä, että ehkä en vaan ole kyllin lahjakas opiskelemaan yliopistossa. Niin eihän hän sitä voinut tietää että suoritin ekana vuonna 70ov. Eikä sekään muuttanut mielipidettä että olen laudaturin ylioppilas. Hän sanoi että eivät kaikki välttämättä sovi yliopistoon. En saanut millään selitettyä että en jaksa käydä koulussa koska mikään ei tunnu miltään.
Seuraavaksi hän halusi kertoa ulkonäöstäni. Olen kuulemma aivan liian lihava ja en ole edes oikeasti masentunut vaan minulla on elämäntapaongelmia. Eli diagnoosi oli tyhmä läski. Ei juuri noilla kahdella sanattuna mutta kuitenkin näin ilmaistuna. Vai miten muuten voi tulkita "Ehkä sinun kannattaisi harkita esim. ammattikouluopintoja ja laihdutusryhmää". Ylipainoa on ehkä 20kg? Ja sen lisäksi sain masennuslääkkeet, mihin tarvitsen niitä jos en kerran ole masentunut?
Lähdin itkien pois. Kotona olin varma etten ansaitse olla tässä maailmassa. Psykiatrille meno oli elämäni huonoin idea. Soittelivat sieltä perään että haluanko uuden ajan. Ilmoitin pitäytyväni alkuperäisessä suunnitelmassa ja suljin puhelimen. Ja niin aion tehdäkin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä väliä on siinä mitä yksi psykiatri ajattellee sinusta ?
Älä luovuttaa... Mitään ei ole niin pimeä että valo ei sitä valaisisi...
vielä käynnistäsi siellä. Nyt häntä pystyyn ja ulos kävelemään. Tee jotain kivaa , pakota itsesi tekemään jotain.Kukaan ei nosta sinua sieltä sängynpohjalta, sinun täytyy itse tehdä jotain.Näytä sille psykiatrille että se oli väärässä.
Se psykiatri oli täys paska! Mä olen itsekin ollu samassa tilanteessa...mikään ei huvita, mitään ei saa tehtyä vaikka pitäis...koulu ei kiinnosta jne jne...loputon lista. Itse opiskelen amk:ssa ja mä jopa jossain vaiheessa harkitsin lopettavani koko koulun kun en olis jaksanu. Kävin kutakuinkin itkien mentoriopen juttusilla kertomassa tilanteen... Sit sovittiin että vähennän kursseja niin paljon että jaksan pysyä mukana edes jotenkin. Ja se oli hyvä idea. Mulla on kans huonoja kokemuksia nuppinikkareista, siks olen koittanu pärjärä yksin. Mulle suositeltiin kerran sellasta kun Therepeia-säätiö. Siellä on kuulemma hyviä psykiatreja... En itse sit koskaan mennyt koska tilanne ei ole enää niin paha. kai mun pitäis, mut kun oon ihan toimintakykynen niin... Sä oot oikeesti hieno ihminen. Ei olemassaoloa tarvitse ansaita...sä olet jo jotain! SINÄ! Onko sulla ystäviä? Ne olis tärkeitä sulle nyt... Parasta lääkettä on yrittää pitää kiinni jokapäiväsistä asioista...Koulusta, liikunnasta...pyykinpesusta... Koita jaksaa! Sä et ole yksin...
En ole itse käynyt psykiatrilla vielä mutta olen huomannut hieman tuota samaa mulkoilua terveyskeskuksessa kun yrittää selittää sitä ettei mistään tule mitään. Tuntuu kuin he yrittäisivät käräyttää bluffista, hakevat sinun "oikeaa" motivaatiota tulla puhumaan. Siinä vaiheessa tuntuu että kaikki mitä sanoo kuulostaa liian klisheeltä ettei enää usko itteäänkään. "ei jaksa nousta sängystä", "ei saa unta", "paino tippuu", "halut on poissa"... Nämähän voi lukea masennusoirelistalta ja toistaa lääkärille, miten osoittaa tämän todeksi jos ei näytä oikeasti masentuneelta. Session jälkeen lääkärillä sitten annetaan resepti "varmuuden vuoksi" käteen.
Olen nyt kuitenkin löytänyt jotain joka hiukan on piristänyt mielialaa. Käyn jatkuvasti punttisalilla. Vaikka kuinka vituttais liikkua, taikka edes nousta sängystä ylös, niin pakotan itseni salille sanomalla itselleni ettei siellä mitään tarvitse tehdä, kunhan vain menee. Jotenki on saanut jonkunlaisen rytmin siihen joka on piristänyt huomattavasti.
Oletpa osunut psykiatrille joka on aivan epäkelpo ammattiinsa.Minulla on kyllä ollut mahtava psykiatri joka sai minut tarttumaan takaisin elämästä kiinni.Oli aika jolloin vain nukuin ja heräsin vain syömään mennäkseni taas autuaaseen poisvievään uneen.Mutta jos sait niitä lääkkeitä
aloita niiden syöminen ja tilaa aika jostakin muualta.Olet todella saanut epäkelpoa kohtelua
juuri tukea ja uskoa elämään heidän pitäisi valaa
eikä poistaa itsetunnon viimeisiäkin rippeitä.
Olet jo oikeassa suunnassa kun hait apua,älä anna
periksi vaan yritä uudelleen sillä kyllä täällä maailmassa, sittenkin, on ihan kiva elää...terveenä vielä mukavampaa,sinne suuntaan itsekkin tähtään. t.satu
Itselläni heräsi tämän tekstin lukemisen jälkeen ajatus eräästä psykiatrista jonka luona olen käynyt joskus. Sain häneltä samanlaista kohtelua kuin sinä kohta poissa.
Voisitko kertoa tämän lääkärin etunimen jos muistat tai edes kaupungin :)?
Uskomatonta millasia sikoja psykiatreissakin löytyy.Ja noiden muka pitäisi auttaa!
Mene muualle ja kerro mitä toi sanoi.Voit vaikka kirjottaa muistiin.Ei ole sun syysi,että sulla on huono lääkäri.Mä olen kokenut samantapasta,en noin suoraan ja toipuminen vei yli 10v.Pitäisi olla tukihenkilö,joka puolustaisi näitä lääkäreitä vastaan.
Kiitos vastauksistanne.Niistä tuli oikeasti hyvä mieli :) Suunnittelen juuri, että hakeutuisin yksityiselle tai jonnekin, koska tuonne en enää mene. Ahdistaa kun bussimatkalla näkee sen rakennuksenkin. Mutta yksin en enää jaksa.
Ja kyseessä oli Vaasan kaupunki. Psykiatrin nimeä en voi kertoa kuten varmasti arvaatte :)
(Tostoi:) Potilas jäi henkiin lääkäristä huolimatta.. No, toivottavasti löydät asiallistakin apua, kyllä varmasti.
Meikäläistäkin joskus ammoin kehoitti nerokas ja empaattinen ammattiapulainen X mm. menemään kotiin ja nukkumaan paremmin, kun olin nimenomaan juuri pahaa unettomuuttani nk. viime tingassa lähtenyt selvittämään.
Tolstoi
ja ennen kaikkea tuota kirjoitusta kommentoivat:TEILLÄ MENEE SEKAISIN TOTUUS JA LUULO.se mitä tuo nainen kirjoittaa on HÄNEN tulkintansa siitä mitä oikeasti on tapahtunut.lukekaa teksti uudestaan.
nainen kärsii varmasti sairaudestaan ja ikävää kun hoitosuhde ei päässyt alkuun,toisessa paikassa uusi yritys ehkä toimii paremmin.pikaista paranemista hänelle.
Tämä taas on tyypillinen puolustustyyli.Potilas,tuo yliherkkä hullu,on käsittänyt kaiken väärin.
Psykiatrit eivät koskaan tee virheitä,sillä syy epäonnistumiseen on aina potilaalla..Mitä lääkäriltä voi odottaa?
Minusta alkup.kirjotti ihan selvästi tilanteesta.Eikä hän ole ainoa,jolle on käynyt noin.
Psykiatri olisi voinut edes yrittää kuunnella.Ja ekalla kerralla selvittää hoitomahdollisuuksia tai sairauden laadusta.On hyvin ylimielistä olla välittämättä potilaan tunteista.Vaikka henkilö ylireagoi,niin eikö se kuulu psykiatrin ammattiin tajuta sekin mahdollisuus.Tuo tyypillinen "minä psykiatrina tajuan tämän paremmin"-asenne ei tosiaan auta.
Enkä odota että psykiatrilla olisi telepaattisia kykyjä tuntemuksiani kohtaan.Mutta hänen tulisi osata luovia keskusteluja ja keskittyä potilaan todellisiin vaikeuksiin.
Varaat vain ajan samaan paikkaan. Sanotaikaa tilatessasi, ettet halua ko. henkilölle.
Jos olet mennyt lähetteellä psykalle, niin ole yhteydessä lähettäneeseen lääkäriin. Voit myös pyytää polilta lääkärin muistiinpanot käynnistäsi (toimistosta suoraan).
Muista, ettet moiti ko. psykkaa muille lääkäreille, siitä ei tykätä (oma kokemus). Voit sanoa, ettei teidän kemiat toimineet ja sinulle huono tunne käynnistä.