Pakkohoito: milloin ja miten? Lääketieteellinen A

Pakkohoito: milloin ja miten?

Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim

Katsaus
Pakkohoito: milloin ja miten?

Mielenterveyslaki ja tarkkailuun lähettäminen
Lainmukainen pakkohoitoon määrääminen
Pakkohoidon toteutuminen meillä ja muualla
Eristäminen, lepositeiden käyttö ja tahdonvastainen lääkitys
Pakkohoito potilaan näkökulmasta
Tahdosta riippumattoman hoidon oikeutus
Lopuksi
Kirjallisuutta
Pakkohoitoa voidaan antaa mielenterveyslain mukaan psykiatrisissa sairaaloissa ja myös päihdehuoltolain perusteella lääninhallituksen sopivaksi katsomassa laitoksessa tai kehitysvammaisten erityishuoltolain mukaan. Mielisairauden ja nuoren henkilön vakavan mielenterveyshäiriön toteamisen varmuus kasvaa kolmiportaisessa järjestelmässä, jossa ensisijaisesti perusterveydenhuolto vastaa hoitoon lähettämisen tarpeen arvioinnista, psykiatrisen sairaalan vastaanottava lääkäri tarkkailun tarpeesta ja vastuunalainen lääkäri hoitoon määräämisestä. Ratkaisut voivat olla prosessin eri vaiheessa perustellusti varsin erilaisia. Humalatila ei ole laillinen peruste sille, ettei potilasta tutkita, tarvittaessa lähetetä hoitoon tai aseteta tarkkailuun. Pakkohoidon ja pakkotoimien käyttö on vaihdellut Suomessa alueittain huomattavasti, eikä psykiatristen sairauksien esiintyvyyden vaihtelu selitä tätä tyydyttävästi.

Psykiatrisissa sairaaloissa annettavaa tahdosta riippumatonta hoitoa säätelee Suomessa mielenterveyslain toinen luku. Pakkohoitoa voidaan antaa myös päihdehuoltolain perusteella lääninhallituksen sopivaksi katsomassa laitoksessa tai kehitysvammaisten erityishuoltolain mukaan. Pakkotoimia, kuten levottoman potilaan sitomista sänkyyn, käytetään myös muualla terveydenhuollossa, mutta laki ei säätele tällaisia toimenpiteitä. Suomessa voidaan lisäksi rikokseen syyllistynyt teon aikana ymmärrystä vailla ollut henkilö määrätä kriminaalipsykiatriseen hoitoon, jonka käsittely ei kuulu tämän kirjoituksen aihepiiriin. Tahdosta riippumatonta hoitoa ja pakkotoimia on tutkittu niiden käytön tavanomaisuuteen nähden varsin vähän.

Suomen mielenterveyslakia laadittaessa on huomioitu Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen periaate, joka koskee tahdosta riippumattomaan hoitoon otetun henkilön oikeusturvaa. Tämän periaatteen mukaan henkilö tulee määrittää mielenterveyshäiriöstä kärsiväksi vain lääketieteellisin perustein. Pakkohoidon hyvä soveltaminen edellyttää biolääketieteen keskeisten eettisten periaatteiden - autonomian kunnioittamisen, oikeudenmukaisuuden, hyvän tekemisen ja pahan välttämisen - noudattamista siten, että eettiset hyödyt ylittävät eettiset kustannukset.

Mielenterveyslaki ja tarkkailuun lähettäminen
Laki säätää mielenterveyspalvelut kuntien ja sairaanhoitopiirien tehtäviksi siltä osin kuin niistä säädetään kansanterveyslaissa, sosiaalihuoltolaissa, erikoissairaanhoitolaissa ja mielenterveyslaissa. Laki säätää myös terveyskeskuksen vastaavan lääkärin velvollisuudeksi toimittaa potilas hoitoon edellytysten vallitessa. Poliisin on lain mukaan tehtävä ilmoitus tavatessaan kriteerit todennäköisesti täyttävän henkilön tai saatuaan tietää tällaisesta ja erittäin kiireellisissä tapauksissa toimitettava hänet terveyskeskukseen. Poliisin on annettava mielenterveyslain pykälän 31 mukaan virka-apua avustaen kuljetuksessa, jos on ennakoitavissa, että potilaan hoitoon toimittamisessa tarvitaan voimakeinoja, tai virka-apuun on muu vastaava syy.

Tarkkailulähetteen kirjoittamiseen riittää perusteltu epäily mielisairaudesta eli se, että jokin kliininen merkki tai oire viittaa merkittävää toimintakyvyn heikkenemistä aiheuttavaan mielisairauteen ja tahdosta riippumattoman hoidon kriteerit todennäköisesti täyttyvät (taulukko 1). Diagnoosin ei tässä vaiheessa tarvitse olla varma. M1-lähete merkitsee siten vasta tahdosta riippumatta toteutettavaa psykiatrista konsultaatiota. Muiden palvelujen soveltuvuutta ei tarvitse käytännössä kokeilla, vaan perusteeksi riittävät kokemusperäinen tieto ja käsitys siitä, ettei potilas hyödy muusta saatavilla olevasta hoidosta.

Tahdosta riippumattoman hoidon perusteena olevaksi mielisairaudeksi katsotaan vakava mielenterveyden häiriö, johon liittyy todellisuudentajun häiriintyminen siten, että tilaa voidaan pitää psykoosina. Tällaisia sairaustiloja ovat delirium, skitsofreniaryhmän psykoosit, psykoottinen depressio, psykoottinen kaksisuuntainen mielialahäiriö, muut psykoosit, kuten orgaaniset psykoosit ja päihteiden käytön aiheuttamat psykoottiset tilat, ja dementian vaikeat ilmenemismuodot. Jos potilas on alaikäinen, riittää perusteltu epäily vakavasta mielenterveyden häiriöstä.

Itsemurhavaara, päihteiden hallitsematon käyttö tai väkivaltaisuus ei sellaisenaan riitä mielenterveyslaissa säädetyn tahdosta riippumattoman hoidon edellytykseksi (Hallituksen esitys n:o 201, 1989). Suuren itsemurhavaaran taustalla saattaa olla hankalasti diagnosoitavissa oleva psykoottinen depressio. Viitteenä tällaisesta masennustilast