Sain tässä yllättävän puhelun nuorimmalta sisareltani. Oli tavannut naisen jonka kanssa asuimme samalla kylällä, kävimme samaa koulua ja vielä oppikoulun alkuvuosinakin asuimme asuntolassa huonetovereina. Sitten tytön perhe muutti toiselle paikkakunnalle ja tiemme erkanivat noin 45 vuodeksi. Sain naisen puhelinnumeron ja toivomuksen että ottaisin yhteyttä mikäli muistan ja kiinnostaa.
Soitin tässä eräänä iltana ja nopeasti siinä puolitoista tuntia vierähti vaihtaessa kuulumisia ja muistellessa menneitä. Emme asu valovuosien päässä ja varmaan jossain vaiheessa tapaamme.
Usein on niin että kun ikää tulee, niin ympyrä alkaa sulkeutumaan. Alkaa janota elämän alkujuurille: lapsuuteen, kotiseudulle, sukututkimus kiinnostaa...Nuorena aikuisena mielenkiinto on ammatin. kumppanin, ja oman pesän rakentamisessa ja menneisyys ei kiinnosta. Ja ei riitä aikaakaan kaikkeen.
Soitin tässä eräänä iltana ja nopeasti siinä puolitoista tuntia vierähti vaihtaessa kuulumisia ja muistellessa menneitä. Emme asu valovuosien päässä ja varmaan jossain vaiheessa tapaamme.
Usein on niin että kun ikää tulee, niin ympyrä alkaa sulkeutumaan. Alkaa janota elämän alkujuurille: lapsuuteen, kotiseudulle, sukututkimus kiinnostaa...Nuorena aikuisena mielenkiinto on ammatin. kumppanin, ja oman pesän rakentamisessa ja menneisyys ei kiinnosta. Ja ei riitä aikaakaan kaikkeen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Näin se menee.... itse myös sain yhteyden lapsuuden leikkikaveriin ja vaikka elämä vei eri suuntiin ja olemme kasvaneet aika tavalla erilaisiksi sieltä lapsuudesta on jotain jäänyt välille me. En kyllä olisi enää tuntenut jos vastaan olisi kävellyt..... niin se eletty elämä muuttaa ja muovaa..